Sikandar Hayat Khan
Khan Bahadur kapteeni (eläkkeellä) Sardar Sir Sikandar Hayat Khan, KBE, (s. 1892 - kuoli 1942) oli merkittävä punjabilainen valtiomies ja kansanjohtaja. Hän oli tämän Britti-Intian maakunnan kuvernööri ja sitten pääministeri.
Sir Sikandar Hayat Khan n. 1932
Tausta ja varhaiselämä
Sikandar Hayat oli Nawab Muhammad Hayat Khanin, CSI, poika, joka kuului Cheema-heimoon Juttissa, Pohjois-Punjabissa.
Aligarhin koulussa ja Aligarhin MAO Collegessa (josta myöhemmin tuli Aligarhin muslimiyliopisto) saadun peruskoulutuksen jälkeen hän opiskeli korkeakoulussa King's Collegessa Lontoossa. Kotiin palattuaan vuonna 1915 hän ilmoittautui värväysupseerin apulaiseksi Punjabiin auttaakseen Britannian Intian armeijaa sen ponnisteluissa ensimmäisen maailmansodan aikana. Myöhemmin hän oli yksi ensimmäisistä alkuasukkaista, jotka saivat kuninkaan komennuksen 67. Punjabien (myöhemmin 2. Punjabin rykmentin 1. pataljoona) kapteenina vuonna 1919. Sodan jälkeen hän aloitti omat liikeyrityksensä ja ryhtyi myös ruohonjuuritason politiikkaan omalla alueellaan.
Myöhempi elämä ja ura
1920-luvulla Sikandar Hayat Khan alkoi hiljalleen tehdä vaikutuksen valtiomiehenä, ja hänestä tuli yhdessä Sir Fazli Husainin ja Sir Chotu Ramin kanssa yksi Punjabin unionistipuolueen perustajista. Kyseessä oli maallinen puolue, joka edusti kaikkia eri uskontokuntiin kuuluvia punjabeja, joita yhdisti lähinnä zamindarin (maaseudun/maatalouden) etu, ja siitä tuli pian maakunnan suosituin poliittinen ryhmä. Sir Sikandarille myönnettiin ritarin arvonimi Britannian Intian hallitukselta, koska hänellä oli tuolloin ollut erityisiä ansioita eri tavoin. Vuosina 1932-1934 hänellä oli myös ainutlaatuinen kunnia olla ainoa syntyperäinen, joka nimitettiin Punjabin vt. kuvernööriksi Britannian vallan aikana.
Tämän jälkeen Sir Sikandar toimi lyhyen aikaa myös Intian keskuspankin varapääjohtajana, mutta heinäkuussa 1936 Sir Fazli Husainin kuoltua hän palasi unionistipuolueen johtoon saman vuoden talvella pidetyissä parlamenttivaaleissa, jotka hän voitti yksinkertaisella enemmistöllä ja muodosti koalitiohallituksen yhdessä Intian kansalliskongressin ja Sikh Akali Dalin kanssa. Sikandar valittiin nyt parlamentin johtajaksi ja Punjabin pääministeriksi. Hän toimi tässä tehtävässä vuodesta 1937 joulukuuhun 1942, jolloin hän kuoli äkilliseen sydämen vajaatoimintaan.
Rooli toisessa maailmansodassa
Vuosina 1939-1942, jolloin hän kuoli, Sir Sikandar tuki Britannian taistelua natsi-Saksaa vastaan ja uskoi yhteistyöhön Britannian hallituksen kanssa toisessa maailmansodassa. Hän uskoi, että tämä tuki olisi hyväksi Intialle ja auttaisi sitä kohti itsenäisyyttä sodan päätyttyä. Hän pyrki aktiivisesti maksimoimaan Punjabista tulevien joukkojen rekrytoinnin osana "sotaponnistuksia" ja teki jopa moraalia kohottavia matkoja Lähi-itään, jossa palveli suurin osa intialaisista (erityisesti Punjabin) joukoista. Muslimiliiton johto oli samaa mieltä tästä hänen näkökulmastaan ja ilmoitti myös tekevänsä täyttä yhteistyötä Britannian Rajin eli hallituksen kanssa omien päämääriensä saavuttamiseksi.
Muslimiliitto ja Lahoren päätöslauselma
Pian sen jälkeen, kun Sir Sikandar oli voittanut vuoden 1937 parlamenttivaalit, hän oli tietoinen tarpeesta säilyttää tasapainoinen asenne epävakaassa ja jakautuneessa Punjabin poliittisessa järjestelmässä. Niinpä hän päätti neuvotella myös Muhammad Ali Jinnahin johtaman All India Muslim League -liiton kanssa. Tämän seurauksena hän ja Jinnah allekirjoittivat Lucknowissa lokakuussa 1937 Jinnahin ja Sikandarin sopimuksen, jossa hänen vaikutusvaltaisen unionistipuolueensa muslimiosastot yhdistettiin Muslimiliittoon ja jolla pyrittiin muodostamaan yhteinen, yhtenäinen rintama yhteisön oikeuksien ja etujen turvaamiseksi Intiassa. Myöhemmin hän oli myös yksi tärkeimmistä tukijoista ja suunnittelijoista maaliskuussa 1940 annetussa Lahoren päätöslauselmassa, jossa vaadittiin autonomista tai puoliksi itsenäistä muslimienemmistöistä aluetta laajemman Intian liittovaltion sisällä - tämä vaatimus johti myöhemmin vaatimukseen itsenäisestä Pakistanista.
Kuolema ja perintö
Kun hän kuoli äkillisesti joulukuussa 1942, Lahoren asukkaat kunnioittivat Sir Sikandaria, ja hänet haudattiin vanhan Badshahi-moskeijan ulkopuolelle, runoilija Allama Muhammad Iqbalin toiselle puolelle. Suuri osa hänen työstään jäi puolitiehen, erityisesti hänen suunnitelmansa auttaa Britannian sotaponnistuksia kohti Intian lopullista vapautta ja hänen yrityksensä hitsata Punjab yhteen ja pelastaa se yhteisölliseltä kitkalta. Monet historioitsijat ovat katsoneet, että Sir Sikandarin varhainen kuolema 50-vuotiaana oli luultavasti suuri isku Intian vapausliikkeille ja erityisesti Punjabille. Hän halusi säilyttää sen koskemattomana osana laajempaa Intian liittovaltiota, jossa hänen oma muslimiyhteisönsä voisi nauttia täydestä ja maksimaalisesta vapaudesta ja itsehallinnosta ilman, että Intiaa tai Punjabin aluetta typistettäisiin. Hän oli liian hyvin tietoinen mahdollisesta verilöylystä ja konfliktista, joka voisi aiheutua tällaisesta jakamisesta tai erottamisesta, joka valitettavasti tapahtui niin laajamittaisesti Intian ja Pakistanin jakamisen yhteydessä elokuussa 1947. Näin ollen ei olisi väärin sanoa, että Sir Sikandarin läsnäolo olisi varmasti ollut "maltillinen vaikutus - ja hänen kuolemaansa on pidettävä suurena onnettomuutena [tuolloin].
Välillisesti hänen vanhin poikansa Shaukat Hayat Khan otti kuitenkin aikanaan merkittävän roolin auttaessaan Intian muslimiliittoa saamaan itsenäisen Pakistanin, mikä oli lopulta hieman erilainen tulkinta isän aikomuksista.
