Preussin kuningas – tittelin synty, historia ja merkitys 1772–1918
Preussin kuningas: tittelin synty, merkitys ja vaikutus 1772–1918 — Fredrik Suuri, Berliinin hallitsijat ja tittelin loppu vuonna 1918.
Preussin kuningas oli hallitsijatitteli, joka liittyi Preussin valtion nousuun 1700-luvulla ja muuttui ajan myötä merkiksi laajemmasta valtakunnallisesta suvereniteetista. Tittelin juuret ovat vuonna 1701, jolloin Brandenburgin markkigraafi kruunautti itsensä kuninkaaksi Preussin herttuakunnassa (muotoiluna silloinkin usein "Kuningas in Prussia" eli "kuningas Preussissa"), jotta hän voisi kantaa kuninkaallista arvoa silloisen Saksan keisarikunnan (Pyhä Roomalainen valtakunta) ulkopuolisella alueella.
Tittelin muutos 1772 ja Fredrik Suuri
Monien lähteiden mukaan tittelin käytössä tapahtui käytännön muutos 1700–1800-lukujen vaihteessa. Fredrik Suuri (Frederick II) oli keskeinen hahmo tässä kehityksessä: ensimmäisen Puolan jaon seurauksena vuonna 1772 Preussiin liitettiin merkittäviä alueita Puolan kuningaskunnasta, ja tästä lähtien hänen ja myöhempien Preussin hallitsijoiden rooli alueellisena suurvaltana korostui. Tämän myötä muoto "Preussin kuningas" tuli yleisesti käytetyksi kuvaamaan sekä historiallista herttuakunnan kruunua että laajentunutta valtakunnallista asemaa.
Käyttö 1772–1918
Preussin kuninkaiden titteleitä käytettiin jatkuvasti 1700-luvun lopulta aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Vuoden 1871 Saksan keisarikunnan muodostuttua Preussin kuninkaasta tuli myös saksalainen keisari; Berliinin hallitsijat säilyttivät kuitenkin edelleen Preussin kuninkaan aseman ja tittelin osana dynastista arvoketjua. Tämä tarkoitti, että vaikka hallitsija oli samanaikaisesti Saksan keisareita, hän kantoi yhä erikseen preussilaista kuninkaallista arvoa ja siihen liittyviä perinteitä.
Tittelin virallinen ja käytännöllinen merkitys päättyi Saksan monarkioiden luhistumiseen ensimmäisen maailmansodan lopussa. Keisari Vilhelm II luopui valta-asemastaan ja monet kuninkaalliset arvot lopulta jäivät historiaan vuoden 1918 vallankumouksissa, jolloin monarkiat Saksassa purettiin ja syntyi tasavalta.
Keskeiset hallitsijat (valikoima, 1772–1918)
- Fredrik II "Fredrik Suuri" (hallitsi 1740–1786) – vahvisti Preussin asemaa Euroopassa ja laajensi valtakuntaa Puolan jakojen seurauksena.
- Fredrik Vilhelm II (1786–1797) ja Fredrik Vilhelm III (1797–1840) – hallitsivat Napoleonin aikakaudella ja sen jälkeen, jolloin Preussi teki uudistuksia.
- Fredrik Vilhelm IV (1840–1861) ja Vilhelm I (Wilhelm I, 1861–1888) – viimeksi mainittu nousi myös Saksan keisariksi 1871.
- Fredrik III (1888) – lyhyen aikakauden hallitsija.
- Vilhelm II (1888–1918) – viimeinen preussilainen kuningas ja saksalainen keisari, joka luopui kruunusta vuoden 1918 vallankumouksessa.
Merkitys ja perintö
Preussin kuninkaan titteli yhdisti henkilökohtaista suvereniteettia, armeijan ylipäätään johtajuutta ja valtionhallinnon legitimiteettiä. Preussi vaikutti voimakkaasti Saksan kansalliseen yhdentymiseen, oikeus- ja armeijajärjestelmien kehitykseen sekä Euroopan valtapolitiikkaan 1700–1800-luvuilla. Tittelin loppuminen vuonna 1918 merkitsi paitsi dynastian päättymistä myös monimuotoisen poliittisen järjestelmän muutosta Saksassa — siirtymistä keisari- ja kuningaskuntapolitiikasta parlamentaariseen tasavaltaan.
Nykykielessä "Preussin kuningas" viittaa usein historialliseen instituutioon ja symboliseen kerrontaan Preussin roolista Euroopan historiassa, ja tittelin perinne näkyy edelleen historiankirjoituksessa, heraldikassa ja kulttuurimuistissa.
Etsiä