Irlannin vapaavaltio (irlantilainen Saorstát Éireann) oli Irlannin nimi vuosina 1922–1937. Se korvasi sekä Irlannin tasavallan että Etelä-Irlannin. Vapaavaltio perustettiin Anglo–irlantilaissopimuksen (Anglo‑Irish Treaty) seurauksena joulukuussa 1921, ja se muodostui 26:sta eteläisestä kreivikunnasta; Pohjois‑Irlanti jäi Yhdistyneen kuningaskunnan osaksi.

Perustaminen ja poliittinen asema

Uusi valtio sai dominion‑asemansa osana brittien yhteisöä: sillä oli sisäinen itsehallinto mutta muodollisia yhteyksiä brittiläiseen kruunuun. Sopimukseen sisältyi muun muassa uskollisuusoathu (oath of allegiance), mikä aiheutti poliittisia jakolinjoja ja johti Irlannin sisällissotaan 1922–1923, kun itsenäisyysmyönteinen liike jakautui sopimusta kannattaviin ja sitä vastustaviin ryhmittymiin.

Hallinto ja perustus

Vapaavaltion perustuslaki (1922) loi oman parlamentin, Oireachtasin, joka koostui kuninkaasta (kruunun edustajan kautta), Dáil Éireann -edustajainhuoneesta ja senaatista. Hallituksen nimi oli toimeenpaneva neuvosto (Executive Council), ja sitä johti toimeenpanevan neuvoston puheenjohtaja, joka toimi käytännössä pääministerin tehtävissä.

Aluksi valtion muodollisena kruunun edustajana toimi kenraalikuvernööri, jonka tehtävien toteutus oli osa dominion‑järjestelyjä. Käytännössä kuitenkin nopeasti sovittiin, että kenraalikuvernööri toimii Irlannin hallituksen neuvojen perusteella ja edustaa Irlannin kuningasta eikä Britannian hallituksen etuja. Tähän liittyi pitkin 1920‑lukua ja 1930‑lukua kehittynyt käytäntö, jossa Irlannin hallitus vahvisti omaa päätösvaltaansa kruunuyhteyksistä huolimatta.

Autonomian laajentuminen 1930‑luvulla

Britannian parlamentin hyväksyttyä Statute of Westminsterin vuonna 1931 dominioneilla oli oikeus muuttaa laillista suhdettaan Britanniaan ilman Lontoon suostumusta. Tämä antoi Irlannille lisää liikkumavaraa. Kun Éamon de Valera tuli valtaan vuonna 1932, hänen hallituksensa alkoi purkaa jäljellä olevia institutionaalisia siteitä Britanniaan: muun muassa uskollisuusoathu poistettiin asteittain ja monia kruunuun liittyviä muodollisuuksia rajoitettiin.

Vuoden 1936 kuninkaallisen abdiikaation yhteydessä Irlannin parlamentti teki muutoksia, jotka käytännössä lopettivat kuninkaan aseman kotimaan toimissa. Samana vuonna annettu External Relations Act salli kuninkaan edustaa Irlantia vain ulko‑ ja edustustollisissa yhteyksissä, mikä merkitsi välimuotoista ratkaisua kuninkaallisen roolin pienentämiseksi.

Perustuslain muutos ja nimen muutos 1937

Vuonna 1937 hyväksyttiin uusi perustuslaki, joka tunnetaan irlanninkielisenä nimellä Bunreacht na hÉireann. Sen myötä maan viralliseksi nimeksi tuli irlanninkielellä Éire ja englanniksi Irlanti. Perustuslaki loi uuden valtionpäämiehen viran, tasavallan presidentin (Uachtarán na hÉireann), mutta jättäen osa‑asiat kansainvälisissä suhteissa käytännössä vielä hoidetuksi kuninkaallisen institution kautta siihen asti, kunnes Irlanti siirtyi täyteen tasavallan asemaan.

Lopullinen muutos ja tasavallan julistus

Vaikka perustuslaki 1937 vahvisti uuden nimen ja loi presidentin viran, kuninkaan rooli ulkopolitiikassa jatkui vielä muutaman vuoden. Irlanti julistautui muodollisesti tasavallaksi parlamentaarisella päätöksellä, Republic of Ireland Act -lailla, joka hyväksyttiin vuonna 1948 ja tuli voimaan 18. huhtikuuta 1949. Tällöin kuninkaan viimeiset edustukselliset tehtävät poistettiin, ja Irlanti lähti täysin itsenäisenä tasavalta‑valtiona, joka ei kuulunut kruunuinstituutioon.

Merkitys ja perintö

  • Irlannin vapaavaltio edusti siirtymävaihetta koloniaalisesta asemasta kohti täyttä kansallista itsemääräämisoikeutta.
  • Vuosina 1922–1937 luodut instituutiot ja poliittiset ratkaisut vaikuttivat pitkään Irlannin sisä‑ ja ulkopolitiikkaan.
  • Vuoden 1937 perustuslaki ja sen jälkeen tapahtuneet muutokset muovasivat nykyisen Irlannin valtiollisen muodon ja kansallisen identiteetin.