Lost Horizon (romaani)

Juonitiivistelmä

Yleiskatsaus

Hugh Conway on Ison-Britannian diplomaattisen palvelun jäsen. Hän löytää sisäisen rauhan, rakkauden ja tarkoituksenmukaisuuden Shangri-Lasta. Ihmiset elävät siellä hyvin pitkään. Yksi kirjan teemoista on uuden maailmansodan mahdollisuus ja sotavalmistelut. Tämä oli todella tapahtumassa tuolloin. Tarina muistuttaa Joseph Rockin National Geographic -lehdessä kirjoittamia matkakertomuksia Tiibetin rajamailla. Hänen vierailemansa syrjäiset yhteisöt, kuten Muli, muistuttavat Hiltonin kuvitteellista Shangri-Laa. Muliin kuuluva Zhongdianin kaupunki on saanut nimensä Shangri-Lasta (kiinaksi Xianggelila).

Kirjassa kuvataan, miten maassa käytävä sota siirtyisi ilmaan. Elämä ja kaikki erityiset asiat voisivat kadota, jopa historia. Ehkä Shangri-la suojelisi näitä tärkeitä asioita myöhemmäksi, kun maailma olisi väsynyt sotaan. Se oli kaupungin todellinen tarkoitus.

Conway selvisi hengissä ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoista. Tämä vaikutti voimakkaasti hänen tunteisiinsa. Hän oli uupunut ja tunsi olevansa vanhempi kuin mitä todellisuudessa oli. Häntä viehättää vahvasti elämä Shangri-Lassa, koska munkit ymmärsivät häntä.

Tarina

Romaanin yhdentoista numeroidun luvun alkuperä selitetään kahdessa alku- ja loppuosassa. Kertoja on neurologi.

Tämä neurologiystävä Rutherford oli syömässä päivällistä Berliinin Tempelhofissa vanhan koulukaverinsa Wylandin kanssa. Keskustelussa nousi esiin Hugh Conway. Hän oli Britannian konsuli Afganistanissa, joka katosi salaperäisesti. Rutherford kertoo myöhemmin samana iltana kertojalle tavanneensa Conwayn ranskalaisessa lähetyssairaalassa Chung-Kiangissa (luultavasti Chongqingissa) Kiinassa. Conwaylla oli muistinmenetys, mutta hän sai muistinsa takaisin. Hän kertoi Rutherfordille tarinansa ja katosi sitten jälleen.

Rutherford kirjoitti Conwayn tarinan muistiin ja antoi sen neurologille. Tuosta tarinasta tuli romaanin pääosa.

Toukokuussa 1931, Intian brittiläisen Rajin aikana, 80 valkoista asukasta evakuoitiin Peshawariin vallankumouksen vuoksi. Lentokoneessa ovat 37-vuotias brittikonsuli Conway, hänen nuori varakonsulinsa Mallinson, amerikkalainen Barnard ja brittiläinen lähetyssaarnaaja neiti Brinklow. Kone kaapataan ja lennätetään vuorten yli Tiibetiin. Lentäjä kuolee pakkolaskun jälkeen. Hän kuitenkin käski neljän hengen ryhmän hakea apua läheisestä Shangri-Lan lamakirkosta. He eivät tiedä, missä he ovat, mutta Conway uskoo, että he ovat ohittaneet Himalajan ja ovat lähellä Kuen-Lunia (eli Kunlunia).

Chang asuu Shangri-Lassa ja puhuu englantia. Hän vie neljä henkilöä lamakirkkoon. Siellä on modernit mukavuudet, kuten keskuslämmitys, kylpyammeet Akronista, Ohiosta, suuri kirjasto, flyygeli, cembalo ja ruokaa laaksosta. Yläpuolella on Karakal, yli 8 500 metriä korkea vuori. Karakal tarkoittaa "sinistä kuuta".

Mallinson haluaa palkata apua ja lähteä, mutta Chang estää häntä kohteliaasti. Lopulta muut päättävät jäädä mielellään. Neiti Brinklow opettaa ihmisille synnintuntoa. Barnard haluaa piiloutua poliisilta ja etsiä kultaa. Conway pitää hiljaisesta opiskelusta.

