Siitä lähtien, kun ihmiset alkoivat käyttää karjaa esihistoriallisella ajalla, karja on ollut merkki vauraudesta. Monissa maissa, erityisesti Afrikassa ja Aasiassa, henkilön varallisuutta arvioidaan hänen omistamiensa nautojen määrän perusteella. Eri rotuja käytetään eri tavoin.
Karja on erittäin hyödyllinen eläin. Niiden lihaa voidaan syödä lihana. Niiden maitoa voidaan juoda ja siitä voidaan tehdä juustoa ja jogurttia. Niiden nahkaa voidaan käyttää nahkana. Ne voivat vetää kärryjä ja auroja. Ne voivat tuottaa voimaa jauhomyllyjen pyörittämiseen tai veden pumppaamiseen. Niiden syömä ruoka ei ole kallista, eikä se useinkaan kilpaile ihmisten syömän ruoan kanssa.
Lypsykarja
Lypsykarjaa pidetään ja kasvatetaan erityisesti lypsämistä varten. Lehmäkarjaa pidetään, ja ne astutetaan säännöllisesti sonnin kanssa, jotta ne tuottavat vasikoita. Näin maidontuotanto pysyy yllä. Useimmilla kaupallisilla lypsykarjatiloilla ei kuitenkaan pidetä sonneja, koska niitä pidetään erittäin vaarallisina, kun niitä käsitellään. Sen sijaan lehmät siemennetään keinotekoisesti sonnin siemennesteellä, jota säilytetään pakastettuna nestemäisessä typessä ja jonka "kasvattaa" henkilö, joka työksensä keinosiementää lehmiä.
Joitakin suuria lypsykarjoja, erityisesti luomu- tai "vapaiden maitojen" tuottajia, pidetään laitumilla, joilla on hyvä ruohotarjonta ja joilla pellot ovat suhteellisen pieniä, mutta eivät niin pieniä, etteivät ne voisi laiduntaa säännöllisesti ruohon kasvukauden aikana. Tämä johtuu siitä, että lehmät on tuotava lypsettäväksi joka päivä, kahdesti päivässä, eikä niillä saa olla pitkää matkaa.
Useat lypsykarjat pidetään navettatiloissa tai navetoissa suurimman osan elämästään, ja niille annetaan erityisesti niitä varten tehtyä rehua. Tämä rehu sisältää viljaa, kuten maissia, heinää, kuten ruohoa ja sinimailasta tai apilaa, sekä käymisteitse pilkottua rehua, jota kutsutaan säilörehuksi ja joka on yleensä valmistettu maissista, vehnästä tai ohrasta. Lehmät pidetään usein karsinoissa, joissa niillä on tarpeeksi tilaa maata mukavasti. Tällaisissa suurissa meijereissä on oltava olkea tai sahanpurua, jotta lehmät voivat levätä ilman, että kova betonilattia kipeytyy.
Lehmät voidaan lypsää käsin, mutta monissa maissa, joissa on suuria meijereitä, lehmät lypsetään lypsykoneella. Maito kerätään suureen ruostumattomasta teräksestä valmistettuun säiliöön, jossa se pastöroidaan. Maito kuumennetaan erittäin korkeaan lämpötilaan, jolloin maidossa elävät bakteerit kuolevat. Sen jälkeen maito kuljetetaan kuorma-autolla maito- tai meijeritehtaaseen, jossa siitä valmistetaan juomamaitoa erottamalla siitä suurin osa kermasta. Sen jälkeen se pakataan pulloihin tai kartonkeihin myytäväksi. Osasta maitoa tehdään myös juustoa, jäätelöä, voita, kermaa ja jopa jogurttia. Kaikki nämä maitotuotteet pakataan tai laitetaan kartonkiin tai pulloihin ja myydään.
Maidon tuotantoon käytetään monia eri nautatyyppejä. Niitä ovat mm:
- Australian Illawarra, joka on syvänpunainen tai roan, ja sillä on lyhyet sisäänpäin kaartuvat sarvet.
