Palovamma
Palovamma on ihmisen ihoon tai jopa lihaan kohdistuva vamma. Palovamman voi aiheuttaa kuumuus, kylmyys, sähkö, kemikaalit, kitka tai säteily. Useimmat palovammat johtuvat kuumien nesteiden, kiinteiden aineiden tai tulen aiheuttamasta kuumuudesta. Vaikka palovammojen määrä on samanlainen miehillä ja naisilla, taustalla olevat syyt ovat usein erilaisia. Joillakin alueilla naisilla riski liittyy avoimen ruoanlaittotulen tai vaarallisen lieden käyttöön. Miehillä riski liittyy työympäristöön. Alkoholismi ja tupakointi ovat muita riskitekijöitä. Palovammoja voi syntyä myös itsensä vahingoittamisen tai ihmisten välisen väkivallan seurauksena.
Palovammat voivat olla hyvin vakavia vammoja, ja joissakin tapauksissa ne voivat jopa aiheuttaa kuoleman. Riippuen siitä, kuinka syvälle palovamma ulottuu ja kuinka paljon ihoa palovamma koskee, palovamma voi olla hätätilanne. Lapsilla vähintään viiden prosentin ihosta on oltava vaurioitunut. Aikuiset voivat sietää jopa kymmenen prosenttia vahingoittuneesta ihosta.
Tietynasteiset palovammat vaikuttavat koko kehoon: Yleisiä reaktioita ovat verenkiertosokki, systeeminen tulehdusreaktio-oireyhtymä ja sepsis.
Aiheuttaa
Yhdysvalloissa lähes kahdeksan kymmenestä palovammasta johtui tulipalosta, liekistä tai kuumasta nesteestä. Suurin osa (69 %) palovammoista sattuu kotona tai työpaikalla (9 %), ja useimmat ovat tapaturmia. 2 % johtuu toisen henkilön pahoinpitelystä ja 1-2 % itsemurhayrityksestä. Näistä lähteistä voi aiheutua hengitystie- ja/tai keuhkovaurioita, joita esiintyy noin 6 prosentilla.
Ominaisuudet
Palovammat ovat yleensä vähäisiä. Ne ovat yleensä asteesta yksi lievään asteeseen kaksi. Toiset ovat voimakkaampia, kuten aste 3. Ihmiset voivat saada voimakkaampia palovammoja korkeasta kuumuudesta tai radioaktiivisista esineistä.
Ensimmäisen asteen palovammat
Ensimmäisen asteen palovammat ovat lieviä ja ne voidaan parantaa kotona. Ne jättävät harvoin arpia. Henkilö voi saada ne kuumasta vedestä, pienestä auringonpolttamasta tai koskettamalla kuumaa metallia. Se aiheuttaa kipua, mutta vain ihon pintakerros palaa eikä hermoja vahingoiteta.
Toisen asteen palovammat
Toisen asteen palovammat voidaan parantaa kotona, mutta jotkut ihmiset haluavat viedä ne mieluummin sairaalaan. Tämän asteen palovamma ulottuu toiseen ihokerrokseen.
Kolmannen asteen palovammat
Kolmannen asteen palovammat ovat vakavimpia palovammoja, joista useimmat ihmiset voivat selvitä hengissä. Vaikka ne voivat olla vakavia, kuoleman mahdollisuus on hyvin pieni, jos ne hoidetaan sairaalassa heti. Se palaa kaikkien kolmen ihokerroksen läpi jättäen jälkeensä rupen.
