Mantsun kieli on tungustilainen kieli, jota mantsut puhunut äidinkielenään ennen ja erityisesti Qing-dynastiaa. Mantsut ovat etninen vähemmistö Kiinassa, joka syrjäytti Ming-dynastian vuonna 1644 ja perusti Qing-hallinnon. Vallan vakiinnuttua mantsut nousivat hallitsevaan asemaan ja mantsun kieli oli pitkään tärkeä osa hovin hallintokulttuuria.

Kirjoitusjärjestelmä pohjautuu mongolikielisestä kirjoitusasusta, joka mukautettiin mantsun äänteisiin. Mantsu kirjoitetaan pystysuoraan ja sen aakkosto muistuttaa mongolian vanhaa kirjoitusta, mutta siinä on mantsun äänteitä varten tehtyjä muutoksia. Virallisissa asiakirjoissa mantsua käytettiin usein rinnakkain kiinan kielen kanssa aina keisarillisen Kiinan loppuun asti.

Qing-dynastian alkukausina mantsu oli hovin ja sotilaallisten piirejen tärkeä kieli. Kuitenkin jo 1800-luvun puolivälistä lähtien yhä useampi mantsu-aatelinen otti käyttöönsä kiinan kielen arkipäivän ja usein myös perheen sisäiseksi kieleksi. Tämä kielenvaihto kiihtyi erityisesti sinisaation (kiinalaistumisen) myötä, ja lopuksi monille mantsuille mandariinikiina tuli äidinkieleksi. Itse asiassa Kiinan viimeinen keisari Aisin Gioro Puyi osasi mantshua vain vähän ja puhui kiinaa äidinkielenään.

Uhanalaisuuden tila ja syyt

Mantsun kieli on nykytilanteessa kriittisesti uhanalainen. Vaikka Kiinassa on nykyään noin 10 miljoonaa mantšua, vain arviolta muutamia kymmeniä vanhempia ihmisiä hallitsee kielen sujuvasti äidinkielen tasolla; joissain lähteissä mainitaan lukuna noin 20 henkilöä, joissain arvioissa vähän enemmän. UNESCO ja muut kielten suojelua seuraavat organisaatiot ovat luokitelleet mantsun vakavasti uhanalaiseksi kieleksi.

Kielenvaihdon pääsyitä ovat olleet:

  • pitkäaikainen sinisaatio ja mandariinikiinan aseman kasvu koulutuksessa ja hallinnossa;
  • kaupungistuminen ja muuttoliike, joka erotti perinteiset kieliyhteisöt;
  • heimorakenteiden ja kieliympäristön muuttuminen, avioliitot kiinalaisten kanssa sekä seuraavien sukupolvien kielenvalinnat;
  • 20. vuosisadan poliittiset muutokset, kuten keisarikunnan kaatuminen ja myöhemmin kulttuurilliset liikkeet, jotka heikensivät perinteisten kielenkäyttötilanteiden jatkuvuutta.

Kielen rakenteesta

Mantsu kuuluu tungustilaisiin kieliin ja on agglutinoiva eli liitteellinen kieli, jossa sananmuodostuksessa ja suhteiden ilmaisussa käytetään taivute- ja sijaliitteitä. Perusjäsenjärjestys on subjekti–objekti–verbi (SOV). Kielen äännejärjestelmä poikkeaa kiinasta; siinä on esimerkiksi omia vokaalikontrasteja ja tiettyjä konsonanttien yhdistelmiä. Sanastossa näkyy vaikutteita sekä mongolisestä että kiinan kielestä, etenkin hallinnollisessa ja kulttuurisessa sanastossa.

Säilyttäminen ja elvytys

Viime vuosikymmeninä tutkijat, yliopistot ja kieliyhteisöt ovat dokumentoineet mantsun kieltä: nauhoituksia, sanakirjoja, oppimateriaaleja ja kielikursseja on luotu. Joitakin elvytysaloitteita on myös paikallisyhteisöissä ja verkossa — esimerkiksi digitaalisten aineistojen jakamista, kursseja ja arkistointiprojekteja. Kielen säilyttäminen vaatii kuitenkin pitkäjänteistä koulutusta, nuorten kiinnostuksen herättämistä ja tukea sekä paikalliselta että kansalliselta tasolta.

Mantsun kielen arvo on kaksinainen: se on tärkeä osa Qing-dynastian ja pohjoisen Aasian historian ymmärtämistä sekä merkittävä kulttuuriperintö mantšuille itselleen. Kielen dokumentointi ja elvytys auttavat säilyttämään arvokkaita tietoja historiasta, hallinnosta, kirjallisuudesta ja identiteetistä tuleville sukupolville.