Korean demokraattinen kansantasavalta | maa Korean niemimaan pohjoisosassa

Historia

Varhaishistoria

Historioitsijat uskovat, että korealaiset ovat asuneet alueella tuhansia vuosia. Ennen vuotta 1910 Korea oli yksi maa. Sillä oli kuningas ja ihmiset olivat enimmäkseen maanviljelijöitä. Maa oli rauhallinen eikä ollut kommunistinen. Vuonna 1910 tilanne muuttui. Japani ja Venäjä kävivät sotaa. Koska Japani ja Venäjä olivat molemmat hyvin lähellä Koreaa, Japani otti Korean itselleen osaksi Japania. Sen jälkeen Japani sai vallan.

Jaettu Korea

Vuodesta 1910 toisen maailmansodan päättymiseen vuonna 1945 Korean katsottiin kuuluvan Japaniin, koska Japani oli siirtomaavaltaistanut Korean. Vuonna 1945 Neuvostoliitto julisti sodan Japanille, ja Yhdysvallat pommitti sitä (Nagasaki ja Hiroshima); se heikensi vakavasti sen valtakuntaa ja pakotti Japanin antautumaan. Japanin heikko asema mahdollisti sen, että Neuvostoliitto pääsi Koreaan oikeudenmukaisesti ja vapaasti ja miehitti sen pohjoisen puoliskon, kun taas Yhdysvallat otti eteläisen puoliskon. Kumpikin perusti hallitukset, jotka tukivat omia ideologioitaan: marxilais-leninistinen yksipuoluevaltio (pohjoinen) ja demokraattinen kapitalistinen valtio (etelä).

Korean sota

Vuonna 1950 Pohjois-Korea lähetti sotilaita Etelä-Koreaan. Pohjois-Korea halusi yhdistää Pohjois- ja Etelä-Korean yhdeksi Koreaksi ja saada Pohjois- ja Etelä-Korean jakautumisen vuoksi hajonneet korealaiset perheet jälleen yhteen. Pohjois-Korean johtajat halusivat Etelä-Korean olevan kommunistinen, kuten Pohjois-Korea ja Neuvostoliitto olivat.

Yhdistyneet Kansakunnat lähetti sotilaita Koreaan. Nämä sotilaat tulivat monista maista. Nämä maat eivät pitäneet kommunismista (lisätietoja on kylmää sotaa käsittelevässä artikkelissa). Jos Etelä-Koreasta tulisi kommunistinen maa, ehkä muutkin maat tulisivat. Kenraali Douglas MacArthur johti sotilaita.

Pohjois-Korea oli vallannut suurimman osan Etelä-Koreasta väkisin. Muiden maiden avulla Etelä-Korea otti takaisin maansa ja jopa suuren osan Pohjois-Koreasta aina Yalu-joelle asti, joka muodostaa Pohjois-Korean ja Kiinan välisen rajan. Kiina, joka oli myös kommunistinen, auttoi pohjoiskorealaisia saamaan takaisin maata, jonka eteläkorealaiset sotilaat olivat ottaneet.

Kolmen vuoden kuluttua, vuonna 1953, Pohjois-Korea ja Etelä-Korea päättivät molemmat, ettei kukaan voittaisi sotaa, ja molemmat maat allekirjoittivat aselevon eli sopimuksen, jonka mukaan molemmat maat lopettivat taistelut. Pohjois- ja Etelä-Korea jaettiin demilitarisoidulla vyöhykkeellä eli DMZ:llä, joka on Pohjois- ja Etelä-Korean välistä rajaa ympäröivä erityinen paikka, jonne kumpikaan maa ei voi sijoittaa paljon sotilaita, jotta taistelut eivät alkaisi uudelleen.

Modern Times

Vaikka Korean demilitarisoidun vyöhykkeen on tarkoitus lopettaa maiden väliset ongelmat, toisinaan rajan molemmin puolin olevat sotilaat ampuvat toisiaan aseilla. Vyöhykkeellä sijaitsevaa Panmunjomin kaupunkia kutsutaan yhteiseksi turvallisuusalueeksi (Joint Security Area, JSA), ja joskus molempien maiden johtajat tapaavat siellä puhuakseen mahdollisesta paluusta yhteen.

