Ison-Britannian Yhdistynyt kuningaskunta oli valtio Brittein saarilla. Kuningaskunta syntyi vuoden 1707 Acts of Union -asiakirjojen seurauksena, kun näillä parlamentin säädöksillä yhdistettiin (unified) Skotlannin kuningaskunta ja Englannin kuningaskunta. Kuningaskunta käsitti pääasiassa saaren Iso-Britannian (saari Atlantin valtameressä lähellä Manner-Eurooppaa) sekä muita Brittein saarten saaria. Kuningaskunta oli koko olemassaolonsa ajan henkilökohtaisessa liitossa (jakoi saman monarkian) Irlannin kuningaskunnan kanssa. Brittein saarten ulkopuolella Iso-Britannia laajensi vaikutusvaltaansa ja perusti siirtomaita, muodostaen vähitellen laajenevan Brittiläisen imperiumin.
Kun kuningaskunta perustettiin, Skotlannin parlamentti ja Englannin parlamentti yhdistyivät yhdeksi lainsäädäntöelimeksi, Ison-Britannian parlamentiksi. Parlamentti kokoontui vanhassa Westminsterin palatsissa Lontoossa. Lontoo oli pääkaupunki, ja Britannian hallitus toimi siellä. Skotlannin ja Englannin kaksi aiempaa kuningaskuntaa olivat olleet henkilökohtaisessa liitossa jo Jaakko VI:n ja I:n hallituskaudesta lähtien; kuningas Jaakko oli skotlantilainen monarkki, josta tuli myös Englannin ja Irlannin kuningas vuonna 1603 saatuaan perinnöksi Elisabet I:n valtakunnat (peri).
Vuonna 1801 Ison-Britannian kuningaskunta ja Irlannin kuningaskunta yhdistyivät muodostaen Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan. Tämä tapahtui vuoden 1798 irlantilaiskapinan jälkimainingeissa ja oli seurausta vuoden 1800 unionilaeista (Acts of Union 1800), jotka astuivat voimaan 1. tammikuuta 1801.
Perustamisen taustalla oli useita poliittisia ja taloudellisia syitä. Skotlannin talous oli kärsinyt 1690-luvun loppupuolen siirtolaisyrityksen, niin kutsutun Darien-hankkeen, epäonnistumisesta, mikä heikensi maan varallisuutta ja lisäsi halukkuutta yhdistymiseen. Englantille unionin merkitys oli osaltaan turvallisuuspoliittinen (vakaampi protestanttinen valta-asema) ja taloudellinen: unionin myötä kauppa ja investoinnit helpottuivat, ja skotlantilaiset kauppiaat saivat paremmat pääsyn Englannin siirtomarkkinoille.
Unionin myötä Skotlannin oikeusjärjestelmä ja kirkollinen itsenäisyys säilytettiin laajemmassa yhteydessä: Skotlannille jäi oma oikeus (Scots law) ja Church of Scotland säilytti asemansa. Politiikassa Skotlanti sai edustuksen yhteisessä parlamentissa: se sai 45 paikkaa alahuoneeseen (House of Commons) ja 16 edustajaa ylähuoneeseen edustajaherttuina (representative peers), mikä muutti maan poliittista asemaa mutta ei poistanut kaikkia eroja instituutioissa.
1700-luku oli Iso-Britannialle laajenemisen ja vahvistumisen aikaa: merenkulku- ja sotilaallinen voima kasvoivat, brittiläiset kauppakomppaniat ja siirtokunnat laajenivat, ja teollinen kehitys alkoi luoda pohjaa myöhemmälle teolliselle vallankumoukselle. Samalla unionilla oli myös sisäisiä jännitteitä ja vastustusta etenkin Skotlannissa, missä yhdentyminen nähtiin joidenkin mielestä taloudellisena pakotteena tai poliittisena menetyksenä.
Kokonaisuutena Ison-Britannian Yhdistynyt kuningaskunta (1707–1801) muodosti tärkeän askeleen kohti modernia yhdistyneen kuningaskunnan ja myöhemmän Britannian imperiumin syntyä, ja sen seuraukset muovasivat pitkäksi aikaa alueen politiikkaa, taloutta ja yhteiskuntaa.