Paavin valtio (Stato della Chiesa): Historia ja merkitys 800–1870

Paavin valtio, virallisesti kirkkovaltion valtio (italiaksi Stato della Chiesa, italialainen ääntäminen: [ˈstato della ˈkjɛːza]; latina: Status Ecclesiasticus; myös Dicio Pontificia), olivat joukko alueita Italian niemimaalla paavin suoran suvereenin vallan alaisuudessa 800-luvulta vuoteen 1870.

Vuoteen 1861 mennessä Italian kuningaskunta oli valloittanut suuren osan paavinvaltioiden alueesta. Vuonna 1870 paavi menetti Lazion ja Rooman, eikä sillä ollut Vatikaania lukuun ottamatta lainkaan fyysistä aluetta.

Lyhyt historiallinen katsaus

Paavin valtion synty voidaan jäljittää 700-luvun puoliväliin ja Pepin Lyhyen (Pepin le Bref) lahjoituksiin (ns. Pepinin lahja, n. 754–756), joiden seurauksena paavi sai hallittavakseen laajoja alueita Keski-Italian alueella. Käsitys paavin maallisesta valtansa suvereniteetista vahvistui keskiajalla; vuoden 800 kruunajaiset, joissa paavi kruunasi Karolingien keisari Charlemagnein, olivat osa tätä valta-asetelmaa.

Paavin vallan laajuus ja luonne vaihtelivat vuosisatojen kuluessa. 1309–1377 kestänyt Avignonin paavikausi siirsi paavit poissa Roomasta, mikä heikensi suoraa hallintoa, mutta paavin sekaantuminen Euroopan valtapolitiikkaan jatkui. Renessanssin aikana paavit toimivat suurina taiteen, arkkitehtuurin ja kulttuurin mesenaatteina, mutta samoin ajanjakso toi mukanaan korruptiota ja poliittisia kiistoja.

Keskeiset tapahtumat (valikoima)

• n. 754–756: Pepinin lahjoitus – uudenlaisen paavillisen aluevallan alku.
• 800: Karolingien keisarin kruunaus – paavin merkitys Euroopan valtapolitiikassa korostuu.
• 1309–1377: Avignonin paavikausi – paavit poissa Roomasta.
• 1500-luku–1600-luku: Renessanssi ja barokki – laaja taiteellinen rakennemuutos, paavit suurina suojelijoina.
• 1798–1814: Napoleonin valloitukset ja väliaikainen loppu – paavi karkotettiin ja valtiollinen järjestys romuttui tilapäisesti.
• 1815: Wienin kongressi palauttaa paavin valta-aseman osittain.
• 1849: Rooman tasavalta – lyhytkestoinen vallankumous, jonka French joukot kukistivat ja palauttivat paavin.
• 1859–1861: Italian yhdistymisen iteraatiot – suurin osa paavin maista liitetään uuteen Italian kuningaskuntaan.
• 1870: Rooman valloitus (Porta Pia) – paavin maallinen valtio käytännössä loppuu; paavi jää vain Vatikaanin alueelle.
• 1929: Lateraanin sopimus – Vatikaanivaltio tunnustetaan itsenäiseksi valtioiksi, ja paavin poliittinen eristyneisyys päättyy osittain.

Hallinto, oikeus ja talous

Paavin valtio oli ainutlaatuinen yhdistelmä hengellistä ja maallista valtaa. Paavi toimi samalla suvereenina hallitsijana, ja hallintoa toteutettiin muun muassa

• camerlengo-viranomaisen kautta (talouden hoito ja paavin kuoleman ajallinen hallinto),
• legaattejen ja paikallishallinnon kautta (prokonsulit, papilliset virkamiehet),
• omien oikeuslaitosten ja lainsäädännön avulla, jossa kanoninen oikeus ja maallinen lainsäädäntö kohtasivat.

Taloudellisesti valtio nojautui maatalouteen, verotukseen, tullimaksuihin ja monopoleihin (esim. suolamonopoli). Paavinvalta ylläpiti myös omaa rahajärjestelmäänsä ja postejaan. Sotilaallinen puolustus perustui sotalakeihin, palkattuihin joukkoihin ja henkilökohtaiseen henkivartiokaartiin (esim. Sveitsin kaartin rooli alkoi 1500-luvulla).

Taide, kulttuuri ja kirkollinen vaikutus

Paavin valtio oli merkittävä kulttuurinen ja uskonnollinen keskus. Paavit toimivat suurina mesenaatteina, jotka tilasivat arkkitehtuuria, maalausta ja kuvanveistoa – mm. Michelangelon, Rafael-n ja Bramanten työskentely liittyy oleellisesti Roomaan. Paavinvaltion kulttuurivaikutus ulottui kirkollisen taiteen lisäksi katolisen kirkon lainsäädäntöön, koulutukseen ja tiedon levittämiseen Euroopassa.

Lopullinen loppu ja seuraukset

19. vuosisadan kansallisvaltiokehitys ja Italian yhdistyminen (Risorgimento) erosivat selvästi paavin maallisen vallan tavoitteista. Vuoden 1861 Italian kuningaskunnan synty ja sen seuranneet sotilaalliset/kaupalliset toimet heikensivät paavin valtaa entisestään. Kun Rooma vallattiin syyskuussa 1870, paavin valtio käytännössä loppui; paavi Pius IX kieltäytyi tunnustamasta uuden Italian kuninkaan valtaa ja asettui niin sanotuksi "Vatikaanin vankiksi".

Seurauksena oli pitkä oikeudellinen ja poliittinen kiista paavin asemasta, joka ratkaistiin vasta vuonna 1929 Lateraanin sopimuksella, jolloin syntyi Vatikaanivaltio - pieni mutta kansainvälisesti tunnustettu kirkollinen valtio. Paavinvaltion historia vaikuttaa edelleen kirkon ja valtion suhteiden ymmärtämiseen, kulttuuriperintöön sekä Italian ja koko Euroopan poliittiseen kehitykseen.

Merkitys nykypäivänä

Paavin valtio jätti pysyvän jäljen Euroopan historiaan: se oli pitkäaikainen esimerkki uskonnollisen auktoriteetin maallisesta vallasta, merkittävä kulttuurinen rahoittaja ja keskeinen toimija italialaisessa politiikassa. Nykyinen Vatikaanivaltio on oikeushistorian ja kansainvälisten suhteiden näkökulmasta paljolti paavinvaltion perillinen, vaikka kooltaan ja vaikutuksiltaan paljon suppeampi.

Hae kirjaimella