Perhonen | tavallisesti päivällä lentävä hyönteinen järjestyksessä Lepidoptera

Saalistajat ja puolustautuminen

Predators

Perhosten tärkeimmät saalistajat ovat lintuja, aivan kuten lepakkokoiraiden tärkeimmät saalistajat ovat lepakoita. Myös apinat ja puissa elävät matelijat ovat saalistajia, samoin kuin jotkut hyönteiset ja hämähäkit. Kaikilla matelijoilla ja apinoilla on hyvä värinäkö, joten perhosten väritys toimii niissä yhtä hyvin kuin linnuissa.

Puolustus

Siipien ja vartalon erikoisia värejä ja kuvioita voidaan ymmärtää vain niiden toiminnan kannalta. Joitakin ilmeisimpiä värien tehtäviä ovat:

1. Naamiointi: hyönteinen pysyy piilossa näkyviltä.
2. Viestintä muille eläimille
1. Varoitusväritys: viestittää muille eläimille, etteivät ne hyökkää. Toukilla voi olla varastoituna myrkkyjä ravintokasveistaan.
2. Mimikrys: toisen lajin varoitusvärityksen hyödyntäminen.
3. Sukupuolivalinta: kumppanin löytäminen
4. Muut merkinantotavat
3. Harhautus
1. Säikähdyspuolustus: odottamattomat värin tai silmäpisteiden välähdykset.

Yksityiskohdat vaihtelevat ryhmittäin ja lajeittain. Toukilla on myös värejä, joilla on samanlainen tehtävä. Myrkylliset aineet, jotka tekevät joidenkin perhosten syömisestä haitallista, saadaan niiden toukkien syömistä kasveista.

 

Body

Kuten useimmilla hyönteisillä, perhosilla on kolme tärkeintä ruumiinosaa. Nämä osat ovat pää, rintakehä ja vatsa. Kehoa suojaa ulkoluuranko. Ruumis koostuu osista, joita kutsutaan segmenteiksi. Segmenttien välissä on joustavia alueita, joiden avulla perhonen voi liikkua. Kaikkia kolmea ruumiinosaa peittävät hyvin pienet suomut. Nämä suomut antavat perhoselle sen värin.

Siivet ja lento

Perhosilla on hyvin ominainen lentotyyli. Ne eivät yleensä lennä suorassa linjassa. Niiden tyyliä kuvaa hyvin lasten versio niiden nimestä: "räpyttely". Niiden lentotapa vaikeuttaa oletettavasti lintujen kiinnijäämistä.

Jotkin lajit kykenevät voimakkaisiin ja pitkiin lentoihin (ks. monarkkiperhosten vaellus), ja toiset lajit eivät koskaan poistu metsästä, jossa ne ovat syntyneet. Ne voivat selvitä lintujen nokkimisesta siipiin. Loppuvuodesta niiden siivissä on usein havaittavissa vaurioita, vaikka ne jatkavat lentämistä melko hyvin.

Kun ne ovat elossa, on usein vaikea nähdä, että niillä on neljä siipeä. Kummankin puolen siivet on yhdistetty toisiinsa pienillä koukuilla. Käytännössä ne siis lentävät ikään kuin niillä olisi yksi suuri siipi kummallakin puolella.

Pää

Pää on kehon ensimmäinen osa. Siinä on silmät, suuosat ja antennit.

Perhosen silmät ovat suuret. Muiden aikuisten hyönteisten tavoin silmä koostuu monista pienistä linsseistä eli "optisista yksiköistä". nämä ovat yhdistelmäsilmiä. Perhoset eivät näe yhtä monia värejä kuin ihmiset, mutta ne näkevät ultraviolettivaloa.

Aikuisen perhosen suussa ei ole leukoja. Sillä on eräänlainen suu, joka imee nesteitä. Tämä suu koostuu kahdesta onttosta putkesta. Putket on lukittu yhteen keskeltä. Kun perhonen ei juo, putket ovat käärittyinä. Se voi avata ne, kun se haluaa juoda. Kuten kaikilla hyönteisillä, aikuisvaiheessa on kyse lisääntymisestä. Pääasiallisen syömisvaiheen tekevät toukat, jotka yleensä syövät kasvisruokaa.

Perhosen antenneja käytetään haistamiseen ja tasapainottamiseen. Useimpien perhosten antenni on päistään rystysellinen. Joillakin perhosilla (kuten kippuraperhosilla) antennin päässä on koukku, eikä keppi.

Thorax

Rintakehä on kehon toinen osa. Se koostuu kolmesta segmentistä. Jalat ja siivet liittyvät rintakehään.

Perhosen jalat on tehty kävelemiseen, kiinni pitämiseen ja maistamiseen. Jalkoja on kolme paria. Jalassa on neljä pääosaa. Ne ovat sääriluu, reisiluu, sääriluu ja jalkaterä. Kummankin jalan päässä on pari kynsiä. Nymphalidae-heimon perhosilla on hyvin lyhyet etujalat. Ne pitävät etujalkansa lähellä vartaloaan. Tämä saa ne näyttämään siltä, että niillä on vain kaksi paria jalkoja. Joillakin lajeilla sääriluussa on liikkuva ruumiinosa, jota käytetään antennien puhdistamiseen.

