Kastraatti (monikko kastraatit) oli mieslaulaja, jolla oli poikkeuksellisen korkea ja usein erittäin kantava ääni. Tällainen ääni syntyi yleensä, kun nuori poika kastroitin ennen murrosikää, mutta myös jotkin hormonaaliset häiriöt saattoivat johtaa samanlaiseen äänityyppiin. Sana castrato tarkoittaa kirjaimellisesti kastroitua. Kastraatteja arvostettiin erityisesti oopperan kulta-aikana: monet Georg FriderichHändelin ja muiden aikalaissäveltäjien tärkeistä sopraanorooleista oli kirjoitettu kastraateille. Nykyään samat roolit esitetään tavallisesti naissopraanojen tai falsetilla laulavien countertenoreiden avulla, koska kastraatteja ei enää ole.
Miten kastraatit syntyivät ja koulutettiin
Italiassa oli 1600-luvulla suhteellisen yleistä kastroida ääniominaisuuksiltaan lupaavia poikia. Kastroida saatettiin niin köyhistä kuin varakkaammistakin perheistä, ja motiivina oli usein toivo paremmasta tulevaisuudesta tai kirkollisesta urasta. Vaikka toimenpide oli monin paikoin laitonta, sitä tehtiin salaa ja joissain yhteisöissä laajemminkin.
Kastroidut pojat sijoitettiin usein erikoistuneisiin musiikkioppilaitoksiin, joissa he saivat pitkäjänteistä laulun ja soittamisen opetusta. Oppilaista pidettiin huolta; heille annettiin erityishoitoa, esimerkiksi pidettiin lämpimänä ja suojattuna, jotta he eivät sairastuisi ja menettäisi ääntään. Onnistuneimmat kastraatit etenivät oopperan tähtinä, kun taas muita käytettiin usein kirkkomusiikissa — monia hyvistä, mutta ei oopperan huipulle yltäneistä laulajista rekrytoitiin kirkkokuoroihin.
Äänelliset ominaisuudet ja roolit
Kastraation kautta syntynyt ääni oli yhdistelmä lapsen äänen korkeutta ja aikuisen ruumiin voimaa: koska murrosiän hormonaaliset muutokset jäivät pois, äänihuulet eivät pitentyneet samalla tavalla kuin muilla miehillä, mutta rintakehä ja keuhkot saattoivat kasvaa normaalisti. Tämän vuoksi kastraatit pystyivät usein tuottamaan äänen, joka oli sekä korkeampi että poikkeuksellisen voimakas ja pitkäkestoinen verrattuna normaaleihin lastenääniin. Tarkka äänenväri vaihteli yksilöllisesti; joillakin kastraateilla oli luonnostaan kirkas sopraaninen sointi, toisilla tumma, jopa kontraltoa muistuttava luonne.
Oopperakentällä kastraateille kirjoitettiin usein vaativia, koristeellisia aarioita, joiden tekniikka ja ilmaisullisuus korostivat laulajan virtuoosisuutta. Heidän taitonsa sisälsivät runsasta musiikillisten koristeiden käyttöä, nopeita juoksutuksia ja laajan dynamiikan hallintaa. Italialainen ooppera levisi Eurooppaan, erityisesti 1700-luvulla, ja kastraatit olivat keskeisiä esiintyjiä myös Lontoossa ja muissa musiikkikeskuksissa. Saksalaissyntyinen säveltäjä Georg FriderichHändel (Händel) vaikutti suuresti siihen, että italialaiset oopperaperinteet ja kastraattien suosio levisivät Englantiin; monet Lontoossa esiintyneet laulajat olivat italialaisia kastraatteja. Kuuluisin heistä oli Farinelli (Farinelli), mutta maineeseen nousivat myös mm. Senesino, Caffarelli ja Carestini.
Sosiaalinen ja eettinen tausta
Kastraattien ilmiö liittyi tiiviisti sekä kirkon että oopperan tarpeisiin: kirkko tarvitsi korkeita ääniä kuorolauluun, ja ooppera etsi näyttäviä tähtiä. Monille köyhille perheille kastraatio nähtiin keinona parantaa lapsen taloudellisia mahdollisuuksia — onnistunut laulu-ura saattoi nostaa perheen sosiaalista asemaa. Toisaalta toimenpide oli traumaattinen, rikkoo yksilön ruumiillista koskemattomuutta ja herätti eettisiä kysymyksiä jo omaan aikaansa.
Lopun aikakausi ja perintö
Kastraattien suosio alkoi hiipua 1700–1800 -lukujen vaihteessa, kun musiikillinen maku muuttui kohti luonnollisempaa ja realistisempaa ilmaisua ja naisten esiintyminen näyttämöllä yleistyi. Kastraattien käyttö väheni vähitellen, ja 1800-luvun puoliväliin mennessä heidän roolinsa oopperassa oli lähes kadonnut. Kastraatteja kuitenkin esiintyi vielä kirkkojen kuoroissa pidempään.
Viimeinen tunnettu kastraatti oli Alessandro Moreschi, joka kuoli vuonna 1922 64-vuotiaana. Hänen äänestään on olemassa vuonna 1902 tehty äänite, joka on kuunneltavissa verkossa. Äänite on tärkeä historiallinen dokumentti, mutta se ei välttämättä anna täydellistä kuvaa kastraattiäänen kauneudesta tai teknisestä tasosta: Moreschi oli äänitysten aikaan jo vanhempi mies, ja tallennusmenetelmät olivat alkukantaisia.
Tutkimus ja nykyesitykset pyrkivät rekonstruoimaan kastraattien musiikillista perintöä; tähän käytetään lähdeaineistoja, aikalaisten kuvauksia ja vertausta nykyaikaisiin kontra-alttoihin, mezzosopraanoihin ja countertenoreihin, jotka tulkitsevat historiallista ohjelmistoa omilla äänillään. Kastraattien tarina herättää edelleen kysymyksiä musiikin, yhteiskunnan ja etiikan risteyskohdista, ja heidän perintönsä näkyy yhä barokkimusiikin ja oopperan historiassa.
