Espanjan ja Amerikan yhdysvaltojen sota oli Espanjan ja Amerikan yhdysvaltojen välinen sota vuonna 1898. Sota käytiin osittain siksi, että monet halusivat Kuuban, yhden entisen Espanjan imperiumin viimeisistä jäljellä olevista osista, itsenäistyvän. Monet amerikkalaiset halusivat myös, että heidän maansa saisi siirtomaaimperiumin. Espanja hävisi merisodan ja joutui luopumaan siirtomaistaan Kuubasta, Filippiineistä, Puerto Ricosta ja osasta Guamia. Kuubaa lukuun ottamatta kaikista näistä siirtomaista tulisi sodan päätyttyä Yhdysvaltain siirtomaita.
Taustat ja syyt
Sotaan johtaneet syyt olivat moninaiset. Kuuban itsenäisyystaistelu oli jatkunut pitkään ja herättänyt amerikkalaista sympatiaa ja taloudellista kiinnostusta. Yhdysvalloissa toimiva yellow press — erityisesti William Randolph Hearstin ja Joseph Pulitzersin lehdet — korostivat julmauksia ja lietsoivat sodan ilmapiiriä. Tapahtuma, joka kiihdytti sodan syttymistä, oli taistelulaiva USS Mainen räjähdys Havannan satamassa 15. helmikuuta 1898; syy räjähdykseen on edelleen kiistanalainen, mutta uutisointi syytti laajasti Espanjaa ja kansan tahto sotaan vahvistui.
Keskeiset taistelut ja kulku
Sota oli lyhyt mutta ratkaiseva. Meritaistelut olivat ratkaisevassa asemassa: Tyypillisesti muistetaan erityisesti kommodori George Deweyn voitto Manilanlahdella Filippiineillä 1. toukokuuta 1898, jossa Espanjan Tyynenmeren laivasto käytännössä tuhottiin. Karibialla Espanjan laivasto upotettiin tai pakotettiin pakenemaan Santiago de Cubasta heinäkuussa 1898, mikä sinetöi Espanjan aseman merellä.
Maataisteluissa Yhdysvaltain osastot laskeutuivat Kuuban ja Puerto Ricon rannoille. Kuubassa tunnetuimpia kohokohtia olivat San Juan Hillin (usein yhdistetty Theodore Rooseveltiin ja hänen "Rough Riders" -yksikköönsä) taistelut. Espanjan linnoitukset antautuivat nopeasti merivoimien murskaavan ylivoiman jälkeen.
Sopimukset ja seuraukset
Sota päättyi aselepoon elokuussa 1898 ja rauhansopimus, Pariisin rauha, allekirjoitettiin 10. joulukuuta 1898. Sopimuksen ehtojen mukaan Espanja luopui vaatimuksistaan Kuubassa, myi Filippiinit Yhdysvalloille 20 miljoonalla dollarilla ja luovutti Puerto Ricon ja osan Guamista Yhdysvalloille. Käytännössä Kuuba joutui pian Yhdysvaltojen vaikutusvallan alaisuuteen: vuonna 1901 Yhdysvallat pakotti mukaan Plattin lisäyksen, joka rajoitti Kuuban itsenäistä ulkopolitiikkaa ja antoi Yhdysvalloille oikeuden sotilaalliseen väliintuloon sekä vuokrasi Guantanamon laivastotukikohdan.
Filippiineillä rauhansopimus johti uuteen konfliktiin: filippiiniläiset itsenäisyysliikkeen johtajat eivät hyväksyneet Yhdysvaltojen valtaa, ja vuosina 1899–1902 käytiin filippiiniläis‑amerikkalainen sota, jonka seurauksena Filippiinit jäivät Yhdysvaltojen hallintaan mutta kärsivät laajoista inhimillisistä menetyksistä ja tuhosta.
Merkitys
Sodan seuraukset olivat laajat. Sota merkitsi lopullisesti Espanjan suurvallan loppua ja aloitti Espanjassa niin kutsutun "Desastre del 98" -kriisin ja kulttuurisen itsetutkiskelun. Yhdysvallat nousi merkittäväksi maailmanvallaksi, sai pysyvän siirtomaallisen läsnäolon Karibialla ja Tyynellämerellä ja jatkoi myöhemmin vaikutusvaltansa laajentamista. Sotaan liittyi myös sisäinen kiista Yhdysvalloissa: syntyi voimakas imperialismin vastainen liike, joka arvosteli siirtomaapolitiikkaa ja sen moraalisia seurauksia.
Inhimilliset ja sotilaalliset kustannukset
Vaikka sotailulliset toiminnat kestivät vain muutaman kuukauden päälinjaltaan, sodan seuraukset olivat pitkäkestoisia. Saksien määrät olivat kaksijakoisia: taisteluissa kuolleita oli verrattain vähän, mutta tauteihin — erityisesti keltakuumeeseen ja lavantautiin — kuoli huomattavasti enemmän sotilaita. Lisäksi filippiiniläissodassa ja myöhemmissä levottomuuksissa oli suuria siviiliuhreja ja pitkään kestänyt vastarinta rasitti alueita pitkään.
Lopuksi
Espanjan–Yhdysvaltojen sota 1898 oli käännekohta sekä Amerikan että Espanjan historiassa: se merkitsi uudenlaista yhdysvaltalaisen ulkopolitiikan vaihetta ja lopullista murrosta vanhassa eurooppalaisessa siirtomaajärjestelmässä.
