Kroatian kieltä puhutaan pääasiassa Kroatiassa ja Bosnia ja Hertsegovinassa sekä ympäröivissä Euroopan maissa. Kroatian kieli kuuluu eteläslavien kieliryhmään ja sillä on läheinen sukulaisuus muun muassa serbian ja bosnian kanssa. Kroatian kielioppi on kroaatin kielen kielioppi. Kroatian kieli koostuu kolmesta pääasiallisesta murrealueesta: kansankielestä eli murteesta čakavian (čakavski), kajkavian (kajkavski) ja štokavian (štokavski).

Murteet

Nimet čakavian, kajkavian ja štokavian tulevat kunkin murteen käytetystä sanasta kysymykselle ”mitä”: ča, kaj ja što/šta. Murteiden erot näkyvät ääntämisessä, sanastossa ja osin kieliopissa.

  • Čakavian (čakavski): yleinen erityisesti Adrianmeren rannikolla ja saaristossa; sisältää monia vanhoja piirteitä ja alueellista vaihtelua. Lähellä Adrianmeren rannikkoa kielen piirteissä on ollut vaikutteita myös italian kielestä.
  • Kajkavian (kajkavski): levinnyt Pohjois-Kroatiassa ja Slavoniassa; siinä on enemmän yhteisiä piirteitä unkarin ja Keski-Euroopan kielten vaikutusten kanssa.
  • Štokavian (štokavski): laajimmin levinnyt murre, ja siitä on muodostettu myös modernin kirjakielen pohja. Štokavian-murteessa on useita alakluppia, ja monista niistä kehittyi myöhemmin standardimuotoja sekä Kroatian että Bosnian ja Serbian kirjakielille.

Historia ja kodifiointi

Kroatian kielen kodifioinnin alkua pidetään 1600-luvun alussa, jolloin ensimmäiset kieliopit ja sanakirjamaiset kuvaukset alkoivat ilmestyä. Ensimmäinen tunnettu kroatian kielen kieliopin kirjoittaja oli jesuiittapappi Bartol Kašić, joka laati kieliopin latinaksi vuonna 1604. Vuosina 1604–1836 ilmestyi noin 17 erilaista kroatian kielioppia. Suurin osa näistä käsitteli erityisesti Štokavian murretta, mutta myös kajkavian piirteitä kuvattiin joissain teoksissa.

1800-luvulla kansalliset kielipyrkimykset ja Illyrismi- tai kansallisen heräämisen liikkeet johtivat lisääntyneeseen pyrkimykseen yhdenmukaistaa ja kodifioida kroatian kirjakieltä. Tärkeitä 1800-luvun kielioppiteoksia ovat esimerkiksi Šime Starčevićin teos "Nova ricsoslovnica illiricka" (1812) ja Ignjat Alojzije Brlićin "Grammatik der illyrischen Sprache" (1833). Jo ennen 1800-lukua kroaatin kielen kolmea murretta käytettiin laajalti, mutta kunkin murteen kirjoitustapa vaihteli alueittain.

Historiallisesti kieliopit kuvasivat myös aksenttijärjestelmiä: ajanjaksolla 1604–1836 kuvatuissa kieliopeissa mainitaan usein kolme aksenttia — akuutti, vakava ja circumflex — kun taas esimerkiksi Starčevićin kieliopissa esiintyy neljän aksentin järjestelmä. Nykyaikainen tutkimus ja käytäntö kuvaavat murteiden ääntämystä ja intonaatiota monipuolisemmin, mutta historiallisesti nämä aksenttitermit olivat keskeisiä ääntämisen merkitsemisessä.

Kirjoitusjärjestelmä ja ortografia

Kroatian kirjoitusjärjestelmän kehityksessä on ollut useita vaiheita: varhaisimmat slaavilaiset kirjoitukset alueella olivat glagolitsa (glagolittinen kirjoitus), myöhemmin käytettiin myös kyrillistä ja lopulta latinalaista aakkostoa tuli vallitsevaksi. Nykyinen kroatian standardi käyttää pääsääntöisesti latinalaista aakkostoa.

Merkittävä virstanpylväs oli 1800-luvulla Ljudevit Gajn tekemä ehdotus latinalaisten aakkosten uudistamisesta, jossa hän otti vaikutteita tšekin kirjainjärjestelmästä. Gaj ehdotti useita uusia kirjaimia ja merkintätapoja (esim. č, ž, š, ľ, ň, ď ja ǧ), mutta käytännössä hyväksytyiksi jäivät erityisesti č, ž ja š, sekä puolalaisperäinen ć. Lisäksi Gaj esitti eräitä digrafeja eli kahden kirjaimen yhdistelmiä edustamaan yhtä äännettä; käytössä olevia digrafeja ovat esimerkiksi lj, nj ja dž. Myöhemmin jotkin kirjoitustavat muuttuivat: esimerkiksi yhdistelmät dj tai gj korvattiin kirjaimella đ (Đuro Daničićin ehdotuksen mukaan).

Käytännössä Gajin aakkosto toteuttaa niin sanotun fonemisen periaatteen "piši kuten puhut" — jokaisella äänteellä on yksi tunnusmerkki. Alla muutamia keskeisiä latinakirjaimia ja niiden yleisiä esimerkkejä kroatian sanoista:

  • č – esim. čaša (lasi)
  • ć – esim. ćirilica (kyrillinen kirjoitus; sana näyttää äänteen käytön)
  • š – esim. šuma (metsä)
  • ž – esim. žena (vaimo, nainen)
  • đ – esim. đak (oppilas) tai džep (tasku) – huom. dž on myös erillinen kirjain yhdistelmänä
  • lj, nj, dž – yksittäisinä foneemeina: lj = ljube (rakastaa), nj = njiva (pelto), dž = džem (hillo)

Nykykroatian ortografia pohjautuu pitkälti Gajin periaatteisiin ja myöhempään kielitieteelliseen työhön, ja se on vakioitu kouluopetuksessa, virallisissa teksteissä ja median käytössä. Standardikroaatti perustuu Štokavian murteeseen (useimmiten neo-štokavinen ijekavski ääntämysstandardin piirre), mutta murteiden kirjo ja alueelliset äänne-erot säilyvät elävänä osana puhekieltä.

Nykytilanne

Kroatian standardikieli on virallinen kieli Kroatiassa ja sillä on asema myös Bosnia ja Hertsegovinan osissa. Nykykielessä näkyvät sekä historialliset kehityskulut että modernit normit, ja kirjoitusjärjestelmä on vakiintunut latinalaiseksi Gajin aakkoston mukaiseksi. Vaikka kroatian, bosnian ja serbian kirjakielet ovat läheisiä ja osittain yhteentoimivia, kullakin niistä on omat norminsa, standardinsa ja kansalliset erityispiirteensä.

Tämä yleiskatsaus korostaa murteiden, historiallisen kodifioinnin ja kirjoitusjärjestelmän keskeisiä piirteitä; aiheesta löytyy runsaasti lisälähteitä ääntämystutkimuksesta, historiallisesta kielitieteestä ja ortografian kehityksestä, jos haluat syventää jotakin osa-aluetta tarkemmin.