Happihoito – lisähapen käyttö, indikaatiot ja antotavat

Happihoito: kattava opas lisähapen käytöstä, indikaatioista ja antotavoista — nenäkanyyli, kasvonaamari, ylipainehappikammio ja pitkäaikainen hoito COPD- sekä hypoksiapotilaille.

Happihoito, jota kutsutaan myös lisähapeksi, tarkoittaa, että happikaasua (O₂ ) käytetään lääketieteelliseen hoitoon antamalla kaasua potilaalle hengitettäväksi. Sitä voidaan käyttää sairauksiin, kuten hypoksiaan, hiilimonoksidimyrkytykseen ja klusteripäänsärkyyn. Sitä voidaan käyttää pitkään ihmisille, jotka kärsivät sairauksista, jotka alentavat veren happipitoisuutta, kuten keuhkoahtaumatauti ja kystinen fibroosi. Sitä voidaan antaa muutamalla eri tavalla, kuten nenäkanyylin, kasvonaamarin tai ylipainehappikammion kautta. Hapen määrän on oltava riittävän korkea, jotta hengitys voi pitää potilaan terveenä ja jotta solujen aineenvaihdunta on normaalia.

Indikaatiot

• Akuutti hypoksia tai hengitysvajaus (esim. sokki, keuhkokuume, keuhkoödeema).
• Hypoksia eri syistä — matala pulssioksimetrian arvo tai verenkaasun osoittama alhainen O2-paine.
• Hypoksian hoito kroonisiin sairauksiin kuten keuhkoahtaumatauti ja kystinen fibroosi (pitkäaikainen happihoito tarvittaessa).
• Hiilimonoksidimyrkytys – korkea pitoisuus O₂, usein 100 %, nopeuttaa hiilimonoksidin poistumista. Hyperbaarinen happihoito voi olla aiheellinen vakavissa tapauksissa.
• Klusteripäänsärky – lyhyt, korkean virtausnopeuden O₂-hoito voi katkaista kohtauksen.
• Decompression sickness (sukellusvammat) ja tiettyjen haavojen tai infektioiden tukeminen hyperbaarisessa hapessa.

Antotavat ja laitteet

• Nenäkanyyli (nasal cannula): yleinen kotikäytössä ja sairaaloissa. Virtaus 1–6 l/min antaa suunnilleen FiO₂ 24–44 % (riippuen virtausnopeudesta ja hengitystilavuudesta).
• Yksinkertainen kasvonaamari: 5–10 l/min, arvioitu FiO₂ 40–60 %.
• Non-rebreather / ei-palaava säiliönaamari: 10–15 l/min, voi tarjota lähellä 100 % O₂ asianmukaisella letkun täytöllä ja tiiviillä istuvuudella.
• Venturi-maskit: tarkka FiO₂ (esim. 24, 28, 31, 35, 40, 50 %), hyödyllinen titrauksessa erityisesti COPD-potilailla.
• Korkeavirtausnenäkanyyli (HFNC): lämmitetty ja humidifioitu, virtaus jopa 60 l/min, FiO₂ 21–100 %, parantaa potilaan hengitystyötä ja pystyvän tarjoamaan merkittävästi suuremman osuuden inspiraatiopaineesta.
• Ylipainehoitolaitteet (CPAP/BiPAP): tarvittaessa happiseoksena ventilaatioon tai non-invasiiviseen tukeen; FiO₂ riippuu seoksesta.
• Hyperbaarinen happikammio: 100 % O₂ paineistetussa ympäristössä, käytetään esimerkiksi vakavassa hiilimonoksidimyrkytyksessä ja sukellusvammoissa.
• Kotilaitteet: happipullot, nestemäinen happi ja happikonentraattorit pitkän aikavälin kotihoitoon.

