Brittiläinen Intian armeija (1858–1947) – historia, rakenne ja tehtävät

Brittiläinen Intian armeija (1858–1947): historia, rakenne ja tehtävät — organisaatio, merkittävät kampanjat (mm. Mesopotamia), roolit kolonialissa ja kahdessa maailmansodassa.

Brittiläinen Intian armeija, viralliselta nimeltään yksinkertaisesti Intian armeija (IA), oli Brittiläisen Intian asevoimat Britannian siirtovallan aikana (1858–1947). Intian armeija toimi sekä sisäisenä turvallisuusjoukkona että osallistui sotatoimiin ulkomailla, erityisesti ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa.

Termiä "Intian armeija" käytettiin kuvaamaan puheenjohtajavaltion armeijoita erityisesti Intian kapinan jälkeen. Virallisessa hallinnollisessa käytössä nimitystä alettiin vakiinnuttaa 1800-luvun loppupuolella, ja vuonna 1895 Intian hallinnon asiakirjoissa alettiin käyttää yksinkertaista nimeä "Indian Army". Vuonna 1903 armeijan rakenne uudistettiin merkittävästi Lordi Kitchenerin toimesta, jolloin kolme perinteistä puheenjohtajavaltion armeijaa (Bengalin armeija, Madrasin armeija ja Bombayn armeija) yhdistettiin yhtenäiseksi organisaatioksi.

Rakenne ja organisaatio

Vuosina 1903–1947 Intian armeija koostui kahdesta erillisestä osasta: Intian armeijasta ja Britannian Intian armeijasta. Ensimmäinen muodostui Intiassa rekrytoiduista rykmenteistä, joissa palveli pääosin intialaisia sotilaita brittiläisin upseerein, kun taas toisessa osassa oli Yhdistyneestä kuningaskunnasta siirrettyjä Britannian armeijan rykmenttejä, jotka toimivat Intiassa vuorottelevina vahvennuksina.

Johtovastuu oli keskitetty kenraalikuvernöörin ja sotilasjohdon alaisuuteen: armeijalla oli kenraali komentajana (Commander-in-Chief, India) ja se kuului lopulta Britannian ministeriön hallintoon. Sotilasyksiköt jakautuivat rykmentteihin ja divisiooniksi, ja käytössä oli sekä kevyitä rajajoukkoja että raskaimpia jalkaväki- ja ratsuväkiryhmiä.

Rekrytointi, etnisyys ja koulutus

Intian armeijassa rekrytointi perustui pitkälti alueelliseen ja etniseen periaatteeseen. Britit sovelsivat niin kutsuttua "martial races" -ajattelua, jonka mukaan tietyt kansanryhmät olivat sotilaallisesti toivottavampia. Tämän perusteella erityisen laajalti rekrytoitiin mm. gurkhoja (Nepalista), sikhejä, punjabilaisia, rajputteja ja pathaneja.

• Upseeristo: Enimmäkseen brittiläisiä upseereita, joihin myöhemmin alettiin vähitellen lisätä intialaisia upseereita ja Sotilaskoulutuksen kehittyessä intialaisia päteviä upseereita tuli enemmän.
• Koulutuslaitokset: Merkittäviä olivat myöhemmin perustettu Indian Military Academy (Dehra Dun, 1932) sekä useat esikoulutus- ja sotilaskoulutuskeskukset ympäri Intiaa.

Tehtävät ja merkittävät operaatiot

Intian armeijan tehtävät olivat moninaiset:

• sisäinen järjestysvalvonta ja kapinoiden tukahduttaminen siirtomaahallinnon tukena;
• raja- ja frontier-valvonta erityisesti Pohjois-Länsi-rajaseuduilla (North-West Frontier) Afganistanin suuntaan;
• kansainväliset ekspeditiot ja osallistuminen maailmansotiin, usein British Empire -operaatioissa.

Ensimmäisessä maailmansodassa intialaiset joukot taistelivat useilla rintamilla: länsirintamalla Euroopassa, Gallipolissa, Itä-Afrikassa ja erityisesti Mesopotamiassa, missä Intian armeija voitti ottomaanien valtakunnan ja osallistui Irakin valloittamiseen Mesopotamian kampanjassa. Tämän kampanjan aikana käytiinkin mm. raskaita taisteluja Kutissa ja Bagdadin valtaus 1917 oli merkittävä saavutus.

Toisessa maailmansodassa Intian armeija kasvoi dramaattisesti ja osallistui taisteluihin Pohjois-Afrikassa, Itä-Afrikassa, Lähi-idässä, Italiassa, Kaakkois-Aasiassa sekä Burmassa Japanin vastaisissa operaatioissa. Sodan lopulla Intian armeija oli yksi yli 2,5 miljoonan miehen laajuisista vapaaehtoisarmeijoista maailmassa.

