Kotkarauskut (Myliobatidae) — tunnistus, elintavat ja lajit
Kotkarauskut ovat Myliobatidae-rauskuperheeseen kuuluvia rustokaloja. Ne ovat enimmäkseen suuria lajeja, jotka elävät pikemminkin avomerellä kuin merenpohjassa.
Kotkarauskut syövät nilviäisiä ja äyriäisiä murskaamalla niiden kuoret litteillä hampaillaan, kun taas paholaisrauskut ja mantarauskut suodattavat vedestä planktonia.
Ne ovat erinomaisia uimareita, ja ne pystyvät nousemaan vedestä jopa useita metrejä pinnan yläpuolelle. Muihin rauskuihin verrattuna niillä on pitkä pyrstö ja hyvin erottuva timantinmuotoinen vartalo. Ne ovat ovoviviparisia, ja ne synnyttävät jopa kuusi poikasta kerrallaan. Niiden pituus vaihtelee 48 senttimetristä 9,1 metriin.
Häntä näyttää ruoskalta, ja se voi olla yhtä pitkä kuin vartalo. Sillä on pisto. Kotkarauskut elävät lähellä rannikkoa 1-30 metrin syvyydessä, ja poikkeustapauksissa niitä tavataan jopa 300 metrin syvyydessä. Kotkarauskut näkee yleisesti risteilemässä hiekkarantoja pitkin hyvin matalissa vesissä.
Tunnistus
Kotkarauskut erottuvat selvästi timantin- tai siipimäisestä (levyseinäisestä) vartalostaan ja pitkistä, sirommista etusiivistä, jotka muistuttavat kotkaa tai haukkaa liidossa. Niiden ruumiin etuosassa oleva levy on leveä ja teräväkulmainen. Suun alueella on usein voimakkaat, laattamaiset hampaat, jotka on erikoistettu kovakuoristen saaliiden murskaamiseen. Häntä on yleensä pitkä ja ohut; monilla lajeilla siinä on piikki tai useampi piikki, jonka pistos voi aiheuttaa vakavia haavoja.
Ravinto ja ruoka
Kotkarauskut saalistavat pääasiassa pohjan läheisyydessä eläviä eliöitä: nilviäisiä, äyriäisiä ja muutakin kovakuorista saalista. Ne käyttävät litteitä, laatanmuotoisia hampaitaan shellien murskaamiseen. Joillain lajeilla on myös tapana kaivella hiekkaa ja mutaa saadakseen esiin piilottelevia äyriäisiä tai simpukoita.
Lisääntyminen ja elinkierto
Kotkarauskut ovat ovoviviparisia eli munat kehittyvät äidin sisällä ja poikaset syntyvät elävinä. Emokalojen kohtuun kehittyneet poikaset saattavat alkuvaiheessa saada ravintoa keltuaispussista ja myöhemmin erityisistä kohdun eritteistä (histotrofia). Kanta ja poikasmäärä vaihtelevat lajeittain, mutta syntyvä määrä on usein melko pieni (joillain lajeilla jopa yksi–kuusi poikasta kerralla), mikä tekee populaatioista herkempiä ylikalastukselle.
Elinympäristö ja käyttäytyminen
Kotkarauskut viihtyvät sekä matalissa rannikkoalueissa että avoimemmilla merialueilla. Ne uiskentelevat usein lähellä pohjaa mutta myös vesipinnan läheisyydessä ja pystyvät tekemään näyttäviä hyppyjä yli vedenpinnan. Usein niitä nähdään liitelemässä hiekkapohjien ja koralliriuttojen yläpuolella etsimässä ravintoa. Joillakin lajeilla on lajikohtaista vaelluskäyttäytymistä tai kausittaista liikkumista lisääntymis- ja ruokailualueiden välillä.
