Kaakkois-Aasiassa palmunlehtiä käytettiin kirjoitusmateriaalina. Niiden käyttö tunnetaan 5. vuosisadalta eaa., mutta se on saattanut alkaa jo aiemmin. Kirjoittamisen valmistelemiseksi palmunlehdet kypsennetään, kuivataan ja kiillotetaan. Palmunlehtien luonteen vuoksi käsikirjoituksissa käytetään "maisemakuvaa". Nämä lehdet ovat 15-60 senttimetriä leveitä, mutta vain 3-12 senttimetriä korkeita.
Vanhat käsikirjoitukset ovat alttiita mätänemiselle, ja hopeakalat syövät niitä yleisesti.
Palmunlehtikäsikirjoitukset (esim. indonesialainen lontar tai eteläaasialainen tāla-patra) sisältävät monenlaista tietoa: uskonnollisia tekstejä (kuten theravadan Pali-kanonin osia), pyhiä riittejä, lääketieteellisiä reseptejä, tähtitieteellisiä laskelmia, lakitekstejä, sukutauluja ja runoutta. Ne on usein kirjoitettu paikallisilla kirjaimistolla, jotka polveutuvat Brahmi-kirjoista — esimerkiksi vanha javanilainen, balilainen, pallava-, khmer-, burmalainen, thai- ja lao-kirjoitus.
Kirjoitustekniikka poikkesi pergamentista tai paperista: käytössä oli terävä pistelevä työkalu (stylus), jolla kirjaimet uurrettiin lehden pintaan. Uurteisiin hierottiin väripigmenttiä (esim. terva- tai hiilipohjaista mustetta), jolloin merkit tulivat näkyviin. Valmiit lehdet sidottiin usein pinoiksi ja lävistettiin keskeltä nauhalla tai narulla; arkistoimiseksi käytettiin puukansia, jotka suojasivat lehtiä mekaaniselta kulumiselta ja kosteudelta.
Palmunlehtien säilyminen edellyttää kuivaa, tasalämpöistä ja hyvin ilmastoituvaa tilaa. Uhkaavat tekijät ovat kosteuden vaihtelut, home, hyönteiset (mm. erilaisten kuoriaisten toukat ja hopeakalat) sekä mekaaninen kuluminen. Perinteisiä suojakeinoja ovat oljen, intianruusun tai muiden kasviöljyjen käyttö lehtien pintaan sekä savustaminen tai luonnonyrttikäsittelyt, mutta nykyinen museotyö suosii kontrolloitua säilytystilaa ja haitattomia torjuntamenetelmiä.
Nykyään monet instituutiot ja tutkimusryhmät pyrkivät pelastamaan ja dokumentoimaan palmunlehtikäsikirjoituksia digitoimalla ne ja tekemällä asiantuntijakunnostuksia. Digitointi tekee teksteistä laajemmin saatavilla tutkijoille ja yleisölle sekä vähentää käsittelytarvetta alkuperäisille esineille. Kunnostuksessa käytetään mikroskooppista puhdistusta, stabilointia ja joskus herkkiä torjuntamenetelmiä ennen pitkän aikavälin säilytystä kontrolloiduissa olosuhteissa.
Jos palmunlehtikokoelman kanssa työskentelee tai sellaista perii, suositeltavia toimenpiteitä ovat:
- säilytys kuivassa, tasalämpöisessä ympäristössä (vähäinen RH-hajonta);
- rajoitettu käsittely ja suojakäsineiden käyttö;
- valokuvallinen ja digitaalinen tallennus ennen tutkimusta;
- ammatillinen konservointiarvio tarvittaessa;
- tiedon jakaminen ja yhteistyö paikallisten asiantuntijoiden kanssa, koska tekstit usein edustavat paikallista kulttuuriperintöä.
Palmunlehtikäsikirjoitukset ovat arvokas historiallinen lähde, joka kertoo niin uskonnollisesta, tieteellisestä kuin arkielämän tiedosta Kaakkois-Aasiassa ja sitä ympäröivillä alueilla. Niiden säilyttäminen ja tutkiminen auttaa ymmärtämään alueen kielellistä ja kulttuurista kehitystä vuosisatojen ajan.