- ayrshire, joka on suuri, epäsäännöllisesti punavalkoisesti laikukas ja jolla on lyhyet, ylöspäin kaartuvat sarvet, tai pöyhitty.
- Brown Swiss, joka on kookas (holsteinia pienempi), ruskeanharmaasta tummanruskeaan (usein myös harmaa) vaihteleva, ja jolla on vaalea kuono, vatsa ja utare.
- Guernsey, jonka väri vaihtelee vaalean punaisesta keltaiseen ja valkoiseen, ja se antaa myös paljon kermaa.
- holstein, joka on kookas, mustavalkoinen (jotkut lehmät voivat olla enimmäkseen mustia tai enimmäkseen valkoisia) ja jolla on lyhyet sisäänpäin kaartuvat sarvet. Jotkut holsteinit ovat myös polleja tai sarvettomia.
- Jersey, joka on pieni ja väriltään fawn tai dun, jolla on tummat kasvot tai silmälaput, musta kuono, sorkat ja alaraajojen etuosa. Jotkut jerseyt ovat myös mustia, ja niiden selässä on ruskeanvärinen satulalaikka. Ne eivät anna yhtä paljon maitoa kuin muut rodut, mutta ne ovat kuuluisia tuottamansa kerman määrästä. Jerseyt voivat olla sarvipäisiä tai pöyhittyjä, ja sarvet ovat usein lyhyet ja ylöspäin kaartuvat.
- Milking Shorthorn, joka on keskikokoinen tai kookas, väriltään syvän punaisesta roaniin ja sarviltaan lyhyt, ylöspäin kääntynyt tai pöyhitty.
- Mustavalkoinen lehmä, mustavalkoinen lehmä, jota esiintyy useimmissa paikoissa.
Naudanliha
Lihakarjaa kasvatetaan ja kasvatetaan erityisesti lihan tai naudanlihan tuottamiseksi. Härkä on paras tyyppi tähän tarkoitukseen, koska niitä voidaan pitää laumoissa ilman, että ne tappelevat keskenään. Myös hiehoja käytetään usein naudanlihan tuotantoon, erityisesti hiehoja, jotka eivät sovellu jalostuskarjaan. Lihakarjan lehmiä käytetään synnyttämään ja kasvattamaan vasikoita lihaa varten. Niitä ei yleensä käytetä maidon tuotantoon, vaikka joitakin nautatyyppejä, kuten Red Poll-, Dexter- tai Red Devon-rotuisia nautoja (tunnetaan myös nimellä North Devon tai Devon), käytetään molempiin. Tämäntyyppisiä nautoja kutsutaan kaksikäyttöisiksi roduiksi.
Lihakarjan annetaan usein laiduntaa laajoilla alueilla, koska sitä ei tarvitse tuoda joka päivä, kuten lypsykarjaa. Maailman suurimmat tilat ovat nautakarjatiloja Australiassa, karjatiloja Pohjois-Amerikassa ja karjatiloja Latinalaisessa Amerikassa, joissa pidetään lihakarjaa.
Vielä 1900-luvun puoliväliin asti lihakarja lähetettiin markkinoille usein sorkka edellä. Cowboyt tai karjankuljettajat paimensivat karjaa teitä tai polkuja pitkin suurten kaupunkien karjamarkkinoille tai rautatieasemille, joissa se lastattiin ja kuljetettiin näihin kaupunkeihin. Australiassa karja kulki joskus satoja kilometrejä pitkin teitä, joita kutsutaan nimellä Traveling Stock Routes. Suurissa karjoissa oli tuhansia nautaeläimiä. (Karja lasketaan "pään" mukaan.) Nykyään karja lähetetään yleensä markkinoille valtavissa kuorma-autoissa, joita kutsutaan maantiejuniksi. Pohjois-Amerikassa karja lähetetään huutokauppoihin, teurastamoihin tai muille maatiloille tai karjatiloille suurilla puoliperävaunuilla, joita kutsutaan karjalinja-autoiksi.