Perhosella on kaksi siipiparia. Kummassakin siivessä on onttoja putkia, joita kutsutaan suoniksi. Perhosten värit ja kuviot syntyvät pienistä suomuista. Suomut ovat päällekkäin. Ne ovat yhteydessä siipeen. Jos perhosta käsitellään, pienet suomut voivat hankautua pois.

Vatsa

Vatsa on kehon kolmas osa. Se koostuu kymmenestä segmentistä. Vatsa on paljon pehmeämpi kuin pää ja rintakehä. Vatsan päässä ovat lisääntymiselimet. Uroksella on pari kurottajia. Niitä käytetään pitämään kiinni naaraasta parittelun aikana. Naaraan sisällä on putki munien munimista varten (ovipositor).

 
Perhosen pää  


Perhosen siipien silmäpiste.  

Elinkaari

Perhoset käyvät läpi täydellisen metamorfoosin. Tämä tarkoittaa, että perhosen elämässä on neljä osaa. Ensimmäinen osa on muna. Toinen osa on toukka (jota kutsutaan joskus toukaksi). Kolmas osa on kotelo (jota kutsutaan joskus nukaksi). Neljäs osa on aikuinen (joskus imago).

Muna

Naaraspuolinen perhonen munii munansa toukan ravintokasviin tai niiden lähelle (ravintokasvi on kasvi, jolla toukka ruokailee). Naaras valitsee munintapaikan hajun, maun, kosketuksen ja näköaistin avulla. Useimmat lajit munivat vain yhden munan ravintokasviin. Toiset lajit munivat ravintokasviin viidestä jopa yli 100 munan ryhmissä. Useimmat lajit munivat munansa ravintokasvin lehtiin. Toiset munivat ne ravintokasvin kukkiin, varsiin, kuoreen tai hedelmiin.

Munia on monen muotoisia ja värisiä. Ne voivat olla pyöreitä tai soikeita ja litteitä. Joillakin lajeilla munankuori on uurrettu. Perhosten munien yleisimmät värit ovat keltainen ja vihreä. Munat tummuvat juuri ennen kuoriutumista. Joillakin perhosilla kestää myös päivän päästä ulos munista, kun taas toisilla voi kestää kuukausia.

Caterpillar

Perhosten toukat voivat vaihdella kooltaan, väriltään ja muodoltaan. Niillä voi olla piikkejä, harjaksia tai pehmeitä kehon jatkeita. Kaikilla toukilla on 13 vartalosegmenttiä. Kolme ensimmäistä segmenttiä muodostavat rintakehän. Rintakehässä on kolme paria jalkoja. Näitä jalkoja kutsutaan oikeiksi jaloiksi. Muut 10 segmenttiä muodostavat vatsan. Vatsaontelossa on viisi paria pehmeitä jalkoja, joita kutsutaan etujaloiksi. Kummankin jalan päässä on pienet koukut. Niitä käytetään tarttumiseen esineisiin. Koukkuja kutsutaan virkkuukoukuiksi.

Toukan iho ei kasva. Kun toukka kasvaa ihonsa sisällä, ihosta tulee liian kireä. Jotta toukka voisi kasvaa suuremmaksi, se irrottaa liian tiukan nahkansa. Kun vanha iho on lähtenyt, sen päälle syntyy uusi, suurempi iho. Tätä kutsutaan karvanvaihdoksi. Toukka nahistuu neljästä viiteen kertaa ennen kuin se muuttuu nukaksi. Jokaista vaihetta mulkeroinnin välillä kutsutaan instariksi.

Kaikki toukat voivat tehdä silkkiä. Silkki valmistetaan sylkirauhasista. Silkki alkaa sylkirauhasissa nesteenä. Toukka vetää silkkiä pieneksi langaksi. Silkki kovettuu heti, kun se altistuu ilmalle. Toukat käyttävät silkkiä pesien eli koteloiden tekemiseen.

Useimmat toukat syövät kasvien tai puiden lehtiä. Useimmat toukkalajit syövät vain muutamia tiettyjä kasvilajeja. Jos toukan ravintokasvia ei löydy, se voi kuolla nälkään.

Joitakin (Lycaenidae-heimoon kuuluvia) toukkia hoitavat muurahaiset. Toukilla on erityisiä rauhasia, jotka tuottavat makeaa nestettä, jota kutsutaan hunajakastikkeeksi. Muurahaiset pitävät hunajamehusta. Vastineeksi hunajamehusta muurahaiset suojelevat toukkia saalistajilta. Toukilla on myös erityisiä ruumiinosia, jotka tuottavat ääniä. Toukka ääntelee ruumiinosillaan ja "kutsuu" muurahaisia, kun saalistajat hyökkäävät toukan kimppuun. Muurahaiset kuulevat äänet ja tulevat suojelemaan toukkaa.

