Yhdysvaltain 17. lisäys: senaattorit siirtyivät suoriin vaaleihin
Yhdysvaltain 17. lisäys: miten senaattorit siirtyivät lainsäätäjien valinnoista suoriin kansanvaaleihin, muutokset demokratiaan ja vaikutukset nykyiseen poliittiseen järjestelmään.
Yhdysvaltojen perustuslain 17. lisäys (lisäys XVII), joka ratifioitiin 8. huhtikuuta 1913, muutti Yhdysvaltain senaattorien valintatapaa. Ensimmäisten 125 vuoden ajan perustuslain 1 artiklan 3 kohdassa edellytettiin, että osavaltioiden lainsäätäjät valitsivat Yhdysvaltain senaattorit. Useat Yhdysvaltojen senaatissa ilmenneet ongelmat aiheuttivat tarpeen muuttaa senaattorien valintatapaa epäsuorista vaaleista Yhdysvaltojen kansan suoriin vaaleihin.
Mitä 17. lisäys teki?
17. lisäys siirsi senaattorien valinnan suoraan osavaltion äänestäjille. Lisäys myös salli osavaltioiden antaa kuvernöörille valtuudet nimittää väliaikainen senaattori, jos paikka vapautui kesken kauden — tällainen nimitys on voimassa yleensä siihen asti, kunnes erityisvaali voidaan järjestää osavaltion lainsäädännön mukaisesti. Lisäys ei muuttanut perusperiaatetta, että kuhunkin osavaltioon kuuluu kaksi senaattoria tai senaattorien toimikausien pituutta (kuusi vuotta).
Miksi muutos tehtiin?
- Korruptio ja vaikutusvallan väärinkäyttö: 1800- ja 1900-luvun taitteen vuosikymmeninä senaattorinvalinnat osavaltioiden lainsäätävissä herättivät huolta lahjonnasta, väärinkäytöksistä ja erityisintressien liiallisesta vaikutuksesta.
- Kuolleet pisteet lainsäätävissä: joissakin osavaltioissa osavaltion lainsäätävä ei kyennyt sopimaan ehdokkaasta, jolloin senaattorin paikka jäi avoimeksi kuukausiksi tai vuosiksi. Tällaiset kuolleet pisteet heikensivät liittovaltion hallinnon toimintaa.
- Progressiivinen liike: 1900-luvun alun progressiivinen reformiliike ajoi läpinäkyvämpää ja vastuullisempaa hallintoa ja kannatti kansan suoraa valtaa valitsijavaltaan liittyvissä kysymyksissä.
- Yleisön tuki: suorat vaalit nähtiin keinona lisätä demokraattista legitimiteettiä ja vastata kansalaisten vaatimuksiin suuremmasta vaikutusmahdollisuudesta.
Kuinka muutos toteutettiin
Perustuslainmuutos ehdotettiin kongressissa ja hyväksyttiin osavaltioiden ratifioitavaksi. Tarvittava määrä osavaltiota (kolme neljäsosaa) ratifioi lisäyksen, ja se astui voimaan 8. huhtikuuta 1913. Vuonna 1913 Yhdysvalloissa oli 48 osavaltiota, joten tarvittiin 36 ratifiointia.
Vaikutukset ja seuraukset
- Vastuu ja legitimiteetti: suorat vaalit lisäsivät senaattorien vastuuta suoraan äänestäjille ja paransivat senaatin demokraattista legitimiteettiä.
- Poliittinen kansallistuminen: senaattoriehdokkaiden kampanjat alkoivat vedota laajemmin koko osavaltion äänestäjiin, mikä lisäsi rahankäyttöä ja organisoitua kampanjoinnin merkitystä.
- Osavaltioiden valta: valinnan siirtyminen lainsäätäviltä valtiolliselta elimeltä kansalaisille vähensi osavaltiotasolla instituutioiden suoraa vaikutusvaltaa liittovaltion tasolla — tästä syntyi pitkäaikaista keskustelua federalismin ja osavaltioiden vaikutusvallan muutoksesta.
- Hallinnolliset ratkaisut: käytännön tasolla osavaltiot säätelevät edelleen menettelyjä täydennysvaalien ja kuvernöörin väliaikaisnimitysten osalta.
Kiistat ja myöhäisempi keskustelu
17. lisäys sai kannatusta laajasti, mutta se herätti myös arvostelua. Vastustajat pelkäsivät, että suorat vaalit ohentaisivat osavaltioiden vaikutusta liittovaltion politiikassa ja lisäisivät rahoituksen ja kansallisen puolueorganisaation merkitystä senaattorien valinnassa. Ajoittain on esitetty ajatuksia palauttaa alkuperäinen järjestelmä tai etsiä välimuotoja, mutta laajaa tukea tällaisille aloitteille ei ole kirjattu.
Nykykäytäntö
Tänä päivänä Yhdysvaltain senaattorit valitaan lähes kaikkialla suorin vaalein osavaltioissa. Käytännön yksityiskohdat — yliäänestysjärjestelmät, ehdokasasettelut ja täydennysvaalit — määräytyvät osavaltioiden lainsäädännön mukaan. Keskustelu 17. lisäyksen vaikutuksista federalismiin ja edustuksellisuuteen jatkuu yhä sekä akateemisessa kirjallisuudessa että poliittisessa keskustelussa.
