Zur Farbenlehre

Goethen teoria

Goethelle "korkeinta on ymmärtää, että kaikki tosiasia on todellisuudessa teoriaa. "Taivaan sininen paljastaa meille värien peruslain. Älä etsi mitään ilmiöiden takaa, ne itse ovat teoriaa."

Goethe täytti täysin sen, mitä hänen erinomaisen teoksensa otsikko lupasi: Väriteorian tiedot. Ne ovat tärkeitä, täydellisiä ja merkittäviä tietoja, runsaasti materiaalia tulevaa väriteoriaa varten. Hän ei kuitenkaan ole ryhtynyt toimittamaan itse teoriaa, joten, kuten hän itse huomauttaa ja myöntää johdannon sivulla xxxix, hän ei ole toimittanut meille todellista selitystä värin olennaisesta luonteesta, vaan hän todella esittää sen ilmiönä ja kertoo meille vain, miten se syntyy, ei sitä, mitä se on. Fysiologiset värit ... hän esittää ilmiönä, täydellisenä ja itsessään olemassa olevana, yrittämättä edes osoittaa niiden suhdetta fysikaalisiin väreihin, hänen pääteemaansa. ... se on oikeastaan tosiasioiden systemaattinen esittely, mutta se jää tähän. (Schopenhauer, Näöstä ja väreistä, Johdanto)

Kokeet sameilla väliaineilla

Goethen väritutkimukset alkoivat subjektiivisilla kokeilla, joissa tutkittiin sameiden väliaineiden vaikutusta valon ja pimeyden havaitsemiseen. Hän havaitsi, että samean väliaineen läpi nähty valo näytti kellertävältä ja vaaleamman samean väliaineen läpi nähty pimeys siniseltä.

"Valon korkein aste, kuten auringon valo, on suurimmaksi osaksi väritöntä. Tämä valo kuitenkin näyttää meille keltaiselta, kun se nähdään vain hyvin vähän paksuuntuneen väliaineen läpi. Jos tällaisen väliaineen tiheyttä lisätään tai sen tilavuus kasvaa, näemme valon saavan vähitellen keltapunaisen sävyn, joka lopulta syvenee rubiininpunaiseksi." (ToC, 150)

"Jos taas pimeys nähdään puoliksi läpinäkyvän väliaineen läpi, jota itseään valaisee siihen osuva valo, näkyy sininen väri: tämä muuttuu vaaleammaksi ja vaaleammaksi väliaineen tiheyden kasvaessa, mutta päinvastoin näkyy sitä tummempana ja syvempänä, mitä läpinäkyvämmäksi väliaine muuttuu: pienimmässäkin hämäryydessä, joka ei ole absoluuttista läpinäkyvyyttä lyhyempi, ja aina olettaen, että väliaine on täysin väritön, tämä syvänsininen lähestyy kauneinta violettia." (ToC, 151)

Näistä havainnoista lähtien hän aloitti lukuisia kokeita, joissa hän havainnoi tummentamisen ja vaalentamisen vaikutuksia värin havaitsemiseen monissa eri olosuhteissa.

Pimeys ja valo

Goethe pitää valoa "yksinkertaisimpana, jakamattomimpana ja homogeenisimpana olentona, jonka tunnemme. Sitä vastassa on pimeys" (Kirje Jacobille). Toisin kuin aikalaisensa, Goethe ei nähnyt pimeyttä valon poissaolona vaan pikemminkin valon napaisemana ja vuorovaikutuksessa valon kanssa.

Goethe luonnehti värin syntyvän pimeyden ja valon dynaamisen vuorovaikutuksen tuloksena sameilla väliaineilla tekemiensä kokeilujen perusteella. Goethen teosten Kurschner-painoksen toimittaja esittää seuraavan analogian:

"Nykyaikainen luonnontiede pitää pimeyttä täydellisenä olemattomuutena. Tämän näkemyksen mukaan valolla, joka virtaa pimeään tilaan, ei ole pimeyden vastusta voitettavanaan. Goethe kuvaa itselleen, että valo ja pimeys suhtautuvat toisiinsa kuin magneetin pohjois- ja etelänapa. Pimeys voi heikentää valon käyttövoimaa. Vastaavasti valo voi rajoittaa pimeyden energiaa. Molemmissa tapauksissa syntyy väri. " (Steiner, 1897 )

Goethe kirjoittaa:

Keltainen on valoa, jota pimeys on vaimentanut;

Sininen on valon heikentämä pimeys. (Goethe, Värien teoria )

Reunaehdot

Prisman läpi katsottuna vaalean ja pimeän rajan suuntaus suhteessa prismaan on merkittävä. Kun valkoinen on pimeän rajan yläpuolella, valon havaitaan ulottuvan siniviolettina reunana pimeälle alueelle, kun taas vaalean rajan yläpuolella oleva tumma johtaa punakeltaisen reunan ulottumiseen vaalealle alueelle.

Tämä ero kiehtoi Goethea. Hän katsoi, että tämä värin syntyminen valon ja pimeyden rajoilla oli olennainen tekijä spektrin synnyssä (jota hän piti yhdistelmäilmiönä).