Muutos, intialainen johtajuus ja itsenäistyminen

Ensimmäisen maailmansodan ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen brittiläinen politiikka ja sotilaallinen hallinto kohtasivat kasvavaa paineita intialaisten vaatimuksesta itsehallinnolle ja armeijan intialaisesta johdosta. 1920– ja 1930-luvuilla alettiin asteittain edistää intialaisten upseerien koulutusta ja nimityksiä. Indianisation -prosessi oli kuitenkin hidas ja täydellinen tasavertaisuus upseeristossa jäi pitkälti itsenäistymisen jälkeen toteutettavaksi.

Kun Intia itsenäistyi vuonna 1947, Intian armeija jaettiin kahdeksi uudeksi kansalliseksi armeijaksi: Intian tasavallan armeijaksi ja Pakistanin armeijaksi. Lisäksi monet puheenjohtajavaltion armeijat ja niiden henkilöstö integroitui joko uuteen intialaiseen tai pakistanilaiseen järjestelmään riippuen valtion asemasta ja liitosta itsenäistymisneuvotteluissa.

Perintö

Brittiläisen Intian armeijalla oli suuri vaikutus modernin Intian ja Pakistanin sotilasperinteeseen: organisaatiot, rykmenttikulttuuri, koulutusjärjestelmät ja sotilashierarkiat periytyivät monin osin itsenäisille armeijoille. Samalla se herättää historian tutkijoissa ja yhteiskunnassa laajaa keskustelua siirtomaa-ajasta, rekrytoinnin etnisestä perustasta ja siirtomaavallan käyttämästä voimankäytöstä.

Keskeiset muistettavat seikat:

• Intian armeija oli Britannian siirtovallan tärkein sotilaallinen voimavara Intiassa (1858–1947).
• Se yhdistettiin ja uudistettiin merkittävästi 1900-luvun alussa, kun kolme perinteistä puheenjohtajavaltion armeijaa yhdistettiin.
• Armeija toimi sekä kotimaan turvallisuudessa että laajoissa imperiumin sotatoimissa, mm. Mesopotamian kampanjassa ja molemmissa maailmansodissa.
• Vuoden 1947 itsenäistyessä Intian armeija jakautui ja sen perintö näkyy edelleen Intian ja Pakistanin asevoimissa.

Organisaatio

Intian armeija perustettiin Intian kapinan jälkeen vuonna 1857, kun Britannian hallitus otti vallan Britannian Itä-Intian yhtiöltä. Sitä ennen yhtiöllä oli omat armeijayksikkönsä, jotka maksettiin yhtiön voitoilla ja jotka yhdistettiin Britannian armeijan yksiköihin.

Brittiläisen Itä-Intian komppanian armeijaan rekrytoitiin pääasiassa muslimeja Bengalin puheenjohtajavaltiosta (joka koostui Bengalista, Biharista ja Uttar Pradeshista) ja korkeakastisia hinduja pääasiassa Oudhin maaseutualueilta. Nämä joukot kapinoivat brittejä vastaan vuonna 1857.

Kapinan jälkeen britit alkoivat rekrytoida "sotilaallisiksi roduiksi" kutsuttuja ryhmiä, erityisesti Punjabin muslimeja, maratheja, rajputteja, sikhejä, gurkheja, pashtuneja, garhalaisia, mohjalaisia ja dogroja.

Toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan jälkeen Britannian Intian armeijaan kuuluneet brittiläiset kokoonpanot ja yksiköt jaettiin Intian ja Pakistanin kesken.

Pian Intian jakautumisen jälkeen molemmat vastaperustetut armeijat taistelivat toisiaan vastaan ensimmäisessä Kashmirin sodassa vuosina 1947-48. Tästä alkoi katkera kilpailu, joka on jatkunut 2000-luvulle asti.

Maalaus, joka esittää 6. Madrasin kevyen ratsuväen Sowaria (Sepoy). Noin 1845.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä oli Britannian Intian armeija?

K: Mikä oli Intian armeijan rooli Intiassa?

K: Mihin sotiin Intian armeija osallistui?

K: Milloin perustettiin ensimmäinen virallisesti "Intian armeijaksi" kutsuttu armeija?

Kysymys: Mitkä kolme armeijaa Intian armeijaan sulautettiin vuonna 1903?

K: Mitkä olivat Intian armeijan kaksi erillistä osaa vuosina 1903-1947?

K: Mikä oli Intian armeijan saavutus ensimmäisen maailmansodan aikana?

Hae kirjaimella