Britannian merisaarto Saksaa vastaan 1914–1919: nälänhätä ja seuraukset
Britannian merisaarto 1914–1919: elintarvikekielto, noin 750 000 siviilin nälänhätä ja saarron pitkät poliittiset ja yhteiskunnalliset seuraukset Saksalle ja Versaillesin sopimukselle.
Saksan saarto ensimmäisen maailmansodan aikana oli osa ensimmäistäAtlantintaistelua Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan välillä. Se oli tarkoituksellisesti suunniteltu estämään sotatarvikkeiden lisäksi myös elintarvikkeiden ja raaka‑aineiden tuonti Saksaan, mikä erotti sen monista aikaisemmista saarto‑operaatioista.
Toteutus ja oikeudelliset kysymykset
Britit asettivat Saksan merisaartoon sodan alkuvaiheessa ja kehittivät valvontajärjestelmän Pohjanmerelle ja Englannin kanavalle. Saarron toteutus perustui laivaston oikeuteen pysäyttää ja tutkia aluksia sekä takavarikoida niin sanottua "contrabandia". Saarto oli epätavallisen rajoittava, sillä käytännössä myös elintarvikkeiden tuonti asetettiin kielletyksi tai tiukasti rajoitetuksi sillä perusteella, että ruoka saattoi tukea siviilien tai sotilaiden elinvoimaa ja siten sotaponnisteluja.
Britannian saarron oikeudellinen puolustus nojasi siihen, että tehokas (effective) saarto on kansainvälisen merioikeuden puitteissa sallittu sodankäynnin muoto, mutta käytännössä saarron laajuus ja sen kohteeksi joutuneet neutraalit alukset herättivät voimakasta kansainvälistä kritiikkiä. Saarto aiheutti myös kiistoja siitä, mitä tavaroita pidettiin sotilaalliseen käyttöön soveltuvina ja miten neutraaleja aluksia tulisi kohdella.
Sukellusvenesota ja vastatoimet
Koska Saksa ei voinut taistella tasaväkisesti Britannian suurta kuninkaallista laivastoa vastaan, ainoa mahdollinen tapa, jolla Saksa saattoi asettaa Britannian saartoon, oli sukellusveneiden avulla. Saksan liittokansleri vastusti tällaista saartoa, koska se merkitsi hyökkäystä myös puolueettomia aluksia vastaan, kuten Yhdysvaltojen aluksia vastaan. Armeija ja merivoimat kuitenkin etenivät kohti rajoittamatonta sukellusvenesotaa, mikä käytännössä poisti alusten varoitusmenettelyt ja kasvatti kauppa‑alusten ja siviilien vaaratilanteita.
Saksan keisari Vilhelm II julisti 4. helmikuuta 1915 Brittein saaria ympäröivät merialueet sotatoimialueeksi. Helmikuun 18. päivästä alkaen alueella olevat liittoutuneiden alukset upotettaisiin ilman varoitusta. Neutraalien lippujen taakse piiloutuneita brittiläisiä aluksia ei säästettäisi, vaikka selvästi puolueettomien alusten upottamista pyrittäisiinkin välttämään. Tästä seurasi muun muassa jännitteitä Yhdysvaltojen ja Saksan välillä ja osaltaan vaikutti Yhdysvaltojen lopulliseen liittymiseen sotaan vuonna 1917.
Vaikutukset siviiliväestöön ja talouteen
Saarron seurauksena Saksan kansalaisten ravitsemustaso heikkeni huomattavasti. Noin 750 000 siviiliä kuoli sodan aikana saarron aiheuttamaan nälkään. Tilannetta pahensi se, että keväällä‑syksyllä 1918 Eurooppaa koetteli myös influenssapandemia, joka kohtasi heikentyneitä, aliravittuja väestöjä erityisen vaarallisena. Sodan jälkeen – ja varsinkin marraskuussa 1918 solmitun välirauhan jälkeen – nälänhätä jatkui, koska saarron voimassaoloa pidennettiin osin poliittisena painostuskeinona; vielä vuoden 1919 aikana rajoitukset aiheuttivat lisäkuolemia ja kärsimystä, kunnes tilanne vähitellen normalisoitui. Tämän seurauksena monet jäivät pysyvien terveyshaittojen kohteiksi, ja ruokapula lisäsi sosiaalista tyytymättömyyttä ja poliittista levottomuutta Saksassa.