Lo-Tsen on mantshun nainen lamaseurassa. Hän vaikuttaa hyvin nuorelta. Hän ei puhu englantia, mutta soittaa cembaloa. Mallinson rakastuu häneen. Conwaykin rakastuu.

Conway tapaa Ylilaman. Hän saa tietää, että laamakodin rakennutti katolinen munkki nimeltä Perrault Luxemburgista 1700-luvun alussa. Sittemmin laamasteriaan on liittynyt muita, jotka ovat löytäneet tiensä laaksoon. Kun he ovat saapuneet laaksoon, he vanhenevat hitaasti. Jos he lähtevät laaksosta, he vanhenevat nopeasti ja kuolevat. Conway arvelee, että ylin laama on Perrault, joka on nyt 300-vuotias. Hän on oikeassa.

Myöhemmin Ylilama sanoo, että hän on vihdoin kuolemaisillaan. Hän haluaa Conwayn johtavan laamalaitosta. Sillä välin Mallinson on sopinut lähtevänsä laaksosta Lo-Tsenin ja työläisten kanssa kantamaan heidän ruokansa ja tavaransa. He odottavat häntä 8,0 kilometrin päässä laakson ulkopuolella, mutta Mallinson ei voi ylittää vaarallista reittiä yksin. Hän suostuttelee Conwayn lähtemään mukaan. Tähän päättyy Rutherfordin tarina.

Kun Rutherford viimeksi näki Conwayn, hän näytti valmistautuvan palaamaan Shangri-Laan. Rutherford kertoo neurologille, että hän yritti seurata Conwayta ja tarkistaa tämän kertomukset Shangri-Lasta. Hän löysi Chung-Kiangin lääkärin, joka oli hoitanut Conwayta. Lääkäri sanoi, että Conwayn oli tuonut sairaana ollut kiinalainen nainen. Nainen kuoli pian. Lääkäri kertoi Rutherfordille, että nainen oli hyvin vanha. Rutherford luuli, että vanha nainen oli Lo-Tsen. Hän oli vanhentunut nopeasti Shangri-Lasta lähdettyään.

Kulttuurinen merkitys

Kirja julkaistiin vuonna 1933. Siitä tuli suosittu vasta sen jälkeen, kun Hiltonin seuraava kirja Goodbye, Mr. Chips julkaistiin vuonna 1934. Lost Horizonista tuli sen jälkeen valtava menestys. Vuonna 1939 se julkaistiin taskukirjana Pocket Book #1. Koska Lost Horizon oli ykkössijalla hyvin pitkässä taskukirjojen luettelossa, sitä kutsutaan usein ensimmäiseksi amerikkalaiseksi taskukirjaksi. Tämä ei pidä paikkaansa. Ensimmäinen taskukokoinen, monissa amerikkalaisissa kaupoissa myyty pokkarikirja oli Pearl Buckin The Good Earth, jonka Pocket Books julkaisi kokeilumielessä vuonna 1938.

Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt nimesi Marylandissa sijaitsevan presidentin piilopaikan Shangri-Lan mukaan. Nyt sitä kutsutaan Camp Davidiksi. Roosevelt valehteli myös yleisölle ja sanoi, että Doolittlen hyökkäys tuli Shangri-Lasta. Tästä syntyi ajatus nimetä lentotukialus USS Shangri-La.

Kirjasta on tehty kaksi elokuvaa:

• Kadonnut horisontti (1937), ohjaus Frank Capra
• Lost Horizon (1973), ohjaus Charles Jarrott (musikaaliversio)

Kirjasta tehtiin myös epäonnistunut Broadway-musikaali Shangri-La vuonna 1956.

Hiltonin romaani sovitettiin BBC Radio 4:lle kolmessa tunnin mittaisessa jaksossa Classic Serial -nimellä. Se esitettiin 20. syyskuuta - 4. lokakuuta 1981. Ohjaajana toimi Barry Campbell. Derek Jacobi esitti Hugh Conwayta.

Romaani on tärkeä Kurt Vonnegutin kirjassa Deadeye Dick.