Kansainvälinen foneettinen aakkosto (IPA) — kielten äänteiden transkriptio
Kattava opas foneettiseen aakkostoon (IPA): selitä äänteiden transkriptio, symbolit, diakriitit ja käytännön esimerkit kieltenopetukseen ja tutkimukseen.
Kansainväliset foneettiset aakkoset (IPA) on järjestelmä, jolla äänteet kirjoitetaan ylös selkeällä ja standardoidulla tavalla. Kansainvälinen foneettinen yhdistys (International Phonetic Association) loi sen vuonna 1886, jotta ihmiset voisivat merkitä kielten äänteitä yhdenmukaisesti. Nykyään IPA:ta käyttävät muun muassa kielitieteilijät, kieltenopettajat ja kääntäjät osoittamaan sanojen ääntämyksen eri kielissä.
Monet verkkosanakirjat ja tietosanakirjat, kuten Wikipedia, käyttävät IPA:ta näyttämään, miten sanat lausutaan. Useimmat IPA-symbolit perustuvat latinalaisen aakkoston kirjaimiin tai niiden muunnelmiin, mutta mukana on myös erikoismerkkejä ja diakriittejä. Esimerkiksi palatinaalinen approksimaatio, joka esiintyy englannin sanassa "yesterday", merkitään usein [j]-symbolilla.
Laaja (foneminen) ja kapea (foneettinen) transkriptio
IPA:ssa erottuvat kaksi yleistä transkriptiotasoa:
- Laaja transkriptio (tai foneminen) kirjoitetaan yleensä vinoviivojen / / väliin. Se kuvaa kielen merkityksellisiä äänneyksiköitä eli fonemeja ilman yksityiskohtaista ääntöäyttämistä. Esimerkiksi suomenkielinen sana "pikku" voidaan perusmuodossaan merkitä /pikku/ tai englanniesimerkissä /lɪtl/.
- Kapea transkriptio (tai foneettinen) kirjoitetaan hakasulkeisiin [ ] ja sisältää tarkempia tietoja ääntömuodoista, kuten allofoneista, erityisartikulaatioista ja variaatioista. Sama "pikku" voi kuulua tiettyjen puhujaryhmien ääntämänä [lɪɾɫ].
IPA:n rakenne: konsonantit, vokaalit ja muut merkit
IPA sisältää symboleja eri äänteille, joita esiintyy normaalisti puhutuissa kielissä. Merkit voi jakaa esimerkiksi seuraavasti:
- Konsonantit — äänteet, joissa ilmavirta ahtaudutaan jossain kohdassa suussa (esim. [p], [t], [s], [m]). Konsonantit jaotellaan artikulaatiotavan, artikulaatiopaikan ja äänneyksikön (äänellisyys) mukaan.
- Vokaalit — avoimet äänteet, joita luokitellaan kielen sijainnin (etu-taka), suun avautumisen (avaa-kapea) ja pyöristyksen mukaan (esim. [a], [i], [u]).
- Diakriitit — pienet merkit, jotka lisätään kirjainten yhteyteen ilmaistaakseen lisäominaisuuksia (esim. nasaalisuus [ã], pituus [aː], kapea artikulaatio [e̞]).
- Ei-pulmonaaliset konsonantit — esimerkiksi kliksit, implosiivit ja ejektivit, joita merkitään omilla symboleillaan.
- Suprasegmentaalit — sävelkorkeus (tomi), pituus, painotus ja intonaatio, jotka vaikuttavat koko tavu- tai sanatasolla (esim. ˈ merkitsee ensisijaista painoa).
Opiskeleminen ja käyttö
IPA on hyödyllinen:
- kieltenopetuksessa ja ääntämisohjeissa, koska se näyttää tarkasti, miten äänteet poikkeavat kirjoitetusta ortografiasta;
- kielitieteellisessä tutkimuksessa, kun kuvataan äännejärjestelmiä ja niiden vaihtelua;
- sanakirjoissa ja fonologisissa kuvauksissa;
- puheterapiassa ja puhehäiriöiden kuvauksessa (tätä varten on olemassa myös laajennusjärjestelmä extIPA).
extIPA ja harvinaisemmat äänteet
IPA:ssa on tarkoitus kattaa äänteet, joita esiintyy normaalisti puhutuissa kielissä. Harvinaisempien, epänormaalimpien tai kliinisesti merkityksellisten ääntöjen kuvaamiseen on kehitetty extIPA-laajennus, jota käytetään erityisesti puhetutkimuksessa ja puheterapiassa.
IPA:n päivittyminen ja merkkien määrä
IPA:ta päivitetään ajoittain: symboleja lisätään, muutetaan tai poistetaan sen mukaan, miten kielitieteellinen tieto ja käytännöt kehittyvät. Tämänhetkiset yleisesti käytetyt määrälaskelmat kertovat usein, että IPA:ssa on noin 107 peruskirjainta sekä noin 52 diakriittimerkkiä, joita lisätään kirjainmerkkeihin äänteen tarkentamiseksi. Tarkat luvut voivat vaihdella riippuen laskentatavasta ja ajan myötä tehdyistä muutoksista.
Tekninen käyttö: Unicode ja fontit
IPA-merkit sisältyvät Unicode-merkistöön, joten niitä voi kirjoittaa ja näyttää nykyaikaisissa tietokoneissa ja mobiililaitteissa. Hyviä fontteja IPA:n esittämiseen ovat esimerkiksi Charis SIL ja Doulos SIL. Useissa kieltenopetuksen ohjelmissa ja sanakirjoissa on myös sisäänrakennettuja IPA-kirjoitustyökaluja.
