Marokko – Pohjois-Afrikan kuningaskunta: historia, kulttuuri, faktat

Esihistoria ja antiikki

Berberien roomalainen asiakas, Mauretanian kuningas Ptolemaios.

Nykyisen Marokon alueella on ollut asutusta paleoliittisesta ajasta lähtien, joskus 190 000 ja 90 000 eKr. välisenä aikana. Yläpaleoliittisen kauden aikana Maghreb oli nykyistä hedelmällisempi ja muistutti enemmän savannia kuin nykyistä kuivaa maisemaa. Kaksikymmentäkaksituhatta vuotta sitten aterialaisen kulttuurin seuraaja oli iberomaurialainen kulttuuri, jolla oli yhtäläisyyksiä iberialaisten kulttuurien kanssa. Iberomauruslaisten "Mechta-Afalou"-hautausten ja eurooppalaisten Cro-Magnonin jäännösten välillä on havaittu luurankojen yhtäläisyyksiä. Iberomauruslaista seurasi Marokossa Beaker-kulttuuri.

Mitokondriaalisen DNA:n tutkimuksissa on löydetty läheinen yhteys berberien ja Skandinavian saamelaisten välillä. Tämä tukee teorioita, joiden mukaan Lounais-Euroopan ranskalais-kantabrialaiselta pakopaikka-alueelta ovat lähteneet metsästäjä-keräilijöiden myöhäisjääkauden aikaiset levittäytymiset, jotka asuttivat Pohjois-Euroopan uudelleen viimeisen jääkauden jälkeen.

Pohjois-Afrikka ja Marokko liittyivät hitaasti laajempaan Välimeren maailmaan foinikialaisten toimesta, jotka perustivat kauppakolonioita ja siirtokuntia klassisen ajan alkupuolella. Merkittäviä foinikialaisia siirtokuntia oli Chellahissa, Lixuksessa ja Mogadorissa, ja Mogador oli foinikialainen siirtokunta jo 6. vuosisadan alussa eaa. ^{[sivu tarvitaan]}

Volubilisin muinaiset roomalaiset rauniot.

Myöhemmin Marokosta tuli muinaisen Karthagon Pohjois-Afrikan sivilisaation valtakunta, joka oli osa sen valtakuntaa. Varhaisin tunnettu itsenäinen Marokon valtio oli kuningas Bagan johtama berberien Mauretanian kuningaskunta. Tämä muinainen kuningaskunta (jota ei pidä sekoittaa nykyiseen Mauritanian valtioon) on peräisin ainakin vuodelta 225 eaa.

Mauretaniasta tuli Rooman valtakunnan asiakaskunta vuonna 33 eaa. Keisari Claudius liitti Mauretanian suoraan roomalaiseksi maakunnaksi vuonna 44 jKr. keisarillisen maaherran (joko aprocurator Augusti tai legatus Augusti pro praetore) alaisuuteen.

3. vuosisadan kriisin aikana berberiheimot valloittivat takaisin osia Mauretanian alueesta. Roomalaisten suora hallinto rajoittui muutamiin rannikkokaupunkeihin (kuten Septum (Ceuta) Mauretania Tingitanassa ja Cherchell Mauretania Caesariensiksessa) 3. vuosisadan lopulla.

Varhainen islamilainen aikakausi

Maghrebin alueen muslimien valloitus, joka alkoi 7. vuosisadan puolivälissä, toteutui seuraavan vuosisadan alkupuolella. Se toi alueelle sekä arabian kielen että islamin. Vaikka Marokko oli osa laajempaa islamilaista imperiumia, se oli aluksi Ifriqiyan tytärprovinssina, jonka paikalliset kuvernöörit nimitti Kairouanin muslimikuvernööri.

Alkuperäiset berberiheimot ottivat islamin omakseen, mutta säilyttivät tavanomaisen lainsäädäntönsä. Ne maksoivat myös veroja ja veronmaksua uudelle muslimihallinnolle. Ensimmäinen itsenäinen muslimivaltio nykyisen Marokon alueella oli Nekorin kuningaskunta, Rif-vuoristossa sijaitseva emiraatti. Sen perusti Salih I ibn Mansur vuonna 710 Rashidun-kalifaatin asiakasvaltioksi. Berberikapinan puhjettua vuonna 739 berberit muodostivat muita itsenäisiä valtioita, kuten Sijilmasan Miknasa ja Barghawata.

Keskiaikaisen legendan mukaan Idris ibn Abdallah oli paennut Marokkoon sen jälkeen, kun abbasidit olivat teurastaneet hänen heimonsa Irakissa. Hän sai Awraba-berberiheimot luopumaan uskollisuudestaan kaukana Bagdadissa toimiville abbasidien kalifeille, ja hän perusti Idrisidien dynastian vuonna 788. Idrisidit perustivat pääkaupungikseen Fesin, ja Marokosta tuli muslimien oppimiskeskus ja merkittävä alueellinen mahti. Fatimidien kalifaatti ja heidän Miknasa-liittolaisensa syrjäyttivät Idrissidit vuonna 927. Kun Miknasa katkaisi suhteet Fatimideihin vuonna 932, Sijilmasan Maghrawa syrjäytti heidät vallasta vuonna 980.

Berberidynastiat

Almohadien valtakunta laajimmillaan, noin 1212.

1100-luvulta lähtien syntyi joukko voimakkaita berberidynastioita. Almoravid-dynastian ja Almohad-dynastian aikana Marokko hallitsi Maghreb-maita, suurta osaa nykyisestä Espanjasta ja Portugalista sekä läntistä Välimeren aluetta. Vuosisadasta 1300-luvulta lähtien maahan muutti laajamittaisesti Banu Hilal -arabiheimoja. Merinidit pitivät Marokossa valtaa 1200- ja 1300-luvuilla ja pyrkivät toistamaan Almohadien menestyksen sotaretkillä Algeriassa ja Espanjassa. Heitä seurasivat Wattasidit. Reconquista lopetti 1400-luvulla muslimien vallan Keski- ja Etelä-Espanjassa, ja monet muslimit ja juutalaiset pakenivat Marokkoon.

