Louise Michel (1830–1905) — ranskalainen anarkisti, opettaja ja "Montmartren punainen neitsyt"
Louise Michel (1830–1905) — ranskalainen anarkisti, opettaja ja lääkintätyöntekijä. Tutustu Montmartren "punaisen neitsyen" elämään, toimintaan ja vaikutukseen.
Espanjan sisällissodan 1936-1939 yksiköt, katso Louise Michelin pataljoonat.
Louise Michel (1830-1905) oli ranskalainen anarkisti, koulunopettaja ja lääkintätyöntekijä. Hän käytti joskus salanimeä Clémence, ja hänet tunnettiin myös nimellä Montmartren punainen neitsyt.
Varhaiselämä ja opettajantyö
Louise Michel syntyi vuonna 1830 Pohjois-Ranskassa, Vronin pitäjässä Sommen departementissa. Hän sai nuorena koulutusta ja opiskeli opettajaksi. Aikuisena hän muutti Pariisiin, missä hän työskenteli köyhien lasten opettajana ja perusti Montmartren seudulle oman alakoulun. Opetustyössään hän kiinnitti huomiota yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja alkoi omaksua radikaalimpia poliittisia näkemyksiä.
Toiminta Pariisin kommuunissa (1871)
Vuoden 1871 Pariisin kommuuni oli käännekohta Michelin elämässä. Hän osallistui kommuunin toimintaan aktiivisesti: toimi lääkintäapuorganisaatioissa, auttoi haavoittuneita ja osallistui myös suoraan taisteluihin Barrikadeilla. Hänen rohkea käytöksensä ja sitoutumisensa köyhien ja työläisten asiaan tekivät hänestä merkittävän hahmon kommuunin riveissä.
Karkotus ja New Caledonia
Kommuunin kukistumisen jälkeen Louise Michel pidätettiin ja tuomittiin pakkodeportaatioon. Hänet lähetettiin New Caledoniaan, jonne monet kommuunin johtajat myös karkotettiin. New Caledoniassa Michel jatkoi opetustyötä ja loi yhteyksiä paikallisiin alkuperäisväestön edustajiin. Karkotusaika oli hänelle sekä koettelemus että mahdollisuus syventää poliittista ajatteluaan ja kansainvälistynyttä solidaarisuuttaan.
Paluu Ranskaan ja jatkotoiminta
Louise Michel palasi Ranskaan yleisen armahduksen myötä vuonna 1880. Palattuaan hän jatkoi poliittista ja yhteiskunnallista toimintaa: piti puheita, osallistui mielenosoituksiin, tuki työväenliikettä ja anarkistisia piirejä sekä jatkoi lasten kouluttamista. Hänet tunnettiin voimakkaasta kapinallisesta retoriikastaan ja vankasta halustaan muuttaa yhteiskuntaa radikaaleilla keinoilla.
Kirjallinen tuotanto ja ajatusperintö
Michel kirjoitti muistelmia, esseitä, novelleja ja runoja. Hänen teoksensa kuvaavat usein köyhyyttä, sorrettujen taistelua ja hänen omia kokemuksiaan kommuunista ja karkotuksesta. Kirjat ja kirjoitukset vahvistivat hänen mainettaan yhteiskunnallisena ajattelijana ja kansainvälisenä symbolina.
Kuolema ja perintö
Louise Michel kuoli vuonna 1905. Hänen kuolemansa jälkeen hänestä tuli vasemmistolaisen ja anarkistisen liikkeen ikoni. Hänen elämäänsä ja toimintaansa on muistettu monin tavoin: katunimiä, muistolaattoja, tutkielmia ja kulttuurisia viittauksia löytyy useista maista. Hän inspiroi myöhempiä sukupolvia, ja hänen nimensä on esiintynyt esimerkiksi vapaaehtoisyksiköiden ja aktivistiryhmien nimissä (ks. yllä oleva linkki Espanjan sisällissodan pataljooniin).
Merkitys tänään
Louise Michel nähdään historiallisena esikuvana, joka yhdisti opetustyön, lääketieteellisen avustamisen ja poliittisen toiminnan. Hän oli yksi niistä naisista, jotka murtoivat aikansa rajoja osallistumalla suoraan vallankumoukselliseen toimintaan ja rakentamalla samalla pitkäkestoista perintöä tasa-arvon, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja anarkistisen ajattelun saralla.
