Koristelu (musiikki)
Musiikissa ornamentit ovat nuotteja, joita lisätään kappaleen pääsävyihin, jotta kappaleesta tulisi mielenkiintoisempi. Koristeluja on monenlaisia, kuten trillit ja diat. Renessanssin ja barokin aikakauden musiikissa on paljon ornamentteja. Säveltäjä osoittaa yleensä nuottien yläpuolelle kirjoitetuilla pienillä merkeillä, mitä koristeluja tarvitaan. Joissakin kappaleissa, erityisesti hitaissa osissa, säveltäjät eivät useinkaan näyttäneet tarvittavia ornamentteja: he odottivat, että esittäjät laittavat ne itse. Musiikin oikean ornamentointitavan ymmärtäminen oli ennen hyvin tärkeä osa laulu- tai soittotaitoa.
Oikea tapa koristella musiikkia vaihteli paljon maasta ja vuosisadasta toiseen. Ajatukset siitä, miten musiikkia pitäisi esittää, muuttuivat jatkuvasti. Nykypäivän muusikoiden, jotka haluavat soittaa näiden vanhempien aikakausien musiikkia, on tärkeää tietää mahdollisimman paljon historiallisista musiikkityyleistä. Joskus meidän on tehtävä arvauksia siitä, mitä säveltäjä on saattanut haluta. Onneksi useat säveltäjät ja musiikkiteoreetikot ovat kirjoittaneet kirjoja siitä, miten ornamentteja soitetaan. Näin voimme ymmärtää erilaisia esitystyylejä. Joskus säveltäjät kirjoittivat musiikkiinsa esipuheen (johdannon) selittääkseen esittäjälle, miten heidän kirjoittamiaan ornamentteja soitetaan.
Koristeita on erilaisia. Grace-nuotti on nuotti, joka on kirjoitettu pienemmällä fontilla osoittamaan, että sen nuottiarvoa (sen kestoa) ei lasketa osaksi tahdin kokonaisaikaa.
Espanjassa näitä koristeita kutsuttiin nimellä "diferenzias". Niitä käytettiin jo 1500-luvulla, jolloin valmistettiin ensimmäiset kitaransoiton nuottikirjat. Ranskalaisessa musiikissa niitä kutsuttiin "agréments".
Ornamentteja kirjoitettiin vielä klassisen musiikin aikakauden musiikissa, vaikka niitä käytettiin vähitellen yhä vähemmän, kun säveltäjät alkoivat kirjoittaa tarkasti kaikki soitettavat nuotit. Romantiikan kaudella niitä ei juuri käytetty lukuun ottamatta "tr", joka tarkoittaa "trilliä".
Barokin/klassisen koristeen tyypit
Trill
Trilleri on nopea vuorottelu pääsävelen ja sen yläpuolella olevan sävelen välillä. Se tunnettiin myös nimellä shake. Yleensä, jos musiikki on kirjoitettu ennen vuotta 1800, trilli soitetaan aloittamalla nuotti kirjoitetun nuotin yläpuolelta. Jos musiikki on kirjoitettu vuoden 1800 jälkeen, trilleri soitetaan yleensä aloittamalla kirjoitetusta nuotista ja nousemalla sen yläpuolella olevaan nuottiin. Tämä ei tietenkään ollut kiinteä sääntö: esitystyylin muutokset tapahtuivat vähitellen.
Joskus trilleri päättyy käänteeseen (nuotin yläpuolella oleva nuotti, päänuotti, nuotin alapuolella oleva nuotti, päänuotti).
Trilleri esitetään nuotinnuksessa joko a t r {\displaystyle tr~~~~}
tai a t r {\displaystyle tr~~~~} ~~~, jossa ~ edustaa trillerin pituutta, nuottiviivan yläpuolella.
Mordent
Mordentti on kuin hyvin lyhyt trilleri, yleensä vain päänuotti, sen yläpuolella oleva nuotti ja taas päänuotti. Jos keskimmäinen nuotti on alempi nuotti, sitä kutsutaan "käänteiseksi mordentiksi" tai "alemmaksi mordentiksi".
