Kurt Vonnegut

Life

Perhe

Kurt Vonnegut Jr. syntyi Indianapolisissa, Indianassa, Yhdysvalloissa. Hänen vanhempansa olivat Kurt Vonnegut vanhempi ja Edith Lieber. Hän oli nuorin kolmesta lapsesta. Hänen esi-isänsä olivat tulleet Amerikkaan Saksasta vuonna 1855. He olivat vauraita, alun perin panimoita ja kauppiaita. Sekä hänen isänsä että isoisänsä kävivät Massachusetts Institute of Technologyn ja työskentelivät arkkitehteina Indianapolisin Vonnegut & Bohn -yrityksessä. Hänen isoisoisoisänsä oli Indianapolisin laitokseen kuuluvan Vonnegut Hardware Companyn perustaja.

Varhaisvuodet

Vonnegut valmistui Shortridge High Schoolista Indianapolisissa toukokuussa 1940. Hän meni Cornellin yliopistoon samana syksynä. Hän opiskeli kemiaa, mutta hän toimi myös yliopiston The Cornell Daily Sun -nimisen sanomalehden apulais- ja apulaistoimittajana. Hän kuului isänsä tavoin Delta Upsilon -veljeskuntaan. Vonnegut liittyi Cornellissa ollessaan Yhdysvaltain armeijaan. Armeija siirsi hänet Carnegie Institute of Technologyyn ja Tennesseen yliopistoon opiskelemaan konetekniikkaa. Äitienpäivänä vuonna 1944 hänen äitinsä teki itsemurhan unilääkkeillä.

Toinen maailmansota

Kurt Vonnegutin kokemukset sotilaana ja sotavankina vaikuttivat syvällisesti ja voimakkaasti hänen kirjoittamiseensa. Sodan aikana hän oli sotilas, jolla oli alhainen sotilasarvo. Hän oli sotamiehenä 106. jalkaväkidivisioonan 423. jalkaväkirykmentissä. Vonnegut jäi vangiksi 19. joulukuuta 1944 Ardennien taistelun aikana. Hän oli vankina saksalaisessa Dresdenin kaupungissa. Hänestä tuli vankien keskuudessa johtaja, koska hän osasi puhua hieman saksaa. Mutta hän kertoi saksalaisille vartijoille "...mitä aioin tehdä heille, kun venäläiset tulevat...". Vartijat hakkasivat Vonnegutia ja estivät häntä olemasta johtaja. Hän koki helmikuussa 1945 Dresdenin tulipommituksen, joka tuhosi suurimman osan kaupungista.

Vonnegutin ryhmä amerikkalaisia sotavankeja selvisi hyökkäyksestä hengissä. Saksalaiset olivat pitäneet heitä maanalaisessa huoneessa, jossa säilytettiin teurastamon lihaa. Saksalaiset kutsuivat rakennusta nimellä Schlachthof Fünf (Teurastamo Viisi), ja liittoutuneiden sotavangit käyttivät vankilastaan tätä nimeä. Vonnegut sanoi, että hyökkäyksen tuloksena oli täydellinen tuho ja kuolema, jota kukaan ei voinut ymmärtää. Tämä kokemus antoi hänelle ideoita kuuluisaan romaaniinsa Slaughterhouse-Five. Hänen kokemuksensa kuolemasta ja tuhosta on keskeinen teema ainakin kuudessa muussa hänen kirjassaan. Kirjassaan Slaughterhouse-Five hän kuvasi kaupungin näyttävän pommitusten jälkeen kuun pinnalta. Hän kertoi, miten saksalaiset pakottivat vangit töihin. Heidän oli murtauduttava kellareihin ja pommisuojiin kerätäkseen ruumiita. Heidän oli haudattava nämä kuolleet ihmiset kaikki yhdessä suuriin kuoppiin samalla, kun saksalaiset heittelivät heitä kivillä ja huusivat kirouksia. Vonnegut sanoi myöhemmin: "Ruumiita oli liikaa haudattavaksi. Sen sijaan saksalaiset lähettivät joukkoja, joilla oli liekinheittimet. Kaikki näiden siviilien jäännökset poltettiin tuhkaksi."

Puna-armeijan joukot vapauttivat Vonnegutin toukokuussa 1945 Saksin ja Tšekkoslovakian rajalla. Yhdysvaltain armeija antoi hänelle Purppurasydämen. Mutta hän sanoi, että se oli hauskaa, koska hän ei loukkaantunut lainkaan pahasti. Hän kirjoitti Timequakessa, että hän sai palkinnon "paleltumasta".

Työ toisen maailmansodan jälkeen

Sodan jälkeen Vonnegut opiskeli antropologiaa Chicagon yliopistossa. Hän työskenteli myös Chicagon kaupungin uutistoimistossa. Vonnegut myönsi, että hän ei ollut hyvä opiskelija. Eräs professori sanoi, että joistakin opiskelijoista tulisi ammattimaisia antropologeja, mutta hän ei ollut yksi heistä. Kirjassaan Bagombo Snuff Box Vonnegut kirjoitti, että yliopisto hylkäsi hänen ensimmäisen väitöskirjansa. Se käsitteli kubistisia taidemaalareita ja Amerikan alkuperäisasukkaiden kansannousujen johtajia. Yliopiston mukaan se oli "epäammattimainen".