Lajikirjo ja levinneisyys
Myliobatidae-perhe sisältää useita lajeja, joita esiintyy lämpimillä ja lauhkeilla merialueilla ympäri maailmaa. Lajien levinneisyys ja elintavat vaihtelevat: jotkut lajit suosivat trooppisia koralliriuttoja, toiset avoimempia hiekka- ja mudapohjia sekä rannikkovesiä. Eri lajien kokoon ja väritykseen liittyy paljon vaihtelua, mikä voi vaikuttaa tunnistukseen kenttäoloissa.
Ihmisen kanssa – uhat ja turvallisuus
Kotkarauskujen pitkät pistimelliset hännät voivat aiheuttaa pahoja vammoja, jos eläintä käsitellään tai astutaan päälle. Usein pistos on kuitenkin eläinten puolustusreaktio, ei hyökkäys ihmistä kohtaan. Sukeltajien ja rantaeläinten kannattaa kunnioittaa eläinten etäisyyttä ja välttää niiden häiritsemistä.
Monia lajeja uhkaavat ihmisen toiminnasta johtuvat tekijät: sivusaalis kalastuksessa, suora kalastus, elinympäristöjen tuhoutuminen, saastuminen ja meren lämpeneminen. Koska kotkarauskut tuottavat vain vähän poikasia, heidän populaationsa toipuvat hitaasti. Useat lajit onkin luokiteltu uhanalaisiksi tai ainakin paikallisesti huolestuttaviksi.
Suojelu ja tutkimus
Suojelutoimet sisältävät muun muassa kalastusrajoituksia, sivusaaliin vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä, suojelualueiden perustamista sekä tiedotuskampanjoita. Sukellus- ja luontomatkailu voivat toimia myös suojelun tukena, kun toiminta on vastuullista ja paikallisyhteisöt hyötyvät taloudellisesti.
Miten tunnistaa helposti
- Muoto: Timantin- tai siipimäinen levyruumis.
- Häntä: Pitkä, ohut ja usein pistävä tai piikikäs.
- Hampaat: Litteät, laattamaiset – tarkoitettu kovien kuorten murskaamiseen.
- Käyttäytyminen: Upea uimari, usein havaittavissa lähellä pintaa ja hiekkapohjia; pystyy hyppäämään vedestä.
Kotkarauskut ovat meriluonnon kiehtovia ja tärkeä osa meriekosysteemejä. Niiden suojelu vaatii kansainvälistä yhteistyötä, vastuullista kalastusta ja luonnon monimuotoisuuden vaalimista.
Luokitus
Nelson's Fishes of the World -kirjassa kotkarauskut muodostavat oman alaryhmänsä, johon kuuluvat mantarauskut ja kotkarauskut. Nelsonin mukaan suvussa on seitsemän sukua, jotka jakautuvat kolmeen alaperheeseen. Meidän luokituksessamme nämä kolme ryhmää ovat Myliobatoidei-alalahkon sukuja.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä ovat kotkan säteet?
V: Kotkanrauskut ovat Myliobatidae-rauskujen heimoon kuuluvia rustokaloja.
K: Missä kotkarauskut useimmiten elävät?
V: Kotkarauskut elävät enimmäkseen avomerellä eivätkä merenpohjassa.
K: Mitä kotkarauskut syövät?
V: Kotkarauskut syövät nilviäisiä ja äyriäisiä murskaamalla niiden kuoret litteillä hampaillaan.
K: Miten paholaisrauskut ja mantarauskut ruokailevat?
V: Paholaisrauskut ja mantarauskut suodattavat vedestä planktonia.
K: Kuinka monta poikasta kotkarausku voi synnyttää kerrallaan?
V: Kotkarausku voi synnyttää kerrallaan jopa kuusi poikasta.
K: Missä kotkarauskuja tavataan yleisesti?
V: Kotkarauskut nähdään yleisesti risteilemässä hiekkarantoja pitkin hyvin matalissa vesissä.
K: Pistääkö kotkarausku?
V: Kyllä, kotkarauskun pyrstössä on pisto.