Saartolla oli myös taloudellisia seurauksia: teollisuusmenetykset, raaka‑ainemuutokset, hintojen nousu ja laaja mustan pörssin toiminta. Elintarvikekiintiöt ja säännöstely tulivat arkipäiväksi, ja paikallinen tuotanto ei kyennyt korvaamaan tuontimenetyksiä.
Saarron jatkaminen ja poliittiset vaikutukset
Vielä sodan päättymisen jälkeen liittoutuneet pitivät osaa saarron toimenpiteistä voimassa painostaakseen Saksa allekirjoittamaan rauhanehdot. Saarron jatkaminen oli osa sitä poliittista ja taloudellista painetta, joka lopulta johti Versaillesin sopimus allekirjoittamiseen kesäkuussa 1919. Saarron ja siihen liittyneiden talouspakotteiden seuraukset vaikuttivat sodan jälkeiseen poliittiseen ilmapiiriin, talouden elpymiseen ja maiden välisiin suhteisiin pitkään.
Yhteenveto
Britannian merisaarto Saksaa vastaan vuosina 1914–1919 oli poikkeuksellisen laaja‑alainen ja vaikutuksiltaan kauaskantoinen. Se oli sotilaallinen keino heikentää vihollisen voimavaroja, mutta samalla se sysäsi miljoonia siviilejä hätään ja johti suuriin siviiliuhreihin. Saarto, yhdessä sukellusvenesodan ja poliittisten jännitteiden kanssa, muokkasi merkittävästi ensimmäisen maailmansodan kulkua ja sen jälkeistä Eurooppaa.
Fighting
Saksan sukellusvenejoukkojen päämaja oli nyt Oostendessa Belgiassa. Saksalaisilla sukellusveneillä oli siis parempi pääsy Englantia ympäröiville meriväylille. Saksalaiset käyttivät tätä etua hyväkseen ja lähettivät noin 20 sukellusvenettä aloittamaan merisaartoa. Tammikuussa ennen "rajoittamattoman sukellusvenesodan" julistamista, kuten sukellusvenesaarrosta kutsuttiin, sukellusveneet olivat upottaneet 43 550 tonnia laivaliikennettä. Sen jälkeen uppoamisten määrä kasvoi tasaisesti, ja elokuussa upposi 168 200 tonnia.
Britannian sota-alusten tappiot olivat vähäiset. Vaikka U-24 upotti taistelulaiva Formidablen uudenvuodenpäivänä, nopeat hävittäjät tekivät pian taistelulaivoihin ja risteilijöihin kohdistuneista onnistuneista hyökkäyksistä historiaa. Toisaalta kuninkaallisen laivaston sota-alus ei juurikaan voinut upottaa sukellusvenettä, jos sukellusveneen kapteeni oli kohtuullisen valpas. Sukellusvene oli yleensä turvassa pommitukselta, kun se oli uponnut. Sitä voitiin rampata, jos se oli periskooppisyvyydessä, mutta ramppaaminen tuskin oli järkevä taktiikka vakiokäytäntönä.
Hävittäjät eivät voineet metsästää sukellusveneitä, koska ne suojasivat laivastoa, joten britit käyttivät kaikkia mahdollisia aluksia, myös huvialuksia ja troolareita, apupartioaluksina. Sukellusveneet pystyivät kuitenkin helposti kiertämään partiot ja upottamaan ilman saattajaa kulkevat kauppa-alukset.