Portugalin pyrkimykset valvoa Atlantin merikauppaa 1400-luvulla eivät juurikaan vaikuttaneet Marokon sisäosiin, vaikka he onnistuivatkin valvomaan joitakin Marokon rannikolla sijaitsevia alueita, mutta eivät kuitenkaan uskaltautuneet kauemmas sisämaahan.

Elizabeth Allo Isichein mukaan "Vuonna 1520 Marokossa oli niin kauhea nälänhätä, että se aiheutti pitkään muita tapahtumia. On esitetty, että Marokon väkiluku laski viidestä alle kolmeen miljoonaan 1500-luvun alun ja 1800-luvun välisenä aikana."

Marokko, Safi keraaminen astia Jobbana

Sharifian dynastiat

Mazaganin entinen portugalilaislinnoitus El Jadidassa

Vuonna 1549 alue joutui peräkkäisten arabidynastioiden haltuun, jotka väittivät polveutuvansa islamilaisesta profeetasta Muhammedista: ensin Saadi-dynastia, joka hallitsi vuosina 1549-1659, ja sitten Alaouite-dynastia, joka pysyi vallassa 1600-luvulta lähtien.

Saadi-dynastian aikana maa torjui ottomaanien hyökkäykset ja portugalilaisten hyökkäyksen Ksar el Kebirin taistelussa vuonna 1578. Ahmad al-Mansurin valtakausi toi sulttaanikunnalle uutta vaurautta ja arvovaltaa, ja suuri Länsi-Afrikkaan suuntautunut retkikunta aiheutti murskatappion Songhayn valtakunnalle vuonna 1591. Saharan toisella puolella sijaitsevien alueiden hallinta osoittautui kuitenkin liian vaikeaksi. Al-Mansurin kuoleman jälkeen maa jaettiin hänen poikiensa kesken.

Vuonna 1666 Marokko yhdistyi uudelleen Alaouite-dynastian kanssa, joka on siitä lähtien ollut Marokon hallitsijasuku. Marokko joutui kohtaamaan Espanjan hyökkäyksen ja Ottomaanien valtakunnan liittolaiset, jotka painoivat länteen. Alaouitit onnistuivat vakauttamaan asemansa, ja vaikka kuningaskunta oli pienempi kuin alueen aiemmat kuningaskunnat, se pysyi melko vauraana. Paikallisten heimojen vastustusta vastaan Ismail Ibn Sharif (1672-1727) alkoi luoda yhtenäistä valtiota, ja hän valtasi Jaysh d'Ahl al-Rifin (Riffin armeija) kanssa Tangerin englantilaisilta vuonna 1684 ja ajoi espanjalaiset pois Larachesta vuonna 1689.

Marokko oli ensimmäinen valtio, joka tunnusti Yhdysvallat itsenäiseksi valtioksi vuonna 1777. Amerikan vallankumouksen alussa amerikkalaiset kauppalaivat Atlantin valtamerellä joutuivat barbaarimerirosvojen hyökkäysten kohteeksi. Marokon sulttaani Mohammed III julisti 20. joulukuuta 1777, että amerikkalaiset kauppalaivat olisivat sulttaanikunnan suojeluksessa ja voisivat siten nauttia turvallisesta kulusta. Vuonna 1786 allekirjoitettu marokkolais-amerikkalainen ystävyyssopimus on Yhdysvaltojen vanhin rikkomaton ystävyyssopimus.

Ranskan ja Espanjan protektoraatit

Espanjalaisen kenraali Margallon kuolema Melillan sodan aikana. Le Petit Journal, 13. marraskuuta 1893.

Tärkeimmät artikkelit: Ranskan Marokko ja Espanjan protektoraatti Marokossa

Euroopan teollistuessa Pohjois-Afrikkaa arvostettiin yhä enemmän sen kolonisaatiomahdollisuuksien vuoksi. Ranska osoitti vahvaa kiinnostusta Marokkoa kohtaan jo vuonna 1830, ei ainoastaan suojellakseen Algerian alueensa rajaa vaan myös Marokon strategisen sijainnin vuoksi kahden valtameren äärellä. Vuonna 1860 kiista Espanjan Ceutan erillisalueesta sai Espanjan julistamaan sodan. Voittoisa Espanja sai sovitteluratkaisussa uuden enklaavin ja laajennetun Ceutan. Vuonna 1884 Espanja perusti Marokon rannikkoalueille protektoraatin.

Vuonna 1904 Ranska ja Espanja jakoivat Marokossa vaikutusalueita. Kun Yhdistynyt kuningaskunta tunnusti Ranskan vaikutuspiirin, Saksan keisarikunta reagoi voimakkaasti, ja vuonna 1905 uhkasi kriisi. Asia ratkaistiin Algecirasin konferenssissa vuonna 1906. Agadirin kriisi vuonna 1911 lisäsi jännitteitä Euroopan suurvaltojen välillä. Vuoden 1912 Fesin sopimus teki Marokosta Ranskan protektoraatin, ja se käynnisti vuoden 1912 Fesin mellakat. Espanja jatkoi rannikon protektoraattinsa toimintaa. Samassa sopimuksessa Espanja otti suojavallan roolin Saharan pohjois- ja eteläosissa.

Kymmenettuhannet siirtolaiset saapuivat Marokkoon. Jotkut ostivat suuria määriä rikkaita viljelysmaita, toiset organisoivat kaivosten ja satamien hyödyntämistä ja nykyaikaistamista. Näistä ryhmistä muodostuneet eturyhmät painostivat Ranskaa jatkuvasti lisäämään Marokon valvontaa, joka oli välttämätöntä myös Marokon heimojen välisten jatkuvien sotien vuoksi, joista osa oli asettunut ranskalaisten puolelle valloituksen alusta lähtien. Kenraalikuvernööri, marsalkka Hubert Lyautey, ihaili vilpittömästi marokkolaista kulttuuria ja onnistui luomaan marokkolais-ranskalaisen yhteishallinnon sekä modernin koulujärjestelmän. Useat marokkolaisten sotilaiden divisioonat (Goumiers eli säännölliset joukot ja upseerit) palvelivat Ranskan armeijassa sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa ja Espanjan kansallismielisessä armeijassa Espanjan sisällissodassa ja sen jälkeen (Regulares). Orjuus lakkautettiin vuonna 1925.

