Mikä on Tiibetin autonominen alue (Xizang/TAR) — Lhasa, historia & faktat
Xizang/TAR: Tiibetin autonominen alue ja Lhasa — kiehtova historia, kulttuuri sekä tärkeimmät faktat matkailijoille ja tutkijoille.
Sijainti ja luonto
Xizang/Tiibetin autonominen alue sijaitsee Keski-Aasiassa ja kattaa suuren osan Himalajan pohjoisrinteestä sekä Qinghai–Tiibet -ylängön. Alueen kokonaispinta-ala on yli 1,22 miljoonaa neliökilometriä, ja sen keskikorkeus on maailman korkeimpia: ylängön keskimääräinen korkeus on noin 4 000 metriä merenpinnasta. Pohjoisessa ja idässä alue rajautuu Kiinan muihin provinssiin, kuten Qinghaihin, Sichuaniin, Yunaniin, Gansuun ja Xinjiangiin, ja etelässä se rajoittuu kansainvälisiin rajoihin (mm. Nepal, Bhutan ja Intia). Korkeimmat huiput sijaitsevat täällä; Mt. Everest (Qomolangma) muodostaa osan Tiibetin raja-alueita Nepaliin.
Väestö ja kielet
Tiibetin autonomisella alueella asuu useita etnisiä ryhmiä. Suurin osa väestöstä on etnisesti tiibetiläisiä, mutta myös han-kiinalaisia ja muita etnisiä vähemmistöjä esiintyy etenkin kaupungeissa. Viralliset kielet ovat tiibetin kieli (paikalliset murteet) ja mandariinikiina; tiibetin kieli on kulttuurisesti keskeinen monille alueen asukkaille.
Historia lyhyesti
- Muinaiset ja keskiaikaiset valtakaudet: Tiibetin ylängöllä on ollut omia valtakuntia jo vuosisatojen ajan; 600–800-luvulla syntyi merkittävä tiibetiläinen valtakunta.
- Mongolien ja Qing-dynastian vaikutus: Alueen poliittinen asema vaihteli vuosisatojen kuluessa, ja sekä mongolit että Kiinan dynastiat ovat vaikuttaneet sen hallintoon.
- 1900-luvun kehitys: Qing-dynastian luhistumisen jälkeen Tiibetillä oli käytännössä itsehallintoa. Vuonna 1951 Kiinan kansantasavalta ja tiibetiläiset edustajat allekirjoittivat niin sanotun "17 kohdan sopimuksen", jonka myötä alue liitettiin Kiinaan.
- 1959 ja sen jälkeinen aika: Vuoden 1959 levottomuuksien jälkeen Dalai Lama poistui maasta ja Tiibetin poliittinen tilanne muuttui. Xizangin autonominen alue perustettiin muodollisesti vuonna 1965 osana Kiinan hallinnollista rakennetta.
- Viime vuosikymmenet: Alue on kokenut voimakasta infrastruktuurin kehitystä (esim. Qinghai–Tiibet -rautatien avaaminen 2006), talousmuutoksia ja erilaisia kulttuuriin ja ihmisoikeuksiin liittyviä keskusteluja kansainvälisesti.
Hallinto ja asema
Tiibetin autonominen alue on Kiinan järjestelmässä autonominen alue, mikä tarkoittaa teoreettista itsehallintoa kulttuuri- ja kieliasioissa. Käytännössä alueen poliittinen johto on osa Kiinan kommunistisen puolueen järjestelmää. Hallinnollisesti alue on jaettu prefektuureihin ja piirikuntiin; aluehallinnon tärkein kaupunki on Lhasa, joka on myös Tiibetin kulttuurinen ja uskonnollinen keskus.
Talous ja infrastruktuuri
- Pääelinkeinot: Perinteisesti karjatalous (muun muassa jakit ja lampaat) sekä korkealla viljellyt viljelykasvit kuten barley (tsampa) ovat olleet talouden perusta. Nykyisin taloudessa on myös kaivostoimintaa, energiantuotantoa (vesivoima), rakennusteollisuutta ja palvelusektoria.
- Infrastruktuuri: Tibetissä on kehittynyt tieverkosto, lentokenttiä (esim. Lhasan Gonggar Airport) ja Qinghai–Tiibet -rautatie, joka yhdisti ylängön suoraan Kiinan sisäosiin ja paransi matkailun sekä tavarankuljetuksen mahdollisuuksia.
