Gaius Julius Caesar

Gaius Julius Caesar (heinäkuu 100 eaa. - 15. maaliskuuta 44 eaa.) oli sotapäällikkö, poliitikko ja kirjailija Rooman tasavallan lopulla.

Caesarista tuli ensimmäisen triumviraatin jäsen, ja kun se hajosi, hän kävi sisällissotaa Pompeius Suurta vastaan. Caesar voitti sodan, ja hänestä tuli Rooman elinikäinen diktaattori. Hänen vihollisensa tappoivat hänet Roomassa.

Myöhemmin Rooman hallitsijat kutsuivat itseään "keisariksi", ja tämä titteli kopioitiin myöhemmin "keisariksi" ja "tsaariksi".

Varhainen elämä

Julius Caesar syntyi Italiassa noin heinäkuussa 100 eaa. Tarkkaa päivämäärää ei tiedetä.

Kuusitoistavuotiaana hän oli perheensä päämies, ja pian hän joutui uhatuksi, kun Lucius Cornelius Sullasta tuli Rooman diktaattori.

Sulla ryhtyi puhdistamaan Roomaa vihollisistaan. Satoja tapettiin tai karkotettiin, ja Caesar oli listalla. Hänen äitinsä perhe anoi Caesarin henkeä, ja Sulla antoi vastahakoisesti periksi, mutta riisti Caesarilta hänen perintönsä. Siitä lähtien rahan puute oli yksi hänen elämänsä suurimmista ongelmista. Caesar liittyi armeijaan ja lähti Roomasta.

Matkalla Egeanmeren yli merirosvot sieppasivat Caesarin ja pitivät häntä vankina. Hän säilytti ylivertaisen asenteen koko vankeutensa ajan. Kun merirosvot ajattelivat vaatia lunnaiksi kaksikymmentä talenttia hopeaa, hän vaati heitä pyytämään viisikymmentä talenttia.^p39 Kun lunnaat oli maksettu, Caesar kokosi laivaston, jahtasi ja vangitsi merirosvot ja vangitsi heidät. Hän ristiinnaulitsi heidät omin valtuuksin, kuten hän oli luvannut vankeudessa ollessaan - lupauksen, jota merirosvot olivat pitäneet vitsinä. Lievyyden merkkinä hän leikkasi ensin heidän kurkkunsa poikki. Hänet kutsuttiin pian takaisin sotatoimiin.

Matkalla ylöspäin

Palattuaan Roomaan hänet valittiin sotilastribuuniksi, mikä oli ensimmäinen askel kohti poliittista uraa. Hänet valittiin kvestoriksi vuodeksi 69 eaa. Hänen vaimonsa Cornelia kuoli samana vuonna. Hänen hautajaistensa jälkeen Caesar lähti hoitamaan kvestorin virkaansa Espanjaan.^p100 Palattuaan vuonna 67 eaa. hän meni naimisiin Pompeian (Sullan pojantytär) kanssa, josta hän myöhemmin erosi. Vuonna 63 eaa. hän asettui ehdolle Pontifex Maximuksen virkaan, Rooman valtionuskonnon ylipapiksi. Hän asettui ehdolle kahta vaikutusvaltaista senaattoria vastaan; kaikki osapuolet syyttivät häntä lahjonnasta. Caesar voitti helposti, vaikka hänen vastustajansa olivat kokeneempia ja arvostetumpia.

Pretaattina toimimisensa jälkeen Caesar nimitettiin hallitsemaan Rooman Espanjaa, mutta hänellä oli edelleen huomattavia velkoja, ja hänen oli maksettava velkojilleen. Hän kääntyi Marcus Licinius Crassuksen puoleen, joka oli yksi Rooman rikkaimmista miehistä. Vastineeksi poliittisesta tuestaan Crassus maksoi osan Caesarin veloista ja toimi takaajana toisille. Caesar lähti maakuntaansa ennen kuin hänen preetorin virkakautensa oli päättynyt. Espanjassa hän valloitti kaksi paikallista heimoa, joukot tervehtivät häntä imperaattoriksi, ja hän päätti maaherruuttaan suuressa arvossa. Vaikka hänelle oli luvassa "riemuvoitto" Roomassa, hän halusi myös asettua ehdolle konsuliksi, joka oli tasavallan korkein tuomarin virka. Kun Caesar joutui valitsemaan voiton ja konsulin viran välillä, hän valitsi konsulin viran. Valinnan jälkeen hänestä tuli konsuli vuonna 59 eaa.

