Ranskan poliittiset puolueet: monipuoluejärjestelmä, koalitiot ja historia

Ranskan poliittiset puolueet: monipuoluejärjestelmä, koalitiot ja historia — selkeä opas vallan dynamiikasta, koalitioiden toiminnasta ja 1980-luvun merkityksestä nykypolitiikassa.

Ranskassa on monipuoluejärjestelmä, mikä tarkoittaa, että useiden poliittisten puolueiden on muodostettava koalitioita hallituksen muodostamiseksi. Tämä johtuu siitä, että yhden puolueen olisi hyvin vaikea saada enemmistöä paikoista Ranskan kansalliskokouksessa. 1980-luvulta lähtien on ollut kaksi suurta koalitiota, joista toinen on oikeistopuolueiden ja toinen vasemmistopuolueiden muodostama.

Monipuoluejärjestelmä ja vaalijärjestelmä

Ranskan vaalijärjestelmä vaihtelee vaalityypin mukaan. Presidentin- ja eduskuntavaaleissa käytetään usein kaksikierroksista enemmistöjärjestelmää, mikä kannustaa puolueita tekemään liittoutumia toisella äänestyskierroksella. Paikallis- ja EU-vaaleissa käytetään puolestaan usein suhteellista edustusta, mikä antaa pienemmille puolueille mahdollisuuden päästä läpi ja lisää parlamentarismia monipuolueiseksi.

Keskeiset puolueet ja liikkeet

• Oikeisto ja keskustaoikeisto: perinteisesti Les Républicains -linjat (RPR/UMP -> Les Républicains) ja gaullistinen perinne. Korostavat talousliberalismia ja lain ja järjestyksen teemoja.
• Keskusta ja uudet liikkeet: Emmanuel Macronin liike, joka syntyi 2016–2017 (La République En Marche!, nykyisin usein Renaissance), sijoittuu keskustaan ja houkuttelee sekä vasemmalta että oikealta tulevia kannattajia.
• Vasemmiston kirjavuus: perinteinen sosiaalidemokraattinen Parti Socialiste (PS), vasemmistopopulistinen La France Insoumise (Jean‑Luc Mélenchon) sekä kommunistit ja vihreät (Europe Écologie–Les Verts) muodostavat eri asteisia liittoutumia tarvittaessa.
• Äärioikeisto: Rassemblement National (entinen Front National), joka on kasvanut merkittäväksi voimaksi erityisesti maahanmuutto- ja turvallisuuskysymyksissä.

Koalitiot, hallitus ja cohabitation

Kansalliskokouksen enemmistön puuttuessa hallitus muodostetaan usein koalitiosta tai suurimman ryhmän johtamasta vähemmistöhallituksesta, joka tarvitsee tukea yksittäisiltä puolueilta. Ranskassa on myös erityinen ilmiö cohabitation (presidentti ja pääministeri eri poliittisista leireistä), joka on toteutunut useilla kerroilla viidennessä tasavallassa. Tunnettuja esimerkkejä ovat Mitterrandin ja Jacques Chiracin yhteiselo vuosina 1986–1988, Mitterrandin ja Édouard Balladurin kausi 1993–1995 sekä Jacques Chiracin ja Lionel Jospinin kausi 1997–2002. Cohabitation muuttaa päätöksenteon dynamiikkaa, koska presidentin ja pääministerin on sovitettava politiikkansa yhteen.

Historia lyhyesti

Ranskan puoluekenttä on muuttunut paljon 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien: toiselta maailmansodan jälkeisistä järjestelmistä edettiin viidenteen tasavaltaan (1958), jossa presidentillä on merkittävä asema. 1980-luvulta alkaen poliittinen kenttä jakautui selkeämmin oikeiston ja vasemmiston koalitioihin, mutta 2000-luvulla alkanut atomisoituminen ja uusien liikkeiden nousu ovat haastaneet tämän kaksijakoisuuden.

Viimeaikaiset muutokset

2010-luvun puolivälin jälkeen perinteiset suuret puolueet ovat menettäneet osan kannatuksestaan uusille liikkeille. Macronin keskusta nousi merkittäväksi voimaksi 2017 ja muutti hetkellisesti tasapainoa. Samanaikaisesti Rassemblement National on kasvattanut kannatustaan ja vasemmisto on etsiytynyt yhtenäisempiin liittoutumiin, esimerkiksi NUPES-koalitioon vuoden 2022 eduskuntavaaleissa. Tämä tekee poliittisesta kentästä herkästi muuttuvan ja koalitioista entistä olennaisemman osan hallituksen muodostusta.

Yhteenvetona: Ranskan monipuoluejärjestelmä ja vaihteleva vaalijärjestelmä johtavat usein koalitioihin ja taktisiin liittoumiin. Historia, institutionaaliset rakenteet (kuten presidentin vahva asema) ja 2000-luvun poliittinen fragmentoituminen tekevät järjestelmästä dynaamisen ja ajoittain ennakoimattoman.

Hae kirjaimella