Pohjois-Korea on yksi harvoista maista maailmassa, joka on valmistanut ydinohjuksia, jotka voivat räjähtäessään tappaa monia ihmisiä. Pohjois-Korea ei kerro, kuinka monta ydinohjusta sillä on, mutta muut maat uskovat, että Pohjois-Korean hallitus on luultavasti rakentanut tähän mennessä kymmenen ohjusta tappavasta alkuaineesta nimeltä plutonium.

Lokakuussa 2006 Pohjois-Korea ilmoitti testanneensa yhtä ydinpommiaan. Vaikka Pohjois-Korean hallituksen mukaan koe ei ollut vaarallinen, monet muut maat ja Yhdistyneet Kansakunnat olivat kuitenkin raivoissaan.

Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2009, Pohjois-Korea teki toisen kokeen, joka rikkoi Yhdistyneiden Kansakuntien päätöslauselmaa 1718, jonka mukaan Pohjois-Korea ei voi jatkaa ydinpommien rakentamista ja testaamista.

Vuonna 2010 eteläkorealainen sota-alus upposi, ja yli 40 sotilasta sai surmansa. Kansainvälisessä tutkimuksessa todettiin, että Pohjois-Korea oli upottanut eteläkorealaisen sotalaivan torpedolla. Pohjois-Korea sanoi voimakkaasti, ettei sillä ollut mitään tekemistä uppoamisen kanssa. Kun Yhdysvallat ja Etelä-Korea suunnittelivat puolustuksen perustamista siltä varalta, että Pohjois-Korea yrittäisi hyökätä uudelleen, Pohjois-Korean kansallinen puolustuskomissio uhkasi aloittaa sodan ydinaseillaan.

Huhtikuussa 2012 Pohjois-Korea laukaisi Bright Star 3 -raketin. Laukaisun syynä olivat tiede ja maan perustajan Kim Il-Sungin syntymän 100-vuotispäivä.

Hallituksen mukaan raketti kuljetti sääsatelliittia, jotta hallitus voisi selvittää, millainen sää olisi. Muut maat kuitenkin sanoivat, että sääsatelliitti oli hallituksen keksimä tarina, jotta raketin todellinen tarkoitus ei olisi selvinnyt - useimpien maiden mielestä sen tarkoituksena oli testata ydinohjusta, joka voitaisiin laukaista Yhdysvaltoihin tai Etelä-Koreaan. Etelä-Korean johtajat sanoivat, että se ampuisi raketin alas, kun se saapuisi Etelä-Korean ylle.

Tämän raketin vuoksi muut maat lakkasivat auttamasta Pohjois-Koreaa, vaikka hallitus kutsui muita maita katsomaan raketin laukaisua saadakseen aikaan vaikutelman, ettei pohjoiskorealaisilla olisi mitään salattavaa muilta mailta. Raketti laukaistiin lopulta, mutta se ei toiminut, vaan se syöksyi maahan vain minuutti ja kolmekymmentä sekuntia laukaisun jälkeen. Joulukuussa 2012 hallitus yritti laukaista raketin uudelleen. Tällä kertaa se toimi ja nousi Maata kiertävälle kiertoradalle, vaikka Yhdysvallat sanoi, että se oli hyvin epävakaa ja saattoi pudota takaisin Maahan. Eurooppalaiset asiantuntijat huomasivat, että satelliitin heijastus vaihteli (kirkastui ja himmeni), mikä viittaa siihen, että satelliitti pyörii kiertoradallaan.

