Pompeius Suuri (Gnaeus Pompeius Magnus) — roomalainen sotilas ja poliitikko

Pompeius Suuri — myöhäisroomalainen sotilas ja poliitikko: triumviraatin vaikuttaja, Crassuksen ja Caesarin vastapelaaja, Pharsaluksen tappio ja kohtalokas salamurha Egyptissä.

Gnaeus Pompeius Magnus (29. syyskuuta 106 eaa. – 28. syyskuuta 48 eaa.), joka tunnetaan myös nimellä Pompeius (/ˈpɒmpiː/) tai Pompeius Suuri, oli myöhäisen Rooman tasavallan merkittävä sotilaallinen ja poliittinen johtaja.

Pompeius oli italialaisesta provinssitaustasta kotoisin. Hänen perheensä, jonka tunnetuin jäsen oli isä Gnaeus Pompeius Strabo, kuului nousevaan sukuun, ja nuori Pompeius hyötyi poliittisista ja sotilaallisista yhteyksistä. Hänen uransa sai merkittävää vauhtia Lucius Cornelius Sullan tukitoimista, ja Pompeius sai myöhemmin lempinimen Magnus ("Suuri"), joka heijasti hänen julkista mainettaan ja Sullan suosiota.

Sotilaallinen nousu

Pompeius nousi kuuluisuuteen jo nuorena sotilasjohtajana Sullan puolelle asettumalla sisällissodassa. Hän keräsi joukkoja kotiseudultaan ja puhdisti nopeasti Sicilian ja Afrikan marianistien kannattajista Sullan paluun jälkeen, mikä vahvisti hänen mainettaan ja vaikutusvaltaansa. Myöhemmin hänelle myönnettiin eräitä erityisvaltuuksia rauhoittaa Välimerta merirosvoista (noin 67 eaa.), tehtävä jonka hän suoritti yllättävän nopeasti ja tehokkaasti.

Palattuaan meriväylien turvaamisesta Pompeius sai myöhemmin komentovaltuudet idässä, missä hän päätti kolmannen mithridatilaisen sodan ja järjesteli itäiset maat Rooman etujen mukaisesti. Hänen toimensa idässä (mm. vuonna 63 eaa.) johtivat roomalaiseen vaikutusvallan laajenemiseen Anatoliassa ja Syyriassa sekä Välimeren itäosissa; Pompeius myös teki ratkaisuja Palestiinan ja Juudean suhteen, ottaen osaa Jerusalemin valtaukseen ja sen poliittiseen uudelleenjärjestelyyn.

Poliittinen ura ja liittoumat

Pompeius oli sekä kilpakumppani että liittolainen suurten roomalaisten miesten kanssa. Hän kilpaili vaikutusvallasta muun muassa Marcus Licinius Crassuksen kanssa, mutta solmi myös tiiviin poliittisen liiton Gaius Julius Caesarin kanssa. Yhdessä nämä kolme poliitikkoa muodostivat epävirallisen valtapoolin, joka tunnetaan nimellä ensimmäinen triumviraatti (noin 60 eaa.). Liittouma toi jäsenilleen käytännön etuja – mm. sotakomentojen ja maa-alueiden hankintaa veteraaneille – mutta se oli myös epävakaa: henkilökohtaiset suhteet, kuten Pompeiuksen avioliitto Caesarin tyttären Julian kanssa, vaikuttivat liiton kestoon, ja Julian kuolema heikensi siteitä Caesariin.

Pompeius toimi useaan otteeseen konsulina ja hän käytti laajaa sotilaallista ja poliittista vaikutusvaltaansa muun muassa veteraanikolonian ja puoluetuen hankkimiseen. Hänen asemansa sekä sotilaana että senaattorina teki hänestä erään aikansa vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.