Life
Louise Michel syntyi 29. toukokuuta 1830 Vroncourtin linnassa (Haute-Marne) Marianne Michelin ja Etienne Charles Demahisin tyttärenä. Hän kasvoi isänsä vanhempien luona ja sai libertaria-koulutuksen. Isoisän kuoltua vuonna 1850 hän kouluttautui opettajaksi, mutta muutaman kerran jälkeen hän näki, että Napoleon III esti häntä palvelemasta valtion koulussa. Hänestä tuli rajusti anti-bonapartistinen, ja hänen kerrotaan ajatelleen Napoleon III:n salamurhaa. Hänestä tuli anarkisti vuonna 1866 kouluun Montmartren kaupunginosassa Pariisissa, jossa hän näki, että hänen kohtalonsa oli työskennellä hyväntekeväisyyden hyväksi ja seurata vallankumousta.
Paris
Hän toimi aktiivisesti Pariisin kommuunin aikana ambulanssinaisena, joka auttoi barrikadeilla loukkaantuneita tai loukkaantuneita. Pariisin piirityksen aikana hän osallistui vastarintaan preussilaisia vastaan. Kommuunin perustamisen jälkeen hän liittyi kansalliskaartiin. Hän tarjoutui ampumaan Thiersin ja ehdotti Pariisin tuhoamista sen antautumisen vuoksi.
Hän oli mukana kommunardeissa, jotka pitivät viimeisen taistelukenttänsä Montmartren hautausmaalla, ja hän oli läheisessä yhteistyössä Théophile Ferrén kanssa, joka teloitettiin marraskuussa 1871. Michel omisti Ferrélle koskettavan jäähyväisrunon l'œillet rouge (Punainen neilikka). Victor Hugo omisti epäilemättä Michelille runonsa Viro Major, kun hän sai tietää tästä menetyksestä. Tämä kiihkeä kiintymys oli kenties yksi lähde hänen uraansa leimanneelle ylistykselle, joka antoi monia kädensijoja hänen vihollisilleen. Joulukuun 1871 jälkeen hän teki propagandaa köyhien auttamiseksi, yritti tuhota hallituksen ja kannatti ihmisiä aseistautumaan, ja hän itse käytti aseita ja pukeutui sotilaspukuun. Hän ei koskaan luopunut kommuunista, ja muutama kerta myöhemmin tuomarit tuomitsivat hänet kuolemaan. Hän vietti kaksikymmentä kuukautta vankilassa ja hänet tuomittiin karkotettavaksi.
Karkotus
Hänet siirrettiin 8. elokuuta 1873 Virginie-laivaan karkotettavaksi. Hän saapui Uuteen-Kaledoniaan 4 kuukautta myöhemmin. Laivalla hän tapasi Henri Rochefortin, kuuluisan polemisoijan, josta tuli hänen ystävänsä kuolemaansa asti. Hän tapasi myös Nathalie Lemelin, joka oli toinen kommuunin aktiivinen vaikuttaja. Louise oli Uudessa-Kaledoniassa seitsemän vuotta. Hän kieltäytyi naisille varatusta erityiskohtelusta. Vuonna 1878 hän johti kapinaa. Seuraavana vuonna hän sai luvan ryhtyä opettajaksi Nouméassa karkotettujen lasten - joiden joukossa oli monia Cheikh Mokranin kapinasta (1871) kotoisin olevia kabyleja (Kabyles du Pacifique) - ja myöhemmin tyttökouluissa.
Paluu Ranskaan
Michel palasi Pariisiin vuonna 1880 sen jälkeen, kun kommunardeille oli myönnetty armahdus. Hänen vallankumouksellisuutensa ei koskaan kuollut, ja hän hallitsi vapaasti vapaamielistä koulua. Hän matkusti kaikkialle Ranskaan tukemaan vallankumousta. Vuonna 1883 hän johti Pariisin väkijoukkoa, joka ryösti leipomon. Tästä hän sai kuusi vuotta vankeutta, mutta hänet vapautettiin vuonna 1886 samaan aikaan Kropotkinin ja muiden merkittävien anarkistien kanssa. Lyhyen vapausjakson jälkeen hänet pidätettiin jälleen, koska hän oli puhunut pahaa yhteiskuntajärjestelmästä.
