Kutsu Williamille oli seitsemän vaikutusvaltaisen englantilaisen lähettämä kutsukirje Oranian prinssi Vilhelm III:lle. Nämä lähettäjät tunnetaan myöhemmin nimellä kuolemattomat seitsemän. Kirje vastaanotettiin Vilhelmin luona 30. kesäkuuta 1688 (juliaaninen kalenteri, 10. heinäkuuta gregoriaaninen kalenteri). Englannissa oli syntynyt katolinen kruununperijä, James Francis Edward Stuart, mikä herätti suurta huolta protestanttien keskuudessa ja johti liikkeisiin, joiden tarkoituksena oli turvata protestanttinen valta ja perintöjärjestys.
Taustaa
Kuningas Jaakob II (James II) oli hallinnut vuodesta 1685 alkaen. Hänen politiikkansa ja uskonnollinen suuntaus – erityisesti pyrkimykset antaa katolisille vapautuksia ja vahvistaa kuninkaallista valtaa – aiheuttivat laajaa vastustusta protestanttisissa piirissä, armeijassa ja parlamentissa. Pelkona oli, että katolinen perintöjärjestys vakiinnutettaisiin pysyvästi, kun Jaakobin vastasyntynyt poika julistettiin kruununperilliseksi.
Kutsun sisältö ja lähettäjät
Kirjeessä lähetettiin kutsu Vilhelmille laskeutua Englantiin pienen armeijan kanssa. Kutsujat lupasivat, että useat vaikutusvaltaiset englantilaiset, mukaan lukien korkea-arvoiset sotilas- ja kirkolliset tahot sekä merkittävät aateliset, nousisivat ja tukisivat häntä. Kirjeessa esitettiin myös syytöksiä Jaakobia vastaan: kerrottiin epäluuloja vastasyntyneen Walesin prinssin isyydestä (tunnettu myöhemmin "lämmityspanesyytteenä" eli väitteenä, että vauva olisi toimitettu salaa kuninkaalliseen synnytyshuoneeseen), ja valiteltiin kuninkaan menettelyjä uskonnollisissa ja poliittisissa asioissa.
Kirjeen vietiin Vilhelmille Haagiin kontra-amiraali Arthur Herbertin toimesta, joka oli naamioitunut tavalliseksi merimieheksi. Herbertistä tuli myöhemmin lordi Torrington. Kutsun viestit ja nimet välitettiin salauksella ja lukuisat lähettäjät lukivat ja allekirjoittivat kirjeen. Sendöörien joukossa oli useita tunnettuja protestanttijohtajia ja poliitikkoja, muun muassa Thomas Osborne, Earl of Danby (myöhemmin Duke of Leeds), puolueen sotilaallisia ja kirkollisia edustajia kuten piispoja sekä muita merkittäviä henkilöitä, kuten Charles Talbot ja Edward Russell. Nämä nimet ja tuki antoivat kutsulle painoarvoa ja vakuuttivat Vilhelmin siitä, että maassa olisi merkittävä tuki maihinnousulle.
Vilhelmin motiivit
Vilhelmillä oli omat valtapoliittiset perusteensa toimilleen. Hän oli Euroopan protestanttisen liittokunnan johtavia hahmoja ja vastusti Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n valta-aseman kasvua. Englannin asema ja mahdollinen liittoutuminen Ranskaan katolisen kuninkaan kautta uhkasi tasapainoa. Lisäksi Vilhelmin puoliso Maria oli Jaakobin protestanttinen vanhin tytär, joten hänen maihinnousunsa voisi turvata protestanttisen perimysjärjestyksen ja vahvistaa Vilhelmin vaikutusvaltaa sekä Englannissa että Euroopan politiikassa.
Maahantulo ja seuraukset
Kutsun rohkaisemana Vilhelm päätti toteuttaa suunnitelmansa. Hän nousi maihin Englannissa marraskuussa 1688 (tunnettu tapahtuma nimellä kunniakas vallankumous, Glorious Revolution). Monien merkittävien englantilaisten upseerien ja aatelisten kääntyessä pois Jaakobin puolelta ja kansalaisten tuen kasvaessa Jaakob II menetti tukensa ja pakeni maasta. Tämän seurauksena valta siirtyi Vilhelmille ja Marialle: heidät tarjottiin valtiomuodollisesti hallitsijoiksi ja parlamentti varmisti niiden rajoitetumman, parlamenttikeskeisemmän kuninkaallisen vallan.
Vallankumouksen seuraukset olivat kauaskantoiset: vuonna 1689 hyväksytty Bill of Rights rajoitti kuninkaallista valtaa, vahvisti parlamentin oikeudet ja turvasi protestanttisen valtaistuimen. Glorious Revolutionin katsotaan usein olleen ratkaiseva askel kohti konstituutiollista monarkiaa, ja sen periaatteet vaikuttivat myöhempään poliittiseen kehitykseen sekä Britanniassa että laajemmin.
Perintö
Kutsulla Vilhelmille oli merkittävä historiallinen rooli: se käynnisti tapahtumaketjun, joka muutti Ison-Britannian poliittista järjestelmää pysyvästi. Vaikka vallankumous ei ollut täysin veretön (verenvuodatusta seurasi erityisesti Skotlannissa ja Irlannissa), Englannissa muutos tapahtui suhteellisen nopeasti ja johti uusiin perustuslaillisiin käytäntöihin, jotka ovat muokanneet modernia brittiläistä demokratiaa.
Yhteenvetona: Kutsu Williamille oli strateginen ja salattu kehotus, jolla kuusi–seitsemän merkittävää englantilaista pyysi ulkopuolista protestanttista voimakasta tukemaan Englannin siirtymää pois katoliselta kruununperimykseltä. Se käynnisti Vilhelmin maihinnousun ja lopulta kunniakkaan vallankumouksen, jonka seurauksena William ja Mary nousivat hallitsijoiksi ja Englanti alkoi asteittain siirtyä kohti parlamentaarista monarkiaa.