Ensimmäinen triumviraatti

Caesar otti vallan Gnaeus Pompeius Magnuksen (Pompeius Suuri) ja Marcus Licinius Crassuksen kanssa. Nämä kolme miestä hallitsivat Roomaa ja heitä kutsuttiin triumviraatiksi.

Caesar oli Crassuksen ja Pompeiuksen välittäjä. He olivat olleet riidoissa jo vuosia, mutta Caesar yritti sovittaa heidät yhteen. Heillä kolmella oli tarpeeksi rahaa ja poliittista vaikutusvaltaa, jotta he pystyivät valvomaan julkisia asioita. Tämä epävirallinen liitto, joka tunnettiin nimellä ensimmäinen triumviraatti (kolmen miehen valta), lujittui, kun Pompeius avioitui Caesarin tyttären Julian kanssa. Caesar meni myös uudelleen naimisiin, tällä kertaa Calpurnian kanssa, joka oli toisen vaikutusvaltaisen senaattorin tytär.

Caesar ehdotti lakia julkisten maiden jakamisesta uudelleen köyhille, ja Pompeius kannatti tätä ehdotusta, tarvittaessa aseiden voimalla, ja Crassus teki triumviraatista julkisen. Pompeius täytti kaupungin sotilailla, ja triumviraatin vastustajat pelästyivät.

Caesarin gallialainen sota

Kumppaniensa suostumuksella Caesarista tuli Gallian (Gallian) maaherra. Gallia on alue, joka on nykyistä Pohjois-Italiaa, Sveitsiä ja Ranskaa.

Caesar oli roomalaisten legioonien komentaja Gallian sodan aikana. Sota käytiin Rooman gallialaisten asiakkaiden puolella germaaneja vastaan, jotka halusivat valloittaa Gallian. Sen tarkoituksena oli myös laajentaa Rooman hallintaa Galliassa. Caesarin Gallian valloitus laajensi Rooman aluetta Pohjanmerelle asti. Vuonna 55 eaa. hän suoritti ensimmäisen roomalaisten hyökkäyksen Britanniaan. Caesar kirjoitti tästä kahdeksan vuotta kestäneestä sodasta kirjassaan De Bello Gallico ("Gallialaisten sodista"). Tämä latinaksi kirjoitettu kirja on tärkeä historiallinen kertomus.

Nämä saavutukset toivat hänelle suurta sotilaallista valtaa, ja hän uhkasi jättää Pompeiuksen varjoonsa. Crassuksen kuolema vuonna 53 eaa. horjutti valtatasapainoa entisestään.

Caesarin sisällissota

Vuonna 50 eaa. Pompeiuksen johtama senaatti määräsi Caesarin hajottamaan armeijansa ja palaamaan Roomaan, koska hänen kautensa maaherrana oli päättynyt. Caesar arveli joutuvansa syytteeseen, jos hän palaisi Roomaan ilman tuomarin nauttimaa koskemattomuutta. Pompeius syytti Caesaria niskoittelusta ja maanpetoksesta.

Rubikonin ylittäminen

Caesar ja hänen armeijansa lähestyivät Roomaa ja ylittivät Koillis-Italiassa sijaitsevan matalan Rubicon-joen vuonna 49 eaa. Se oli kohta, jota pidemmälle minkään armeijan ei pitänyt mennä. Joki merkitsi rajaa pohjoisessa sijaitsevan Cisalpin Gallian ja etelässä sijaitsevan varsinaisen Italian välillä. Rubiconin ylittäminen aiheutti sisällissodan. Laillinen konsuli Pompeius ja hänen ystävänsä pakenivat Roomasta Caesarin armeijan lähestyessä.

Pompeius onnistui pakenemaan ennen kuin Caesar ehti vangita hänet. Caesar päätti suunnata Espanjaan ja jättää Italian Marcus Antoniuksen hallintaan. Caesar teki hämmästyttävän 27 päivän reittimarssin Espanjaan, jossa hän kukisti Pompeiuksen luutnantit. Sitten hän palasi itään haastamaan Pompeiuksen Kreikassa. Siellä heinäkuussa 48 eaa. Caesar välttyi heinäkuussa 48 eaa. juuri ja juuri katastrofaaliselta tappiolta Dyrrhachiumissa. Myöhemmin samana vuonna hän voitti Pompeiuksen ratkaisevasti Pharsaluksen taistelussa.