Kulttuuri ja uskonto
Tiibetiläinen kulttuuri tunnetaan vahvasta buddhalaishenkisyydestään, erityisesti tiibetiläisestä mahayana‑buddhalaisuudesta (Tibetin buddhalaisuus) ja Bon-perinteistä. Luostarit kuten Potala‑palatsi, Jokhangin temppeli ja Norbulingka ovat kulttuurisesti keskeisiä. Uskontoon liittyvät seremoniat, rukousliput, mandalat ja pyhiinvaellukset ovat osa arkipäivää monille tiibetiläisille.
Matkailu ja nähtävyydet
Alueen tärkeimpiä matkailukohteita ovat Lhasa ja sen historialliset monumentit (mm. Potala‑palatsi, Jokhang), Himalajan maisemat ja eri luostarit. Ulkomaalaiset matkailijat tarvitsevat yleensä erityisluvan (Tibet Travel Permit) päästäkseen alueelle, ja liikkuvuutta säätelevät myös Kiinan viranomaiset.
Ympäristö ja haasteet
Tiibetin ylänkö on tärkeä vesilähde monille Aasian suurille jokijärjestelmille, ja sen jäätiköt toimivat "Aasian vesitorneina". Samalla alue kohtaa ympäristöhaasteita: ilmastonmuutos vaikuttaa jäätiköiden sulamiseen, maankäytön muutokset ja eroosio uhkaavat paikallista ekosysteemiä, ja infrastruktuurin rakentaminen muuttaa perinteisiä maisemia ja elinkeinoja.
Nykytilanne ja keskustelu
Tiibetin autonominen alue herättää kansainvälistä huomiota niin kulttuuriperinnön, ympäristön kuin ihmisoikeuskysymystenkin vuoksi. Kiina korostaa talous- ja infrastruktuurikehitystä sekä alueen integroitumista kansalliseen kehitykseen; toisaalta monet kansainväliset ja paikalliset toimijat ovat nostaneet esiin huolia muun muassa uskonnonvapaudesta, kulttuurin säilymisestä ja ihmisoikeuksista. Nämä teemat ovat osa monimutkaista poliittista keskustelua.
Perustiedot nopeasti
- Pinta-ala: noin 1,22 miljoonaa km²
- Perustettu autonomiseksi alueeksi: 1965
- Pääkaupunki: Lhasa
- Korkea ylänkö: keskikorkeus noin 4 000 m
- Keskeiset kielet: tiibetin kieli, mandariinikiina
- Keskeiset elinkeinot: karjatalous, kaivostoiminta, energia ja matkailu
Yhteenvetona Xizang/Tiibetin autonominen alue on maantieteellisesti ja kulttuurisesti merkittävä osa Aasiaa: korkealta ylängöltä löytyvät sekä rikkaat perinteet että nykyaikaiset kehityshaasteet.
Tiibetin kartta (keltaisella)
Uskonto
Tiibetin pääuskonto on buddhalaisuus. Sen perinteet tekevät siitä monien ihmisten kiinnostuksen kohteena olevan paikan. Paikallisilla munkeilla sanotaan joskus olevan erityisiä, yli-inhimillisiä kykyjä. Tiibetiläismunkkien kirjoituksia jaetaan joskus ulkopuolisten kanssa, ja ne tunnetaan oivaltavuudestaan. Tiibetiläinen kuolleiden kirja sisältää rituaaleja kuolleille ja kuoleville, jotka muistuttavat hieman katolista viimeistä riittiä. Jotkut tiibetiläiset harjoittavat uskontoa nimeltä Bon. Bonia tutkivat ihmiset ovat eri mieltä siitä, mistä boni on peräisin, kuinka vanha se on ja voidaanko sitä kutsua buddhalaisuuden lajiksi. Tiibetin buddhalaisten uskonnollinen johtaja on nimeltään Dalai Lama. Hän joutui lähtemään maasta, kun Kiinan armeija otti vallan. Dalai-lama asuu tällä hetkellä maanpaossa Intiassa, mutta vierailee usein muissa maissa. Monet munkit ja muut uskonnolliset ihmiset joutuivat myös lähtemään maasta, ja monet heistä perustivat buddhalaisia ja bongauskeskuksia kaupunkeihin eri puolilla maailmaa.
