Tuvan kansantasavalta (1921–1944): historia ja tunnustus

Tuvan kansantasavalta (1921–1944): historia ja tunnustus — Tannu-Tuvan tarina Kyzylistä, nomaditaloudesta, Neuvostoliiton ja Mongolian tunnustuksista sekä liitymisestä Neuvostoliittoon.

Tuvanin kansantasavalta oli osittain tunnustettu valtio, joka oli olemassa vuosina 1921–1944. Vuoden 1944 jälkeen siitä tuli osa Neuvostoliittoa. Vuoteen 1926 asti se tunnettiin myös nimellä Tannu-Tuvan kansantasavalta. Vain kaksi valtiota tunnusti Tuvan kansantasavallan: Neuvostoliitto ja Mongolia. Vaikka se oli olemassa, sitä pidettiin Neuvostoliiton nukkevaltiona. Talous perustui suurelta osin karjan kasvatukseen ja myyntiin erikoistuneille nomadeille. Tasavalta sijaitsi Venäjän Siperian osan ja Mongolian välissä. Pääkaupunki oli Kyzyl. Vuodesta 1992 lähtien alue on tunnettu nimellä Tuvan tasavalta. Se on itsehallinnollinen osa Venäjän valtion sisällä.

Historiallinen tausta

Alueella asui alkujaan turkkilaistaustaisia tuvaneja heimoyhteisöjä, joiden elämäntapa perustui pitkälti paimentolaisuuteen ja laajojen laidunmaiden hyödyntämiseen. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa alue oli osa Venäjän keisarikuntaa, mutta Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan seurauksena syntyi tilaisuus perata erillinen valtiorakenne. Vuonna 1921 syntynyt Tuvanin kansantasavalta pyrki itsenäisyyteen ja hylkäsi aikaisemman hallintojärjestelmän.

Hallinto ja ulkopolitiikka

Virallinen hallintojärjestys oli sosialistinen ja sen johdossa oli paikallisia neuvostomallisia elimiä. Käytännössä Tuvan politiikka ja turvallisuus olivat tiiviissä yhteydessä Neuvostoliittoon: neuvostoneuvonantajat ja -joukot vaikuttivat merkittävästi päätöksentekoon. Kansainvälisesti Tuvan kansantasavalta oli hyvin eristäytynyt, sillä sitä tunnustivat ainoastaan Neuvostoliitto ja Mongolia. Tämä rajoitettu tunnustus heijasteli alueen poliittista riippuvuutta suurvaltojen vaikutuksesta.

Talous ja yhteiskunta

Talouden perusta oli perinteinen paimentolaisuus: suuri osa väestöstä kasvatti karjaa ja myi tai vaihtoi tuotteita lähialueiden kauppapaikoilla. Elinkeinoihin kuuluivat erityisesti hevosten, lampaiden, vuohien ja nautojen pito sekä niiden tuotteiden, kuten villan ja maitotuotteiden, käyttö ja kauppa. Myös metsätalous, keräily sekä paikallinen käsityö ja käsityötuotteet olivat tärkeitä toimeentulon lähteitä. Kaupalliset yhteydet suuntautuivat sekä etelään Mongoliaan että pohjoiseen ja länteen kohti Neuvostoliittoa.

Kulttuuri ja kieli

Tuvan kulttuuri perustuu nomadiseen elämäntapaan, ja sen keskeisiä piirteitä ovat perinteinen musiikki, käsityöt sekä uskonnolliset perinteet, jotka yhdistävät paikallista shamanismia ja vaikutteita tibetiläisestä buddhalaisuudesta. Tunnettuja piirteitä ovat muun muassa tuvanuudelma (kulkuvälineet, asutustyyppi) ja yksilöllinen pukeutuminen. Tuvan kieli kuuluu turkkilaiseen kielikuntaan, ja se on alueen enemmistön äidinkieli. Neuvostoajalla kieli- ja koulutuspolitiikkaa ohjattiin osin Moskovan linjauksen mukaan, mikä näkyi mm. koulutuksen ja kirjallisen elämän kehittymisessä.

Liittyminen Neuvostoliittoon ja jälkeinen kehitys

Vuonna 1944 Tuvan kansantasavalta liitettiin Neuvostoliittoon ja siitä muodostettiin aluksi Tuvan autonominen alue Venäjän sosiaalistisen neuvostotasavallan yhteyteen. Liittyminen tapahtui Neuvostoliiton ja paikallisen johtohenkilöstön yhteistoiminnassa, ja se merkitsi poliittisten instituutioiden, talousjärjestelmän ja hallinnon tiivistä sopeuttamista neuvostomalliin. Myöhemmin alueen status muuttui Neuvostoliiton sisällä, ja Neuvostoliiton hajottua alueesta muodostettiin vuonna 1992 nykyinen Tuvan tasavalta, joka on Venäjän federaation jäsen ja nauttii laajaa itsehallintoa.

Perintö ja merkitys

Tuvan kansantasavallan aika jätti jälkensä alueen yhteiskuntaan, kielipolitiikkaan ja hallintokäytäntöihin. Vaikka sen kansainvälinen asema oli heikko ja riippuvainen ulkopoliittisista voimasuhteista, ajanjakso vaikutti paikallisen modernisaation, koulutuksen ja terveydenhuollon kehittymiseen. Samalla perinteiset elämäntavat ja kulttuuriperintö ovat säilyneet ja elpyneet erityisesti 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla, kun alue on saanut enemmän itsenäistä kulttuuripoliittista tilaa.

Hae kirjaimella