Helmikuussa 2013 Pohjois-Korea testasi kolmannen kerran ydinpommia, mikä herätti suurta suuttumusta muissa maissa. Hallitus julkaisi myös useita videoita, joissa kuvattiin mahdollisia ohjuskohteita Yhdysvalloissa. Pohjois-Korealla ei kuitenkaan ole ohjuksia, jotka voisivat yltää Yhdysvaltojen mantereelle, mutta joidenkin mukaan Havaiji on mahdollinen kohde. On erittäin epätodennäköistä, että Pohjois-Korea koskaan ampuisi Yhdysvaltoja, Japania tai Etelä-Koreaa vastaan. Monet Korean demokraattisen kansantasavallan paraateissa esitetyt ohjukset ovat väärennöksiä, joita käytetään Pohjois-Korean sotilaallisen voiman liioitteluun. Suurin osa sen kalustosta on peräisin neuvostovuosilta.

 

Politiikka ja hallitus

Ihmiset ajattelevat usein, että Pohjois-Korea on kommunistinen maa. Itse asiassa se on sosialistis-sotilaallinen diktatuuri. Viimeisimmässä perustuslain muutoksessa sana "kommunismi" poistettiin. Suuret Karl Marxin ja Vladimir Leninin kuvat poistettiin Kim Il-Sungin aukiolta vuonna 2012. Hallitus on rakenteeltaan samanlainen kuin entinen Neuvostoliitto, joka oli aikoinaan läheinen liittolainen, mutta se eroaa suuresti Neuvostoliitosta. Neuvostoliiton johtajat valitsi ryhmä hallituksen virkamiehiä. Pohjois-Koreassa uusi johtaja on nykyisen johtajan miespuolinen perillinen. Tästä syystä Pohjois-Koreaa kutsutaan usein perinnölliseksi diktatuuriksi.

Pohjois-Korean virallinen valtionideologia on Juche. Se on maan perustajan Kim Il-Sungin kehittämä sosialismin muoto. Juche tarkoittaa itseluottamusta. Se opettaa, että todellisen sosialismin saavuttamiseksi ja omavaraisuuden saavuttamiseksi valtion on eristyttävä täysin muusta yhteiskunnasta.

Ensimmäinen valtionpäämies ja Pohjois-Korean työväenpuolueen puheenjohtaja oli Kim Tu-bong.

1950-luvun lopulla toinen valtionpäämies ja puoluejohtaja oli Kim Il-Sung.

Heinäkuussa 1994 Kim kuoli. Hänen poikansa Kim Jŏng-Il astui johtoon. Hänestä tuli kolmas korkein johtaja ja puolueen pääsihteeri.

Joulukuussa 2011 Kim kuoli. Hänen pojastaan Kim Jŏng-Unista tuli hallituksen johtaja.

Songun on pohjoiskorealainen ajatus. Se tarkoittaa "armeija ensin". Jokaisen pohjoiskorealaisen tehtävä on ruokkia armeijaa. Kim Jŏng-Un on "Korean työväenpuolueen pääsihteeri". Se on yksi hänen monista tehtävistään. Hän on kuin kuningas ja voi tehdä mitä haluaa. Pohjois-Korean kansalainen tienaa keskimäärin noin 900 dollaria vuodessa. Kim Jŏng-Un tienaa noin 800 000 dollaria vuodessa. Hän asuu palatsissa. Hänellä on paljon sotilaita, jotka menevät kaikkialle hänen luokseen suojelemaan häntä.

Pohjois-Korea on teknisesti ottaen monipuoluevaltio, sillä Korean työväenpuolueen (KWP) lisäksi on olemassa muitakin puolueita. KWP kuitenkin kontrolloi myös muita puolueita, jotta se voi pysyä vallassa. Perustuslain mukaan Pohjois-Korean kansalaisilla on sanan-, uskonnon- ja lehdistönvapaus. Todellisessa elämässä kansalaisilla ei ole näitä oikeuksia. Ihmiset voidaan vangita, jos he arvostelevat puoluetta, hallitusta tai johtajia. Pohjoiskorealaisia kannustetaan ilmoittamaan perheenjäsenistä poliisille, jos he uskovat heidän tekevän jotain laitonta. Vastineeksi he saavat lisää etuoikeuksia. Jos joku jää kiinni rikoksesta, hänen koko perheensä lähetetään hänen mukanaan työleirille. Useimmat kuolevat siellä, mutta muutama pääsee pakoon.