Sotilaallisesti rajoittamaton sukellusvenesodankäynti oli osoittautumassa suureksi menestykseksi, ja sukellusveneillä oli hyvät mahdollisuudet pakottaa Britannia antautumaan nälkään. Propagandasodan kannalta se oli kuitenkin suuri katastrofi Saksalle. Amerikka halusi pysyä Euroopan sodasta erossa, mutta amerikkalainen yleinen mielipide oli kääntynyt Saksaa vastaan, sillä rajoittamaton sukellusvenesodankäynti näytti vahvistavan Saksan raakuuden mainetta. U-veneiden torpedoimilla brittiläisillä aluksilla matkanneiden amerikkalaisten kuolemat alkoivat nousta otsikoihin Yhdysvalloissa.
Kun saksalainen sukellusvene upotti 7. toukokuuta 1915 RMS Lusitania -aluksen, amerikkalaisten suuttumus sai Yhdysvallat lähemmäksi sodan julistamista Saksalle. Yhdysvaltain kostotoimien uhalla keisari määräsi 27. elokuuta ankarat rajoitukset sukellusveneiden hyökkäyksille suuria matkustaja-aluksia vastaan. Syyskuun 18. päivänä 1915 hän lopetti rajoittamattoman sukellusvenesodankäynnin kokonaan.
Saksaan kohdistuvan sotilaallisen paineen alaisena keisari julisti alkuvuodesta 1917 jälleen kerran rajoittamattoman sukellusvenesodan. Jotkut saksalaiset diplomaatit uskoivat, että amerikkalaiset välttäisivät sotaa kaikin keinoin, ja jos näin ei olisi, Saksa voisi toivottavasti saada Britannian polvilleen ennen kuin amerikkalaisella voimalla olisi suurta merkitystä Euroopassa. Helmikuussa upotettiin 86 alusta, maaliskuussa 103 ja huhtikuussa 155 alusta. Yhdysvallat julisti lopulta sodan Saksalle huhtikuussa 1917 Zimmermannin sähkeen johdosta. Yhdysvallat ja Iso-Britannia pystyivät yhdessä kukistamaan sukellusveneet.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä oli ensimmäinen Atlantin taistelu?
A: Ensimmäinen Atlantin taistelu oli Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan välinen konflikti ensimmäisen maailmansodan aikana. Siihen kuului Britannian Saksaa vastaan asettama merisaarto.
Q: Miten Saksa yritti murtaa Britannian saarron?
V: Saksa yritti rikkoa Britannian saarron laivastonsa avulla, mutta epäonnistui siinä, kuten Jyllannin taistelu osoitti.
Kysymys: Miten Saksa vastasi saartoon?
V: Vastauksena saartoon Saksa saartoi Britannian ja Ranskan ja julisti, että kaikki liittoutuneiden alukset tietyillä alueilla upotetaan ilman varoitusta.
K: Mitä tämän saarron seurauksena tapahtui?
V: Saarron seurauksena jopa 750 000 siviiliä saattoi kuolla sen aiheuttamaan nälkään ensimmäisen maailmansodan aikana, ja aselevon jälkeen vielä paljon enemmän kuoli saarron jatkumisen vuoksi vuoteen 1919 asti, jolloin Saksa allekirjoitti Versaillesin sopimuksen.
Kysymys: Miksi keisari Vilhelm II julisti tietyt Britanniaa ympäröivät merialueet sotatoimialueiksi?
V: Keisari Vilhelm II julisti tietyt Britanniaa ympäröivät merialueet sotatoimialueiksi, koska se oli yksi tapa, jolla saksalaiset sukellusveneet saattoivat määrätä Britannian saartoon, koska ne eivät voineet taistella tasaväkisesti Britannian suurta kuninkaallista laivastoa vastaan.
K: Pyrkivätkö saksalaiset välttämään puolueettomien alusten upottamista?
V: Kyllä, saksalaiset pyrkivät jonkin verran välttämään selvästi puolueettomien alusten upottamista, kun he julistivat nämä meret sota-alueiksi.
K: Kuka ajoi rajoittamatonta sukellusvenesodankäyntiä ensimmäisen maailmansodan aikana?
V: Armeija ajoi rajoittamatonta sukellusvenesotaa ensimmäisen maailmansodan aikana.
Etsiä