Diktaattori vihdoin

Roomassa Caesar nimitettiin diktaattoriksi, ja Marcus Antonius oli hänen ratsumestarinsa (toinen komentaja). Caesar johti omaa valintaansa toiseksi konsuliksi ja erosi sitten yhdentoista päivän kuluttua tästä diktaattorin virasta.

Myöhään vuonna 48 eaa. hänet nimitettiin jälleen diktaattoriksi, ja hänen toimikautensa kesti yhden vuoden. Tämän jälkeen Caesar ajoi Pompeiuksen takaa Egyptiin, jossa Pompeius murhattiin pian. Tämän jälkeen Caesar joutui sekaantumaan Egyptin sisällissotaan, joka käytiin lapsifaaraon ja hänen sisarensa, vaimonsa ja kanssakuningattarensa Kleopatran välillä. Ehkäpä Caesar asettui Kleopatran puolelle sen vuoksi, että faarao oli ollut mukana Pompeiuksen murhassa. Hänen kerrotaan itkeneen nähdessään Pompeiuksen pään, jonka faarao tarjosi hänelle lahjaksi. Joka tapauksessa Caesar kukisti faaraon joukot vuonna 47 eaa. ja asetti Kleopatran hallitsijaksi.

Caesar ja Kleopatra juhlistivat voittoaan voittokulkueella Niilillä keväällä 47 eaa. Kuninkaallista proomua seurasi 400 muuta laivaa, jotka esittelivät Caesarille egyptiläisten faaraoiden ylellistä elämäntapaa. Caesar ja Kleopatra eivät koskaan menneet naimisiin; Rooman laki tunnusti vain kahden Rooman kansalaisen välisen avioliiton. Caesar jatkoi suhdettaan Kleopatraan koko viimeisen avioliittonsa ajan, joka kesti 14 vuotta - roomalaisten silmissä tämä ei ollut aviorikos - ja saattoi synnyttää Caesarion-nimisen pojan. Kleopatra vieraili Roomassa useaan otteeseen ja asui Caesarin huvilassa, joka sijaitsi Rooman ulkopuolella Tiber-joen toisella puolella.

Vuonna 46 eaa. Caesar kukisti Caton ja Pompeiuksen kannattajien jäänteet Afrikassa. Sen jälkeen hänet nimitettiin diktaattoriksi kymmeneksi vuodeksi. Kahden vuoden aikana hän teki lukuisia muutoksia Rooman hallintoon parantaakseen tasavaltaa. Monien näiden muutosten tarkoituksena oli parantaa tavallisten ihmisten elämää. Yksi esimerkki, joka on säilynyt, oli hänen kalenteriuudistuksensa nykyiseen muotoon, jossa karkauspäivä oli joka neljäs vuosi. Helmikuussa 44 eaa., kuukautta ennen salamurhaansa, hänet nimitettiin elinikäiseksi diktaattoriksi.

Salamurha

Maaliskuun iidespäivänä (15. maaliskuuta; ks. roomalainen kalenteri) vuonna 44 eaa. Caesarin oli määrä saapua senaatin istuntoon. Markus Antonius pelkäsi pahinta ja lähti Caesaria vastaan. Juonittelijat odottivat tätä ja järjestivät jonkun pysäyttämään hänet.

Eutropiuksen mukaan salamurhaan osallistui noin kuusikymmentä miestä tai enemmän. Häntä puukotettiin 23 kertaa. Suetoniuksen mukaan lääkäri totesi myöhemmin, että vain yksi haava, toinen hänen rintaansa osunut, oli ollut tappava. Diktaattorin viimeisiä sanoja ei tiedetä varmuudella, ja ne ovat kiistanalainen aihe niin tutkijoiden kuin historioitsijoidenkin keskuudessa. Englanninkielisessä maailmassa parhaiten tunnettu versio on latinankielinen lause Et tu, Brute? ("Sinäkin, Brutus?"). Shakespearen Julius Caesarissa tämä on repliikin ensimmäinen puolikas: "Et tu, Brute? Kaadu sitten, Caesar". Plutarkhoksen mukaan Brutus astui salamurhan jälkeen esiin ikään kuin sanoakseen jotakin senaattoritovereilleen; nämä kuitenkin pakenivat rakennuksesta. Sen jälkeen Brutus ja hänen kumppaninsa marssivat Capitoliumille huutaen samalla rakkaalle kaupungilleen: "Rooman kansa, olemme jälleen kerran vapaita!". Heidät kohdattiin hiljaisuudessa, sillä Rooman kansalaiset olivat lukkiutuneet taloihinsa heti, kun huhu tapahtuneesta oli alkanut levitä.