Pohjois-Korean ihmisillä on hyvin vähän sananvapautta. He saavat uutisensa Korean keskusuutistoimistosta (KCNA). KCNA huolehtii siitä, että kaikki maan televisio-, radio- ja sanomalehtiuutiset saavat hallituksen näyttämään hyvältä. Tätä kutsutaan propagandaksi. Hallitus estää pääsyn Internetiin. Vain muutamat luotetut sotilasvirkamiehet ja puolueen jäsenet pääsevät maailman internetiin. On raportoitu, että lähes kaikki pohjoiskorealaiset eivät tiedä, että ihmiset ovat laskeutuneet kuuhun. Hallitus ylläpitää intranet-palvelua, joka on käytettävissä kaikilla pohjoiskorealaisilla tietokoneilla. Se ei muistuta lainkaan todellista Internetiä, mutta se on täynnä propagandaa, joka saa hallituksen, puolueen ja johtajat näyttämään hyvältä. Hallitus yrittää myös pitää muiden maiden ajatukset poissa Pohjois-Koreasta.

Kuolemanrangaistus on yleinen rangaistusmuoto Pohjois-Koreassa. Varastamisesta, murhasta, raiskauksesta, huumeiden salakuljetuksesta, murhayrityksestä, vakoilusta, karjan teurastamisesta ruuaksi, yrityksestä kyseenalaistaa Pohjois-Korean lait, matkustamisesta ilman lupaa, Pohjois-Korean hyväksymättömän median katselusta (johon kuuluvat eteläkorealaiset draamat, pornografia ja länsimaiset elokuvat), USB-aseman hallussapidosta ja Kim Jong-unin ja hänen perheensä palvomista vastustavien uskontojen harjoittamisesta voi seurata kuolemantuomio.

Osassa maata ei ole riittävästi ruokaa. Tällä hetkellä muut maat antavat ruokaa joillekin Pohjois-Korean asukkaille. Tätä kutsutaan ulkomaanavuksi. Apu lakkaa joskus tulemasta, jos Pohjois-Korean uskotaan testaavan ydinpommeja. Aivan äskettäin Pohjois-Korean ruoka-apu loppui sen jälkeen, kun hallitus laukaisi satelliitin huhtikuussa 2012. Muut maat sanoivat Pohjois-Korean rikkoneen omaa sopimustaan. Pohjois-Korean hallituksen mukaan Yhdysvallat oli rikkonut sopimusta.

Muiden maiden kansalaisten on vaikea vierailla Pohjois-Koreassa. Vierailijoita on opastettava kaksi armeijan jäsentä, joita kutsutaan "valvojiksi". Valvojat yrittävät varmistaa, etteivät ihmiset saa selville mitään sellaista, joka saattaisi saada hallituksen näyttämään huonolta.

 

Talous

Pohjois-Korea on yksi maailman köyhimmistä maista. Tämä johtuu siitä, että hallitus ei halua sallia pohjoiskorealaisten ansaita omaa rahaa hallituksen antamien työpaikkojen ulkopuolella, sallia ihmisten tehdä haluamiaan töitä ja käydä kauppaa muiden maiden kanssa.

Vaikka Pjongjang (joka on yksi niistä harvoista alueista, joilla ulkomaalaiset matkailijat saavat vierailla) saa maan näyttämään rikkaammalta ja vauraammalta kuin se todellisuudessa on, elämä näyttää hyvin erilaiselta muualla maassa. Vain korkea-arvoiset pohjoiskorealaiset saavat asua Pjongjangissa, ja heillä on oltava siihen hallituksen lupa. Toisin kuin muualla maassa, ihmiset omistavat usein autoja ja polkupyöriä, kaupungissa on metrojärjestelmä ja sähköä on kaikkialla. Maaseudulla vain harvat omistavat auton tai edes polkupyörän, ja eläinten vetämät kärryt ovat hyvin yleisiä. Maaseudulla sähköä on harvoin, jos sitä ylipäätään on. Tästä on todisteena se, että avaruudesta katsottuna Pjongjangin ulkopuolella ei näy juuri lainkaan valoja. Jopa Pjongjangissa sähkökatkot ovat yleisiä.