Tangerin väestöön kuului 40 000 muslimia, 31 000 eurooppalaista ja 15 000 juutalaista.

Vuosien 1921 ja 1926 välillä Abd el-Krimin johtama berberikapina Rif-vuoristossa johti Rifin tasavallan perustamiseen. Ranskan ja Espanjan joukot tukahduttivat kapinan lopulta.

Vuonna 1943 perustettiin Istiqlal-puolue (itsenäisyyspuolue), joka vaati itsenäisyyttä Yhdysvaltain hienovaraisella tuella. Tämä puolue muodosti myöhemmin suurimman osan kansallismielisen liikkeen johtajuudesta.

Kun Ranska karkotti sulttaani Mohammed V:n Madagaskariin vuonna 1953 ja hänen tilalleen valittiin epäsuosittu Mohammed Ben Aarafa, Ranskan ja Espanjan protektoraatteja vastustettiin aktiivisesti. Merkittävimmät väkivaltaisuudet tapahtuivat Oujdassa, jossa marokkolaiset hyökkäsivät ranskalaisten ja muiden eurooppalaisten asukkaiden kimppuun kaduilla. Ranska salli Mohammed V:n palata vuonna 1955, ja Marokon itsenäisyyteen johtaneet neuvottelut alkoivat seuraavana vuonna. Maaliskuussa 1956 Ranskan protektoraatti päättyi, ja Marokko itsenäistyi jälleen Ranskasta "Marokon kuningaskuntana". Kuukautta myöhemmin Espanja luovutti suurimman osan Pohjois-Marokossa sijaitsevasta protektoraatistaan uudelle valtiolle, mutta säilytti Välimeren rannikolla sijaitsevat kaksi rannikkoalueen erillisaluettaan (Ceuta ja Melilla). Sulttaani Mohammedista tuli kuningas vuonna 1957.

Itsenäisyyden jälkeen

Mohammed V:n mausoleumi Rabatissa.

Mohammed V:n kuoltua Hassan II:sta tuli Marokon kuningas 3. maaliskuuta 1961. Marokossa pidettiin ensimmäiset parlamenttivaalit vuonna 1963. Hassan julisti kuitenkin poikkeustilan ja lakkautti parlamentin vuonna 1965. Vuonna 1971 epäonnistui yritys syrjäyttää kuningas ja perustaa tasavalta. Vuonna 2005 perustettu totuuskomissio, jonka tehtävänä oli tutkia hänen valtakaudellaan tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia, vahvisti lähes 10 000 tapausta, jotka vaihtelivat pidätyskuolemista pakkokarkotuksiin. Totuuskomission mukaan Hassanin vallan aikana surmattiin noin 592 ihmistä.

Espanjalainen Ifnin erillisalue etelässä palautettiin Marokolle vuonna 1969. Polisario-liike perustettiin vuonna 1973, ja sen tavoitteena oli perustaa itsenäinen valtio Espanjan Saharaan. Kuningas Hassan pyysi 6. marraskuuta 1975 vapaaehtoisia siirtymään Espanjan Saharaan. Vihreään marssiin ilmoitettiin osallistuneen noin 350 000 siviiliä. Kuukautta myöhemmin Espanja suostui jättämään Espanjan Saharan, josta pian tuli Länsi-Sahara, ja siirtämään sen Marokon ja Mauritanian yhteiseen hallintaan Algerian vastalauseista ja sotilaallisella väliintulolla uhkailusta huolimatta. Marokon joukot miehittivät alueen.

Marokon ja Algerian joukot ottivat pian yhteen Länsi-Saharassa. Marokko ja Mauritania jakoivat Länsi-Saharan. Marokon armeijan ja Polisario-joukkojen väliset taistelut jatkuivat useita vuosia. Pitkittynyt sota aiheutti Marokolle huomattavia taloudellisia menetyksiä. Vuonna 1983 Hassan perui suunnitellut vaalit poliittisten levottomuuksien ja talouskriisin keskellä. Vuonna 1984 Marokko erosi Afrikan yhtenäisyysjärjestöstä vastalauseena SADR:n hyväksymiselle järjestöön. Polisario väitti tappaneensa yli 5 000 marokkolaista sotilasta vuosina 1982-1985.

Algerian viranomaiset ovat arvioineet, että Algeriassa on 165 000 sahrawipakolaista. Diplomaattiset suhteet Algeriaan palautettiin vuonna 1988. Vuonna 1991 Länsi-Saharassa alkoi YK:n valvoma tulitauko, mutta alueen asema on edelleen ratkaisematta ja tulitaukoa on rikottu. Seuraavalla vuosikymmenellä kiisteltiin paljon alueen tulevaisuutta koskevasta kansanäänestysehdotuksesta, mutta pattitilannetta ei saatu purettua.

Poliittiset uudistukset 1990-luvulla johtivat kaksikamarisen lainsäädäntöelimen perustamiseen vuonna 1997, ja Marokon ensimmäinen oppositiojohtoinen hallitus nousi valtaan vuonna 1998.

Casablancan mielenosoittajat vaativat viranomaisia kunnioittamaan lupauksiaan poliittisista uudistuksista.

Kuningas Hassan II kuoli vuonna 1999, ja hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa Mohammed VI. Hän on varovainen uudenaikaistaja, joka on toteuttanut jonkin verran taloudellista ja sosiaalista vapauttamista.

Mohammed VI teki kiistanalaisen vierailun Länsi-Saharaan vuonna 2002. Marokko esitteli Yhdistyneille Kansakunnille Länsi-Saharaa koskevan autonomiasuunnitelman vuonna 2007. Polisario hylkäsi suunnitelman ja esitti oman ehdotuksensa. Marokko ja Polisario-rintama kävivät YK:n suojeluksessa neuvotteluja New Yorkissa, mutta eivät päässeet sopimukseen. Vuonna 2010 turvallisuusjoukot rynnäköivät Länsi-Saharassa sijaitsevaan mielenosoitusleiriin, mikä johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin alueen pääkaupungissa El Aaiúnissa.

