Spinosaurus (nimi tarkoittaa "piikkiliskoa") oli erittäin erikoistunut, puolivettä elävä suuri dinosaurus, joka eleli liitukaudella noin 112–93,5 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Afrikassa. Sen tunnusmerkkeihin kuului pitkät, selkärangan nikamien ulokkeista nousseet piikkimäiset selkärodut, kapea ja krokotiilimaisen kaltainen pää, sekä merenrantaympäristöön sopivat rakennepiirteet, jotka viittaavat osittaiseen vedenalaiseen saalistukseen. Sieraimien sijainti ja kehonrakenteen piirteet antoivat aiheen ajatukselle, että se saattoi uida ja jopa sukeltaa samalla tavalla kuin jotkin nykyiset krokotiilit.

Uudemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että Spinosaurus poikkesi monista muista theropodeista: monien arvioiden mukaan se saattoi olla jopa pidempi kuin Tyrannosaurus rex, mutta se oli maalla todennäköisesti kömpelömpi ja liikkui osittain nelijalkaisena tai ainakin kykeni tukeutumaan eturaajoillaan raskaissa liikkeissä. Nämä näkemykset vahvistuivat, kun täydellisemmän luurangon osia ja uutta materiaalia alettiin tutkia tarkemmin — erityisesti löytö, joka toi esiin erikoistuneen hännän ja vedenalaiseen liikkumiseen sopivat piirteet.

Suurin osa tiedosta spinosauruksesta perustuu hajanaiseen fossiiliaineistoon. Tunnettuja yksilöitä on kuvattu noin kuusi, mutta täydellisiä luurankoja ei ole säilynyt runsaasti. Yksi merkittävä löydös tehtiin Marokosta, kun yksityinen keräilijä löysi hyvin säilyneen fossiilin ja an toi tutkijoiden käyttöön; tämän materiaalin myötä tutkijat pystyivät kuvaamaan eläimen vesielämään sopivia rakennepiirteitä tarkemmin. Aikaisempia luuhavaintoja teki myös saksalainen paleontologi Ernst Stromer, joka löysi Spinosauruksen luut ensimmäisen kerran Egyptistä vuonna 1912.

Paleontologien keskuudessa on tunnistettu ainakin kaksi nimettyä lajia, S. aegyptiacus ja S. marocannus, mutta lajeista saattaa käytännössä olla vain yksi pitkäikäisempi takson tai niiden välisiä eroja tulkitaan eri tavoin. Ulkonäöltään Spinosaurus muistutti pienempää Baryonyxilta — molemmilla oli kapeat, pitkät kuonot ja suppenomaiset, tahdittomat hampaat, jotka olivat hyvin soveltuneet kalojen ja muiden liukkaiden saaliseläinten pitelemiseen — mutta spinosauruksen ruumiinrakenne oli yleensä kookkaampi ja erikoistuneempi vesielämään.

Spinosauruksen selkärokkojen funktioista on useita hypoteeseja: ne ovat voineet toimia lämmönsäätelyrakenteena, näyttäinrakenteena lajikumppaneille tai rasvakertymänä, ja ne saattoivat myös vaikuttaa eläimen uimavakavuuteen. Hammasrakenne (suorat, kartiomaiset ja poikkihampaattomat hampaat) viittaa voimakkaasti kalaan perustuvaan ravintoon, mutta eläin saattoi syödä myös muita rannikon tai jokiuoman lähellä eläviä saaliita.

Viime vuosien tärkeimpiin löytöihin kuuluu häntäluurangon ja muiden vesielämään viittaavien luurakenteiden analyysi, jotka tukevat ajatusta, että Spinosaurus oli poikkeuksellinen theropodi: hännän muoto muistuttaa myöhemmin löydettyjen analyysien perusteella tehokasta uimavälinettä. Samalla on syytä korostaa, että spinosauruksen tarkka koko- ja painoarvio vaihtelee tutkijan mukaan; pituusarvioissa liikutaan yleensä noin 10–15+ metrissä ja painoarvioissa useissa tonneissa, mutta eksaktit luvut ovat kiistanalaisia.

Historiallisesti merkittävä haitta spinosauruksen tutkimukselle oli se, että varhaiset ja yksityiskohtaiset Stromerin näytteet tuhoutivat osittain Münchenissä toisen maailmansodan pommituksissa — hyvä materiaali tuhoutui Münchenissä vuoden 1944 pommi-iskussa, mikä vaikeutti lajin alkuperäisten kuvausten tarkistamista. Myöhemmät löydöt Pohjois-Afrikasta ovat kuitenkin antaneet tutkijoille mahdollisuuden korjata ja laajentaa käsitystä tästä poikkeuksellisesta dinosauruksesta.

Yhteenvetona Spinosaurus edustaa liitukauden ekosysteemeissä poikkeuksellista sopeutumaa: se oli todennäköisesti osittain vesipeto, jolla oli sekä terävien hampaiden että vahvojen eturaajojen avulla soveltuva saalistustekniikka rannikolla ja jokiympäristöissä. Vaikka monissa yksityiskohdissa on vielä keskustelua ja uusia löydöksiä voi muuttaa nykykäsityksiä, spinosauruksen asema yhtenä dinosaurusten erikoisimmista ja omituisimmista lajeista on selvä.