Pak Chŏng Hŭi

Syntymä

Pak syntyi Seonsanissa, Gyeongsangbuk-don (경상북도) Gumi-sin (구미시) pikkukaupungissa lähellä Daegua (대구). Hän oli vaatimattoman perheen seitsemäs lapsi. Hänen isänsä oli Park Seong-bin (tuolloin 46-vuotias) ja äitinsä Baek Nam-hui (45-vuotias).

Pak oli lähtöisin Goryeong Bak -laskeutumisryhmän maineettomasta paikallisesta haarasta.

Pak pääsi Daegun opettajakorkeakouluun kilpailukokeessa. Hän pääsi sisään 8. huhtikuuta 1932 ja valmistui 25. maaliskuuta 1937 viiden vuoden opiskelun jälkeen. Hänen opiskeluaikansa ajoittui samaan aikaan kuin Japanin hyökkäys Kiinaan, joka alkoi vuonna 1931 tapahtuneesta Mantsurian välikohtauksesta ja huipentui vuonna 1937 käytyyn täysimittaiseen sotaan.

Hän opetti useita vuosia Mungyeongissa, jossa koulu on säilytetty museona.

 

Sotilasura

Pak pääsi kaksivuotiseen koulutusohjelmaan Mantshukuossa, Japanin marionettivaltiossa Mantšuriassa. Japanin sōshi-kaimei-politiikan mukaisesti hän otti japanilaistyylisen nimen Takaki Masao (高木正雄). Hän valmistui japanilaisesta Mantšurian sotilasakatemiasta luokkansa parhaana vuonna 1944. Sen jälkeen hänet valittiin vielä kahden vuoden koulutukseen Tokion keisarilliseen sotilasakatemiaan.

Pak oli palvellut luutnanttina keisarillisen Japanin armeijan Kantogun-joukoissa Mantsuriassa taistellessaan Mao Zedongin Kiinan kommunistisia joukkoja vastaan. Vaikka Kantogun toteutti myös toimia korealaisia sissejä vastaan, on epätodennäköistä, että Pak olisi osallistunut tällaiseen toimintaan, sillä hänen lyhyen komennuksensa aikana alueella ei ollut korealaisia sissejä.

Toisen maailmansodan jälkeen

Japanin hävittyä toisen maailmansodan Pak liittyi kommunistiveljensä vaikutuksesta kommunistiryhmään, Etelä-Korean työväenpuolueeseen, Yhdysvaltain miehitysvyöhykkeellä, josta myöhemmin tuli Etelä-Korea. Pak oli mukana Yeosun ja Suncheonin, Jeollanam-don, kapinassa, jota johtivat Yhdysvaltain tukeman uuden armeijan yksiköt. Pak pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan, mutta hänet vapautettiin pian sen jälkeen, kun hän oli paljastanut kommunistien osallistujien nimet Etelä-Korean viranomaisille. Sitten hänet vapautettiin ja hän jätti armeijan häpeällisesti. Korean sodan syttyminen mahdollisti kuitenkin sen, että hänet otettiin takaisin palvelukseen, ja hän palveli uutta maata taistellen kommunisteja vastaan.

 

Nousu presidentiksi

Etelä-Korean tasavallan ensimmäinen presidentti Syngman Rhee joutui pois virastaan 26. huhtikuuta 1960 huhtikuun 19. päivän liikkeen, opiskelijoiden johtaman kansannousun, seurauksena. Uusi hallitus astui virkaan 13. elokuuta. Tämä oli lyhyt parlamentaarisen vallan kausi Etelä-Koreassa, jossa oli pääpresidentti Yun Po-son, joka oli vastaus Rheen hallinnon autoritaarisiin ylilyönteihin ja korruptioon. Todellinen valta oli pääministeri Chang Myonilla.

Yun ja Chang eivät nauttineet demokraattisen puolueen enemmistön kunnioitusta. He eivät päässeet yksimielisyyteen hallituksen kokoonpanosta, ja Chang yritti pitää hauraan koalition koossa vaihtamalla hallituksen paikkoja kolme kertaa viiden kuukauden aikana.