Neljännen asteen palovammat
Tämän asteinen palovamma läpäisee ihon ja tuhoaa sen lähellä olevat hermot. Neljännen asteen palovamma-alueella ei ole kipua hermojen tuhoutumisen vuoksi, mutta palovamman ympärillä voi esiintyä valtavaa kipua. Hyvin harva selviää siitä hengissä. Se on hoidettava sairaalassa mahdollisimman pian, jos se tapahtuu ja henkilö on vielä elossa.
| Nimet | Mukana olevat kerrokset | Ulkonäkö | Tekstuuri | Tunne | Parantumisaika | Komplikaatiot | Esimerkki |
| Pinnallinen (1. aste) | Epidermis | Punainen ilman rakkuloita | Kuiva | 5-10 päivää | Toistuvat auringonpolttamiset lisäävät ihosyövän riskiä myöhemmin elämässä |
| |
| Pinnallinen osittainen paksuus (2. aste) | ulottuu pinnalliseen (papillaariseen) dermikseen. | Punainen ja kirkas rakkula. Vaalea paineen vaikutuksesta | Kostea | Erittäin kivulias | 2-4 viikkoa | Paikallinen infektio/selluliitti |
|
| Syvä osittainen paksuus (2. aste) | ulottuu syvään (retikulaariseen) dermikseen. | Punavalkoinen ja verisiä rakkuloita. Vähemmän haalistumista. | Kostea | Kivulias syvällä paineella | 4-8 viikkoa | Arpeutuminen, supistumat (voi vaatia poistoa ja ihonsiirtoa). |
|
| Täysi paksuus (3. aste) | Laajenee koko dermiksen läpi | Jäykkä ja valkoinen/ruskea | Kuiva, nahkainen | Kivuton | Pitkittynyt ja epätäydellinen | Arpeutuminen, supistumat, amputaatio |
|
| 4. aste | Leviää ihon, ihonalaisen kudoksen läpi ja sen alla olevaan lihakseen ja luuhun. | Musta; hiiltynyt ja hiiltynyt | Kuiva | Kivuton | Vaatii leikkauksen | Amputaatio, merkittävä toimintakyvyn heikkeneminen, mahdollinen kuolio ja joissakin tapauksissa kuolema. |
|
Lund-Browderin kaavio palovamman kokonaispinta-alan arvioimiseksi.
Historia
Yli 3 500 vuoden takaiset luolamaalaukset dokumentoivat palamisia ja niiden hoitoa. Varhaisimmissa egyptiläisissä palovammojen hoitoa koskevissa tiedoissa kuvataan poikalasten äideiltä saadusta maidosta valmistettuja sidoksia. Edwin Smithin papyrus vuodelta 1500 eaa. kuvaa hoitoja, joissa käytetään hunajaa ja hartsisuolaa. Monia muitakin hoitomuotoja on käytetty aikojen saatossa, kuten kiinalaiset ovat käyttäneet teelehtiä, joiden käyttö on dokumentoitu 600-luvulla eaa., Hippokrates on käyttänyt sianrasvaa ja etikkaa 400-luvulla eaa. ja Celsus viiniä ja mirhaa 100-luvulla eaa. Ranskalainen parturi-kirurgi Ambroise Paré kuvasi ensimmäisenä eriasteisia palovammoja 1500-luvulla. Guillaume Dupuytren laajensi nämä asteet kuuteen eri vakavuusasteeseen vuonna 1832.
Ensimmäinen palovammoja hoitava sairaala avattiin vuonna 1843 Lontoossa, Englannissa, ja nykyaikaisen palovammahoidon kehittäminen alkoi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Henry D. Dakin ja Alexis Carrel kehittivät standardit palovammojen ja haavojen puhdistamiseen ja desinfiointiin natriumhypokloriittiliuoksella, mikä vähensi merkittävästi kuolleisuutta. 1940-luvulla tunnustettiin varhaisen palovammojen poiston ja ihonsiirron merkitys, ja samoihin aikoihin kehitettiin nestehengitys ja sitä ohjaavat kaavat. Tutkijat osoittivat 1970-luvulla, että suurten palovammojen jälkeinen hypermetabolinen tila on merkittävä.
Guillaume Dupuytren (1777-1835), joka kehitti palovammojen asteluokituksen.