Pieni sanasto ja esimerkit
- Fonemi — kielen yksittäinen merkityserottava äänneyksikkö (esim. suomen /t/ ja /d/ eroavat merkityksen mukaan sanoissa kuten "talo" vs. harvemmin käytettävä "dalo").
- Allofoni — fonemin eri ääntämismuoto (esim. suomen /k/ voi ääntyä eri kohdissa hieman eri tavoin riippuen vokaalista).
- Diakriitti — lisämerkki, joka muuttaa perusmerkin artikkulaatiota (esim. pituusmerkki [ː], nasaalisuus [̃]).
IPA on käytännöllinen työkalu kaikille, jotka haluavat ymmärtää ja kuvata ääntämystä täsmällisesti. Jos haluat opiskella IPA:ta käytännössä, kannattaa etsiä Wikipedia:n IPA-kaavioita, harjoituksia ja ääninäytteitä sekä harjoitella tunnistamista ja kirjoittamista eri kielten äänteille.
IPA:n virallinen, vuonna 2020 tarkistettu kaavio.
Historia
Vuonna 1886 ryhmä ranskalaisia ja brittiläisiä kieltenopettajia perusti Kansainvälisen foneettisen yhdistyksen. Nämä opettajat käyttivät aluksi romanialaisia aakkosia. Myöhemmin he muuttivat aakkosia niin, että eri kielet kirjoittaisivat samat äänteet samoilla kirjaimilla.
Aakkosten käyttö
IPA:ssa on yksi symboli jokaista äännettä varten. Tämä tarkoittaa, että jokainen kirjain vastaa aina samaa äännettä. Tämä eroaa englannin kielestä. Englannissa jotkut kirjaimet muodostavat useita äänteitä. Esimerkiksi kirjain <x> puhutaan englannissa tavallisesti kahtena äänteenä ([ks]), mutta se voidaan puhua myös [gz] tai [z].
Kirjeet
Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa on kirjaimia kolmenlaisille äänteille: pulmonaalisille konsonanteille, ei-pulmonaalisille konsonanteille ja vokaaleille.
Pulmonaaliset konsonantit
Pulmonaaliset konsonantit syntyvät tukkimalla keuhkoista tuleva ilma. Useimmat konsonantit (ja kaikki englanninkieliset konsonantit) ovat pulmonaalisia. Näiden äänteiden symbolit on järjestetty taulukkoon. Rivit osoittavat, miten äänne muodostuu (artikulaatiotapa), ja sarakkeet osoittavat, missä se muodostuu (artikulaatiopaikka).
| IPA: Pulmonaaliset konsonantit | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Solun oikealla puolella olevat symbolit ovat äännettyjä, vasemmalla puolella olevat äänettömiä. Harmaat alueet ovat äänteitä, jotka ovat mahdottomia. | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Muut kuin pulmonaaliset konsonantit
Ei-pulmonaaliset konsonantit äännetään ilman keuhkoista tulevaa ilmaa. Ei-pulmonaalisia konsonantteja on kolmenlaisia. Implusiiviset konsonantit muodostetaan ottamalla ilmaa suuhun. Ejektiokonsonantit muodostetaan pakottamalla ilma ulos kurkunpäästä keuhkojen sijasta. Klikkauskonsonantit muodostetaan luomalla suuhun ilmatiivis tasku ja vapauttamalla se nopeasti.
| IPA: Ei-pulmonaaliset konsonantit | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Harmaat alueet ovat ääniä, jotka ovat mahdottomia. | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Vokaalit
Vokaalit ovat ääniä, jotka syntyvät ilman, että ilmaa estetään lainkaan.
| IPA: Vokaalit | ||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||
Pisteiden vieressä olevat vokaalit ovat: pyöristämätön - pyöristetty. |
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on kansainvälinen foneettinen aakkosto (IPA)?
V: Kansainväliset foneettiset aakkoset (IPA) on järjestelmä äänteiden kirjoittamiseksi. Kansainvälinen foneettinen yhdistys (International Phonetic Association) loi sen vuonna 1886 luodakseen standardoidun tavan kirjoittaa ylös eri kielten sanojen ääntämystä.
K: Kuka käyttää IPA:ta?
V: Kielitieteilijät, kieltenopettajat ja kääntäjät käyttävät tätä järjestelmää osoittamaan sanojen ääntämisen. Myös Wikipedia käyttää IPA:ta näyttääkseen, miten tietyt sanat on tarkoitettu lausuttaviksi.
K: Millaisia symboleja se käyttää?
V: Useimmat IPA:ssa käytetyt symbolit ovat latinalaisen aakkoston kirjaimia tai niiden muunnelmia. Esimerkiksi palatinaalinen approksimaatio (y eilisessä eilen) kirjoitetaan kirjaimella [j].
K: Miten äänteitä kirjoitetaan IPA:n avulla?
V: Äänteet voidaan kirjoittaa vinoviivojen väliin (ns. laaja transkriptio) tai hakasulkeisiin (ns. kapea transkriptio). Kapea transkriptio on tarkempi kuin laaja.
K: Minkälaisia äänteitä se sisältää?
V: IPA:ssa on symboleja vain äänteille, joita käytetään normaalisti puhutuissa kielissä. Kansainvälisen foneettisen aakkoston laajennuksia (extIPA) käytetään muiden äänteiden kirjoittamiseen.
K: Muuttuuko se koskaan?
V: Kyllä, joskus IPA:han lisätään tai siitä poistetaan symboleja tarpeen mukaan. Tällä hetkellä IPA:ssa on 107 erilaista kirjainta ja 52 merkkiä, joita lisätään kirjaimiin niiden äänteen muuttamiseksi ja joita kutsutaan diakriiteiksi.
Etsiä