Laiskuus — kuolemansynti: määritelmä, kristillinen merkitys ja historia
Laiskuus — kuolemansynti: syvällinen katsaus määritelmään, kristilliseen merkitykseen ja historiallisiin näkökulmiin protestantismista sosialistisiin kritiikkeihin.
Laiskuus tarkoittaa yleiskielessä haluttomuutta tehdä työtä tai toimia silloin, kun siihen olisi mahdollisuus. Kristillisessä perinteessä laiskuus on kuitenkin laajempi käsite: se ei ole vain fyysistä passiivisuutta vaan myös hengellistä välinpitämättömyyttä ja velvollisuuksien laiminlyöntiä. Laiskuudesta puhutaan usein, kun ihminen jättää hoitamatta tehtävänsä tai ei auta apua tarvitsevaa, vaikka siihen olisi kyky ja mahdollisuus. Tässä merkityksessä laiskuus nähdään synnillisenä taipumuksena, joka voi johtaa resurssien tuhlaukseen ja lähimmäisen vahingoittumiseen. Laiskuus luetaan perinteisesti yhdeksi niin kutsutuista seitsemästä kuolemansynnistä.
Moraalinen ja hengellinen merkitys kristinuskossa
Kristillisessä ajattelussa laiskuus (lat. acedia kreikan akēdia -termin pohjalta) on usein ymmärretty enemmän hengelliseksi lauhkeudeksi tai välinpitämättömyydeksi kuin pelkäksi fyysiseksi saamattomuudeksi. Varhaiskristillisillä erakoilla eli desert fathers -perinteessä akedia nähtiin vakavana vaivana, joka saattoi estää rukouksen, työn ja henkisen kasvun; tätä ilmiötä kutsuttiin joskus myös "noonday demon" -nimellä. Myöhemmässä katolisessa teologiassa laiskuutta on käsitelty muun muassa Pyhän Tomas Akvinolaisen teoksissa, joissa se yhdistetään haluttomuuteen tavoitella hyvää ja toimia velvollisuuksien mukaisesti.
Historialliset ja filosofiset näkökulmat
Kristillisen perinteen lisäksi laiskuus on herättänyt paljon huomioita filosofien ja yhteiskuntateoreetikkojen piirissä. Protestanttien mielestä ahkeruus (tai kova työ) on yksi tapa miellyttää Jumalaa. Tätä ajatuslinjaa on käsitellyt laajasti Max Weber teoksessaan The Protestant Ethic and the Spirit of Capitalism, jossa hän yhdistää protestanttisen työn etiikan kapitalismin kehitykseen: työskentely, säästäväisyys ja kutsumuksellisuuden korostus loivat hänen mukaansa taloudellisia edellytyksiä modernille kapitalismille.
Immanuel Kant, joka käsitteli ihmisen moraalista vastuuta ja toimintaa, huomautti teoksessaan "Anthropologie in pragmatischer Hinsicht", että laiskuutta ja siihen liittyviä luonteenpiirteitä pidetään usein halveksuttavina. Toisaalta Kant myös myönsi, että lepo ja kohtuulliset tauot työssä kuuluvat ihmisen itsesuojeluun: ilman palautumista työnteon jatkaminen voi pitkällä tähtäimellä heikentää sekä yksilön että yhteiskunnan hyvinvointia.
1800-luvun sosiaalipoliittisessa keskustelussa laiskuudesta puhuttiin uusissa yhteyksissä. Vuonna 1846 Louis Blanc kirjoitti oikeudesta työhön ajankohtaisessa talouskriisissä, jolloin suurtyöttömyys ja köyhyys nostivat esiin kysymyksiä työnjaosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Kriisit ja epävarmuus olivat osaltaan taustatekijöitä Ranskan vuoden 1848 vallankumoukselle. Myöhemmin vuonna 1880 sosialisti Paul Lafargue julkaisi esseen Oikeus olla laiska, jossa hän kyseenalaisti työviisauden kultin ja puolusti vapaa-aikaa ja vapautta työn ahdingosta.