Foorumille pystytettiin Caesarin vahapatsas, jossa näkyi 23 puukoniskua. Paikalle kokoontunut väkijoukko sytytti tulipalon, joka vahingoitti pahoin foorumia ja sen viereisiä rakennuksia. Sitä seuranneessa kaaoksessa Marcus Antonius, Octavius (myöhemmin Augustus Caesar) ja muut kävivät viisi sisällissotaa, jotka päättyivät Rooman valtakunnan muodostamiseen.

Rooman valtakunta ja sen keisarit olivat historiassa niin merkittäviä, että joissakin Euroopan maissa käytettiin sanaa Caesar nimityksenä keisarista vielä kauan sen jälkeen, kun Rooman valtakunta oli jo hävinnyt. Esimerkiksi Saksan keisaria kutsuttiin keisariksi vuoteen 1919 jKr. asti ja Venäjän keisaria kutsuttiin tsaariksi vuoteen 1917 jKr. asti.

Caesar kirjoittajana

Caesar oli merkittävä kirjailija.

Commentarii de Bello Gallico (Gallian sotaa koskevat kommentit), Galliassa ja Britanniassa hänen prokonsulikautensa aikana toteutetut kampanjat; ja
Commentarii de Bello Civili (kommentit sisällissodasta), sisällissodan tapahtumat heti Pompeiuksen Egyptissä tapahtuneen kuoleman jälkeen.

Muita teoksia, jotka on historiallisesti liitetty Caesariin, mutta joiden kirjoittajuutta on epäilty, ovat:

De Bello Alexandrino (Aleksandrian sodasta), kampanja Aleksandriassa;
De Bello Africo (Afrikan sodasta), kampanjat Pohjois-Afrikassa; ja
De Bello Hispaniensi (Hispanian sodasta), kampanjat Iberian niemimaalla.

Nämä kertomukset kirjoitettiin ja julkaistiin vuosittain varsinaisten sotaretkien aikana tai heti niiden jälkeen eräänlaisina "lähetyksinä rintamalta". Näennäisen yksinkertaisen ja suorasukaisen tyylinsä ansiosta Caesarin Commentarii on yleisesti opiskeltu ensimmäisen ja toisen vuoden latinan opiskelijoiden keskuudessa, mutta itse asiassa ne ovat varsin hienostuneita, ja ne on suunnattu Rooman, Italian ja provinssien pienten aristokraattien keskiluokkaiselle lukijakunnalle.

C. Julii Cæsaris quæ extant, 1678.

Epilepsia

Plutarkhoksen huomautusten perusteella Caesarin uskotaan joskus kärsineen epilepsiasta. Nykyaikainen oppineisuus on jakautunut aiheesta. Varminta on, että häntä vaivasi malaria, erityisesti 80-luvun Sullanin kieltolakien aikana.

Caesarilla oli neljä dokumentoitua jaksoa, jotka saattoivat olla kompleksisia osittaiskohtauksia. Lisäksi hänellä saattoi olla nuoruudessaan poissaolokohtauksia (petit mal). Varhaisimmat kertomukset näistä kohtauksista ovat Caesarin kuoleman jälkeen syntyneen elämäkertakirjailija Suetoniuksen kirjoittamia. Jotkut lääketieteen historioitsijat vastustavat väitettä epilepsiasta väittämällä, että kyseessä olisi ollut hypoglykemia. Tämä voi aiheuttaa kohtauksia, jotka muistuttavat hieman epilepsiaa.

Vuonna 2003 psykiatri Harbour F. Hodder julkaisi niin sanotun "Caesar-kompleksin" teorian, jonka mukaan Caesar kärsi ohimolohkoepilepsiasta ja että oireet vaikuttivat siihen, että Caesar päätti luopua henkilökohtaisesta turvallisuudestaan salamurhaansa edeltävinä päivinä.