Hän muutti Chicagosta New Yorkin Schenectadyyn. Hän työskenteli General Electricin suhdetoiminnassa. Hänen veljensä Bernard työskenteli saman yrityksen tutkimusosastolla. Schenectadyssä asuessaan Vonnegut asui pienessä Alplaus-nimisessä kylässä. Vonnegut vuokrasi yläkerran asunnon Alplausin vapaaehtoisen palokunnan vastapäätä. Hän oli aktiivinen vapaaehtoinen palomies muutaman vuoden ajan. Asunnossa on yhä hänen työpöytänsä. Hän kirjoitti monia novellejaan tuon pöydän ääressä ja kaiversi nimensä sen pohjaan. Chicagon yliopisto hyväksyi myöhemmin hänen romaaninsa Cat's Cradle (Kissan kehto) hänen opinnäytetyökseen, koska he sanoivat tarinan olevan antropologinen. Hänelle myönnettiin maisterin tutkinto vuonna 1971.

1950-luvun puolivälissä Vonnegut työskenteli lyhyen aikaa Sports Illustrated -lehdelle. Häntä pyydettiin kirjoittamaan kilpahevosesta, joka oli hypännyt aidan yli ja yrittänyt karata. Vonnegut tuijotti tyhjää paperia kirjoituskoneessaan koko aamun. Sitten hän kirjoitti: "Hevonen hyppäsi vitun aidan yli" ja lähti. Hän oli melkein lopettamassa kirjoittamista, mutta Iowan yliopiston kirjailijapaja pyysi häntä opettamaan. Siellä ollessaan Cat's Cradle -kirjasta tuli bestseller, ja hän aloitti Slaughterhouse-Five -kirjan. Tätä kirjaa kutsutaan nyt yhdeksi 1900-luvun parhaista amerikkalaisista romaaneista. Se on Time-lehden ja Modern Libraryn 100 parhaan kirjan listoilla. Vuonna 1961 hän julkaisi kuuluisan novellin Harrison Bergeron.

Vonnegut muutti Massachusettsin Barnstableen, Cape Codin rannalla sijaitsevaan kaupunkiin. Hän oli Yhdysvaltain ensimmäisen Saab-jälleenmyyjän johtaja.

Henkilökohtainen elämä

Palattuaan toisesta maailmansodasta Kurt Vonnegut avioitui Jane Marie Coxin kanssa. He olivat rakastaneet toisiaan nuoresta asti. Hän kirjoitti heidän varhaisesta suhteestaan useissa novelleissaan. Pariskunta erosi vuonna 1970. Hän erosi Coxista vasta vuonna 1979, mutta vuodesta 1970 lähtien Vonnegut asui toisen naisen, valokuvaaja Jill Krementzin kanssa. Hänestä tuli Vonnegutin toinen vaimo sen jälkeen, kun Vonnegut oli eronnut Coxista.

Hän kasvatti seitsemän lasta. Kolme oli peräisin hänen ensimmäisestä avioliitostaan Coxin kanssa. Hän adoptoi yhden tyttären nimeltä Lily Krementzin kanssa. Kolme oli hänen sisarensa Alicen lapsia. Vonnegut adoptoi heidät tämän kuoltua syöpään.

Vonnegutin neljästä adoptiolapsesta kolme on hänen veljenpoikiaan: James, Steven ja Kurt Adams. Vonnegut adoptoi heidät kauhean viikon jälkeen vuonna 1958. Sillä viikolla lasten isä James Carmalt Adams kuoli junaonnettomuudessa, ja heidän äitinsä kuoli kaksi päivää myöhemmin. Romaanissaan Slapstick Vonnegut kertoi, kuinka Alicen aviomies oli kuollut kaksi päivää ennen häntä. Hänen perheensä yritti pitää aviomiehen kuoleman salassa. Alice sai kuitenkin tietää siitä, kun eräs toinen potilas antoi hänelle sanomalehden päivää ennen hänen kuolemaansa. Kolmella pojalla oli nuorempi veli nimeltä Peter Nice. Hän oli vauva, kun heidän vanhempansa kuolivat. Peter muutti asumaan isänsä serkun luokse Birminghamiin, Alabamaan.

Tammikuun 31. päivänä 2001 tulipalo tuhosi Vonnegutin kodin ylimmän kerroksen. Hän sai savumyrkytyksen ja oli sairaalassa kriittisessä tilassa neljä päivää. Hän selvisi hengissä, mutta hänen henkilökohtaiset paperinsa tuhoutuivat.

Vonnegut poltti suodattamattomia Pall Mall -savukkeita. Hän kutsui tätä tapaa "tyylikkääksi tavaksi tehdä itsemurha".

Vonnegut kaatui kotonaan Manhattanilla ja loukkasi aivonsa. Hän kuoli 11. huhtikuuta 2007.