Immanuel Kant – elämä, filosofia ja transsendentaalinen idealismi

Immanuel Kant syntyi 22. huhtikuuta 1724. Vuonna 1740 hän pääsi Königsbergin yliopistoon ja opiskeli Gottfried Leibnizin ja tämän seuraajan Christian Wolffin filosofiaa. Hän opiskeli siellä vuoteen 1746 asti, jolloin hänen isänsä kuoli, ja lähti sitten Königsbergistä kotiopettajan työhön. Hänestä tuli kreivi Kayserlingin ja tämän perheen kotiopettaja. Vuonna 1755 Kantista tuli lehtori, ja hän pysyi tässä tehtävässä vuoteen 1770 asti. Hänestä tehtiin kuninkaallisen kirjaston toinen kirjastonhoitaja vuonna 1766. Kant sai lopulta Königsbergin yliopiston logiikan ja metafysiikan professuurin. Koko elämänsä aikana Kant ei koskaan matkustanut yli seitsemänkymmentä kilometriä Königsbergin kaupungista. Kant kuoli 12. helmikuuta 1804 viimeisinä sanoinaan "Es ist gut" ("Se on hyvä").

Yliopisto

Valmistuttuaan yliopistosta Kant toivoi pääsevänsä filosofian opettajaksi, mutta se oli hyvin vaikeaa. Hän olisi voinut elää pitkään yksityisluennoitsijan elämää. Hänelle tarjottiin Königsbergin yliopiston runouden professorin paikkaa, mutta hän kieltäytyi siitä. Myöhemmin vuonna 1770 hänestä tuli Königsbergin yliopiston varsinainen filosofian professori.

Nuori Kant oli kiinnostunut fysiikasta, sekä tähtitieteellisistä kohteista (kuten planeetoista ja tähdistä) että maapallosta. Hän kirjoitti joitakin artikkeleita tästä aiheesta, mutta hän kiinnostui enemmän metafysiikasta. Hän halusi oppia inhimillisen kokemuksen luonnetta: miten ihminen voi tietää jotakin ja mihin hänen tietonsa perustuu.

Ensimmäiset epäilyt

Leibnizin ja Wolffin filosofisen järjestelmän voimakkaan vaikutuksen alaisena Kant alkoi epäillä aiempien filosofien antamia perusvastauksia. Sitten Kant luki skotlantilaista filosofia David Humea. Hume oli yrittänyt tehdä selväksi, mitä kokemuksemme oli ollut, ja hän oli päätynyt hyvin vahvaan mielipiteeseen, jota kutsuttiin "skeptisismiksi", eli siihen, ettei kokemuksestamme ollut mitään varmaa. Kant oli hyvin järkyttynyt Humeesta ja näki oppimansa teorian uudesta näkökulmasta. Hän alkoi yrittää löytää kolmatta, muuta tietä kuin ne kaksi, joita Kant kutsui "skeptisismiksi" ja "dogmaattisuudeksi".

Kant luki toista ajattelijaa, Jean-Jacques Rousseaua. Hänen ajatuksensa ihmisestä, erityisesti moraalista, ihmisen vapaudesta ja ikuisesta rauhasta, tekivät vaikutuksen Kanttiin.

Jotkut tutkijat pitävät Kantia yhtenä saksalaisista idealisteista, mutta Kant itse ei kuulunut tähän ryhmään.

Kantin tunnetuin teos on vuonna 1781 julkaistu teos Puhtaan järjen kritiikki (Kritik der reinen Vernunft). Kant kutsui ajattelutapaansa kritiikiksi, ei filosofiaksi. Kantin mukaan kritiikki oli valmistautumista todellisen filosofian perustamiseen. Kantin mukaan ihmisten tulisi tietää, mihin ihmisjärki pystyy ja mitkä ovat sen rajat. Puhtaan järjen kritiikissä Kant kirjoitti useita ihmisjärjen rajoja, sekä tuntea että ajatella jotain. Aistimuksen osalta ihmisen havaitsemisen sisällä on kaksi rajaa: tila ja aika. Fyysisiä objekteja ei ole olemassa, vaan mielemme rajoitukset, jotka toimivat aina, kun aistimme jotain aistiemme kautta. Ajattelun osalta hän sanoi, että on olemassa kaksitoista kategoriaa tai puhdasta rationaalista käsitettä, jotka on jaettu neljään kenttään: määrä, laatu, suhde ja modaliteetti. Kant ajatteli, että ihmisjärki soveltaa näitä käsitteitä kaikkeen.

Onko se, mitä ajattelemme, vain fantasiaamme? Kant sanoi "ei", vaikka ilman aistimellisia ja rationaalisia rajoituksia emme voi ajatella mitään, niin Kant oli vakuuttunut siitä, että rajoitustemme takana on jotain, mitä emme voi tietää suoraan, ja rajoituksistakin huolimatta voimme tietää jotain. Se ei myöskään voi olla henkilökohtaista fantasiaa, koska nuo rajoitukset olivat yhteisiä kaikelle inhimilliselle järjelle ennen meidän erityistä kokemustamme. Kant kutsui sitä, mitä emme voineet tietää suoraan, Ding an sich -- "asia itsessään". Voimme ajatella "asiaa itseään", mutta emme voi saada siitä mitään kokemusta emmekä tuntea sitä. Jumala, sielun ikuisuus, kuolemanjälkeinen elämä, tällaiset asiat kuuluvat "asiaan itseensä", joten ne eivät Kantin mukaan olleet oikeita filosofian kohteita, vaikka ihmiset olivatkin halunneet keskustella niistä antiikin ajoista lähtien.

Kant kirjoitti kaksi muuta kirjaa nimeltä Kritiikki: Käytännöllisen järjen kritiikki (1788) ja Tuomion kritiikki (1790). Käytännöllisen järjen kritiikissä Kant kirjoitti vapauden ja Jumalan ongelmasta. Se oli hänen etiikan pääteoksensa. Arvostelukritiikissä Kant kirjoitti kauneudesta ja teleologiasta eli ongelmasta, onko ylipäätään olemassa jokin tarkoitus, onko maailmalla, elävällä olennolla syytä olla olemassa ja niin edelleen. Kummassakin kirjassa Kant sanoi, ettemme voi vastata näihin ongelmiin, koska ne koskivat "itse asiaa".

Kantilla oli suuri vaikutus muihin ajattelijoihin. Kant vaikutti 1800-luvulla saksalaisiin filosofeihin, kuten Fichteen, Schellingiin, Hegeliin ja Schopenhaueriin, sekä Herderin, Schillerin ja Goethen kaltaisiin kirjailijoihin.

Kantin ajatukset vaikuttivat 1900-luvun alussa voimakkaasti erääseen saksalaisfilosofien ryhmään. Heidät tunnettiin uus-kantilaisina. Yksi heistä, Windelband, sanoi, että "kaikki filosofia ennen Kantia valui Kantiin ja kaikki filosofia Kantin jälkeen valuu Kantista".

Kant on vaikuttanut moniin nykyajan ajattelijoihin, kuten Hannah Arendtiin ja John Rawlsiin.