Historia
Tiibet muodostui yhteisöistä, jotka asuivat Yarlung Tsangpon, Tiibetin pisimmän joen, varrella. Namri Songtsen yhdisti nämä yhteisöt yhden kuninkaan alaisuuteen noin vuonna 600 jKr., ja Lhasan kaupungista tuli pääkaupunki. Hänen poikansa Songtsen Gampo otti haltuunsa Lhasan ja Yarlung Tsangpon ulkopuoliset maat ja perusti Tiibetin valtakunnan. Tiibetiläisten kirjoittajien mukaan buddhalaiset tulivat Tiibetiin ensimmäisen kerran Songtsen Gampon ollessa kuningas. Trisong Detsen, kuningas vuosina 755-794 jKr., tuki buddhalaisuutta paljon. Hän auttoi rakentamaan Samyeen luostarin, josta tuli hyvin tärkeä. Trisong Detsenin ollessa kuninkaana Tiibetin valtakunta hallitsi laajoja maa-alueita. Tiibetin rajat koskettivat lännessä Keski-Aasiaa ja Afganistania, etelässä Bangladeshia ja idässä Kiinaa. Kun kuningas Langdarma tapettiin vuonna 842, Tiibetin valtakunta romahti, eikä Tiibet ollut enää yhtenäinen yhden kuninkaan alaisuudessa.
900-luvun lopulla ja 1000-luvulla ihmiset aloittivat uusia buddhalaisia ja bon-perinteitä. Kolme neljästä tiibetiläisen buddhalaisuuden koulukunnasta perustettiin tänä aikana, samoin kuin ensimmäiset boni-luostarit. Tiibetin historiaa tutkivat ihmiset kutsuvat tätä aikaa Tiibetin renessanssiksi. Vuonna 1042 intialainen buddhalaismestari Atisha saapui Tiibetiin. Atisha innoitti uudistamaan Tiibetin luostareita ja kirjoitti tärkeän oppaan, jonka avulla ihmiset voivat saavuttaa valaistumisen. Tällaisia opaskirjoja kutsutaan lamrimiksi, ja kaikki Tiibetin lamrim-kirjat perustuvat Atishan kirjaan. Tiibetin buddhalaisuuden suurimman koulukunnan, gelug-koulukunnan, perustivat Atishan innoittamat ihmiset, erityisesti munkki Tsongkhapa (1357-1419). Tsongkhapan filosofiaa käsittelevistä kirjoituksista tuli uusi normi Tiibetissä.
Mongolien valtakunta lähetti armeijan Tiibetiin vuonna 1240 ja otti maan hallintaansa seuraavien yhdeksän vuoden aikana. Mongolit jättivät maan johtamisen Sakya-buddhalaisuuden koulukunnan johtajille. Tiibetiläinen buddhalaisuus levisi Mongoliaan, ja nykyään suurin osa Mongolian asukkaista on buddhalaisia. Vuoden 1300-luvun puolivälissä Tiibet itsenäistyi jälleen, mutta mongoleilla oli edelleen jonkin verran valtaa ja vaikutusvaltaa. Vuonna 1577 mongolijohtaja Altan Khan antoi gelug-koulukunnan johtajalle Dalai-laman arvonimen. Viides dalai-lama sai koko Tiibetin hallintaansa, ja dalai-lamasta tuli paitsi gelug-koulukunnan johtaja myös Tiibetin johtaja. Kiinassa sijaitseva Qing-valtakunta lähetti 1700-luvulla armeijoita Tiibetiin ja otti Tiibetin virallisesti haltuunsa, mutta Qing-keisarit antoivat enimmäkseen Dalai-laman johtaa maata. Qing-keisari Qianlong tuki tiibetiläistä buddhalaisuutta sallimalla uusien buddhalaisten kirjojen käännösten tekemisen ja rakentamalla uusia temppeleitä. 1800-luvun lopulla Britannian ja Venäjän keisarikunnat alkoivat olla kiinnostuneita Tiibetin hallinnasta, koska se sijaitsi keskellä Venäjän siirtomaita Keski-Aasiassa ja Britannian siirtomaita Intiassa. Britannia lähetti Tiibetiin armeijoita vuosina 1903-4. He pakottivat Tiibetin suostumaan siihen, ettei se ystävystyisi Venäjän kanssa. Vallankumous lopetti Qing-valtakunnan vuonna 1911, ja Tiibetistä tuli jälleen itsenäinen, ja se oli itsenäinen seuraavat kolmekymmentäkuusi vuotta.
