Berliinin sopimus 1878: Kongressi, sopimus ja vaikutukset Euroopassa

Berliinin sopimus 1878: Kongressin päätökset ja niiden poliittiset vaikutukset Eurooppaan — syväluotaava analyysi muuttuneesta valtatasapainosta.

Berliinin sopimus (virallisesti Berliinin kongressin päätökset) syntyi 13. kesäkuuta – 13. heinäkuuta 1878 pidetyn Berliinin kongressin seurauksena. Kongressissa suurvallat kokoontuivat tarkistamaan samaa vuotta aiemmin solmitun San Stefanon sopimuksen ehtoja ja määrittelemään Balkanin valtioiden asemaa Euroopassa. Berliinin sopimus vahvistettiin 13. heinäkuuta 1878 ja sillä oli kauaskantoiset vaikutukset alueen valtasuhteisiin ja kansalliskiihkoon.

Tausta

Talven ja kevään 1877–1878 Venäjän–Turkin sodan (tunnetaan myös nimellä Venäjän ja Osmanien valtakunnan sota) jälkeen Venäjä ja Osmanien valtakunta allekirjoittivat 3. maaliskuuta 1878 San Stefanon sopimuksen, joka olisi antanut Venäjälle ja sen liittolaisille laajoja etuja Balkanilla ja loi suuren autonomisen Bulgarian. Tämä herätti huolta muissa suurvalloissa, ja sen takia kutsuttiin koolle kongressi muuttamaan San Stefanon ehtoja.

Osanottajat

Kongressissa olivat edustettuina monet Euroopan suurvallat ja Osmanien valtakunta. Merkittävimpiä osanottajia olivat:

• Yhdistynyt kuningaskunta
• Itävalta-Unkari
• Ranska
• Saksa (kansliamestari Otto von Bismarck toimi kongressin puheenjohtajana)
• Italia
• Venäjä
• Osmanien valtakunta

Päätökset ja tärkeimmät määräykset

• Bulgaria pienennettiin ja jaettiin: suuri San Stefanon Bulgaria katkaistiin ja sen sijaan perustettiin autonominen Prinssivaltio Bulgaria ja erillinen itäinen Rumelia, joka jäi muodollisesti Osmanien alaisuuteen mutta sai laajaa itsehallintoa.
• Itsenäisyyden tunnustaminen: Romania, Serbia ja Montenegro saivat kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelleen, mutta niiden rajat joutuivat osin tarkistettaviksi ja niihin liittyi alueellaan maksettavia korvauksia ja väestömuutoksia.
• Itävalta-Unkarin hallinnollinen laajentuminen: Itävalta-Unkari sai oikeuden miehittää ja hallinnoida Bosnia-Hertsegovinaa (varsinaista liitosta ei tehty tässä vaiheessa, annettiin vain miehitys ja hallinto).
• Britannia sai vaikutusvaltaa Kyproksessa, joka asetettiin Britannian protektoraatin alle.
• Venäjän edut kavennettiin: Venäjän asemaa Balkanilla rajoitettiin verrattuna San Stefanon ehtoihin, mikä aiheutti tyytymättömyyttä Pietarissa.
• Kongressi pyrki yleisesti turvaamaan suurvaltasovun ja ylläpitämään Balkanin “tasapainoa” Euroopan valtapoliittisessa järjestelmässä.

Vaikutukset Euroopassa ja Balkanilla

Berliinin sopimus muutti merkittävästi vallan tasapainoa Balkanilla ja johti sekä välittömiin että pitkän aikavälin seurauksiin:

• Kansalliset jännitteet säilyivät tai voimistuivat, koska monet etniset ryhmät kokivat tulleensa sivuutetuiksi tai petetyiksi (esimerkiksi monet bulgarialaiset ja venäläiset pitivät San Stefanon ehtoja oikeampina).
• Muslimiväestöjen turvattomuus ja siirtymät: Osmanien vetäytyminen ja uusien rajojen piirtäminen aiheuttivat pakolaisvirtoja ja yhteiskunnallista epävarmuutta alueella.
• Itävalta-Unkarin ja Venäjän välit kärjistyivät paikoin, ja myöhemmin Bosnia-Hertsegovinan lopullinen liittäminen Itävalta-Unkariin (1908) laukaisee jälleen kansainvälisen kriisin.
• Euroopan suurvaltojen diplomatia vahvisti kongressijärjestelmän merkitystä, mutta samaan aikaan jätti avoimia kiistoja, jotka myöhemmin kanavoituivat alueellisiksi konflikteiksi ja kietoivat osaltaan Euroopan kohti 1900-luvun alun suuria sotia.

Pitkäaikaiset seuraukset

Vaikka Berliinin sopimus väliaikaisesti stabiloi suhteita ja esti heti syntyneen sodan jatkumisen, se ei poistanut kansallisia vaatimuksia eikä ratkaissut kaikkia kiistoja. Useita alueellisia muutoksia ja konflikteja (esim. Balkanin sodat 1912–1913) voidaan jäljittää Berliinin päätöksiin, samoin kuin myöhempiin kriiseihin suurvaltojen ja paikallisten kansallisuuksien välillä. Sopimus on siksi keskeinen käännekohta 1800-luvun lopun Euroopan ja Balkanin historiassa.

Yhteenvetona: Berliinin kongressi ja siitä seurannut Berliinin sopimus (1878) olivat yritys järjestää Balkanin poliittinen kartoittaminen suurvaltojen ehdoilla. Se korjasi San Stefanon sopimusta, säilytti Euroopan suurvaltasovun hetkellisesti mutta loi myös uusia jännitteitä, joiden vaikutukset ulottuivat seuraavien vuosikymmenien tapahtumiin.

Hae kirjaimella