E. B. Ford

Ura

Hän erikoistui genetiikkaan ja nimitettiin Oxfordin yliopiston genetiikan lukijaksi vuonna 1939, ja hän toimi genetiikan laboratorion johtajana 1952-1969 sekä ekologisen genetiikan professorina 1963-1969. Ford oli yksi ensimmäisistä tiedemiehistä, jotka valittiin All Souls Collegen jäseniksi 1600-luvun jälkeen.

Fordilla oli pitkä työsuhde R.A. Fisherin kanssa. Kun Ford oli kehittänyt geneettisen polymorfismin muodollisen määritelmän, Fisher oli jo tottunut korkeisiin valinta-arvoihin luonnossa. Häneen teki suurimman vaikutuksen se, että polymorfismi kätki sisäänsä voimakkaita valintakeinoja (Ford antoi esimerkkinä ihmisen veriryhmän). Fisherin tavoin hän jatkoi luonnonvalinnan ja geneettisen ajelehtimisen välistä keskustelua Sewall Wrightin kanssa, jonka Ford uskoi painottavan liikaa geneettistä ajelehtimista. Dobzhansky muutti kuuluisan tekstinsä kolmannessa painoksessa painotusta ajelehtimisesta valintaan Fordin ja oman työnsä tuloksena.

Ford ennusti, että ihmisen veriryhmän polymorfismit saattaisivat säilyä väestössä tarjoamalla jonkinlaista suojaa tauteja vastaan. Kuusi vuotta tämän ennustuksen jälkeen asia todettiin olevan näin, ja lisäksi heterotsygoottinen etu todettiin ratkaisevasti AB x AB -risteytyksiä koskevassa tutkimuksessa. Hänen pääteoksensa oli ekologinen genetiikka, josta tehtiin neljä painosta ja joka oli laajalti vaikutusvaltainen. Hän loi suuren osan tämän alan myöhempien tutkimusten perustasta, ja hänet kutsuttiin neuvonantajaksi auttamaan vastaavien tutkimusryhmien perustamisessa useissa muissa maissa.

Fordin lukuisista julkaisuista ehkä suosituin oli New Naturalist -sarjan ensimmäinen kirja, Perhoset. Ford kirjoitti vuonna 1955 samaan sarjaan myös teoksen Moths (Perhoset), ja hän on yksi harvoista, jotka ovat kirjoittaneet useamman kuin yhden kirjan tähän sarjaan.

Ekologinen genetiikka

E.B. Ford työskenteli useita vuosia geneettisen polymorfismin parissa. Luonnonpopulaatioissa esiintyy usein polymorfismia, jonka keskeinen piirre on kahden tai useamman epäjatkuvan lajin kahden tai useamman muodon esiintyminen yhdessä jonkinlaisessa tasapainossa. Niin kauan kuin kummankin muodon osuus on mutaationopeuden yläpuolella, syynä on oltava valinta. Jo vuonna 1930 Fisher oli keskustellut tilanteesta, jossa heterotsygootti on elinkelpoisempi kuin jompikumpi homotsygootti, kun alleelit ovat yhdessä paikassa. Tämä on tyypillinen geneettinen mekanismi, joka aiheuttaa tämäntyyppistä polymorfismia. Työ on synteesi kenttätutkimuksesta, taksonomiasta ja laboratoriogenetiikasta.

Callimorpha dominula morpha typica, jonka siivet on levitetty. Ford tutki tämän lajin polymorfismia useita vuosia. Punaiset ja mustat takasiivet, jotka paljastuvat lennossa, varoittavat sen myrkyllisestä mausta. Etusiivet ovat kryptiset, ja ne peittävät takasiivet levossa. Tässä perhonen lepää ihmiskäden päällä, mutta on valppaana, ja se on heilauttanut etusiivet eteenpäin paljastaakseen varoitusvilkun.