Tavoite-oksigeenisaostus (SpO2) ja titraus

• Useimmissa akuutissa tilanteissa pyritään SpO2 92–96 %.
• Potilailla, joilla on krooninen hyperkapnia tai riski hiilidioksidin kertyä (esim. vaikea keuhkoahtaumatauti), tavoite on yleensä SpO2 88–92 % – liian korkea happi voi pahentaa hyperkapniaa.
• Vastasyntyneillä ja prematuureilla on omat spesifit tavoitteensa (ROP-riski), joten neonatologin ohjaus on tärkeä.
• Titraa happi aina kliinisen tilanteen ja mittauksien (pulssioksimetri, tarvittaessa arteriaaliset verikaasut) mukaan; aloita tarvittaessa korkeamman virtausnopeuden tai naamarin avulla ja pienennä mahdollisimman pian turvalliselle tasolle.

Erityistapaukset

• Hiilimonoksidimyrkytys: anna 100 % O₂ mahdollisimman pian; vakavissa tapauksissa harkitaan hyperbaarista hoitoa.
• Klusteripäänsärky: usein suositellaan 100 % O₂ non-rebreatherilla 7–15 l/min noin 15 minuutin ajan kohtauksen aikana.
• Paraquat-myrkytys: happi voi pahentaa kudosvaurioita — välttämätön vain oireisessa hypoksiassa ja asiantuntijan ohjeistuksella.
• Decompression sickness ja sukellusvammat: hyperbaarinen happi on ensisijainen hoito.

Riskit ja haittavaikutukset

• Hyperkapnia: varsinkin COPD-potilailla liian korkea FiO₂ voi vähentää hypoksiseen hengityskeskuksen stimulaatiota ja johtaa CO₂-kertyyn. Tämän vuoksi SpO2-tavoitteet ovat alemmat.
• Happimyrkytys: pitkäaikainen 100 % O₂ voi vaurioittaa keuhkokudosta ja aiheuttaa syanotisia muutoksia (etenkin hyperbaarisessa ympäristössä tai erittäin pitkäaikaisessa hoidossa).
• Kuiva limakalvo ja epistaksis: erityisesti korkeat virtausnopeudet kuivattavat nenän ja nielun — humidifikaatio voi auttaa.
• Ihonpainehaavat ja allergia: naamareiden ja putkien aiheuttama ihoärsytys tai painehaavaumat.
• Palovaara: happi lisää materiaalien palamista; tupakointi happilähteen läheisyydessä on erittäin vaarallista.
• Barotrauma: erityisesti hyperbaarisessa hoidossa tai liiallisissa paineissa.

Valvonta ja dokumentointi

• Seuraa pulssioksimetriaa säännöllisesti. Käytä arteriaalista verikaasuanalyysiä (ABG) tilanteissa, joissa haluat varmistaa PaO₂/PaCO₂ tai epäilet hyperkapniaa.
• Kirjaa aloitetut virtausnopeudet, käytetty laitteisto, tavoite-SpO2 ja tehdyt muutokset hoitoon sekä potilaan vaste.
• Potilaan ja omaisten ohjaus: tupakointikielto, turvallinen säilytys, laitteiden huolto ja merkkien tunteminen (hengitysvaikeus, sekavuus, päänsärky).

Käytännön vinkkejä

• Käytä humidifikaatiota, jos virtaus on pitkäaikaisesti >4 l/min tai potilas valittaa nenän ja kurkun kuivumista.
• Varmista maskin ja kanuulan hyvä istuvuus vuotojen välttämiseksi ja tehokkaan FiO₂:n saavuttamiseksi.
• Wean (vähennä) happi heti kun potilaan SpO₂ pysyy tavoitealueella ilman lisätukea.
• Kotihappi: varmista riittävä koulutus potilaalle käyttö- ja paloturvallisuusohjeista.

Yhteenveto

Happihoito on keskeinen ja usein hengenvaiheessa ratkaiseva toimenpide monissa tiloissa, joissa elimistö ei saa riittävästi happea. Oikea annostelu, sopiva laitteisto ja jatkuva seuranta ovat tärkeitä hyödyn maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi. Tavoitteena on antaa riittävästi happea potilaan kudosten tarpeeseen mutta välttää ylilääkitystä, joka voi aiheuttaa haittoja erityisesti potilailla, joilla on krooninen hyperkapnian riski.

Hae kirjaimella