Vuonna 2002 Marokko ja Espanja suostuivat Yhdysvaltojen välityksellä tehtyyn ratkaisuun kiistanalaisesta Perejilin saaresta. Espanjalaiset joukot olivat vallanneet normaalisti asumattoman saaren sen jälkeen, kun marokkolaiset sotilaat olivat laskeutuneet saarelle ja pystyttäneet sinne telttoja ja lipun. Jännitteet lisääntyivät vuonna 2005, kun sadat afrikkalaiset siirtolaiset yrittivät tunkeutua Espanjan erillisalueiden Melillan ja Ceutan rajoille. Marokko karkotti satoja laittomia siirtolaisia. Vuonna 2006 Espanjan pääministeri Zapatero vieraili Espanjan erillisalueilla. Hän oli ensimmäinen Espanjan johtaja 25 vuoteen, joka teki virallisen vierailun alueille. Seuraavana vuonna Espanjan kuningas Juan Carlos I vieraili Ceutassa ja Melillassa, mikä suututti entisestään Marokkoa, joka vaati erillisalueiden hallintaa.

Vuosien 2011-12 marokkolaisten mielenosoitusten aikana tuhannet ihmiset kokoontuivat Rabatissa ja muissa kaupungeissa vaatimaan poliittisia uudistuksia ja uutta perustuslakia, jolla rajoitetaan kuninkaan valtaa. Heinäkuussa 2011 kuningas voitti murskavoiton kansanäänestyksessä uudistetusta perustuslaista, jota hän oli ehdottanut rauhoittaakseen arabikevään protesteja. Mohamed VI:n tekemistä uudistuksista huolimatta mielenosoittajat vaativat edelleen syvempiä uudistuksia. Sadat osallistuivat ammattiliittojen mielenosoitukseen Casablancassa toukokuussa 2012. Osallistujat syyttivät hallitusta siitä, että se ei ole toteuttanut uudistuksia.

Marokko on perustuslaillinen monarkia. Poliittinen valta on jaettu kuningas Muhammad VI:n (kuudennen) ja hallituksen päämiehen kesken. Kuningas on valtionpäämies (maan vastuuhenkilö) ja tärkein henkilö.

Marokon kansa äänestää parlamentin jäseniä, jotka puhuvat heidän puolestaan ja auttavat heitä säätämään lakeja. Ministerineuvosto määrittelee, mitä on tehtävä. Hän tekee kaikki tärkeät päätökset. Nykyään hallituksen päämies on Abdelilah Benkirane.

Lainsäädäntöelin

Vuoden 1996 perustuslakiuudistuksen jälkeen kaksikamarinen lainsäädäntöelin koostuu kahdesta kamarista. Marokon edustajakokouksessa (Majlis an-Nuwwâb/Assemblée des Répresentants) on 325 jäsentä, jotka valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. 295 jäsentä valitaan monipaikkaisissa vaalipiireissä ja 30 jäsentä kansallisilla listoilla, jotka koostuvat vain naisista. Valtuustossa (Majlis al-Mustasharin) on 270 jäsentä, jotka valitaan yhdeksän vuoden toimikaudeksi ja jotka valitaan paikallisvaltuustoista (162 paikkaa), ammattiyhdistyksistä (91 paikkaa) ja palkansaajista (27 paikkaa).

Parlamentin toimivaltuuksia, jotka ovat edelleen suhteellisen rajalliset, laajennettiin vuosien 1992 ja 1996 perustuslakien ja vielä enemmän vuoden 2011 perustuslain tarkistusten myötä, ja niihin kuuluvat talousarvioasiat, lakiesitysten hyväksyminen, ministerien kuuleminen ja tilapäisten tutkintalautakuntien perustaminen hallituksen toimien tutkimiseksi. Parlamentin alahuone voi hajottaa hallituksen epäluottamuslauseella.

Viimeisimmät parlamenttivaalit pidettiin 25. marraskuuta 2011, ja jotkut puolueettomat tarkkailijat pitivät niitä pääosin vapaina ja oikeudenmukaisina. Vaalien äänestysprosentiksi arvioitiin 43 prosenttia rekisteröityneistä äänestäjistä.

Marokko rajoittuu Algeriaan sen itäpuolella ja Mauritaniaan sen eteläpuolella. Marokon pohjoispuolella on Välimeri ja länsipuolella Atlantin valtameri.

Marokon maantiede vaihtelee hedelmällisistä tasangoista metsiin, kylmiin vuoriin, kuiviin maihin ja aavikoihin. Useimmat ihmiset asuvat rannikon läheisyydessä tai hedelmällisillä maatiloilla. Marokon pinta-ala on 446 550 km². Marokko hallitsee myös suurinta osaa Länsi-Saharasta, jonka pinta-ala on 266 000 km².Marokolla on Atlantin valtameren rannikko, joka ulottuu Gibraltarin salmen ohi Välimerelle. Marokko rajoittuu pohjoisessa Espanjaan (vesiraja salmen kautta ja maarajat kolmen pienen Espanjan hallinnassa olevan eksklaavin, Ceutan, Melillan ja Peñón de Vélez de la Gomeran, kanssa), idässä Algeriaan ja etelässä Länsi-Saharaan. Koska Marokko hallitsee suurinta osaa Länsi-Saharasta, sen eteläinen raja kulkee käytännössä Mauritanian kanssa.

Maan kansainvälisesti tunnustetut rajat kulkevat leveyspiirien 27° ja 36° pohjoista leveyttä ja pituuspiirien 1° ja 14° läntistä pituutta välillä. Länsi-Saharan lisäksi Marokko sijaitsee suurimmaksi osaksi 21° ja 36° pohjoista leveyttä sekä 1° ja 17° läntistä pituutta välillä (Ras Nouadhiboun niemimaa sijaitsee hieman 21° eteläpuolella ja 17° länsipuolella).