Sisällissota ja kuolema

Triumviraatin purkautuessa valtakamppailu Pompeiuksen ja Caesarin välillä kärjistyi. Cesarin noustua valtaan sotaretkillään ja palattua Italian poliittiseen pelikenttään kahnaisuudet johtivat lopulta avoimeen konfliktiin. Kun Caesar ylitti Rubiconin joen vuonna 49 eaa., Pompeius vetäytyi senaatin ja osan armeijan kanssa Kreikkaan keräämään tukijoukkoja. Vuonna 48 eaa. hän kärsi ratkaisevan tappion Caesarin joukkoja vastaan Pharsaluksen taistelussa, minkä jälkeen hän pakeni Egyptiin etsimään suojaa ja poliittista tukea.

Egyptissä, poliittisessa kaaoksessa ja Ptolemaioksen hovipolitiikan uhrina, Pompeius murhattiin Deir el-Bahrista tai Alexandriaa lähestyessään 28. syyskuuta 48 eaa. Hänen kuolemansa symboloi monille Rooman tasavallan vanhan politiikan ja sotilaallisen aristokratiakulttuurin loppua. Historiallisissa kertomuksissa mainitaan, että hänen ruumiinsa ja pää esitettiin Ptolemaioksen hovissa; Caesarin kerrotaan myöhemmin antaneen kuolleelle kohteliaan hautaamisen tai huolehtineen hautajaistoimenpiteistä.

Perintö

Pompeius jäi historiaan taitavana sotapäällikkönä ja voimakkaana poliittisena vaikuttajana, jonka uran huipentuma ja loppu kietoutuvat Rooman tasavallan myllerryksiin. Hänen sotilaalliset saavutuksensa – merirosvojen kukistaminen ja idän järjestelyt – vahvistivat Rooman asemaa Välimerellä, mutta poliittinen kilpailu ja henkilökohtaiset liitot johtivat lopulta sisällissotaan, joka avasi tien Caesarin yksinvaltaan ja tasavallan muuntumiselle keisarikunnaksi.

Pompeius on edelleen yksi antiikin historian tunnetuimmista henkilöistä: hänen elämänsä kuvaa sekä sotilaallista nerokkuutta että vallan ja politiikan vaarallista dynamiikkaa tasavallan lopun vuosikymmeninä.

Sisällissota ja salamurha

Aluksi Pompeius uskoi voivansa voittaa Caesarin ja koota armeijoita vain polkemalla jalallaan Italian maaperää, mutta keväällä 49 eaa. Caesar ylitti Rubiconin ja hänen legioonansa pyyhkäisivät niemimaalle. Pompeius hylkäsi Rooman ja vei legioonansa etelään kohti Brundisiumia. Pompeius aikoi koota armeijansa ja käydä sotaa Caesaria vastaan idässä. Pompeius ja senaatti eivät ajatelleet ottaa valtavaa aarrekammiota mukaansa, koska he luultavasti ajattelivat, ettei Caesar uskaltaisi ottaa sitä itselleen. Se jätettiin Saturnuksen temppeliin, kun Caesar joukkoineen saapui Roomaan.

Pompeius pakeni Caesaria juuri ja juuri Brundisiumissa ja siirtyi Epiruksen puolelle. Siellä Caesarin Espanjan-kampanjan aikana Pompeius oli kerännyt Makedoniassa suuret joukot, yhdeksän legioonaa sekä Rooman itäisten liittolaisten joukko-osastot. Hänen laivastonsa hallitsi Adrianmerta. Caesar onnistui kuitenkin marraskuussa 49 eaa. siirtymään Epiruksen puolelle ja valloitti Apollonian.

Pompeius taisteli Caesaria vastaan Dyrrhachiumin taistelussa (48 eaa.), jossa Caesar menetti 1000 miestä ja Pompeius 2000. Koska Pompeius ei lähtenyt takaa-ajoon Caesarin tappion hetkellä, hän hukkasi mahdollisuuden tuhota Caesarin paljon pienemmän armeijan. Kuten Caesar itse sanoi: "Tänään vihollinen olisi voittanut, jos heillä olisi ollut komentaja, joka olisi voittanut" (Plutarkhos, 65).

