Saksan saarto ensimmäisen maailmansodan aikana oli osa ensimmäistäAtlantintaistelua Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan välillä. Se oli tarkoituksellisesti suunniteltu estämään sotatarvikkeiden lisäksi myös elintarvikkeiden ja raaka‑aineiden tuonti Saksaan, mikä erotti sen monista aikaisemmista saarto‑operaatioista.

Toteutus ja oikeudelliset kysymykset

Britit asettivat Saksan merisaartoon sodan alkuvaiheessa ja kehittivät valvontajärjestelmän Pohjanmerelle ja Englannin kanavalle. Saarron toteutus perustui laivaston oikeuteen pysäyttää ja tutkia aluksia sekä takavarikoida niin sanottua "contrabandia". Saarto oli epätavallisen rajoittava, sillä käytännössä myös elintarvikkeiden tuonti asetettiin kielletyksi tai tiukasti rajoitetuksi sillä perusteella, että ruoka saattoi tukea siviilien tai sotilaiden elinvoimaa ja siten sotaponnisteluja.

Britannian saarron oikeudellinen puolustus nojasi siihen, että tehokas (effective) saarto on kansainvälisen merioikeuden puitteissa sallittu sodankäynnin muoto, mutta käytännössä saarron laajuus ja sen kohteeksi joutuneet neutraalit alukset herättivät voimakasta kansainvälistä kritiikkiä. Saarto aiheutti myös kiistoja siitä, mitä tavaroita pidettiin sotilaalliseen käyttöön soveltuvina ja miten neutraaleja aluksia tulisi kohdella.

Sukellusvenesota ja vastatoimet

Koska Saksa ei voinut taistella tasaväkisesti Britannian suurta kuninkaallista laivastoa vastaan, ainoa mahdollinen tapa, jolla Saksa saattoi asettaa Britannian saartoon, oli sukellusveneiden avulla. Saksan liittokansleri vastusti tällaista saartoa, koska se merkitsi hyökkäystä myös puolueettomia aluksia vastaan, kuten Yhdysvaltojen aluksia vastaan. Armeija ja merivoimat kuitenkin etenivät kohti rajoittamatonta sukellusvenesotaa, mikä käytännössä poisti alusten varoitusmenettelyt ja kasvatti kauppa‑alusten ja siviilien vaaratilanteita.

Saksan keisari Vilhelm II julisti 4. helmikuuta 1915 Brittein saaria ympäröivät merialueet sotatoimialueeksi. Helmikuun 18. päivästä alkaen alueella olevat liittoutuneiden alukset upotettaisiin ilman varoitusta. Neutraalien lippujen taakse piiloutuneita brittiläisiä aluksia ei säästettäisi, vaikka selvästi puolueettomien alusten upottamista pyrittäisiinkin välttämään. Tästä seurasi muun muassa jännitteitä Yhdysvaltojen ja Saksan välillä ja osaltaan vaikutti Yhdysvaltojen lopulliseen liittymiseen sotaan vuonna 1917.

Vaikutukset siviiliväestöön ja talouteen

Saarron seurauksena Saksan kansalaisten ravitsemustaso heikkeni huomattavasti. Noin 750 000 siviiliä kuoli sodan aikana saarron aiheuttamaan nälkään. Tilannetta pahensi se, että keväällä‑syksyllä 1918 Eurooppaa koetteli myös influenssapandemia, joka kohtasi heikentyneitä, aliravittuja väestöjä erityisen vaarallisena. Sodan jälkeen – ja varsinkin marraskuussa 1918 solmitun välirauhan jälkeen – nälänhätä jatkui, koska saarron voimassaoloa pidennettiin osin poliittisena painostuskeinona; vielä vuoden 1919 aikana rajoitukset aiheuttivat lisäkuolemia ja kärsimystä, kunnes tilanne vähitellen normalisoitui. Tämän seurauksena monet jäivät pysyvien terveyshaittojen kohteiksi, ja ruokapula lisäsi sosiaalista tyytymättömyyttä ja poliittista levottomuutta Saksassa.

Saartolla oli myös taloudellisia seurauksia: teollisuusmenetykset, raaka‑ainemuutokset, hintojen nousu ja laaja mustan pörssin toiminta. Elintarvikekiintiöt ja säännöstely tulivat arkipäiväksi, ja paikallinen tuotanto ei kyennyt korvaamaan tuontimenetyksiä.

Saarron jatkaminen ja poliittiset vaikutukset

Vielä sodan päättymisen jälkeen liittoutuneet pitivät osaa saarron toimenpiteistä voimassa painostaakseen Saksa allekirjoittamaan rauhanehdot. Saarron jatkaminen oli osa sitä poliittista ja taloudellista painetta, joka lopulta johti Versaillesin sopimus allekirjoittamiseen kesäkuussa 1919. Saarron ja siihen liittyneiden talouspakotteiden seuraukset vaikuttivat sodan jälkeiseen poliittiseen ilmapiiriin, talouden elpymiseen ja maiden välisiin suhteisiin pitkään.

Yhteenveto

Britannian merisaarto Saksaa vastaan vuosina 1914–1919 oli poikkeuksellisen laaja‑alainen ja vaikutuksiltaan kauaskantoinen. Se oli sotilaallinen keino heikentää vihollisen voimavaroja, mutta samalla se sysäsi miljoonia siviilejä hätään ja johti suuriin siviiliuhreihin. Saarto, yhdessä sukellusvenesodan ja poliittisten jännitteiden kanssa, muokkasi merkittävästi ensimmäisen maailmansodan kulkua ja sen jälkeistä Eurooppaa.