Marokon maantiede ulottuu Atlantin valtamerestä vuoristoalueisiin ja Saharan aavikolle. Marokko on Pohjois-Afrikan maa, joka rajoittuu Pohjois-Atlantin valtamereen ja Välimerelle Algerian ja Länsi-Saharan välissä. Se on yksi kolmesta maasta (Espanjan ja Ranskan ohella), joilla on sekä Atlantin että Välimeren rannikko.

Suuri osa Marokosta on vuoristoista. Atlasvuoret sijaitsevat pääasiassa maan keski- ja eteläosassa. Rif-vuoristo sijaitsee maan pohjoisosassa. Molemmat vuoristot ovat pääasiassa berberien asuttamia. Marokko on 446 550 neliökilometrin pinta-alallaan maailman 57. suurin maa (Uzbekistanin jälkeen). Algeria rajoittuu Marokkoon idässä ja kaakossa, mutta näiden kahden maan välinen raja on ollut suljettu vuodesta 1994 lähtien.

Espanjan alue Pohjois-Afrikassa Marokon naapurissa käsittää viisi erillisaluetta Välimeren rannikolla: Ceuta, Melilla, Peñón de Vélez de la Gomera, Peñón de Alhucemas, Chafarinas-saaret ja kiistanalainen Perejil. Atlantin rannikolla sijaitsevat Kanariansaaret kuuluvat Espanjalle, kun taas pohjoisessa sijaitseva Madeira on Portugalin. Pohjoisessa Marokkoa rajaa Gibraltarin salmi, jossa kansainvälisellä merenkululla on esteetön kauttakulku Atlantin ja Välimeren välillä.

Rif-vuoristo ulottuu Välimeren rannalla luoteesta koilliseen. Atlasvuoret kulkevat maan selkärangassa koillisesta lounaaseen. Suurin osa maan kaakkoisosasta on Saharan autiomaata, joka on yleensä harvaan asuttua ja taloudellisesti tuottamatonta. Suurin osa väestöstä asuu näiden vuorten pohjoispuolella, kun taas etelässä sijaitsee Länsi-Sahara, entinen Espanjan siirtomaa, joka liitettiin Marokkoon vuonna 1975 (ks. Vihreä maaliskuu). Marokko väittää, että Länsi-Sahara on osa sen aluetta, ja kutsuu sitä eteläisiksi maakunniksi.

Marokon pääkaupunki on Rabat, ja suurin kaupunki on sen pääsatama Casablanca. Muita kaupunkeja ovat Agadir, Essaouira, Fes, Marrakesh, Meknes, Mohammedia, Oujda, Ouarzazat, Safi, Salé, Tanger ja Tétouan.[Br.-Bl. "Vegetatio." Vegetatio, vol. 11, no. 5/6, 1963, s. 405-405., www.jstor.org/stable/20034938.]

Ilmasto

Köppenin ilmastotyypit Marokossa

• Yleiskatsaus:

Maan välimerellinen ilmasto muistuttaa eteläisen Kalifornian ilmastoa, ja maan pohjois- ja keskiosien vuoristoalueilla on reheviä metsiä, jotka vaihtuvat kuivempiin olosuhteisiin ja sisämaan aavikoihin kaakossa. Marokon rannikkotasangoilla on huomattavan lauhat lämpötilat jopa kesällä, mikä johtuu Kanarian kylmän virtauksen vaikutuksesta Atlantin rannikolla.

Rif-, Lähi- ja Ylä-Atlasvuorilla on useita erilaisia ilmastotyyppejä: Korkeammilla alueilla on riittävästi kosteutta, jotta eri tammilajit, sammalmatto, katajat ja atlantinkuusi, joka on Marokossa endeeminen kuninkaallinen havupuu, voivat kasvaa. Laaksoissa hedelmällinen maaperä ja runsaat sademäärät mahdollistavat paksujen ja rehevien metsien kasvun. Pilvimetsiä on Rif-vuoriston ja Keski-Atlasvuorten länsiosissa. Korkeammilla alueilla ilmasto muuttuu alppimaiseksi, ja siellä voi olla hiihtokeskuksia.

Atlasvuorten kaakkoispuolella, lähellä Algerian rajaa, ilmasto on hyvin kuiva, ja kesät ovat pitkiä ja kuumia. Äärimmäinen kuumuus ja vähäinen kosteus ovat erityisen voimakkaita Atlasvuoriston itäpuolella sijaitsevilla alankoalueilla, mikä johtuu vuoristojärjestelmän aiheuttamasta sadevarjovaikutuksesta. Marokon kaakkoisimmat osat ovat erittäin kuumia, ja niihin kuuluu osa Saharan autiomaata, jossa laajoilla hiekkadyynien ja kivisten tasankojen alueilla on reheviä keitaita.

Toisin kuin etelässä Saharan alueella, maan keski- ja pohjoisosissa rannikkotasangot ovat hedelmällisiä, ja ne muodostavat maan maatalouden selkärangan, jolla 95 prosenttia väestöstä elää. Suora altistuminen Pohjois-Atlantille, Euroopan mantereen läheisyys ja pitkälle ulottuvat Rif- ja Atlas-vuoret ovat tekijöitä maan pohjoispuoliskon melko eurooppalaisittain miellyttävän ilmaston taustalla. Tämä tekee Marokosta vastakohtien maan. Metsäalueet kattavat noin 12 prosenttia maasta, kun taas viljelysmaata on 18 prosenttia. Noin 5 prosenttia Marokon maasta on kasteltua maatalousmaata.