Poliittinen tausta

Samaan aikaan uusi hallitus joutui vastakkain talouden, joka kärsi vuosikymmenen ajan Rheen puheenjohtajakaudella harjoitetusta huonosta hallinnosta ja korruptiosta, ja Rheen syrjäyttämiseen johtaneiden opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat täyttivät säännöllisesti kadut ja esittivät lukuisia ja laaja-alaisia vaatimuksia poliittisista ja taloudellisista uudistuksista. Lakia ja järjestystä ei voitu ylläpitää, koska poliisi, joka oli pitkään ollut Rheen hallituksen väline, oli demoralisoitunut ja yleisö oli täysin epäuskottava. Jatkuva ryhmittymäkamppailu sai yleisön kääntymään pois puolueesta.

Vallankaappaus

Hetkeen tarttuen silloinen kenraalimajuri Pak Chŏng Hŭi johti veretöntä sotilasvallankaappausta (jota kutsuttiin 5.16-vallankumoukseksi) 16. toukokuuta 1961, ja poliittisen kaaoksen uuvuttama väestö suhtautui siihen suurelta osin myönteisesti. Vaikka Chang vastusti vallankaappauspyrkimyksiä, presidentti Yun asettui juntan puolelle ja taivutteli Yhdysvaltojen kahdeksannen armeijan ja Etelä-Korean armeijan eri yksiköiden komentajat olemaan puuttumatta uusien vallanpitäjien toimintaan.

Korean keskustiedustelupalvelu (KCIA) perustettiin 19. kesäkuuta 1961 estämään vastavallankaappaus ja tukahduttamaan kaikki mahdolliset kotimaiset ja kansainväliset viholliset. Sillä oli paitsi tutkintavaltuudet myös valtuudet pidättää ja vangita kaikki, joita epäiltiin väärinkäytöksistä tai juntan vastaisista mielipiteistä. KCIA laajensi valtuuksiaan talous- ja ulkoasioihin ensimmäisen johtajansa, eversti (eläkkeellä olevan) Kim Jong-pilin johdolla, joka oli Pakin sukulainen ja yksi vallankaappauksen alkuperäisistä suunnittelijoista.

Yun pysyi virassaan antaakseen hallinnolle legitimiteetin, mutta erosi 22. maaliskuuta 1962. Pak Chŏng Hŭi oli todellinen vallankäyttäjä kansallisen jälleenrakennuksen korkeimman neuvoston puheenjohtajana. Yhdysvaltojen Kennedyn hallinnon painostuksesta siviilihallitus palautettiin, ja Pak voitti niukasti vuoden 1963 vaalit vastaperustetun demokraattisen republikaanipuolueen ehdokkaana siviilihallituspuolueen ehdokkaan Yunin. Hänet valittiin uudelleen vuonna 1967, ja hän voitti jälleen Yunin niukasti.

 

Kaksi ensimmäistä presidenttikautta

Talousuudistus

Pakin katsotaan yleisesti olleen keskeisessä asemassa Etelä-Korean talouden kehityksessä, kun se siirsi sen painopistettä vientiin suuntautuneeseen teollistumiseen. Kun hän tuli valtaan vuonna 1961, Etelä-Korean tulot asukasta kohti olivat vain 72 Yhdysvaltain dollaria, ja Pohjois-Koreaa pidettiin niemimaan suurempana taloudellisena ja sotilaallisena voimana, koska Pohjois-Korea oli teollistunut Japanin vallan aikana sen maantieteellisen läheisyyden ja Mantšurian luonnonvarojen ansiosta ja onnistui jälleenrakentamaan itsensä sen jälkeen, kun amerikkalaiset olivat pommittaneet sitä voimakkaasti Korean sodan aikana. Pakin aikana tulot henkeä kohti kasvoivat kaksikymmenkertaisiksi, ja Etelä-Korean maaseudun kehittymätön talous muuttui teolliseksi voimalaitokseksi. Jopa Kim Tae Jung, yksi Pakin merkittävimmistä vastustajista hänen valtakaudellaan, on jälkikäteen ylistänyt Pakia hänen roolistaan nykyisen Etelä-Korean luomisessa.

