Chelonia (Testudines) – kilpikonnien järjestys ja vihreä merikilpikonna
Chelonia (Testudines) — kattava opas kilpikonnien järjestyksestä, evoluutiosta ja vihreästä merikilpikonnasta (Chelonia mydas): elintavat, tuntomerkit ja suojelu.
Chelonia on nimi koko kilpikonnien järjestykselle ja tietylle kilpikonnalle:
- Chelonia, kaikkien kilpikonnien nimi. Nykyään käytetään usein mieluummin nimitystä Testudines.
- Chelonia mydas, vihreä merikilpikonna.
Taksonomia ja nimistön selitys
Termi Chelonia on historiallisesti käytetty nimi, jolla on viitattu kilpikonnien ryhmään. Nykyisessä taksonomiassa koko kilpikonnien järjestystä kutsutaan yleisimmin nimellä Testudines, joka kattaa sekä maa- että vesikilpikonnat. Samanaikaisesti Chelonia toimii myös sukunimenä (genus) eräille merikilpikonnille — tunnetuin laji on Chelonia mydas, vihreä merikilpikonna.
Chelonia mydas — vihreä merikilpikonna
Chelonia mydas (vihreä merikilpikonna) on yksi suurimmista ja tunnetuimmista merikilpikonnalajeista. Se esiintyy laajasti trooppisilla ja subtrooppisilla merialueilla ympäri maailmaa.
- Ulkonäkö: Aikuisilla on selkeä, suippo kilpi (kuori), jonka väritys vaihtelee vihertävän, ruskean ja harmaan sävyissä. Poikaset ja nuoremmat yksilöt ovat usein tummempia.
- Koko ja ikä: Aikuisten kilpi voi olla useita kymmeniä senttimetrejä pitkä; suuret yksilöt voivat saavuttaa yli metrin kilvenpituuden ja painaa useita kymmeniä kiloja. Lajin elinikä on pitkä; yksilöt voivat elää useita vuosikymmeniä.
- Ravinto: Nuoret yksilöt ovat opportunistisesti sekoituseläin- ja kasviravintoa, kun taas aikuiset ovat pääosin kasvinsyöjiä, ja niiden ruokavalio koostuu suurelta osin meriruohosta ja levistä — tästä johtuu lajin nimi "vihreä".
- Lisääntyminen: Naaras palaa pesimäalueelleen munimaan samalle rannalle, jossa se itse syntyi. Pesintäkausina naaras kaivertaa hiekkaan pesäkuopan ja munii klustereissa kymmeniä tai jopa satoja munia. Monet poikaset eivät selviydy veteen asti, joten lisääntymiskäyttäytymisessä on paljon vaaraa ja vaihtelua.
Esiintyminen ja elinympäristöt
Vihreät merikilpikonnat käyttävät monipuolisesti elinympäristöjä: lisääntymisrantoja, matalia rantavesiä, riuttoja ja meriruohoniittyjä. Ne vaeltavat pitkien matkojen päähän ruoka- ja pesimäalueiden välillä.
Uhat
- Elinympäristöjen tuhoutuminen ja rannikkojen kehitys heikentävät pesimärantoja.
- Verkkokalastus ja sivusaaliina pyydystäminen (bycatch) tappavat tai vahingoittavat monia yksilöitä.
- Muoviroska ja muu meripilaantuminen johtavat heitteillejäämiseen ja muovin nielemiseen.
- Illegaalinen munien keruu ja salametsästys sekä laittomat saaliit vähentävät populaatioita.
- Ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten rantahiekan lämpötila, voivat muuttaa sukupuolten suhteita pesissä (monilla kilpikonnalajeilla sukupuoli määräytyy pesän lämpötilan mukaan).
Suojelu
Vihreitä merikilpikonnia suojellaan monin kansainvälisin ja kansallisimin toimin. Toimenpiteitä ovat muun muassa:
- Suojellut pesimärannat ja rannikka-alueiden suojelualueet.
- Kalastusmenetelmien kehittäminen ja tilapäiset rajoitukset sivusaaliin vähentämiseksi (mm. TED-ritilät verkoissa).
- Kansainväliset sopimukset ja kaupparajoitukset (esim. CITES) sekä paikallisten lakien toimeenpano.
- Yleisön tiedottaminen, pesimäalueiden vartiointi ja munien suojaus sekä kuntoutus- ja pelastuslaitokset loukkaantuneille kilpikonnille.
Vaikka monilla alueilla tehdään aktiivista suojelutyötä ja paikallisia populaatioita on pystytty elvyttämään, lajin tila vaihtelee alueittain. Pitkäaikainen suojelu edellyttää sekä pesimärantojen että avomerialueiden suojelua, saastumisen vähentämistä ja kestävän kalastuksen edistämistä.
Etsiä