Kuten aiemmin todettiin, nälkään kuolema on hyvin yleinen tapa kuolla koko maassa. Suurimmassa osassa maata maaperä ei ole tarpeeksi hyvä kasvamaan riittävästi satoa ihmisten ruokkimiseksi ilman minkäänlaisia lannoitteita. Tämän vuoksi ihmiset varastavat usein ihmisen kakkaa lannoittaakseen maaperää. Ihmiset menevät myös ulos luontoon etsimään kaikkea syötävää, kuten ruohoa, kuorta, sammakoita, matoja jne.

Koska hallitus ei tarjoa keskiverto pohjoiskorealaiselle tarpeeksi resursseja selviytyäkseen, useimmat pohjoiskorealaiset hankkivat tarvitsemansa mustasta pörssistä. Vaikka ostaminen ja myyminen mustassa pörssissä on laitonta, ihmiset pystyvät välttämään rangaistuksen lahjomalla virkamiehiä. He saattavat antaa esimerkiksi rahaa, lahjoja tai seksuaalisia palveluksia. Useimmat mustassa pörssissä ostavat ja myyvät ihmiset ovat naisia. Tämä johtuu siitä, että kaikkien aikuisten miesten on lain mukaan mentävä töihin työaikana, vaikka heidän työpaikkansa ei voi tai halua maksaa heille työstä.

Koska sähköä on harvoin kaikkialla Pohjois-Koreassa, ruoanlaitto ja vaatteiden pesu vievät paljon enemmän aikaa ja ovat väsyttävämpiä. Ihmiset pesevät usein vaatteensa joessa tai purossa, ja heidän on sytytettävä nuotio, ennen kuin he voivat laittaa ruokaa.

Vaikka terveydenhuolto on Pohjois-Koreassa ilmaista, useimmissa sairaaloissa ja lääkärin vastaanotoilla ei ole potilaiden asianmukaiseen hoitoon tarvittavia lääkkeitä tai tarvikkeita. Tämän seurauksena monet potilaat kuolevat tai vammautuvat loppuelämäkseen sairaalassa. Kerran Pohjois-Korea palkkasi silmäkirurgin Nepalista, koska maassa ei ollut yhtään silmäkirurgia.

Kerätäkseen rahaa maalleen hallitus lähettää joskus Pohjois-Korean kansalaisia liittolaisiinsa, kuten Kiinaan ja Venäjälle, tekemään siellä töitä. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi ruokapalvelut pohjoiskorealaisissa ravintoloissa ja puunkorjuu. Pohjois-Korean ulkopuolellakaan nämä pohjoiskorealaiset eivät useinkaan saa olla tekemisissä paikallisten ihmisten kanssa työn ulkopuolella, heidän on pakko asua pohjoiskorealaisissa yhteisöissä ja heidän on noudatettava Pohjois-Korean lakeja.

Pohjois-Korea ansaitsee rahaa myös myymällä laittomia huumeita muihin maihin, väärentämällä muiden maiden rahaa ja varastamalla rahaa verkossa.

 

Kulttuuri ja uskonto

Historiallisesti sekä Etelä- että Pohjois-Korealla on samat arvot. Vuonna 1945 niemimaa jaettiin. Sen jälkeen Pohjois- ja Etelä-Korean hallitukset ovat olleet erilaisia. Tämä on johtanut erilaiseen kehitykseen Pohjois- ja Etelä-Koreassa. Human Rights Watchin mukaan Pohjois-Koreassa ei ole vapaata uskonnollista toimintaa. Korean kulttuuriin on vaikuttanut Kiinan kulttuuri. Tästä huolimatta Koreassa on kehittynyt kulttuuri-identiteetti, joka eroaa Manner-Kiinan kulttuuri-identiteetistä.

Kirjallisuus ja taide ovat Pohjois-Koreassa valtion valvonnassa. Tästä vastaavat KWP:n erityiskomiteat. Elokuva on myös merkittävä taiteellinen väline Pohjois-Koreassa, ja Kim Jong Ilin manifesti Elokuva ja ohjaaminen (1987) on perusta maan elokuvantekijöille.