Nykykäsitykset: psykologinen ja yhteiskunnallinen näkökulma
Nykypsykologiassa "laiskuus" voidaan erottaa ilmiöistä kuten välttely, motivaatio-ongelmat, prokrastinaatio, masennus ja työuupumus. Usein se on seurausta ulkoisista olosuhteista (esim. liian ankara työtahti, epäoikeudenmukaiset palkat, puuttuva tuki) tai yksilöllisistä haasteista (esim. mielenterveysongelmat), eikä pelkästään moraalisena vikana nähtävä ominaisuus. Kulttuurisesti länsimaissa on voimakas tuottavuuteen ja suoriutumiseen liittyvä paine, mikä voi leimata lepoa ja vapaa-aikaa negatiivisesti, vaikka riittävä lepo on tärkeä osa hyvinvointia.
- Etiikka: Laiskuuden moraalinen arviointi vaihtelee uskonnollisesta näkemyksestä ja yhteiskunnallisesta kontekstista.
- Politiikka ja talous: Työn ja vapaa-ajan suhdetta on käsitelty poliittisesti mm. työajan lyhentämisen ja työllisyyspolitiikan kautta.
- Terveys: Pitkään jatkunut toimettomuus voi olla merkki psyykkisistä tai fyysisistä ongelmista ja vaatii usein tukea, ei vain nuhtelua.
Yhteenveto
Laiskuus on monimerkityksinen käsite: osin moraalinen ja hengellinen ongelma, osin psykologinen ja sosiaalinen ilmiö. Kristinuskossa ja länsimaisessa kulttuurissa siitä on muodostunut sekä varoituksen aihe että keskustelun kohde: milloin passiivisuus on syntiä ja milloin signaali oikeutetusta levosta, sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta tai työelämän ongelmista. Historia ja filosofit — Evagriuksesta aina Weberiin ja Lafargueen — osoittavat, että laiskuuden arviointi riippuu aikakaudesta, arvomaailmasta ja taloudellisista olosuhteista.
Vertaus vehnästä ja riihistä , 1624, Abraham Bloemaert. "Laiskat talonpojat" nukkuvat työnteon sijaan, mikä edustaa laiskuuden syntiä.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä on laiskuus kristinuskossa?
V: Laiskuus kristinuskossa on sitä, kun henkilöltä puuttuu motivaatio tehdä työtä ja hän laiminlyö Jumalan sanat, mikä johtaa fyysiseen toimettomuuteen ja resurssien tuhlaamiseen.
K: Mikä on esimerkki laiskuudesta?
V: Esimerkki laiskuudesta on se, kun henkilö ei auta apua tarvitsevia, vaikka hän kykenisi siihen.
K: Millä nimellä seitsemää pääsyntiä kutsutaan?
V: Seitsemää pääsyntiä kutsutaan myös seitsemäksi kuolemansynniksi.
K: Mikä on protestanttinen näkemys Jumalan miellyttämisestä?
V: Protestanttien mielestä ahkeruus tai kova työ on yksi tapa miellyttää Jumalaa.
K: Mikä on Immanuel Kantin näkemys laiskuudesta?
V: Immanuel Kant pitää laiskuutta pääsiäissynneistä halveksittavimpana. Hän näkee sen kuitenkin myös itsesuojelutoimenpiteenä yksilöille, jotka tarvitsevat lyhyitä taukoja työvaiheiden välillä välttääkseen väsymyksen.
K: Mistä Louis Blanc kirjoitti vuonna 1846?
V: Vuonna 1846 Louis Blanc kirjoitti oikeudesta työhön talouskriisin aikana, joka johti korkeaan työttömyyteen.
K: Mitä sosialisti Paul Lafargue väitti esseessään?
V: Vuonna 1880 julkaistussa esseessään Oikeus olla laiska Paul Lafargue väitti, että työläisillä pitäisi olla oikeus olla laiska.
Etsiä