Miletinae-alatyypin lierot syövät Hemiptera-luokkaan kuuluvia hyönteisiä. Näihin kuuluvat kirvat, jauhokärpäset, lehtikirvat ja puukirvat.^p356

Papilionidae-heimon toukilla on erityinen elin. Tätä elintä kutsutaan osmeteriumiksi. Se on pahanhajuinen rauhanen, joka on käärmeen kielen muotoinen. Se sijaitsee pään sisäpuolella. Kun peto yrittää syödä toukkaa, toukka vapauttaa osmeteriumin. Tämä yleensä pelottaa saalistajat pois.^p161

Pupa

Kotelo (monikko, pupae) muodostuu viimeisen karvanvaihdon jälkeen. Toukka löytää erityisen paikan, jossa se voi nukahtaa (pupate tarkoittaa muuttua nukaksi). Ruoansulatuskanava tyhjenee. Toukka irrottaa nahkansa. Kotelo on nyt paljastunut. Toukan kudokset hajoavat ja rakentuvat uudelleen perhosen kudoksiksi.

Kotelo ei voi liikkua. Se kiinnittyy esineeseen vatsan päässä olevilla pienillä koukuilla. Nämä koukut muodostavat niin sanotun cremasterin. Kotelossa on monia pieniä reikiä. Ne mahdollistavat hengityskaasujen kulkeutumisen sisään ja ulos poikasesta.

Saalistajien on helppo hyökätä monien nukanpoikasten kimppuun. Jotkin toukat (Hesperiidae-heimoon ja Parnassiinae- ja Satyrinae-alahaaroihin kuuluvat) valmistavat silkistä ja lehdistä suojia suojellakseen itseään, kun niistä tulee toukkia. Näitä suojia kutsutaan koteloiksi. Useimmilla perhosen poikasilla ei ole koteloita suojakseen. Sen sijaan poikaset ovat ruskean tai vihreän värisiä naamioidakseen itsensä lehtien ja oksien seassa. Koteloimattomia poikasia kutsutaan koteloiksi tai koteloiksi.

 
Vanhan maailman pääskysenhäntä (Papilio machaon) kotelo  


Vanhan maailman nieluhäntä (Papilio machaon) toukka, jossa näkyy sen osmeterium.  


Tattari (Junonia coenia) toukkia. Huomaa vaihtelu  


Risiinimuna (Ariadne merione)  

Survival

Jotkin perhoset saattavat olla vaikeuksissa elinympäristön häviämisen vuoksi. Metsien ja niittyjen tuhoutumisen vuoksi joillakin perhoslajeilla ei ole paikkaa, jossa ne voisivat ruokailla ja munia. Auttaakseen jotkut ihmiset istuttavat perhospuutarhan, jossa on kukkia, joissa on paljon mettä perhosten ravinnoksi. Jotkut pitävät myös kasveja, joihin perhoset munivat, ja nauttivat siitä, kun toukat kuoriutuvat ja syövät kasveja. Kemialliset sumutteet, joita käytetään pitämään tuholaiset poissa puutarhakasveista, tappavat myös perhosia.

 

Perhosperheet

Perhosperheet
Perhe	Yleinen nimi	Ominaisuudet	Kuva
Hedylidae	Amerikkalaiset perhoset	Pienet, ruskeat, kuten geometriset koiperhoset; antennit eivät ole räpylättyjä; pitkä, ohut vatsa.
Hesperiidae	Kipparit	Pieni, syöksyvä lento; antennien kerhot koukussa taaksepäin.
Lycaenidae	Siniset, kuparinväriset, hiusraidat...	Pienet, kirkkaan väriset; niillä on usein valepäät, joissa on silmäpisteitä, ja pienet pyrstöt, jotka muistuttavat antenneja.
Nymphalidae	Harja- tai nelijalkaiset perhoset.	Yleensä etujalkoja on lyhennetty, joten ne näyttävät nelijalkaisilta; usein kirkkaan värisiä.
Papilionidae	Pääskysenhännät	Usein siivissä on "hännät"; toukka tuottaa pahan maun osmeterium-elimen avulla; toukka tuetaan silkkivyön avulla.
Pieridae	Valkoiset ja liittolaiset	Useimmiten valkoinen, keltainen tai oranssi; joitakin vakavia Brassica-lajin tuholaisia; poikasia tukee silkkivyö.
Riodinidae	Metalmarks	Siivissä on usein metallinhohtoisia täpliä; usein silmiinpistävän mustan, oranssin ja sinisen värisiä.

Värikkäitä perhosia

Monarkki perhonen galleria

 

Aiheeseen liittyvät sivut

• Perhosten ja koiperhosten väliset erot
• Puolustus saalistusta vastaan
• Eläinten väri
• Moth
• Lepidoptera