Kaarle X (1757-1836), Ranskan ja Navarran kuningas (1824–30). Hän oli Ludvig XV:n pojanpoika ja kuningasten Ludvig XVI ja Ludvig XVIII nuorempi veli. Kaarle tunnettiin ennen kruunautumistaan nimellä Charles Philippe, comte d'Artois. Ranskan vallankumouksen aikana hän oli yksi emigranttien johtajista, ja myöhemmin hänestä tuli Bourbonien vanhemman haaran viimeinen hallinnut kuningas Ranskassa.

Varhaiselämä ja perhetausta

Kaarle syntyi 9. lokakuuta 1757 kuninkaalliseen sukuun ja kasvoi Versailles'n hovissa. Hän kuului Bourbonien kuninkaalliseen perheeseen ja oli nuorena aktiivinen hovielämässä ja poliittisena toimijana. Perhesuhteet muuttuivat ratkaisevasti vallankumouksen myötä, jolloin monia Bourbonin lähisukulaisia vastaan hyökättiin ja osa perheestä pakeni ulkomaille.

Pako ja emigranttivuodet

Ranskan vallankumouksen aikana Kaarle lähti maanpakoon ja liittyi emigranttien joukkoon, jotka pyrkivät palauttamaan monarkian. Hän vietti vuosia ulkomailla, erityisesti aluksi Britannian ja muiden Euroopan monarkioiden alueella, ja osallistui useisiin yrityksiin palata valtaan tai tukea kuninkaallista palautusta. Emigranttina hän rakennutti suhteita muihin konservatiivisiin ja monarkistisiiin piireihin ja vaati korvauksia ja omaisuuden palauttamista niille, jotka olivat menettäneet omaisuuttaan vallankumouksen aikana.

Paluu ja kruunautuminen

Napoleonin vallan kukistumisen jälkeen Bourbonit palautettiin valtaan. Kaarlen veljen, kuningas Ludvig XVIII:n, kuoltua 1824 Charles Philippe nousi valtaistuimelle ja hallitsi nimellä Kaarle X. Kruunauksensa jälkeen hän pyrki vahvistamaan monarkian ja kirkon asemaa sekä palauttamaan vanhoja privilegioita, mikä näkyi hallinnossa ja lainsäädännössä konservatiivisina uudistuksina.

Hallintopolitiikka ja kiistat

Kaarlen hallitseminen oli luonteeltaan konservatiivinen ja usein reaktionäärinen. Hänen politiikkansa suosi muun muassa:

  • korvaukset emigranteille (palautuksia ja taloudellisia kompensaatioita niille, jotka olivat menettäneet omaisuuttaan vallankumouksen aikana);
  • kirkon aseman vahvistaminen ja katolisen kirkon vaikutusvallan lisääminen julkisessa elämässä;
  • lehdistön ja poliittisen toimintavapauden rajoitukset, jotka herättivät laajaa vastustusta liberaalipiireissä;
  • suhde parlamenttiin ja pyrkimykset rajoittaa edustuksellista valtaa alistamalla se kuninkaan tahdon alle.

Nämä toimet lisäsivät jännitteitä hallitsijan ja uudistusta kannattavien ryhmien välillä sekä heikensivät kansansuosiota etenkin suurissa kaupungeissa kuten Pariisissa.

Heinäkuun 1830 määräykset ja vallankumous

Kesällä 1830 Kaarle X määräsi niin kutsutut heinäkuun määräykset (Ordonnances), joilla muun muassa:

  • rajoitettiin sananvapautta ja painovapautta,
  • liikuteltiin edustuksellisia oikeuksia ja lakkautettiin osa parlamentin toimivallasta,
  • pyrkimyttiin järjestämään uusia vaaleja hallitsijalle suotuisemmalla otteella.

Nämä määräykset johtivat laajoihin mielenosoituksiin ja kolmen päivän kapinaan (27.–29. heinäkuuta 1830), jota kutsutaan usein Trois Glorieuses —'kolme kunniakasta päivää' — vallankumoukseksi. Kapinan seurauksena Kaarle X menetti vallan ja luopui kruunusta 2. elokuuta 1830 hyvänsä poikansa eduksi, mutta poliittinen tilanne muuttui nopeasti: kansalliskokous kutsui valtaan Orléans-sukuisen Louis-Philippen, joka kruunattiin ”Ranskan kansan kuninkaaksi”.

Abdikointi ja viimeiset vuodet

Kaarle X:n luovuttua kruunusta hän lähti maanpakoon. Hän vietti loppuelämänsä ulkomailla — aluksi Isossa-Britanniassa ja myöhemmin Itävallan vaikutusalueella — eläkkeellä ja Legitimistien hengessä kuninkaallista perintöään valvellen. Kaarle kuoli 6. marraskuuta 1836; hänen kuolemansa merkitsi symbolista loppua Bourbonien vanhemman haaran hallitsemiselle Ranskassa.

Perintö ja merkitys

Kaarle X:n hallinto on historiallisesti nähty viimeisenä yrityksenä palauttaa vanhan hovi- ja kirkkojärjestyksen valta-asema Ranskassa. Hänen politiikkansa ja varsinkin heinäkuun määräykset sytyttivät laajaa vastarintaa, joka johti lopulta kuninkaallisen vallan murenemiseen ja poliittiseen kääntymykseen kohti liberaalimpaa ja porvarillista hallintoa Louis-Philippen johdolla. Legitimistit pitivät häntä ja hänen jälkeläistään oikeina Bourbonin perillisinä, mutta käytännössä Ranskan poliittinen kehitys kääntyi kohti erilaisia ratkaisuja monarkian ja kansanvallan suhteesta.