Pakin johtajuuden vahvuudesta oli osoituksena teollisuuden merkittävä kehitys ja Etelä-Korean kansalaisten elintason nousu hänen presidenttikautensa aikana. Monet kyseenalaistavat kuitenkin edelleen Pakin arvostelukyvyn, sillä hänen vuonna 1965 tekemänsä diplomaattisuhteiden normalisointi Japanin kanssa oli ollut erittäin epäsuosittua ja johti laajoihin levottomuuksiin, kun muistot Japanin 35 vuotta kestäneestä Korean raa'asta kolonisaatiosta osoittautuivat eläviksi. Normalisoimalla suhteet Japaniin Pak antoi kuitenkin japanilaisen pääoman virrata maahan. Nämä avustukset ja lainat - vaikka monet korealaiset kritisoivat niitä liian niukoiksi keisarillisen Japanin 35 vuotta kestäneen miehityksen vuoksi - auttoivat yhdessä Yhdysvaltain avun kanssa palauttamaan Etelä-Korean tyhjentyneen pääoman. On kuitenkin huomattava, että koska Pohjois-Korean talous oli tuolloin suurempi ja elinvoimaisempi kuin Etelä-Korean talous, Pakilla ei ollut paljon vaihtoehtoja tai aikaa neuvotella sopivammista korvauksista ja anteeksipyynnöistä. Tämä kysymys vaivaa Japanin ja Etelä-Korean suhdetta vielä nykyäänkin.

Pak valittiin uudelleen vuonna 1967 Yunia vastaan.

Taloudellista kehitystä valvovien virastojen perustaminen

• Taloussuunnittelulautakunta (EPB)
• Kauppa- ja teollisuusministeriö (MTI)
• Valtiovarainministeriö (MoF)

 
Presidentti Pak Chŏng Hŭi SEATOn kokouksessa, hän näkyy kolmantena vasemmalta.  

Yusin perustuslaki

Vuoden 1963 perustuslaki kielsi Etelä-Korean presidenttiä pyrkimästä kolmannelle peräkkäiselle kaudelle. Pakin liittolaiset lainsäätäjissä onnistuivat kuitenkin KCIA:n avustuksella muuttamaan perustuslakia siten, että nykyinen presidentti voi asettua ehdolle kolmeksi peräkkäiseksi kaudeksi. Vuonna 1971 Pak voitti jälleen, tällä kertaa Kim Dae-jungin vaaleissa.

Juuri vannottuaan virkavalansa kolmannelle kaudelleen Pak julisti hätätilan "kansainvälisen tilanteen vaarallisten realiteettien perusteella". Lokakuussa 1972 hän hajotti parlamentin ja keskeytti perustuslain soveltamisen. Joulukuussa uusi perustuslaki, Jusinin perustuslaki, sai suuren yleisön helpon hyväksynnän. Uusi asiakirja lisäsi huomattavasti Pakin valtaa. Se siirsi presidentin valinnan vaalikollegiolle, Kansalliselle yhdistymiskonferenssille. Presidentin toimikausi pidennettiin kuuteen vuoteen, eikä uudelleenvalintaa rajoitettu. Perustuslaki muutti käytännössä Pakin presidenttikauden lailliseksi diktatuuriksi. Pak valittiin uudelleen vuosina 1972 ja 1978 ilman oppositiota.

 

Salamurhayritykset

Tammikuun 21. päivänä 1968 noin 10-15 pohjoiskorealaisen vakoojan ryhmä lähetettiin salaa Etelä-Koreaan tappamaan Pak. He ylittivät rajavuoret ja kaappasivat bussin Soulissa. Bussissa ei ollut siviilejä. Vakoojat ajoivat sen kohti Blue Housea (Etelä-Korean presidentin virka-asunto), jossa Pak oli tuolloin. Kun Korean armeijalle ilmoitettiin pohjoiskorealaisten läsnäolosta, se lähti kiireesti suojelemaan presidenttiä. Konekivääreillä ja kranaateilla aseistautuneina vakoojat ajoivat lähes Blue Houseen asti, kunnes kohtasivat eteläkorealaisia sotilaita. Lyhyen kranaatti- ja asetaistelun jälkeen kaikki paitsi yksi vakooja kuoli. Myös kolmekymmentäseitsemän eteläkorealaista sai surmansa.

Elokuun 15. päivänä 1974 Pohjois-Korean agentti Mun Se-gwangin tekemä epäonnistunut salamurhayritys tappoi hänen vaimonsa Yuk Yeong-sun. Hyökkäyksen jälkeen hän päätti puheensa, jota hän oli pitänyt. Hänen vaimonsa kuoli myöhemmin samana päivänä.

