Schlieffenin suunnitelma oli strateginen suunnitelma, jonka laati preussilainen kenraali Alfred Graf von Schlieffen (s. 28. helmikuuta 1833, Berliini, Preussi – k. 4. tammikuuta 1913, Berliini, Preussi) Saksan keisarikunnan armeijaa varten vuonna 1905. Suunnitelman tavoitteena oli ratkaista Saksan uhkaama kaksirintamasota: Saksalaisten tuli voittaa nopeasti lännessä Ranska ja siirtää sitten joukkoja idässä uhkaavaa Venäjää vastaan. Keskeinen osa suunnitelmaa oli nopea vasemman kaartin (käytännössä erittäin voimakkaan oikean siiven) kiertohyökkäys, joka kulkisi neutraalin Belgian kautta kiertäen Ranskan päävoimat ja pakottaen ranskalaiset antautumaan ennen kuin Venäjä ehtisi mobilisoida koko voimansa.
Tausta ja keskeiset piirteet
Schlieffenin muistio (1905) korosti nopeutta, liikkuvuutta ja rautateiden hyödyntämistä joukkojen siirrossa. Suunnitelma perustui ajatukseen, että menestyksekäs ja nopea länsirintaman ratkaisu estäisi pitkän kaksirintamasodan. Hyökkäyksen reitti kulki pääosin Pohjois-Belgian ja Luxemburgin kautta, jotta saksalaiset voisivat kiertää Ranskan pääpuolustuslinjat ja koota ratkaisevan ympäröivän iskun kohti Pariisia.
Schlieffenin ura ja ajatusmaailma
Alfred von Schlieffen palveli Preussin armeijassa ja Saksan yleisesikunnassa pitkään. Hän oli mukana sodissa 1800-luvulla, muun muassa Itävalta–Preussin sodassa (1866) ja Ranskan ja Preussin sodassa (1870–1871), jotka johtivat osaltaan Saksan yhdistymiseen. Myöhemmin hän toimi keisarillisen Saksan pääesikunnan päällikkönä vuosina 1891–1906. Schlieffen korosti sodankäynnissä logistista suunnittelua, junakuljetusten merkitystä ja sen ymmärrystä, että puolustaja voi usein olla asemiensa ansiosta etulyöntiasemassa.
Toteutus ja miksi suunnitelma epäonnistui 1914
Ensimmäisen maailmansodan alkaessa elokuussa 1914 Schlieffenin suunnitelmaa ei toteutettu muuttumattomana. Sen sijaan pääesikunnan johtoon tullut Helmuth von Moltke nuorempi teki muutoksia: hän heikensi suunnitelman voimakkainta käärmettä eli oikeaa laitaa siirtämällä joukkoja idän uhkaa vastaan ja jätti vähemmän ylivoimaa länteen. Lisäksi käytännön vaikeudet tekivät tehtävästä huomattavasti monimutkaisemman kuin Schlieffen oli oletellut:
- Belgian puolustus ja vahvat linnoitukset (esim. Liègen linnoitukset) hidastivat saksalaisten etenemistä ja antoivat liittoutuneille lisäaikaa.
- Neutraalin Belgian läpi hyökkääminen synnytti Britannian sodanjulistuksen Saksan vastaan, ja British Expeditionary Force (BEF) osallistui pian taisteluihin.
- Logistiikka, tiedustelu ja aikataulut eivät pitäneet: junakuljetusten rajoitukset, viiveet ja vihollisen vastarinta murensivat suunniteltua nopeutta.
- Ranskan ja liittoutuneiden vastahyökkäykset, erityisesti Marnen taistelu syyskuussa 1914, pysäyttivät saksalaiset ja johtivat pitkäksi venyneeseen asemasotaan.
Näin ollen Schlieffenin perusajatus – ratkaiseva, nopea voitto lännessä ennen idän mobilisaatiota – epäonnistui käytännössä useiden syiden summana eikä pelkästään yhden miehen virheen takia.
Puolustamisen ja hyökkäämisen suhde
Schlieffen tunnusti, että puolustajan asema voi olla vahva: hän huomautti esimerkiksi, että puolustaja pystyy siirtämään joukkoja junalla nopeasti paikasta toiseen ja että juoksuhaudat, konekiväärit ja piikkilanka lisäsivät puolustajan etuja. Silti hänen suunnitelmansa perustui linjan murtamiseen ja kiertämiseen ennen kuin puolustajan etu ehtii realisoitua täydellisesti. Ensimmäisessä maailmansodassa puolustusmenetelmät ja uudet aseet (korsetiin kuuluvat mm. raskaampi tykistö jalkaväen tukena)kin pitkälti määräsivät sodankäynnin luonteen ja johtivat pitkään asemasotaan.
Perintö ja vaikutus myöhempään sodankäyntiin
Schlieffenin ajatus voimakkaasta kiertäjäkärjestä ja nopeasta ratkaisusta lännessä vaikutti edelleen sotilasajatteluun. Toisessa maailmansodassa kenraalit kuten Erich von Manstein ja Heinz Guderian hyödynsivät liikkeen ja yllätyksen periaatteita sekä keskittyivät murtautumisiin pohjoisesta kiertämisen sijasta nopeilla panssariryhmillä ja ilmatuella. Esimerkiksi keväällä 1940 Saksan iskureitti kulki osin Belgiaan ja Alankomaihin, mutta ratkaiseva läpimurto tapahtui Ardennien kautta eteläisempää Belgiaa kohti, mikä yllätti Ranskan ja liittoutuneet ja johti nopeaan Ranskan kukistumiseen. Tämä operaatio muistutti strategisesti Schlieffenin perusajatusta ympäröivästä kierrätyksestä, mutta välineet ja menetelmät olivat modernimmat ja mekanisoidut (toisessa maailmansodassa käytetty blitzkrieg).
Yhteenveto
Schlieffenin suunnitelma oli merkittävä strateginen ajatusyritys, joka pyrki ratkaisemaan Saksan vaikean aseman Euroopassa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Vaikka suunnitelman ideat – nopeus, liikkuvuus ja ratkaiseva sivustaisku – säilyttivät ideologisen vaikutuksensa, käytännön toteutus vuonna 1914 epäonnistui useiden muuttujien takia. Schlieffenin perintö näkyy kuitenkin myöhemmässä sotataidossa: ympäröivän liikkeen ja nopean hyökkäyksen periaatteet muokkasivat 1900-luvun sotatoimintaa edelleen.