Suetoniuksen mukaan Caesar sanoi tässä vaiheessa, että "tuo mies (Pompeius) ei osaa voittaa sotaa". Caesar selässään, Pompeiuksen johtamat konservatiivit pakenivat Kreikkaan. Caesar ja Pompeius kävivät lopullisen välienselvittelynsä Pharsaluksen taistelussa vuonna 48 eaa. Taistelut olivat katkeria molemmille osapuolille, ja vaikka Pompeiuksen odotettiin voittavan, lukumääräisen ylivoiman vuoksi Caesarin loistava taktiikka ja Caesarin veteraanien ylivoimaiset taistelutaidot johtivat Caesarin voittoon. Pompeius tapasi vaimonsa Cornelian ja poikansa Sextus Pompeiuksen Mytilenen saarella. Sen jälkeen hän mietti, minne mennä seuraavaksi. Hän pakeni Egyptiin.

Egyptiin päästyään Pompeiuksen kohtalosta päättivät nuoren kuninkaan Ptolemaios XIII:n neuvonantajat. Pompeiuksen odottaessa ulkomailla he pohtivat, mitä maksaisi tarjota hänelle turvapaikka Caesarin kanssa, joka oli jo matkalla Egyptiin; kuninkaan eunukki Pothinus voitti. Plutarkhoksen mukaan Cornelia seurasi huolestuneena triremen kyydistä, kun Pompeius lähti pienellä veneellä muutaman toverinsa kanssa ja suuntasi Egyptin rannalla pidettävään tervetuliaisjuhlaan. Kun Pompeius nousi veneestä, Pothinuksen käskyjä noudattaneet miehet puukottivat hänet kuoliaaksi.

Pompeius kuoli päivää 59-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Hänen ruumiinsa jäi rantaviivalle, ja hänen uskollinen vapaamiehensä Filippus tuhosi sen kalastusaluksen lahonneilla lankuilla. Hänen päänsä ja sinettinsä esiteltiin Caesarille, joka Plutarkhoksen mukaan suri tätä loukkausta entisen liittolaisensa suuruutta kohtaan. Caesar rankaisi hänen salamurhaajiaan ja heidän egyptiläisiä salaliittolaisiaan ja teloitti sekä Achillaksen että Pothinuksen. Pompeiuksen tuhkat palautettiin lopulta Cornelialle, joka vei ne hänen maalaistaloonsa Alban lähellä.

Cassius Dio kuvaa Caesarin reaktioita epäilevästi. Hän uskoo, että Pompeiuksen kaatumisen syynä olivat pikemminkin hänen omat poliittiset virhearvionsa kuin petos. Appianuksen kertomuksessa sisällissodasta Caesar haudattaa Pompeiuksen katkaistun pään Aleksandriassa maahan, joka on varattu uutta Nemesis-jumalattaren temppeliä varten. Nemesiksen (~ kohtalon) jumalallisiin tehtäviin kuului myös ylpeyden rankaiseminen. Pliniuksen mielestä Pompeiuksen lopun nöyryyttävyys on vastakohtana hänen ylimitoitetulle, helmillä koristellulle muotokuvapäälleen, jota kannettiin kulkueessa hänen suurimman voittokulkunsa aikana.

Jean Fouquet'n kirjoittama Pompeiuksen lento Pharsaluksen jälkeen.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Kuka oli Gnaeus Pompeius Magnus?

K: Miten Pompeius varmisti itselleen paikan Rooman aateliston joukossa?

Kysymys: Keitä olivat Pompeiuksen kilpailijat ja liittolaiset?

Kysymys: Mikä aiheutti riitoja Pompeiuksen ja Caesarin välillä?

K: Milloin ja missä Caesar löi Pompeiuksen ratkaisevasti?

K: Minne Pompeius pakeni hävittyään Pharsaluksen taistelussa?

K: Miten Pompeius kuoli?

Hae kirjaimella