Erg Chebbin maisemat

Atlasvuoret

Yleisesti ottaen Marokon ilmasto ja maantiede ovat kaakkoisia alueita (esisaharalaiset alueet ja aavikkoalueet) lukuun ottamatta hyvin samankaltaisia kuin Iberian niemimaalla. Näin ollen meillä on seuraavat ilmastovyöhykkeet:

• Välimeri: Se hallitsee maan Välimeren rannikkoalueita (500 km:n kaistaleella) ja joitakin osia Atlantin rannikosta. Kesät ovat kuumia tai kohtalaisen kuumia ja kuivia, ja keskimääräiset korkeimmat lämpötilat ovat 29 °C:n ja 32 °C:n välillä. Talvet ovat yleensä leutoja ja kosteita, päivittäiset keskilämpötilat ovat noin 9 °C:sta 11 °C:een, ja keskimääräiset alhaiset lämpötilat ovat noin 5 °C:sta 8 °C:een, mikä on tyypillistä Välimeren länsiosan rannikkoalueille. Vuotuinen sademäärä tällä alueella vaihtelee 600-800 mm:stä lännessä 350-500 mm:iin idässä. Merkittäviä kaupunkeja, jotka kuuluvat tälle vyöhykkeelle, ovat Tanger, Tetouan, Al Hoceima, Nador ja Safi.
• Sub-Välimeri: Se vaikuttaa kaupunkeihin, joissa on Välimeren piirteitä, mutta jotka jäävät melko paljon muiden ilmastojen vaikutuksen alaisiksi, koska ne ovat joko suhteellisen korkealla tai suoraan Pohjois-Atlantin valtameren rannalla. Näin ollen meillä on kaksi pääilmastoa, jotka vaikuttavat:

Oceanic: Korkeimmat lämpötilat nousevat harvoin yli 27 °C:n (80,6 °F) ja Essaouiran alueella lähes aina noin 21 °C:n (69,8 °F). Keskimääräiset päivälämpötilat voivat laskea jopa 19 °C:een (66,2 °F), kun taas talvet ovat viileitä tai leutoja ja märkiä. Vuotuinen sademäärä vaihtelee 400-700 mm:n välillä. Merkittäviä kaupunkeja, jotka kuuluvat tähän vyöhykkeeseen, ovat Rabat, Casablanca, Kénitra, Salé ja Essaouira.

Mannermainen: Tämä johtaa kuumempiin kesiin ja kylmempiin talviin kuin tyypillisillä Välimeren vyöhykkeillä. Kesällä päivän korkeimmat lämpötilat voivat nousta jopa 40 °C:een (104,0 °F) helleaaltojen aikana, mutta yleensä ne ovat 32 °C:n ja 36 °C:n (96,8 °F) välillä. Lämpötilat kuitenkin laskevat auringon laskiessa. Yölämpötilat laskevat yleensä alle 20 °C:n ja joskus jopa 10 °C:n keskikesällä. Talvet ovat viileämpiä, ja ne voivat laskea pakkasen alapuolelle useita kertoja joulukuun ja helmikuun välisenä aikana. Myös lunta voi sataa satunnaisesti. Esimerkiksi Fèsissä mitattiin talvella 2005 8 °C (17,6 °F). Vuotuinen sademäärä vaihtelee 500 ja 900 mm välillä. Merkittäviä kaupunkeja ovat Fès, Meknès, Chefchaouen, Beni-Mellal ja Taza.

• Mannermainen Se hallitsee maan pohjois- ja keskiosien vuoristoalueita, joissa kesät ovat kuumia tai erittäin kuumia, ja korkeimmat lämpötilat vaihtelevat 32 °C:n ja 36 °C:n (96,8 °F) välillä. Talvet sen sijaan ovat kylmiä, ja pakkaslukemat ylittävät yleensä pakkasrajan. Kun Marokkoon saapuu luoteesta kylmää ja kosteaa ilmaa, lämpötila voi muutamaksi päiväksi nousta helposti yli 10 °C:n. Tässä osassa maata sataa usein runsaasti lunta. Sademäärä vaihtelee 400-800 mm:n välillä. Merkittäviä kaupunkeja ovat Khenifra, Imilchil, Midelt ja Azilal.
• Alppi: Tämä ilmastotyyppi esiintyy joissakin osissa Keski-Atlaksen vuoristoa ja Korkean Atlaksen vuoriston itäosassa. Kesät ovat hyvin lämpimät tai kohtalaisen kuumat, ja talvet ovat pidempiä, kylmiä ja lumisempia. Sademäärä vaihtelee 400-1200 mm:n välillä. Kesällä korkeimmat lämpötilat ovat tuskin yli 30 °C:n, ja alhaisimmat lämpötilat ovat viileitä ja menevät selvästi yli 15 °C:n. Talvella korkeimmat lämpötilat nousevat harvoin yli 8 °C:n, ja matalimmat jäätyvät selvästi pakkasen alapuolelle. Tässä osassa maata on monia hiihtokeskuksia, kuten Oukaimeden ja Mischliefen. Merkittäviä kaupunkeja ovat Ifrane, Azrou ja Boulmane.
• Puolikuiva: Sademäärät ovat pienemmät ja vuotuiset sademäärät ovat 200-350 mm. Näillä alueilla on kuitenkin yleensä Välimeren piirteitä, kuten sademäärät ja lämpöominaisuudet. Merkittäviä kaupunkeja ovat Agadir, Marrakesh ja Oujda.

Agadirin eteläpuolella ja Jeradan itäpuolella lähellä Algerian rajaa alkaa vallita kuiva ja aavikkoilmasto.

Huomautus: Koska Marokko sijaitsee lähellä Saharan autiomaata ja Atlantin valtameren Pohjanmerta, kaksi ilmiötä vaikuttaa alueellisiin kausilämpötiloihin: joko nostamalla lämpötilaa 7-8 celsiusastetta, kun sirocco puhaltaa idästä, mikä aiheuttaa lämpöaaltoja, tai laskemalla lämpötilaa 7-8 celsiusastetta, kun kylmä ja kostea ilma puhaltaa luoteesta, mikä aiheuttaa kylmäaaltoja tai kylmää jaksoa. Nämä ilmiöt kestävät kuitenkin keskimäärin vain 2-5 päivää.

Maat tai alueet, joilla on samat ilmasto-ominaisuudet kuin Marokolla, ovat Kalifornia (Yhdysvallat), Portugali, Espanja ja Algeria.

