Max Delbrück
Max Ludwig Henning Delbrück (4. syyskuuta 1906 - 9. maaliskuuta 1981) oli saksalais-amerikkalainen biofyysikko ja Nobel-palkittu.
Delbrück oli yksi vaikutusvaltaisimmista henkilöistä fysiikan tutkijoiden siirtymisessä biologiaan 1900-luvulla.
Delbrückin suuri ajatus oli tutkia genetiikkaa bakteereihin tarttuvien bakteriofagivirusten avulla. Tämä oli tärkeää molekyylibiologian varhaisen kehityksen kannalta.
Elämäkerta
Delbrück syntyi Berliinissä, Saksan keisarikunnassa. Hän kouluttautui fyysikoksi ja väitteli tohtoriksi vuonna 1930. hän matkusti Englannissa, Tanskassa ja Sveitsissä. Hän tapasi Wolfgang Paulin ja Niels Bohrin, jotka saivat hänet kiinnostumaan biologiasta.
Vuonna 1937 hän muutti Yhdysvaltoihin jatkaakseen biologian parissa ja aloitti Caltechin biologian osastolla Drosophila melanogaster -hedelmäkärpäsen genetiikkaa koskevan tutkimuksen. Caltechissa ollessaan Delbrück tutustui bakteereihin ja niiden viruksiin (bakteriofageihin eli faageihin).
Delbrück jäi Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan ajaksi ja opetti fysiikkaa Vanderbiltin yliopistossa Nashvillessä samalla kun hän jatkoi geenitutkimustaan. Vuonna 1942 hän ja Salvador Luria Indianan yliopistosta osoittivat, että bakteerien vastustuskyky virusinfektiota vastaan johtuu satunnaisesta mutaatiosta eikä sopeutuvasta muutoksesta. Tämä Luria-Delbrückin kokeena tunnettu tutkimus oli merkittävä myös siksi, että siinä käytettiin matematiikkaa kvantitatiivisten ennusteiden tekemiseen vaihtoehtoisista malleista odotettavissa olevista tuloksista. Heille myönnettiin tästä työstä Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinto vuonna 1969, ja he jakoivat sen Alfred Hersheyn kanssa.
1940-luvulla Delbrück kehitti Cold Spring Harbor -laboratoriossa bakteriofagien genetiikan kurssin edistääkseen kiinnostusta alaa kohtaan. Vuonna 1947 Delbrück palasi Caltechiin biologian professoriksi, jossa hän toimi vuoteen 1977 asti.
