roomalainen Wales

Esiroomalainen Wales

Britannian roomalaisten miehitykseen asti ja sen aikana Britannian rautakauden alkuperäisasukkaat puhuivat "brytonisia" kieliä (kelttiläisten kielten alaryhmä), ja heitä pidettiin briteinä (tai brytonilaisina). Nykyaikaisen Walesin alue oli jaettu useiden heimojen kesken, joista suurimmat ja vaikutusvaltaisimmat olivat Silures-heimo nykyisessä Kaakkois-Walesissa ja Ordovices-heimo Keski- ja Luoteis-Walesissa. Nämä kaksi heimoa olivat ne, jotka vastustivat voimakkaimmin roomalaisten hyökkäystä: Gnaeus Julius Agricola valloitti Monan (Angleseyn saaren) vasta vuonna 78 jKr.

 

Roomalaisten hyökkäys Walesiin

Ensimmäinen hyökkäys nykyisen Walesin alueen kelttiläisiä heimoja vastaan tehtiin legaatti Publius Ostorius Scapulan johdolla noin vuonna 48 jKr. Ostorius hyökkäsi ensin koillisessa sijaitsevien deceanglien kimppuun, jotka näyttävät antautuneen vähäisellä vastarinnalla. Sen jälkeen hän käytti useita vuosia kampanjoimalla Siluresia ja Ordoviceja vastaan. Heidän vastarintaansa johti Caratacus, joka oli paennut nykyisen Kaakkois-Englannin alueelta, kun roomalaiset valloittivat sen. Hän johti ensin Siluresia ja siirtyi sitten Ordovicen alueelle, jossa Ostorius kukisti hänet vuonna 51 jKr. Caratacus pakeni Briganteille, joiden kuningatar luovutti hänet roomalaisille.

 

Resistance

Roomalaiset jakoivat uuden provinssinsa Britannian siviilialuevyöhykkeeseen ja sotilaalliseen ylänköalueeseen. Yorkiin, Chesteriin ja Caerleoniin perustettiin linnoituksia, joihin kumpaankin mahtui 5 600 miehen legioona. Sotilasvyöhykkeeseen kuuluneessa Walesissa oli ainakin 30 apulaislinnoitusta, joita yhdistivät suorat tiet ja jotka sijaitsivat päivän marssimatkan päässä toisistaan.Kaikki linnoitukset eivät olleet pitkään täysin miehitettyjä, sillä suurin osa Walesin asukkaista hyväksyi roomalaisten vallan.

Silurealaiset kävivät tehokasta sotaa roomalaisia joukkoja vastaan. Ostorius kuoli, kun tämä heimo oli vielä valloittamatta; hänen kuolemansa jälkeen he voittivat Rooman Toisen Augusta-legioonan, Legio II Augustan. Roomalaisten määräysvaltaa Walesissa ei enää yritetty laajentaa ennen Caius Suetonius Paulinuksen maaherrankautta, jolloin hän hyökkäsi pohjoisemmaksi ja valloitti Angleseyn saaren vuonna 60 tai 61 jKr. Hän joutui kuitenkin keskeyttämään hyökkäyksen Boudican kapinan aiheuttaman uhan vuoksi.

Sextus Julius Frontinus otti Siluresin lopulta Rooman valtaan noin vuonna 78 jKr. päättyneiden sotaretkien aikana. Hänen seuraajansa Gnaeus Julius Agricola alisti Ordovicesit ja valloitti Angleseyn takaisin vuoden 78 alussa jKr. mennessä.

 

Ammatti ja romanisointi

Wales oli osa Rooman valtakuntaa yli 300 vuoden ajan. Tuona aikana roomalaiset tavat ja kulttuuri saivat laajan hyväksynnän suuressa osassa maata. Toisin kuin suurimmassa osassa Länsi-Eurooppaa, roomalaisten latinankieli ei kuitenkaan korvannut ihmisten äidinkieltä. Sillä oli kuitenkin vaikutusta siihen, sillä brittiläinen kieli omaksui latinankielisiä sanoja esimerkiksi linnoituksille, ikkunoille, huoneille ja kirjoille, ja nämä sanat siirtyivät walesin kieleen.Myös roomalaisella taiteella oli vaikutusta, sillä se korvasi brittiläisten kelttiläisen taiteen. Ainakin yläluokan jäsenet olivat valmiita hyväksymään, että he itse olivat roomalaisia, erityisesti vuoden 214 jKr. jälkeen, jolloin keisari Caracalla myönsi Rooman kansalaisuuden kaikille vapaille miehille koko valtakunnassa.

Roomalaiset asuttivat koko nykyisen Walesin alueen, jossa he rakensivat roomalaisia teitä ja linnoituksia, louhivat kultaa Luentinumissa ja kävivät kauppaa, mutta heidän kiinnostuksensa aluetta kohtaan oli vähäistä vaikean maantieteellisen sijainnin ja tasaisen maatalousmaan puutteen vuoksi. Suurin osa Walesin roomalaisista muinaisjäännöksistä on luonteeltaan sotilaallisia.

Aluetta hallitsivat roomalaisten legioonalaisten tukikohdat Deva Victrixissä (nykyisessä Chesterissä) ja Isca Augustassa (Caerleonissa), jotka olivat kaksi kolmesta tällaisesta tukikohdasta roomalaisessa Britanniassa, ja tiet yhdistivät nämä tukikohdat roomalaisiin apulaislinnakkeisiin, kuten Segontiumiin (nykyisessä Caernarfonissa) ja Moridunumiin (nykyisessä Carmarthenissa).