Vuonna 1949 Mao Zedongista tuli Kiinan johtaja. Mao ja Kiinan johtajat ajattelivat, että Kiinan pitäisi saada Tiibet takaisin hallintaansa, ja vuonna 1950 kiinalaiset joukot tunkeutuivat Tiibetin itäosiin. Mao Zedong oli kommunisti, ja hän ajatteli, että monien asioiden tiibetiläisten elämäntavan pitäisi muuttua. Kiinalaiset kommunistit eivät pitäneet siitä, miten paljon valtaa Dalai-lamalla, gelug-koulukunnalla ja buddhalaisilla ryhmillä yleensä oli Tiibetin yhteiskunnassa, ja he halusivat uudistaa maanomistusta Tiibetissä. Kiinan kommunistisen puolueen Tiibetissä tekemät muutokset pantiin täytäntöön väkivalloin, ja tiibetiläiset alkoivat kapinoida Kiinan hallitusta vastaan. Kiinalaiset vastasivat lähettämällä vuonna 1959 paljon joukkoja, mikä pakotti Dalai-laman ja tuhannet muut tiibetiläiset pakenemaan muihin maihin. Dalai-lama perusti maanpaossa toimivan hallituksen Intiaan. Vuosina 1959-1961 suurin osa Tiibetin luostareista tuhoutui, ja Kiinan kommunistinen puolue sai tiibetiläisten elämän hallintaansa. Kiina loi vuonna 1965 osasta Tiibetiä hallinnollisen osaston, Tiibetin autonomisen alueen, vaikka etnisillä tiibetiläisillä ei ole ollut paljon sananvaltaa alueen hallinnossa. Kiinan hallitus on rohkaissut suuria määriä han-kiinalaisia asumaan Tiibetiin. Kiinan ulkopuoliset ryhmät, kuten Human Rights Watch, väittävät, että Kiinan hallitus sortaa tiibetiläisiä ja saa heidät menettämään kulttuurinsa.
Poliittiset jaot
Tiibet on jaettu kahteen kuntaan (地级市) ja viiteen autonomiseen prefektuuriin (自治州).
- Lhasa (拉萨)
- Xigaze (日喀则)
- Ngarin prefektuuri (阿里地区)
- Nagquin prefektuuri (那曲地区)
- Chamdon prefektuuri (昌都地区)
- Nyingchin prefektuuri (林芝地区)
- Lhokan prefektuuri (山南地区)
Vaikutus Tiibetin ulkopuolella
Tiibetiläinen kulttuuri vaikuttaa myös muilla lähialueilla, kuten Nepalissa, Bhutanissa, osassa Itä-Kashmiria ja joillakin Intian pohjoisimman tasavallan alueilla, erityisesti Sikkimissä, Uttaranchalissa ja Tawangissa. Kiina pitää osaa Intian Arunachal Pradeshin maakunnasta Etelä-Tiibetinä.
Unrest
Tiibetissä on ollut jonkin verran mielenosoituksia sen jälkeen, kun Kiina otti maan hallintaansa 1950-luvulla. Useimmat niistä ovat johtuneet sosiaalisista tai taloudellisista ongelmista. Osa niistä on johtunut siitä, että jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että Tiibetin ei pitäisi olla osa Kiinaa. Osoittaakseen vastarintaansa monet tiibetiläiset sytyttivät itsensä tuleen painostaakseen Kiinan hallitusta tulemaan jälleen itsenäiseksi. Vuonna 2011 19 ihmistä tappoi itsensä. Kiinan ja Lhasan välille on rakennettu rautatie, Qingzang-rautatie. Myös elintarvikkeiden hintojen nousu ja vaikeudet päästä korkeakoulutukseen ovat suututtaneet monet ihmiset. Rautatielinja herätti myös pelkoa muuttoliikkeen lisääntymisestä. Tilanne on johtanut väkivaltaisuuksiin Tiibetin ulkopuolelta tulevia ihmisiä kohtaan. Osa väkivallasta tapahtuu Tiibetin ulkopuolella. Kun Tiibetissä jaetaan valtion virkoja, näyttää siltä, että tiibetiläisten sijasta virkoihin nimitetään enemmän muita kiinalaisia kuin tiibetiläisiä. Kiinan hallitus väittää, että jos Tiibetistä tulisi jälleen itsenäinen, sen talous kärsisi.
Potalan palatsi Lhasassa
Aiheeseen liittyvät sivut
- Etelä-Tiibet
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Millä nimellä Xizangin autonominen alue tunnetaan myös?
V: Xizangin autonominen alue tunnetaan myös nimellä Tiibetin autonominen alue (TAR).
K: Mihin maahan Xizangin autonominen alue kuuluu?
V: Xizangin autonominen alue kuuluu Kiinan kansantasavaltaan (Kiina).
K: Mikä on Xizangin autonomisen alueen pääkaupunki?
V: Xizangin autonomisen alueen pääkaupunki on Lhasa.
K: Miten englanninkieliset puhujat usein viittaavat tähän alueeseen?
V: Englanninkieliset puhujat kutsuvat tätä aluetta usein nimellä Tibet.
K: Viittaako "Tiibet" vain tähän tiettyyn autonomiseen alueeseen?
V: Ei, "Tiibet" voi tarkoittaa myös mitä tahansa paikkaa, jossa tiibetiläinen kulttuuri on paikallista.
Etsiä