Reikäkamera on kamera, jossa ei ole perinteistä lasilinssiä. Ohuessa materiaalissa oleva erittäin pieni reikä voi luoda kuvan, kun kaikki valonsäteet kulkevat yhden pisteen läpi. Jotta kuva olisi kohtuullisen selkeä, aukon on oltava noin 1/100 kuvaruudun etäisyydestä tai vähemmän. Reikäkameran sulkimessa on yleensä käsikäyttöinen läppä, joka on valmistettu jostain valoa hylkivästä materiaalista ja joka peittää ja paljastaa reiän.

Toimintaperiaate

Reikäkamera toimii yksinkertaisella optisella periaatteella: pieni, läpikalteva aukko päästää vain suoria valonsäteitä, jotka muodostavat kääntyneen (invertoidun) kuvan kuva-alustalle (filmille, valokuvapaperille tai digisensorille). Koska aukko on hyvin pieni, syväterävyys käytännössä on ääretön, mutta aukon pieneneminen lisää diffraktiota, mikä pehmentää kuvaa. Tämän vuoksi tarkkuus on kompromissi geometristen vääristymien (suuri aukko) ja diffraktio-blurrin (pieni aukko) välillä.

Pinhole-koko ja optimi

Aukon optimaalinen halkaisija voidaan arvioida kaavalla, joka perustuu polttoväliin (f) ja valon aallonpituuteen (λ). Yksi yleisesti käytetty likimääräinen kaava on

d ≈ 1.9 · √(f · λ)

missä d on reiän halkaisija ja f polttoväli (esim. etäisyys reiästä filmiin) samoissa yksiköissä. Esimerkkinä: jos f = 50 mm ja λ ≈ 550 nm (0,00055 mm), niin optimaalinen d ≈ 0,32 mm. Tällöin aukko (f‑luku) on f/d ≈ 160, eli reikä on hyvin pieni verrattuna tavallisiin objektiiveihin.

Liian suuri reikä johtaa geometriseen epätarkkuuteen (sumuinen kuva), liian pieni reikä taas aiheuttaa diffraktiosta johtuvaa pehmennystä ja huomattavasti himmeämmän kuvan.

Materiaalit ja rakentaminen

  • Rakenteeksi sopii tiivis, valoa läpäisemätön laatikko: metallipurkki, pahvirasia tai filmikotelo. Sisäpinnat kannattaa maalata mattamustiksi heijastusten estämiseksi.
  • Reikä tehdään ohuesta metallista (messinki- tai alumiinifolio, esimerkiksi shim-levy). Neula tai tarkka puikkohionta tuottaa siistin reiän; reunat kannattaa tasoittaa hiomapaperilla. Älä käytä paksua materiaalia, koska reikä käytännössä muuttuu putkeksi ja aiheuttaa häiritsevää vinjetointia.
  • Kuvalevy voi olla valokuvapaperi, mustavalkofilmi, värifilmi tai digikennon edessä oleva sensori (esim. modattu digikamera). Valokuvapaperia käytettäessä monesti ei käytetä kehitystä (solargrafiassa), vaan paperi skannataan tai kiinnitetään kemiallisesti jälkikäsittelyllä.
  • Suljin voidaan tehdä teipistä, pienen läpän avulla tai aikaan perustuvalla mekanismilla (ajastettu läppä). Pitkiä valotuksia varten on tärkeää, että kamera on täysin valotiivis.

Valotusaika ja solargrafia

Neulanreikäkamerat vaativat paljon pidempiä valotusaikoja pienestä aukosta johtuen; tyypilliset valotusajat voivat vaihdella muutamasta sekunnista tunteihin tai päiviin. Solargrafiassa (aurinkokuvauksessa) valotetaan usein viikkoja tai jopa kuukausia, jotta auringon rada taivaalla piirtyy näkyvästi kuvaan. Solargrafiassa käytetään yleensä valokuvapaperia ilman perinteistä kehitystä: paperin pinnalle kertyy pitkäaikaisessa valotuksessa vaaleuden/kemiallisen muutoksen kaltaisia jälkiä, jotka skannataan ja käännetään digitaalisesti.

Huomattava seikka valotuslaskelmissa on se, että tavallinen valotuslaskin ei aina päde pitkissä eksposuureissa: filmien ja paperien herkkyys voi muuttua (reciprocity failure), jolloin käytännön kokeilu ja testiruutujen käyttö on suositeltavaa. Auringon kirkkaus tekee lyhyemmistä polunpaljastuksista helposti mahdollisia, mutta sumuisina päivinä tai hämärässä tarvitaan pidempiä aikoja.

Käytännön vinkkejä ja turvallisuus

  • Älä koskaan katso suoraan auringon suuntaan reiän kautta — vaikka aukko on pieni, suora tarkastelu voi vahingoittaa silmiä. Käytä projisointia tai tarkastele kuvaa vasta kuvalevyllä.
  • Tiivistä kaikki valon vuodot hyvin; pienikin vuoto vaikuttaa pitkäaikaiseen solargrafiaan merkittävästi.
  • Jos kuva näyttää epätarkalta, kokeile eri reiän halkaisijoita tai lyhyempiä/pidempiä polttovälejä. Yleisin virhe on liian iso reikä tai liian paksu reiän tasaamiseen käytetty materiaali.
  • Stabiloi kamera kunnolla jalustalla tai kiinnitä se paikalleen. Pitkissä valotuksissa pienikin liike tuottaa liike-epäterävyyttä tai auringonpolun hajontaa.
  • Materiaalisuojaus: käytä mattamustaa sisämaalia ja varmista, että reikä on keskellä eikä valo pääse kulkemaan sivuruuduista.

Käyttötarkoitukset ja esimerkit

Reikäkamerat ovat suosittuja taide- ja kokeilukuvaajien keskuudessa: ne soveltuvat maisema- ja taivasvaloihin, arkkitehtuuriin (camera obscura -periaate) ja erityisesti solargrafiaan, jossa halutaan dokumentoida auringon liikeratoja pitkillä ajoilla. Pienet neulanreikäkamerat ovat helppoja tehdä itse ja ne näyttävät yksinkertaisuuden kautta uusia näkökulmia valokuvauksen perusteisiin.

Kuva voidaan heijastaa läpikuultavalle näytölle reaaliaikaista katselua varten (suosittu auringonpimennysten katseluun; katso myös camera obscura).