Roomalaisten tiedetään perustaneen Walesiin vain yhden kaupungin, Venta Silurumin (Caerwent) Monmouthshireen, vaikka Moridunumin (Carmarthen) linnoitus korvattiin myöhemmin siviiliasutuksella. Nykyaikaisen Walesin uskotaan olleen osa roomalaista provinssia "Britannia Superior" ja myöhemmin provinssia "Britannia Secunda", johon kuului myös osa nykyistä Englannin West Countrya.

Kolmannen vuosisadan loppupuolella syntyi uusi huolenaihe: rannikon puolustaminen Hibernian (nykyisen Irlannin) merirosvoilta. Vastauksena tähän rakennettiin Cardiffiin Saxon Shore -tyylinen linnoitus ja kunnostettiin muualla.

Ei ole selvää, milloin Caerleonin legioonalaisvaruskunta lopulta vetäytyi, mahdollisesti kolmannen vuosisadan lopulla, vaikka sinne saattoi jäädä luurankojoukkoja vielä neljännen vuosisadan puoliväliin asti.

Neljännen vuosisadan lopun Walesin sotilaalliset järjestelyt Cardiffissa, Caernarfonissa, Holyheadissa ja Caerhunissa näyttävät liittyneen irlantilaisten joukkojen jatkuviin hyökkäyksiin.

Jäljelle jääneet sotilasasemat näyttävät poistuneen noin vuonna 393 jKr., kun sotilaita tarvittiin Gallian kapinan torjuntaan. On joitakin todisteita siitä, että Carmarthenin ja Caerwentin kaupunkeja on saatettu jättää vartioimaan vielä viidennelle vuosisadalle asti.

 

Roomalaisen Walesin loppu

Roomalaiset miehittivät Walesia ensimmäiseltä vuosisadalta jKr. siihen asti, kun roomalaiset vetäytyivät Britanniasta lähes neljä vuosisataa myöhemmin, jolloin heidän maakuntansa kehittyi esiroomalaiseksi Britanniaksi ja Wales syntyi varhaiskeskiajalla.

Kaakkois-Wales oli maan romanisoitunein osa. On mahdollista, että alueen roomalaiset tilat säilyivät tunnistettavina yksikköinä vielä kahdeksannella vuosisadalla. Gwentin kuningaskunnan perustivat todennäköisesti (roomalaistetun) silurilaisen hallitsijaluokan suorat jälkeläiset.

Ainoa roomalaisten Walesissa perustama kaupunki on Caerwent, jota kutsuttiin Venta Silurumiksi vuonna 75 jKr., kun se perustettiin, ja se on viimeinen roomalaisten jättämä paikka.

Kaupungilla ei ollut merkittävää puolustusta ennen 4. vuosisadan puoliväliä, jolloin rakennettiin kiviset kaupunginmuurit. Kaupungissa saattoi tuona aikana olla pieni varuskunta. Suuret osat puolustusmuurista ovat yhä paikoin jopa 5 metriä (17 jalkaa) korkeita.

Muureja on kuvailtu "helposti vaikuttavimmaksi kaupungin puolustukseksi, joka on säilynyt roomalaisesta Britanniasta, ja koska muurit ovat vapaat myöhemmästä uudelleenrakentamisesta, ne ovat yksi Pohjois-Euroopan täydellisimmin säilyneistä".

Roomalaiskaupunki säilyi roomalaisten joukkojen lähdön jälkeen ainakin viidennen vuosisadan loppuun asti. Caerwentia on kutsuttu jopa kuningas Arthurin mahdolliseksi Camelotiksi, koska se sijaitsee vain kymmenen mailin päässä roomalaisesta Isca Silurumin linnoituksesta (oikeastaan Caerleon), jonka Geoffrey of Monmouth kirjoitti olleen pyöreän pöydän paikka.

Lisäksi näyttää siltä, että kristillinen jumalanpalvelus oli vakiintunut kaupunkiin jo viidennellä vuosisadalla, ja kaupungilla saattoi olla piispa. Pyhä Tatheus perusti luostarin 6. vuosisadalla, ja nykyisen kirkon paikalle perustettiin myös kristillinen hautausmaa.

Nimi Venta antoi nimensä syntymässä olevalle Gwentin kuningaskunnalle, ja itse kaupunki tunnettiin nimellä Caer-went tai "Castra/Fort of Venta/Gwent". Perinteen mukaan Gwentin Caradog Freichfras siirsi hovinsa Caerwentista Portskewettiin 6. vuosisadan jälkipuoliskolla ja päätti tällä tavoin viimeisen romanisoituneen Walesin läsnäolon.

Lopuksi Gwyn A. Williams väittää, että jo Offan dyynin (joka jakoi Walesin keskiaikaisesta Englannista) rakentamisen aikaan sen länsipuolella asuvat ihmiset pitivät itseään "roomalaisina", ja viittaa latinankielisten kirjoitusten määrään, joita tehtiin vielä 800-luvulla.

Caerwentin roomalaiset muurit (Venta Silurum)  

Aiheeseen liittyvät sivut

• Rooman valtakunta
• Yhdistyneen kuningaskunnan historia
• Roomalainen Britannia
• Walesin kansa