Teksti
Yhdysvaltojen senaatti koostuu kahdesta senaattorista kustakin osavaltiosta, jotka sen kansa valitsee kuudeksi vuodeksi, ja kullakin senaattorilla on yksi ääni. Kunkin osavaltion valitsijoilla on oltava sama pätevyys kuin osavaltion lainsäätäjien lukumäärältään suurimman osan valitsijoilla.
Kun jonkin osavaltion edustus senaatissa vapautuu, kyseisen osavaltion toimeenpaneva viranomainen antaa vaalitoimeksiantoja vapautuneiden paikkojen täyttämiseksi: Edellytyksenä on, että minkä tahansa osavaltion lainsäätäjä voi valtuuttaa toimeenpanoviranomaisen tekemään väliaikaisia nimityksiä, kunnes kansa täyttää vapautuneet paikat vaaleilla lainsäätäjän määräämällä tavalla.
Tätä muutosta ei saa tulkita siten, että se vaikuttaisi sellaisen senaattorin valintaan tai toimikauteen, joka on valittu ennen kuin muutos tulee voimaan osana perustuslakia.
Tausta
Kun perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1788, senaattorit piti valita osavaltioiden lainsäätäjien toimesta. Tämä oli voimassa 125 vuotta. 1800-luvun lopulla kävi selväksi, että menettelyyn liittyi monia ongelmia. Kuukausia ja jopa vuosia kestäneiden avoimien paikkojen lisäksi poliittiset koneistot olivat saaneet osavaltioiden lainsäätäjät hallintaansa. Tämä korruptoi prosessia, ja senaatti nähtiin "miljonäärien kerhona", joka palveli yksityisiä etuja kansan sijaan. Edustajainhuone hyväksyi 1890-luvulta alkaen useita päätöslauselmia perustuslain muuttamiseksi, joissa ehdotettiin, että senaattorit valittaisiin suorilla vaaleilla. Senaatti kieltäytyi edes äänestämästä näistä ehdotuksista.
Tässä vaiheessa monet valtiot muuttivat strategiaansa. Yhdysvaltojen perustuslain viidennessä artiklassa tarjotaan kaksi tapaa muuttaa perustuslakia. Yleisen menetelmän eli kongressin molempien huoneiden kahden kolmasosan äänestyksen lisäksi oli toinen menetelmä. Siinä todettiin, että jos kaksi kolmasosaa osavaltioiden lainsäätäjistä hakee sellaista, kongressin on kutsuttava koolle perustuslakikokous. Menetelmää ei ollut käytetty aiemmin. Kun kävi ilmi, että kaksi kolmasosaa osavaltioista halusi muutosta, kongressi toimi.
Edustajainhuone hyväksyi vuonna 1911 yhteisen päätöslauselman 39, jossa ehdotettiin perustuslain muuttamista siten, että Yhdysvaltain senaattorit valittaisiin suoraan. Senaatti hyväksyi päätöslauselman, mutta koska se sisälsi muutoksen, se palautettiin edustajainhuoneeseen. Muutettu yhteinen päätöslauselma lähetettiin osavaltioille ratifioitavaksi vuotta myöhemmin. Vaaditut kolme neljäsosaa osavaltioista ratifioi muutoksen, ja seitsemästoista muutos tuli virallisesti voimaan 8. huhtikuuta 1913.
Lausekkeet
Lauseke 1
Yhdysvaltojen kansalaiset valitsevat kustakin osavaltiosta kaksi senaattoria kuudeksi vuodeksi. Kullakin senaattorilla on senaatissa yksi ääni. Senaattoreita on 100 ja ääniä 100. "Kunkin osavaltion valitsijoilla on oltava sama pätevyys kuin osavaltion lainsäätäjien lukuisimman haaran valitsijoilla" tarkoittaa, että kuka tahansa, joka voi äänestää osavaltionsa vaaleissa, voi äänestää myös senaattoria. Perustuslain arkaaisen kielen mukaan tämä on kirjoitettu siten, että osavaltioilla on erilaiset kelpoisuusvaatimukset henkilöille, jotka voivat äänestää senaattoriaan.
Lauseke 2
Avoimia työpaikkoja koskeva lauseke. Aikaisemmin useiden osavaltioiden lainsäätäjät eivät pystyneet sopimaan, kuka täyttää paikan, kun virka vapautui. Ennen seitsemästoista lisäystä avoimet paikat saattoivat kestää kuukausia ja joissakin tapauksissa jopa vuosia. Seitsemästoista lisäyksen mukaan, jos senaattori kuolee tai joutuu jättämään tehtävänsä, hänen osavaltionsa kuvernööri voi nimittää väliaikaisen senaattorin, kunnes ylimääräiset vaalit voidaan järjestää.
Lauseke 3
Tämä on yksinkertainen lisäys, jolla estetään se, että seitsemästoista lisäyksen hyväksyminen ei keskeytä ennen lisäyksen hyväksymistä valitun senaattorin valintaa tai toimikautta. Yhdysvaltain senaatin vaalit vuonna 1914 olivat ensimmäiset valtakunnalliset senaattorivaalit.
Etsiä