 

Salamurha

Lokakuun 26. päivänä 1979 KCIA:n johtaja Kim Jae-kyu ampui Pakin. Kim väitti, että Pak oli demokratian este ja että hänen tekonsa oli isänmaallinen. Kun Kim oli ampunut presidentin ja hänen vartijoidensa johtajan kuoliaaksi, hänen agenttinsa tappoivat nopeasti neljä muuta presidentin henkivartijaa, ennen kuin ryhmä otettiin kiinni. Koko episodia pidetään yleensä joko yksittäisen henkilön spontaanina intohimotekona ja muiden agenttien tekoja vain siksi, että miehet tunsivat lojaalisuutta Kimiä kohtaan ja seurasivat luonnollisesti hänen esimerkkiään, tai osana tiedustelupalvelun ennalta järjestämää vallankaappausyritystä [1], joista jälkimmäiseen uskotaan laajemmin.

 

Legacy

Kannattajat väittävät, että huolimatta hänen diktatorisesta hallintojärjestelmästään ja valtavasta kasvusta, joka tapahtui hänen valtakautensa aikana, Pak ei syyllistynyt korruptioon ja eli yksinkertaista elämää. Vastustajat väittävät, että hän oli yksinkertaisesti julma diktaattori ja sai aikaan suuren kasvun vain työvoiman sotilaallisella valvonnalla.

Koska Pak on poliittisena päätöksentekijänä monitahoinen mies, monet korealaiset arvostavat häntä edelleen suuresti, mikä johtuu suurelta osin Etelä-Korean presidenttikaudella kokemasta teollisesta ja taloudellisesta kasvusta. Monet tuomitsevat kuitenkin Pakin myös diktatuurin raakuudesta ja siitä, että hän palveli Japanin armeijassa toisen maailmansodan aikana. Nykyään Pakin arvostelijat pahoittelevat laajalle levinneitä ihmisoikeusloukkauksia Etelä-Koreassa hänen hallintonsa aikana. Hänen kannattajansa kuitenkin väittävät, että syytökset ihmisoikeusrikkomuksista ovat enimmäkseen keksittyjä tai liioiteltuja. Yksi esimerkki hänen lukuisista väärinkäytöksistään oli oppositioaktivisti Kim Tae Jungin sieppaus. Elokuun 8. päivänä 1973 puolenpäivän aikaan Kim osallistui demokraattisen yhdistymispuolueen johtajan kanssa pidettyyn kokoukseen, joka pidettiin Tokiossa sijaitsevan Grand Palace -hotellin huoneessa 2212. Noin kello 13.19 joukko tuntemattomia agentteja sieppasi Kimin, kun hän käveli ulos huoneesta kokouksen jälkeen. Sitten hänet vietiin tyhjään huoneeseen 2210, jossa hänet huumattiin ja hän menetti tajuntansa. Myöhemmin Kim siirrettiin Osakaan ja myöhemmin Etelä-Korean Souliin. Myöhemmin Kimin kerrottiin sanoneen, että hänen jalkoihinsa oli kiinnitetty paino, joka oli ollut mukana Koreaan matkalla olleessa laivassa, mikä osoitti, että sieppaajat olivat aikoneet hukuttaa Kimin heittämällä hänet mereen. He joutuivat kuitenkin luopumaan tästä suunnitelmasta, kun Japanin merelliset itsepuolustusjoukot aloittivat kidnappaajien veneen takaa-ajon. Myöhemmin Kim vapautettiin Busanissa. Hänet löydettiin elossa kotonaan Soulissa viisi päivää sieppauksen jälkeen. Joidenkin tietojen mukaan Yhdysvaltain suurlähettiläs Philip Habib puuttui asiaan Etelä-Korean hallituksen kanssa Kimin hengen pelastamiseksi.

Pakin tytär Park Geun-hye valittiin konservatiivisen Suuren kansallisen puolueen puheenjohtajaksi vuonna 2004. Hän on eronnut tehtävästään valmistautuakseen presidenttiehdokkuuteen tulevissa vaaleissa. [2]

 

Perhe

Park Chung-hee oli naimisissa kolme kertaa. ensimmäinen vaimo Kim Ho-nam (김호남; 1918 - 1990, k.1936 - 1945), syntymä yksi tytär, Park Jae-ok(박재옥, s.1937). toinen vaimo Lee Hyon-lan (이현란; ? -?, k.1945 - 1947), syntymä yksi poika, varhaiskuolema(s.1947). ja k.1947). kolme vaimoa Yuk Young-soo(육영수, 1926 - 1974, k.1950 - 1974, hänen kuolemansa), syntyneet tyttäret Park Geun-hye(박근혜, s.1952) ja Park Geun-ryoung(박근령, s.1954), poika Park Chi-man(박지만, s.1958).