Korean kulttuuri joutui hyökkäyksen kohteeksi Japanin vallan aikana vuosina 1910-1945. Japani harjoitti kulttuurista assimilaatiopolitiikkaa. Japanin vallan aikana korealaiset pakotettiin oppimaan ja puhumaan japania, omaksumaan japanilainen sukunimijärjestelmä ja shinto-uskonto, ja heitä kiellettiin kirjoittamasta tai puhumasta korean kieltä kouluissa, yrityksissä tai julkisilla paikoilla. Lisäksi japanilaiset muuttivat tai tuhosivat useita korealaisia muistomerkkejä, kuten Gyeongbokin palatsin, ja japanilaisia kielteisessä valossa kuvaavia asiakirjoja tarkistettiin.

Molemmilla Koreoilla on yhteinen buddhalainen ja konfutselainen perintö, ja niillä on ollut lähihistoriaa kristillisistä ja chondolaisista liikkeistä ("taivaallisen tien uskonto"). Pohjois-Korean perustuslain mukaan uskonnonvapaus on sallittu. Länsimaisten uskontostandardien mukaan enemmistöä Pohjois-Korean väestöstä voitaisiin luonnehtia uskonnottomaksi. Perinteisten uskontojen, kuten buddhalaisuuden ja konfutselaisuuden, kulttuurinen vaikutus vaikuttaa kuitenkin edelleen Pohjois-Korean hengelliseen elämään.

Näyttää siltä, että buddhalaiset hyväksytään enemmän kuin muut uskonnolliset ryhmät. Kristittyjen sanotaan joutuvan viranomaisten ankaran vainon kohteeksi, ja usein heitä heitetään vankilaan tai teloitetaan julkisesti. Hallitus myöntää buddhalaisille rajoitetusti rahoitusta uskonnon edistämiseen, koska buddhalaisuudella on ollut keskeinen asema Korean perinteisessä kulttuurissa. Toukokuussa 2014 yhdysvaltalainen turisti pidätettiin Pjongjang Sunanin lentokentällä sen jälkeen, kun selvisi, että hän oli jättänyt Raamatun yökerhoon Korean demokraattisen kansantasavallan itärannikolla. Hänet tuomittiin hallituksen kaatamisyrityksestä, mutta hänet vapautettiin lopulta useita kuukausia myöhemmin. Hänen vangitsemisensa aikaan Pohjois-Koreassa oli vangittuna kaksi muuta Yhdysvaltain kansalaista, jotka odottivat siirtoa poliittisille vankileireille. Molemmat on sittemmin vapautettu.

 

Piirros yhdessä Goguryeo-haudan kammioista.  


Kohtaus Mass Gamesista  

Asevoimat

Vaikka maassa on vain alle 25 miljoonaa asukasta, sillä on silti maailman neljänneksi suurin pysyvä armeija 1,28 miljoonalla sotilaalla. Tämä johtuu siitä, että Pohjois-Koreassa on laki, jonka mukaan kaikkien miesten on liityttävä armeijaan kymmenen vuoden ajan lukion jälkeen.

Hallitus sanoo pitävänsä yllä suurta armeijaa suojellakseen maata sen vihollisilta, erityisesti Yhdysvalloilta ja Japanilta. On kuitenkin todennäköisempää, että se on olemassa hallituksen pitämiseksi vallassa.

Maakunnat

Pohjois-Korean maa on jaettu yhdeksään alueeseen, joita kutsutaan maakunniksi, ja kahteen kaupunkiin.

Yhdeksän maakuntaa ovat:

• Pyongannam
• Pyonganbuk
• Chagang
• Hwanghaenam
• Hwanghaebuk
• Kangwon
• Hamgyongnam
• Hamgyongbuk
• Ryanggang

Tärkeimmät kaupungit ovat:

• Pjongjang, pääkaupunki ja myös suurin kaupunki.
• Rason, erityinen kaupunki, jossa muut maat voivat tehdä rahaa, jota kutsutaan erityistalousalueeksi.