• Sademäärä:

Marokon vuotuinen sademäärä vaihtelee alueittain. Maan luoteisosissa sadanta on 500-1200 mm ja koillisosissa 350-600 mm. Pohjoisessa Keski-Marokossa sademäärä vaihtelee 700 mm:stä jopa 3500 mm:iin. Atlantin rannikolla Casablancasta Essaouiraan ulottuvalla alueella sadanta vaihtelee 300 mm:stä 500 mm:iin. Essaouirasta Agadiriin ulottuvat alueet saavat 250-400 mm. Marrakeshin alue keskellä etelää saa vain 250 mm vuodessa. Kaakkoisalueet, jotka ovat periaatteessa kuivimpia alueita, saavat vain 100-200 mm:n vuotuista vettä, ja ne koostuvat pääasiassa kuivista ja aavikkomaisista alueista.

Kasvitieteellisesti Marokon kasvillisuus on hyvin monipuolista: läntisille Välimeren maille (Marokko, Algeria, Italia, Espanja, Ranska, Portugali ja Italia) tyypillisistä suurista havupuu- ja tammipuumetsistä aina pensaisiin ja akasiapuihin etelämpänä. Tämä johtuu maan ilmaston ja sademäärien vaihtelusta.

Marokon sää on yksi koskemattomimmista neljän vuodenajan kokemuksen kannalta. Useimmilla alueilla on erilliset vuodenajat, jolloin kesää ei yleensä pilaa sateet ja talvi muuttuu märäksi, lumiseksi ja kosteaksi, ja lämpötilat vaihtelevat leudoista viileisiin ja kylmiin, kun taas keväällä ja syksyllä sää vaihtelee lämpimästä leppeään ja keväällä kukkivat kukat ja syksyllä putoavat lehdet. Tämäntyyppinen sää on vaikuttanut marokkolaiseen kulttuuriin ja käyttäytymiseen ja vaikuttanut väestön sosiaaliseen kanssakäymiseen, kuten monissa muissakin tämäntyyppiseen ilmastovyöhykkeeseen kuuluvissa maissa. esitetään maantieteellisessä ISO 3166-1 alpha-2 -koodausstandardissa symbolilla MA. Tätä koodia käytettiin Marokon Internet-verkkotunnuksen ma perustana.

Marokon pääkaupunki on Rabat. Rabatissa asuu noin 1,2 miljoonaa ihmistä. Marokon suurin kaupunki on kuitenkin Casablanca, jossa asuu lähes 4 miljoonaa ihmistä. Sekä Rabatissa että Casablancassa on suuria satamia ja teollisuusalueita. Kolmanneksi suurin kaupunki on Marrakesh, josta sana "Marokko" on peräisin. Tekken, Vera, et al. "Kasvava paine, vähenevä vesi ja ilmastonmuutos Koillis-Marokossa". Journal of Coastal Conservation, vol. 17, no. 3, 2013, s. 379-388. www.jstor.org/stable/42657030.

Marokon väkiluku on noin 34 miljoonaa. Marokkolaisia kutsutaan marokkolaisiksi. Marokkolaiset ovat arabeja, alkuperäisiä berbereitä, Saharan eteläpuolisen Afrikan kansalaisia ja eurooppalaisia.

Marokon viralliset kielet ovat arabia ja berberit. Myös ranskaa käytetään paljon yrityksissä, yliopistoissa ja joillakin televisiokanavilla. Marokko kuului Ranskan siirtomaavallan alaisuuteen 44 vuoden ajan. Jotkut ihmiset pohjoisessa (lähellä Espanjaa) puhuvat myös espanjaa. Espanja miehitti myös osia Marokosta ennen kuin se lähti sieltä vuonna 1956 ja 1975.

Useimmat koulutetut marokkolaiset eivät puhu englantia hyvin tai eivät osaa sitä lainkaan. 2000-luvulla englantia opetetaan yhä useammissa kouluissa.

Suurin osa marokkolaisista noudattaa uskontonaan islamia. Kristittyjä, juutalaisia ja uskonnottomia on hyvin vähän. Marokossa on maailman vanhin yliopisto, Karaouinen yliopisto.

Sotilaallinen

Mohammed VI, Marokon kuninkaallisen laivaston FREMM-monitoimifregatti.

Marokon asevelvollisuus on virallisesti keskeytetty syyskuusta 2006 lähtien, ja Marokon reserviläisvelvollisuus kestää 50 ikävuoteen asti. Marokon armeija koostuu kuninkaallisista asevoimista, joihin kuuluvat armeija (suurin joukko-osasto), laivasto, ilmavoimat, kuninkaallinen kaarti, kuninkaallinen santarmi ja apujoukot. Sisäinen turvallisuus on yleensä tehokasta, ja poliittiset väkivallanteot ovat harvinaisia (poikkeuksena Casablancan pommi-iskut vuonna 2003, joissa kuoli 45 ihmistä).

YK:lla on pieni tarkkailijajoukko Länsi-Saharassa, jonne on sijoitettu suuri osa Marokon joukoista. Saharalainen Polisario-ryhmä ylläpitää Länsi-Saharassa aktiivista, arviolta 5 000 taistelijan miliisiä, ja se on käynyt ajoittaista sotaa Marokon joukkojen kanssa 1970-luvulta lähtien.

Ulkosuhteet

Marokko on Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen, ja se kuuluu Arabiliittoon, Maghrebin arabivaltioiden liittoon (UMA), Islamilaisen yhteistyön järjestöön (OIC), sitoutumattomien maiden liikkeeseen ja Sahelin ja Saharan valtioiden yhteisöön (CEN_SAD). Marokon suhteet vaihtelevat suuresti Afrikan, arabimaiden ja länsimaiden välillä. Marokolla on ollut vahvat siteet länteen taloudellisten ja poliittisten etujen saamiseksi. Ranska ja Espanja ovat edelleen tärkeimmät kauppakumppanit sekä Marokon tärkeimmät velkojat ja ulkomaiset sijoittajat. Marokkoon tehdyistä ulkomaisista investoinneista Euroopan unioni sijoittaa noin 73,5 prosenttia, kun taas arabimaailma sijoittaa vain 19,3 prosenttia. Monet Persianlahden ja Maghreb-alueen maat osallistuvat yhä enemmän laajamittaisiin kehityshankkeisiin Marokossa.

