Fysiikassa kelluvuus (ääntäminen /ˈkelːʋuus/) on esineeseen kohdistuva voima, joka pyrkii nostamaan esineen tai pitämään sen pinnalla. Kelluvuus syntyy paine-erosta esineen eri puolilla sitä ympäröivässä nesteessä tai ilmassa. Termi tulee suomen kielen verbistä "kellua".

Määritelmä ja periaate

Nettomääräinen ylöspäin suuntautuva kelluntavoima on yhtä suuri kuin kappaleen syrjäyttämän ympäröivän aineen paino. Tämä periaate tunnetaan yleensä Archimedeen periaatteena. Tämän voiman ansiosta esine voi kellua, olla neutrally buoyant (lepäämässä) tai näyttää kevyemmältä kuin sen todellinen paino.

Kaava ja laskeminen

Kelluntavoima Fk voidaan ilmaista muodossa:

Fk = ρ · V · g

  • ρ on ympäröivän aineen (veden tai ilman) tiheys
  • V on kappaleen syrjäyttämän aineen tilavuus (täysin tai osittain upotetusta osasta)
  • g on putoamiskiihtyvyys (noin 9,81 m/s² maan pinnalla)

Esineen näennäinen paino vedessä on sen todellinen paino miinus kelluntavoima. Jos kelluntavoima on suurempi kuin esineen paino, esine nousee; jos se on pienempi, esine uppoaa.

Tekijät, jotka vaikuttavat kelluvuuteen

  • Tiheys: Kappaleen keskimääräinen tiheys verrattuna ympäristön tiheyteen ratkaisee, kelluuko vai uppoaako esine. Esimerkiksi jää kelluu veden pinnalla, koska jään tiheys on pienempi kuin veden.
  • Upotettu tilavuus: Mitä suuremman tilavuuden kappale syrjäyttää, sitä suurempi kelluntavoima on.
  • Muoto ja vakaus: Vaikka tiheys ratkaisee kellumisen yleisesti, kappaleen muoto ja painopiste vaikuttavat sen vakauteen. Keskuksen ja tukipisteiden sijainti (keskipiste, kellumiskeskus) määrää, kääntyykö alus helposti vai pysyykö pystyssä.
  • Ympäristön olosuhteet: Nesteen tai ilman tiheys muuttuu lämpötilan ja suolapitoisuuden mukaan (esim. merivesi on suolaisempaa ja tiheämpää kuin makea vesi), mikä vaikuttaa kelluvuuteen.

Esimerkkejä ja sovelluksia

  • Ajoneuvoille kuten veneille ja laivoille kelluvuus tarkoittaa sitä, että aluksen kokonaiskeskitiheys (sisältäen ilman täyttämän tilavuuden) on pienempi kuin veden tiheys. Siksi teräksestä valmistettu laiva voi silti kellua — koska se sisältää paljon ilmaa.
  • Ilmapallot ja ilmalaivat käyttävät kelluvuutta ilman suhteen: täyttämällä tilan kevyemmällä kaasulla (esim. helium tai lämmin ilma) saadaan kokonaiskappaleen tiheys pienemmäksi kuin ympäröivän ilman, jolloin nousuvoima syntyy.
  • Submarinat säätelevät kelluvuuttaan ballastisäiliöiden täytön avulla, jolloin ne voivat uida pinnan alle tai nousta takaisin pintaan.
  • Pienet esineet ja eläimet (esim. hyönteiset veden pinnalla) voivat pysyä pinnalla myös pintajännityksen ansiosta; tämä ilmiö on eri mekanismi kuin hydrostaattinen kelluvuus, mutta usein samanaikaisesti merkityksellinen.

Esimerkki laskelmasta

Jos kappale syrjäyttää vettä tilavuuden 0,02 m³ ja veden tiheys on 1000 kg/m³, kelluntavoima on:

Fk = 1000 kg/m³ · 0,02 m³ · 9,81 m/s² ≈ 196,2 N

Jos kappaleen paino on pienempi kuin ~196 N, se nousee pintaan tai kelluu.

Huomioita käytännössä

  • Suuret alukset suunnitellaan niin, että niiden keskipiste ja kellumiskeskus sijoittuvat siten, että alus pysyy vakaana myös kuormattaessa ja aallokossa.
  • Kelluvuuden ymmärtäminen on olennaista sekä meriliikenteessä että ilmailussa ja insinööritieteissä (esim. säiliöiden ja uppoumarakenteiden suunnittelu).
  • Kun mitataan kappaleen tiheyttä tai etsitään uppoamisen–kellumisen rajaa, käytetään usein mittauksia vedessä tai arkkimedeenperiaatteen mukaista koeasetelmaa.