Mineralokortikoidit: aldosteroni ja suola- ja nestetasapainon säätely

Tutustu mineralokortikoideihin ja aldosteroniin: miten ne säätelevät suola- ja nestetasapainoa, vaikutukset, häiriöt ja hoitomahdollisuudet.

Mineralokortikoidit ovat kortikosteroideja, jotka ovat eräänlaisia steroidihormoneja. Mineralokortikoidit tuotetaan lisämunuaisen kuoressa ja ne säätelevät keskeisesti kehon elektrolyytti- ja nestetasapainoa. Tärkein endogeeninen mineralokortikoidi on aldosteroni.

Toimintamekanismi: Aldosteroni sitoutuu mineralokortikoidireseptoriin munuaisten distaalisessa tubuluksessa ja kokoojaputkessa. Tämä lisää natriumkanavien (ENaC) ja Na+/K+-ATPaasin ilmentymistä soluissa, jolloin natrium imeytyy takaisin verenkiertoon ja kalium erittyy virtsaan. Natriumin takaisinotto vetää mukanaan vettä, mikä kasvattanee veritilavuutta ja voi nostaa verenpainetta. Aldosteronin vaikutuksesta voi myös lisääntyä protonien erittymistä, mikä voi johtaa metaboliseen alkaaloseen.

Säätely:

• Renin–angiotensiinijärjestelmä (RAAS): alhainen munuaisperfuus tai vähentynyt natriumin pitoisuus stimuloi reniinin eritystä, mikä johtaa angiotensiini II:n muodostukseen ja edelleen aldosteronin lisääntymiseen.
• Korkea seerumin kaliumpitoisuus suoraan lisää aldosteronin eritystä.
• Adrenokortikotrooppinen hormoni (ACTH) voi lyhytaikaisesti lisätä aldosteronia, mutta sen vaikutus on yleensä vähäisempi kuin RAAS:lla.
• Atriaaliset natriureettiset peptidit (ANP) voivat estää aldosteronin eritystä.

Kliininen merkitys:

• Primaarinen hyperaldosteronismi (Connin oireyhtymä): yleisimmin lisämunuaisen adenooman tai hyperplasian seurauksena. Oireita ovat resistentti verenpainetauti, hypokalemia (väsymys, lihasheikkous, lihaskrampit), polyuria ja joskus metabolinen alkaaloosi.
• Sekundaarinen hyperaldosteronismi: liittyy tiloihin, joissa reniinin tuotanto on lisääntynyt (esim. sydämen vajaatoiminta, maksakirroosi, verenkierron vähentyminen).
• Aldosteronin puute: esiintyy primaarissa lisämunuaisen vajaatoiminnassa (Addisonin tauti) ja voi aiheuttaa hyponatremiaa, hyperkalemiaa, hypovolemiaa ja matalaa verenpainetta. Myös sekundaarisia muotoja (esim. hyporenineminen hypoaldosteronismi) esiintyy, erityisesti diabeetikoilla.

Diagnoosi ja tutkimukset: Tavallisia tutkimuksia ovat seerumin kaliumpitoisuuden ja natriumin määritys sekä plasma-aldosteronin ja plasman reniinientsyymin (PRA) mittaukset. Aldosteroni–reniini -suhde (ARR) on hyödyllinen seulontatesti primaarisen hyperaldosteronismin tutkimisessa. Vahvistustesteihin kuuluvat supistustestit ja kuvantaminen (CT/MRI) sekä tarvittaessa lisämunuaisten veenäytteet (adrenaalinen laskimokatetri), jos leikkaushoitoa harkitaan.

Hoito:

• Primaarinen yksipuolinen adenooma: adrenalektomia voi parantaa tai parantaa hallintaa.
• Bilateraalinen hyperplasia: lääkehoito mineralokortikoidireseptorin estäjillä, erityisesti spironolaktoni tai eplerenoni, jotka estävät aldosteronin vaikutuksia.
• Aldosteronin puutteessa käytetään synteettisiä mineralokortikoideja, erityisesti fludrokortisonia, korvaushoitona lisämunuaisten vajaatoiminnassa tai ortostaattisen hypotension hoidossa.

Lääkkeet ja sivuvaikutukset: Fludrokortisoni aiheuttaa usein natriumin ja veden retentiota, verenpaineen nousua ja hypokalemiaa. Spironolaktoni voi aiheuttaa ginekomastiaa miehillä ja kuukautishäiriöitä naisilla, kun taas eplerenoni on selektiivisempi ja aiheuttaa vähemmän androgeenisia sivuvaikutuksia. Kaikissa hoidoissa on seurattava verenpainetta, elektrolyyttejä ja munuaistoimintaa.

Muita huomioita: Mineralokortikoidireseptoreita on myös sydämessä ja verisuonissa, ja liiallinen aldosteroninen signaali voi edistää tulehdusta ja kudosremodellia, mikä vaikuttaa kardiovaskulaariseen riskiin riippumatta natriumin retentiosta.

Hae kirjaimella