Vasikan lihaa kutsutaan vasikanlihaksi ja vanhemman eläimen lihaa naudanlihaksi. Litteiksi paloiksi paistamista tai grillaamista varten leikattua lihaa kutsutaan pihviksi. Kaikki eläimen osat voidaan käyttää. Nahasta tulee nahkaa. Lihasta, jota ihmiset eivät käytä, tulee lemmikkieläinten ruokaa, ja lähes kaikesta jäljelle jäävästä lihasta tulee puutarhalannoitetta. Nautaeläimistä voidaan valmistaa ja valmistetaan usein monia muitakin tuotteita: esimerkiksi autonrenkaita, kodin eristeitä, maaleja, käsivoiteita, saippuaa, hyytelöä ja monia lääkkeitä valmistetaan nautaeläinten osista. Lehmän verta käytetään usein erikoistehosteissa toiminta- ja kauhuelokuvien tekemisessä. Naudan luista voidaan tehdä veitsenkahvoja tai lautasliinarenkaita. Lista on loputon.
Naudanlihan tuotantoon käytettävät nautatyypit:
- Angus, jotka ovat keskikokoisia mustia, kerittyjä nautoja, jotka ovat peräisin Skotlannin Angusista. Angus-karja tunnetaan erinomaisesta naudanlihan laadusta ja kyvystään käyttää risteytyksiä, kuten Angus-karjan risteyttämistä Hereford-lehmien tai -hiehojen kanssa black-baldien saamiseksi. Angus on suosituin naudanliharotu Yhdysvalloissa.
- Brahmanit ovat suuria nautoja, jotka ovat peräisin Intiasta, vaikka itse rotu on luotu Yhdysvalloissa useista Intiasta tuoduista roduista. Brahmanit ovat hyvin sopeutuneet Yhdysvaltojen eteläisen alueen kuumaan, trooppiseen ilmastoon löysän, paksun nahan ja suurten korvien ansiosta. Sonneilla on suuret, rasvan täyttämät kumpareet olkapäiden yläpuolella, kun taas lehmillä on vain pienet kumpareet. Tätä rotua on käytetty useiden naudanliharotujen, kuten Beefmasterin, Brahmousinin, Branguksen, Simbrahin ja Brahfordin hybridien luomisessa.
- Charolais-rotu on Ranskasta peräisin olevaa erittäin suurta, valkoista, usein sarvipäistä nautakarjaa (vaikka monet niistä syntyvät myös siittiöinä). Nämä naudat ovat hyvin lihaksikkaita, ja ne tunnetaan vähärasvaisesta lihastaan. Ne ovat myös hyvä risteytys Angus- tai Hereford-Angus-risteytysvasikoille lihamarkkinoilla.
- Hereford, joka on keskikokoinen tai suuri nauta (jotkut naudat ovat pieniä, kuten Lowliness), punainen nauta, jolla on valkoiset kasvot, valkoinen niska (joistakin se puuttuu), valkoiset jalat, vatsa ja kurkku, ja se voi olla sarvipäinen tai siitinkäinen. Sonnilla on yleensä alaspäin kasvavat sarvet, kun taas lehmillä sarvet kasvavat ylöspäin ja ulospäin.
- Limousin, jotka ovat suuria, punertavia nautoja, joiden silmät, kuono, jalkojen sisäpuoli, vatsa ja hännän alapuoli ovat vaaleat. Charolais-rodun tavoin ne ovat peräisin Ranskasta, ja ne ovat lihaksikkaita, ja niitä arvostetaan myös lihan laadun vuoksi, ja niitä käytetään risteytysrotuna naudanlihaksi tarkoitettujen vasikoiden tuottamiseksi. Ne voivat olla joko sarvipäisiä tai siittiöitä.