Vaalea ja tumma spektri

Koska väri-ilmiö perustuu valon ja pimeyden vierekkäisyyteen, spektri voidaan tuottaa kahdella tavalla: valonsäteellä pimeässä huoneessa ja pimeällä säteellä (eli varjolla) vaaleassa huoneessa.

Goethe kirjasi molemmissa tapauksissa eri etäisyyksillä prismasta projisoitujen värien järjestyksen (ks. taulukko IV, Värien teoria). Molemmissa tapauksissa hän havaitsi, että keltaiset ja siniset reunat pysyvät lähimpänä sitä puolta, joka on vaalea, ja punaiset ja violetit reunat pysyvät lähimpänä sitä puolta, joka on tumma. Tietyllä etäisyydellä nämä reunat menevät päällekkäin. Kun nämä reunat ovat päällekkäin vaaleassa spektrissä, tuloksena on vihreä, kun ne ovat päällekkäin tummassa spektrissä, tuloksena on magenta.

Prismasta ulos tulevan valospektrin avulla nähdään valon akseli, jota ympäröi pimeys. Yläreunassa on kelta-punaisia värejä ja alareunassa sini-violetteja värejä. Spektri, jonka keskellä on vihreää, syntyy vain siellä, missä sinivioletit reunat ovat keltapunaisen reunojen kanssa päällekkäin.

Kun spektri on tumma (eli varjo on valon ympäröimä), yläreunassa on violetin sininen ja alareunassa punakeltainen - kun nämä reunat menevät päällekkäin, on magenta.

Valospektri - kun värilliset reunat ovat päällekkäin valospektrissä, tuloksena on vihreä.


Tumma spektri - kun värilliset reunat menevät päällekkäin tummassa spektrissä, tuloksena on magenta.

Newton ja Goethe

Newtonin matemaattisen optisen käsityksen ja Goethen kokemuksellisen lähestymistavan välille on syntynyt monia väärinkäsityksiä, koska he lähestyivät yhteistä aihetta eri tavoin.

Koska Newton ymmärtää valkoisen valon koostuvan yksittäisistä väreistä ja Goethe näkee värin syntyvän valon ja pimeyden vuorovaikutuksesta, he päätyvät eri johtopäätöksiin kysymyksessä: onko optinen spektri ensisijainen vai yhdistetty ilmiö?

Newtonin mukaan kaikki värit ovat jo olemassa valkoisessa valossa, ja prisma vain levittää niitä niiden virkistävyyden mukaan. Goethe pyrki osoittamaan, että sameana väliaineena prisma oli olennainen tekijä värien syntymisessä.

Kun Newton kavensi valonsädettä eristääkseen ilmiön, Goethe havaitsi, että laajemmalla aukolla ei ollut spektriä. Hän näki vain punakeltaisia reunoja ja sinisansinisiä reunoja, joiden välissä oli valkoista, ja spektri syntyi vain siellä, missä nämä reunat olivat tarpeeksi lähellä limittäin. Hänelle spektri voitiin selittää yksinkertaisemmalla värin ilmiöllä, joka syntyi vaaleiden ja tummien reunojen vuorovaikutuksesta. Goethen pimeyden reifikaatio on saanut lähes koko modernin fysiikan hylkäämään Goethen teorian.

Newton selittää valkoisen ja värillisten reunojen esiintymisen sanomalla, että koska taittumisen kokonaismäärä on erilainen, säteet sekoittuvat keskenään ja luovat keskellä täydellisen valkoisen, kun taas reunat eivät hyödy tästä täydellisestä sekoituksesta, vaan niissä on enemmän punaisia tai sinisiä komponentteja.

Erojen taulukko

Valon ominaisuudet	Newton (1704)	Goethe (1810)
Homogeenisuus	Valkoinen valo koostuu värillisistä elementeistä (heterogeeninen).	Valo on yksinkertaisin, jakamattomin ja homogeenisin asia (homogeeninen).
Pimeys	Pimeys on valon puuttumista.	Pimeys on polaarinen ja vuorovaikutuksessa valon kanssa.
Spektri	Värit hajautetaan valosta niiden refrangibiliteetin mukaan (ensisijainen ilmiö).	Värilliset reunat, jotka syntyvät vaalean ja pimeän rajoilla, limittyvät toisiinsa muodostaen spektrin (yhdistelmäilmiö).
Prisma	Prismalla ei ole merkitystä värin olemassaololle.	Prismalla on sameana väliaineena merkitystä värin syntymisessä.
Taittumisen rooli	Valo hajoaa taittumisen, taittumisen ja heijastumisen kautta.	Taittuminen, taittuminen ja heijastuminen voivat esiintyä ilman värin näkymistä.
Analyysi	Valkoinen valo hajoaa seitsemään puhtaaseen väriin.	Puhtaita värejä on vain kaksi - sininen ja keltainen; muut ovat niiden asteita.
Synteesi	Aivan kuten valkoinen valo voidaan hajottaa, se voidaan myös koota uudelleen.	Värit yhdistyvät uudelleen harmaan sävyiksi.
Hiukkanen vai aalto?	Hiukkanen	Ei myöskään, koska ne ovat johtopäätöksiä eivätkä aistein havaittavissa.
Väripyörä	Epäsymmetrinen, 7 väriä	Symmetrinen, 6 väriä