Marokko vaatii itselleen suvereniteettia Espanjan erillisalueisiin Ceutaan ja Melillaan.

Marokko oli ainoa Afrikan valtio, joka ei ollut Afrikan unionin jäsen, koska se erosi yksipuolisesti 12. marraskuuta 1984, koska Afrikan unioni (silloinen Afrikan yhtenäisyysjärjestö) otti Sahrawin demokraattisen arabitasavallan täysjäseneksi vuonna 1982 ilman, että Länsi-Saharan kiistanalaisella alueella järjestettiin kansanäänestys itsemääräämisoikeudesta. Marokko liittyi uudelleen AU:n jäseneksi 30. tammikuuta 2017.

Vuonna 2002 Espanjan kanssa käyty kiista pienestä Perejilin saaresta herätti uudelleen henkiin kysymyksen Melillan ja Ceutan suvereniteetista. Nämä Välimeren rannikolla sijaitsevat pienet erillisalueet ovat Marokon ympäröimiä, ja Espanja on hallinnoinut niitä vuosisatojen ajan.

Marokko on saanut Yhdysvaltain hallitukselta tärkeimmän Natoon kuulumattoman liittolaisen aseman. Marokko oli ensimmäinen maa maailmassa, joka tunnusti Yhdysvaltojen suvereniteetin (vuonna 1777).

Marokko kuuluu Euroopan unionin Euroopan naapuruuspolitiikkaan (ENP), jonka tavoitteena on lähentää EU:ta ja sen naapureita.

Länsi-Saharan asema

Marokko liitti Länsi-Saharan alueeseensa vuonna 1975. Polisario-rintama hallitsee Marokon muurin itäpuolella olevaa aluetta.

Länsi-Saharaa koskevan konfliktin vuoksi Saguia el-Hamran ja Río de Oron alueiden asema on kiistanalainen. Länsi-Saharan sodassa Polisario Front, sahrawien kapinallinen kansallinen vapautusliike, taisteli Marokkoa ja Mauritaniaa vastaan vuodesta 1976 vuoteen 1991, jolloin solmittiin tulitauko, joka on edelleen voimassa. YK:n MINURSO-operaation tehtävänä on järjestää kansanäänestys siitä, pitäisikö alueesta tulla itsenäinen vai tunnustetaanko se osaksi Marokkoa.

Osa alueesta, vapaavyöhyke, on enimmäkseen asumatonta aluetta, jota Polisario-rintama hallitsee Sahrawin demokraattisena arabitasavallana. Sen hallinnollinen päämaja on Tindoufissa Algeriassa. Vuoteen 2006 mennessä yksikään YK:n jäsenvaltio ei ole tunnustanut Marokon suvereniteettia Länsi-Saharassa.

Marokon hallitus ehdotti vuonna 2006 alueelle autonomista asemaa Marokon kuninkaallisen Saharan asioiden neuvoa-antavan neuvoston (CORCAS) kautta. Hanke esiteltiin Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolle huhtikuun 2007 puolivälissä. Marokon liittolaiset, kuten Yhdysvallat, Ranska ja Espanja, kannustivat ehdotusta. Turvallisuusneuvosto on kehottanut osapuolia aloittamaan suorat ja ehdottomat neuvottelut molemminpuolisesti hyväksytyn poliittisen ratkaisun löytämiseksi.

Marokko on jaettu 12 alueeseen. Alueet on jaettu 62 prefektuuriin ja maakuntaan.

Vuodesta 2014 alueet ovat:

• 1. Tanger-Tetouan
• 2. Itämainen
• 3. Fez-Meknes
• 4. Rabat-Sale-Kenitra
• 5. Beni Mellal-Khenifra
• 6. Casablanca-Settat
• 7. Marrakech-Safi
• 8. Draa-Tafilalet
• 9. Souss-Massa
• 10. Guelmim-Oued Substantiivi
• 11. Laayoune-Sakia el Hamra
• 12. Dakhla-Oued ed Dahab

Maakunnat

Marokko on jaettu 37 maakuntaan ja 2 wilayaan : Agadir, Al Hoceima, Azilal, Beni Mellal, Benslimane, Boulemane, Casablanca, Chefchaouen, El Jadida, El Kelaa of Sraghna, Errachidia, Essaouira, Fez, Figuig, Guelmim, Ifrane, Kenitra, Khemisset, Rommani, Khenifra, Khouribga, Laayoune, Larache, Marrakech, Meknes, Nador, Ouarzazate, Oujda, Rabat, Sale, Settat, Safi, Sidi Kacem, Tanger, Tan-Tan, Taounate, Taroudant, Tata, Taza, Tetouan, Tiznit. Kolme muuta maakuntaa, Dakhla (Oued ed Dahab), Boujdour ja Es-Smara, sekä Tan-Tanin ja Laayounen osat kuuluvat Marokon julistamaan Länsi-Saharaan.

Kaivostoiminta, maatalous, kalastus ja matkailu ovat Marokon kansantalouden neljä tärkeintä osa-aluetta. Lisäksi Euroopassa työskentelevät marokkolaiset (noin 2 miljoonaa) lähettävät vuosittain miljardeja euroja rahaa kotiin perheilleen.

Myös matkailusta on tulossa hyvin tärkeää. Monet amerikkalaiset ja eurooppalaiset tulevat katsomaan Marokon historiallisia paikkoja, elämään berberien elämää maaseudulla tai nauttimaan lämpimästä auringosta ja pitkistä ja puhtaista rannoista. Marrakesh on matkailijoiden eniten pitämä kaupunki.

Marokon valuutta on Dirham, ja sen koodi on MAD.

• Luettelo Marokon joista
• Marokon Grand Prix
• Marokko olympialaisissa
• Marokon jalkapallomaajoukkue