- Red Angus, jotka ovat keskikokoisia punaisia siittiöitä, jotka ovat jalostukseltaan hyvin samankaltaisia kuin angus-karja. Yhdysvalloissa Angus- ja Red Angus -karjat tunnustetaan erillisiksi roduiksi.
- Shorthorn, jotka ovat keskikokoisia tai suuria punaisia, valkoisia tai roan-rotuisia nautoja, joskus sarvipäisiä tai pölyttyneitä.
- Simmental-rotuiset naudat ovat melko suuria, punaruskeasta vaaleanruskeaan vaihtelevia nautoja, joilla on usein valkoiset kasvot ja muutamia valkoisia laikkuja rungossa. Nämä Sveitsistä peräisin olevat naudat ovat alun perin olleet monikäyttöisiä rotuja, mutta Pohjois-Amerikassa niitä kasvatetaan pääasiassa naudanlihaksi. Tämä rotu voi olla sarvipäinen tai siitinkäinen.
- Texas Longhorn, joka on väriltään vaihteleva ja kooltaan pienestä keskikokoiseen, mutta joka on tunnettu erittäin suurista ja laajoista sarvista. Texas Longhorn on yksi Pohjois- ja Keski-Amerikan vanhimmista ja alkuperäisimmistä roduista, joka on peräisin Espanjasta 1400-luvun lopulla tuoduista espanjalaisista pitkäsarvisista naudoista. Tämä rotu on myös se rotu, josta juontavat juurensa legendat ja tarinat vanhan lännen tai villin lännen karjapaimenista ja karjankasvatuksesta.
Härkä
Härkä on karjaa, joka on koulutettu työeläimeksi. Sanaa "härkä" käytetään kuvaamaan vain yhtä. Ne ovat kastroituja uroksia (härkiä).
Härkä on yli neljän vuoden ikäinen ja kasvanut täyteen kokoonsa, kun se alkaa työskennellä. Härkiä käytetään aurojen ja vaunujen vetämiseen, raskaiden kuormien, kuten tukkien, kuljettamiseen tai erilaisten koneiden, kuten myllyjen ja kastelupumppujen, käyttövoimana.
Härkiä käytetään useimmiten kahden hengen ryhmissä kevyissä töissä, kuten kyntämisessä. Ennen vanhaan raskaisiin töihin, kuten puunkorjuuseen, käytettiin hyvin suuria, neljästätoista kahteenkymmeneen härkään perustuvia tiimejä. Härkäparit muodostetaan pareiksi, ja jokaisen parin on työskenneltävä yhdessä. Kummankin parin kaulaan on kiinnitetty puinen ike, jotta työ jakautuu parin hartioille. Härkävalikoima koostuu tietyistä sarvipäisistä roduista, sillä sarvet pitävät ikeen paikoillaan, kun härät laskevat päätään, peruuttavat tai hidastavat vauhtiaan.
Härkä on koulutettava nuoresta iästä lähtien. Omistajan on valmistettava tai ostettava jopa kymmenkunta erikokoista jokkia, kun eläimet kasvavat. Härkäjoukkoja ohjataan huudetuilla käskyillä, vihellyksillä tai ruoskaniskun äänellä. Härkäjoukkoja ajavia miehiä kutsuttiin Amerikassa teamstersiksi, Isossa-Britanniassa wagonersiksi tai Australiassa bullockiesiksi. Monet bullockie- ja tiimimiehet olivat kuuluisia ääntelystään ja räikeästä kielenkäytöstään.
Härkä pystyy vetämään kovemmin ja pidempään kuin hevonen, erityisesti erittäin suurten kuormien osalta. Ne eivät ole yhtä nopeita kuin hevoset, mutta ne loukkaantuvat harvemmin tai säikähtävät harvemmin kuin hevoset. Härkiä käytetään edelleen paljon kaikkialla maailmassa, erityisesti köyhissä maissa.
