Ensimmäinen Atlantin taistelu (1914-1918) oli ensimmäisen maailmansodan merisotaretki, joka käytiin suurelta osin Brittein saaria ympäröivillä merialueilla ja Atlantin valtamerellä. Sekä Saksan keisarikunta että Yhdistynyt kuningaskunta tukeutuivat voimakkaasti tuontiin väestönsä ruokkimiseksi ja sotateollisuutensa huoltamiseksi, joten molemmat pyrkivät saartamaan toisensa. Britannialla oli kuninkaallinen laivasto, joka oli lukumääräisesti ylivoimainen ja pystyi toimimaan Britannian imperiumin alueella. Saksan laivasto ei pystynyt tuhoamaan Britannian laivastoa, kuten Jyllannin taistelussa nähtiin.
Kenties ratkaisevin tekijä Atlantin taistelussa oli kuitenkin sota kauppalaivoja ja huoltoyhteyksiä vastaan. Saksan laivasto käytti pääasiassa rajoittamatonta sukellusvenesotaa: sukellusveneet (U-veneet) pyrkivät tuhoamaan liittoutuneiden alusliikennettä ja katkaisemaan Britannian elintärkeitä tuontivirtoja. Neuvottelemattomat saarron ja sukellusvenesodan seuraukset ulottuivat myös siviiliväestöön ja kansainväliseen politiikkaan. Neutraalit maat eivät pitäneet saarroista, ja RMS Lusitanian uppoaminen (7.5.1915) suututti erityisesti Yhdysvallat ja sysäsi diplomaattista painetta Saksaa vastaan.
Sukellusvenesodan kulku ja käänteet
Aluksi Saksa rajoitti sukellusvenesodan toimintatapoja kansainvälisen kritiikin vuoksi, mutta keväällä 1917 se päätti palata rajoittamattomaan sukellusvenesotaan tavoitteenaan estää Britannian elintarvike- ja materiaalivirrat ennen kuin Yhdysvallat ehtisi vaikuttaa sodan kulkuun. Päätös osoittautui strategiseksi riskiksi: vaikka U-veneet saivat aikaan merkittäviä tappioita liittoutuneiden kauppalaivastolle, ne myös provosoivat Yhdysvallat sodan osapuoleksi. Yhdysvaltain julkinen mielipide kääntyi ja maat julistivat sodan Saksan keisarikuntaa vastaan huhtikuussa 1917.
Britannian saarto ja sen vaikutukset
Brittien laivasto johti tehokasta merisaartoa, jolla pyrittiin estämään sotatarvikkeiden ja muiden välttämättömyystarvikkeiden pääsy Saksaan ja sen liittolaisiin. Saarto aiheutti Saksan kotirintamalla vakavia pula- ja ravinnonjakeluongelmia: ruokapula, pakkoruokinnat ja pitkäaikainen pula vaikutti väestön elinoloihin ja sotakestävyteen. Saarto myös jatkui osittain vielä aselevon jälkeen painostuskeinona, mikä nopeutti neuvottelupaineita ja osaltaan vaikutti maan asemaan vuoden 1919 rauhansopimusneuvotteluissa — Versaillesin sopimus allekirjoitettiin 28. kesäkuuta 1919.
Torjuntatoimet ja tekninen kehitys
Liittoutuneet kehittivät useita keinoja suojata kauppalaivojaan ja torjua U-veneitä. Keskeisiä toimia olivat:
- konvoijärjestelmän laajamittainen käyttöönotto (vuonna 1917), joka yhdisti kauppalaivaston saatavaan sotilaalliseen suojaan
- syväpanosiskut (depth charges), hydrofonit ja laivapohjaiset torjuntavälineet
- ilmavalvonta- ja tiedustelulentokoneiden käyttö rannikkoalueilla ja pääreittien vartioinnissa
- harhaanjohtavat sotalaivat (ns. Q-shipit) ja miinakentät
- etukäteinen viestintä- ja murto-operaatioiden hyödyntäminen (esim. viestien murto ja signaalien seuraaminen)
Nämä toimet yhdessä konvoijärjestelmän kanssa vähensivät merkittävästi U-veneiden tehokkuutta loppuvuodesta 1917 ja vuonna 1918.
Pinta-alustoiminta ja kaupparynnäkköjä
Sodan meritoimet eivät rajoittuneet vain sukellusveneisiin. Saksan pintalaivat ja laittomat kaupparisteilijät (aseistetut kauppalaivat, eli niin sanotut "raiders") iskivät liittoutuneiden kauppaan, ja miinoituksilla pyrittiin haittaamaan laivaliikennettä. Britannian Grand Fleet ja saksalainen High Seas Fleet kohtasivat suuremmissa laivataisteluissa, joista merkittävin oli mainittu Jyllannin taistelu, mutta kumpikaan puoli ei kyennyt saavuttamaan alusta alkaen ratkaisevaa merenherruutta Atlantilla.
Seuraukset ja perintö
Ensimmäinen Atlantin taistelu vaikutti voimakkaasti sodan kulkuun: merisaarto heikensi Saksan kotirintamaa ja U-veneiden toimet puolestaan toivat Yhdysvallat mukaan sotaan. Sodan loppuvaiheessa liittoutuneiden parantunut torjunta, konvoijärjestelmä ja kasvanut tuotanto palauttivat huoltoketjut ennalleen. Meritaistelun opit — etenkin sukellusvastaisten taktiikoiden ja teknologioiden kehitys — vaikuttivat merkittävästi myös toisen maailmansodan strategioihin ja merisodankäyntiin.
