Umayyadien kalifaatti oli toinen neljästä suuresta islamilaisesta kalifaatista, jotka perustettiin Muhammedin kuoleman jälkeen.

Se oli tuolloin maailman suurin imperiumi. Se on historian viidenneksi suurin valtakunta.

Sitä hallitsi Umayyadien dynastia (arabiaksi: بنو أمية, Banu Umayyah), joka oli kotoisin Mekasta, nykyisestä Saudi-Arabiasta. Damaskos oli pääkaupunki vuosina 661-744, Harrran vuosina 744-750, ja maanpaossa heidän pääkaupunkinsa oli Córdoba (756-1031).


 

Tausta ja valtaannousu

Umayyadit olivat alun perin merkittävä mekkalainen klaani, joka nousi valtaan ensimmäisen sisällissodan (fitna) ja Ali ibn Abi Talibin vastaisten konfliktien jälkeen. Mu'awiya ibn Abi Sufyan oli ensimmäinen Umayyadien johtaja, joka joutui tunnustetuksi kalifiksi 660–661, kun hän siirsi vallan periytyväksi ja perusti dynastian. Umayyadien valtakausi vakiinnutti monia instituutioita, jotka muovasivat islamilaista valtionhallintoa.

Hallinto ja instituutiot

  • Keskitetyssä hallinnossa merkittäviä parannuksia tekivät kalifit kuten Abd al-Malik ibn Marwan (685–705), joka uudisti muun muassa rahajärjestelmän ja teki arabiasta hallinnon virallisen kielen.
  • Diwan-järjestelmä (talous- ja sotilasrekisterit) laajeni, ja provinssihallinto (kuvernöörit) vahvisti keskushallinnon otetta suurista väestö- ja verokannoista.
  • Umayyadikausi kohtasi myös sisäisiä jännitteitä: arabien ja ei-arabien (mawali) suhteet, shiialaisten vastustus ja klaanipolitiikka heikensivät dynastian pitkäaikaista vakautta.

Laiemat valloitukset ja sotilaallinen laajentuminen

Umayyadien valtakaudella islamilainen maailma laajeni nopeasti:

  • Itään: laajentuminen Keski-Aasiaan (Transoxiana) ja osiin Intian alamaata.
  • Luoteeseen: Pohjois-Afrikan valloitukset jatkuivat ja johtivat lopulta Pyreneille ja Iberian niemimaalle, missä muslimiarmeijat valloittivat suuria alueita 700-luvun alussa.
  • Vuonna 711 joukkoja johti mm. Tariq ibn Ziyad, mistä seurasi nopeasti syntynyt muslimivallan vakiinnuttaminen nykyisen Espanjan ja Portugalin alueella.

Pääkaupungit ja arkkitehtuuri

Damaskos oli Umayyadien imperiumin hallinnollinen ja kulttuurinen keskus suuren osan dynastian ajasta. Damaskoksen moskeija (Umayyad-moskeija) ja useat palatsirakennelmat osoittavat islamilaisen arkkitehtuurin varhaista kukoistusta.

Myöhemmät Umayyadien rakennushankkeet Sisiliassa ja etenkin Córdoba kehittyivät merkittäviksi keskuksiksi, joista kuuluisin on Cordoban suuri moskeija (Mezquita), jota laajennettiin useaan otteeseen Umayyadien espanjalaisessa valtakunnassa.

Abbasidien vallankaappaus ja Córdoba

Itäisen kalifaatin Umayyadien päätösvalta päättyi vuonna 750, kun Abbasidit nousivat valtaan ja kukistivat Umayyadit läntisessä Mesopotamiassa. Suuri osa perheestä surmattiin tai karkotettiin, mutta yksi merkittävä sukulainen, Abd al‑Rahman I, pakeni Iberiaan.

Abd al‑Rahman I perusti vuonna 756 Umayyadien emiraatin Córdobaan, joka myöhemmin nousi uudestaan kalifaattiasemaan 900-luvun alussa (Abd al‑Rahman III vuonna 929). Córdoba kehittyi yhdeksi Euroopan merkittävimmistä kulttuuri- ja tiedekeskuksista keskiajalla ja pysyi Umayyadien hallinnassa vuoteen 1031, jolloin monien sisäisten jännitteiden seurauksena kalifaatti hajaantui pienempiin taifa-valtioihin.

Kulttuuri ja talous

  • Umayyadien aikana arabian kielen asema vahvistui hallinnon ja hallinnollisen raportoinnin kielenä.
  • Uudet rahauudistukset (kullasta dinarit ja hopeasta dirhamit) vakauttivat talousjärjestelmiä ja helpottivat verotusta.
  • Monikulttuurisuus: suurissa kaupungeissa elivät rinnakkain muslimit, kristityt ja juutalaiset (dhimmit), ja Córdoba erikoisesti tunnettiin tieteestä, lääketieteestä, filosofiasta ja kirjallisuudesta.

Perintö ja merkitys

Umayyadien kalifaatti loi pohjan laajalle islamilaiselle sivilisaatiolle: se yhdisti valtavan alueen, kehitti hallintorakenteita ja edisti kaupunkikulttuuria sekä arkkitehtuuria. Vaikka dynastia kukistui idässä, sen perintö jatkoi vaikutustaan lännessä Córdobaan perustetun valtakunnan kautta. Umayyadien aika merkitsi myös arabian kielen ja islamilaisen hallinnon laajentumista, ja sen vaikutus näkyy yhä historiantutkimuksessa, arkkitehtuurissa ja kulttuuriperinnössä.