Pian hän oli taas vapaa, mutta kuultuaan, että hänen vihollisensa toivovat hänen joutuvan mielisairaalaan, hän lähti Englantiin vuonna 1890. Hän palasi Ranskaan vuonna 1895 ja osallistui Dreyfussin tapauksen aiheuttamaan kapinaan vuonna 1898. Muutama kuukausi sitten poliisi seurasi häntä jatkuvasti, kunnes hän kuoli "huoneessa 11", Hotel Oasisissa Marseillessa 10. tammikuuta 1905.
Naiset sosiaalisessa
Ranskalaiset työläiset ja vallankumoukselliset ihailivat Micheliä suuresti, erityisesti hänen liittymisensä Pariisin kommuuniin. Hänen kuolemansa jälkeen vuoteen 1916 asti hänen haudallaan Levallois-Perret'ssä järjestettiin joka vuosi mielenosoitus. Hänestä käytetään usein pyhimyksille ja harhaoppisille varattua kieltä; hänestä käytetään usein nimitystä "Bonne Louise" (hyvä Louise) tai "Vierge rouge" (punainen neitsyt). Häntä kunnioitettiin aina samoin aikoina, jolloin naiset olivat vailla oikeuksia.
Metrò
Toukokuun 1. päivänä 1946 Pariisin metroasema "Vallier" nimettiin uudelleen Louise Micheliksi, ks: Louise Michel (Pariisin metro).
Artikkelit ja kirjat
- À travers la vie, runoutta, Pariisi, 1894.
- Le Bâtard impérial, kirjoittaneet L. Michel ja J. Winter, Pariisi 1883.
- Le claque-dents, Pariisi.
- La Commune, Pariisi, 1898.
- Contes et légendes, Pariisi 1884.
- Les Crimes de l'époque, nouvelles inédites, Pariisi 1888.
- Défense de Louise Michel, Bordeaux, 1883.
- L'Ère nouvelle, pensée dernière, souvenirs de Calédonie (vankien lauluja), Pariisi, 1887.
- La Fille du peuple par L. Michel et A. Grippa, Pariisi (1883) Fleurs et ronces, runoutta, Pariisi,
- Le Gars Yvon, légende bretonne, Pariisi, 1882.
- Lectures encyclopédiques par cycles attractifs, Pariisi, 1888.
- Ligue internationale des femmes révolutionnaires, Appel à une réunion. Allekirjoitus "Louise Michel", Pariisi, 1882.
- Le livre du jour de l'an : historiettes, contes et légendes pour les enfants, Pariisi, 1872.
- Lueurs dans l'ombre. Plus d'idiots, plus de fous. L'âme intelligente. L'idée libre. Maapallon valoisa henki... Pariisi, 1861.
- Manifeste et proclamation de Louise Michel aux citoyennes de Paris, Allekirjoitus "Louise Maboul", Pariisi, 1883.
- Mémoires, Pariisi, 1886, t. 1.
- Les Méprises, grand roman de mœurs parisiennes, par Louise Michel et Jean Guêtré, Pariisi, 1882.
- Les Microbes humains, Pariisi, 1886.
- Louise Michelin La Misère, 2. osa, ja Jean Guêtrén 1. osa, Pariisi 1882.
- Le Monde nouveau, Pariisi, 1888.
- Vol. I. Avant la Commune. Laurent Tailhaden esipuhe, Alfortville, 1905.
- Les Paysans, kirjoittaneet Louise Michel ja Émile Gautier, Pariisi, (epätäydellinen).
- Prise de possession, Saint-Denis, 1890.
- Le Rêve (Constant Martinin teoksessa), Pariisi 1898.
- Légendes et chants de gestes canaques. Présentation. Gérard Oberlé. Painos 1900. 1988.
- Je vous écris de ma nuit, correspondance générale, 1850-1904, Xavière Gauthierin perustama painos, Édition de Paris-Max Chaleil, 1999.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Anarkismi Ranskassa
- Louise Michelin pataljoonat - Espanjan sisällissota
Etsiä