Ylempi mordentti merkitään lyhyellä vinoviivalla (joka voi myös merkitä trilliä); alempi mordentti on sama ja sen läpi kulkee lyhyt pystyviiva:
Kuten trillin kohdalla, mordentin tarkka soittonopeus riippuu kappaleen nopeudesta, mutta kohtuullisella nopeudella edellä mainittu soitto voisi olla seuraavanlainen:
Käännä
Lyhyt luku, joka koostuu merkityn nuotin yläpuolella olevasta nuotista, itse nuotista, merkityn nuotin alapuolella olevasta nuotista ja taas itse nuotista. Se on merkitty peilikuvioisella S-kirjaimella, joka on sivussa nuottiviivan yläpuolella.
Alempi lisätty nuotti voi olla kromaattisesti korotettu (muuttua teräväksi).
Käänteinen käänne (nuotin alapuolella oleva nuotti, itse nuotti, sen yläpuolella oleva nuotti ja taas itse nuotti) osoitetaan yleensä laittamalla lyhyt pystyviiva normaalin käänne-merkin läpi, vaikka joskus itse merkki käännetään ylösalaisin.
Appoggiatura
Appoggiatura tarkoittaa kirjaimellisesti "nojaavaa nuottia". Sana tulee italian kielen sanasta appoggiare, "nojautua". Se on nuotti, joka haluaa laskeutua seuraavaan, harmoniaan kuuluvaan nuottiin. Säveltäjät kirjoittivat appoggiaturan usein pienellä fontilla. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että se on soitettava ottamalla puolet seuraavan nuotin aika-arvosta (esimerkiksi: appoggiatura kvaterin (kahdeksasosanuotin) edessä muuttaa molemmat nuotit kahdeksi puolikvateriksi (kuudestoistaosanuotiksi). 1700-luvulla säveltäjät lakkasivat kirjoittamasta niitä pienellä fontilla ja kirjoittivat ne vain tavallisina nuotteina.
Acciaccatura
Acciaccatura on nuotti, joka soitetaan mahdollisimman nopeasti. Se tarkoittaa "murskattua nuottia" (italian acciaccare tarkoittaa "murskata"). Se kirjoitetaan tavallisesti pienellä fontilla, mutta sen läpi on viiva, joka osoittaa, että kyseessä ei ole appoggiatura. Useimmat esittäjät soittavat acciaccaturan täsmälleen tahdin kohdalla, mutta joskus on parempi soittaa se juuri ennen tahtia, jotta pääsävel on täsmälleen tahdin kohdalla.
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys: Mitä ovat ornamentit musiikissa?
V: Ornamentit musiikissa ovat nuotteja, joita lisätään musiikkikappaleen pääsäveliin, jotta kappaleesta tulisi mielenkiintoisempi.
K: Minkälaisia ornamentteja on olemassa?
V: Ornamentteja on monenlaisia, muun muassa trillejä ja liukusointuja.
K: Miten säveltäjät osoittivat, mitä ornamentteja tarvittiin?
V: Säveltäjä osoitti yleensä nuottien yläpuolelle kirjoitetuilla pienillä merkeillä, mitä koristeluja tarvittiin. Joissakin kappaleissa, erityisesti hitaissa osissa, säveltäjät eivät useinkaan näyttäneet tarvittavia koristeluja, vaan odottivat, että soittajat laittavat ne itse.
K: Miten käsitykset siitä, miten musiikkia tulisi esittää, muuttuivat ajan myötä?
V: Ajatukset siitä, miten musiikkia pitäisi esittää, muuttuivat jatkuvasti maasta toiseen ja vuosisadasta toiseen.
K: Mikä on grace-nuotti?
V: "Grace note" on nuotti, joka on kirjoitettu pienemmällä fontilla osoittaakseen, että sen nuottiarvoa (sen kestoa) ei lasketa osaksi tahdin kokonaisaikaa.
K: Milloin diferensioita käytettiin kitaramusiikissa? V: Diferensioita käytettiin jo 1500-luvulla, kun ensimmäiset kitaramusiikkikirjat valmistuivat.
K: Käytettiinkö ornamentiikkaa vielä klassisen ajan sävellyksissä?
V: Klassisen kauden musiikissa käytettiin yhä ornamentteja, vaikka ne vähitellen vähenivät, kun säveltäjät alkoivat kirjoittaa tarkasti kaikki soitettavat nuotit.
