Pakistanin monarkia oli Pakistanin hallintomuoto vuosina 1947–1956. Tässä järjestelmässä Pakistan oli itsenäinen Kansainyhteisön valtakunta, jonka valtionpäämiehenä toimi perinnöllinen perustuslaillinen monarkki. Monarkki oli sama henkilö kuin Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas tai kuningatar, eli kuningas George VI (1947–1952) ja hänen seuraajansa kuningatar Elizabeth II (alkaen 1952) toimivat myös Pakistanin monarkkeina. Monarkin rooli oli määritelty perustuslaillisin periaattein ja lainsäädännöllä, mutta suurinta osaa monarkin tehtävistä hoiti paikallinen edustaja, Pakistanin kenraalikuvernööri, joka toimi valtionpäämiehen edustajana ja käytti monarkian etuoikeuksia Pakistanin hallituksen neuvon perusteella.
Pakistanin monarkia luotiin Intian itsenäisyyslailla vuonna 1947. Tämä Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin tekemä laki jakoi Britannian Intian kahdeksi uudeksi valtioksi: Intiaan ja Pakistaniin, joista kummastakin tuli itsenäinen perustuslaillinen monarkia. Koska kruunu oli yhteinen, Pakistanin kruununperimys määräytyi samaa perinnönsääntöä noudattaen kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa: perimysjärjestyksessä sovellettiin myös vuoden 1701 Act of Settlement -lain periaatteita. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että valtionpäämiehenä toimi Britannian kuningassuvun jäsen, mutta Pakistanin sisäiset ja ulkopoliittiset ratkaisut tehtiin Pakistanin omien ministerien ja instituutioiden toimesta.
Kenraalikuvernöörin virka oli keskeinen käytännön hallinnossa. Ensimmäinen kenraalikuvernööri oli valtion perustaja Muhammad Ali Jinnah (1947–1948), ja hänen jälkeensä virkaa hoitivat muun muassa Khawaja Nazimuddin (1948–1951), Malik Ghulam Muhammad (1951–1955) ja Iskander Mirza (1955–1956). Kenraalikuvernööri edusti monarkkia ja allekirjoitti lakeja, nimitti hallituksen ja käytti reservi- eli varavaltuuksia tietyissä poikkeustilanteissa. Näiden varavaltuuksien käyttö ja kenraalikuvernöörin rooli herättivät poliittista keskustelua, kun tasapainoa keskusvallan ja hallituksen välillä haettiin uudessa valtiomuodossa.
Pakistan hyväksyi uuden perustuslain 23. maaliskuuta 1956. Perustuslaki lakkautti monarkian ja teki Pakistanista Kansainyhteisöön kuuluvan tasavallan — tarkemmin sanottuna perustuslaissa maa määriteltiin myöhemmin käytetyllä nimellä "Islamic Republic of Pakistan". Ensimmäisenä presidenttinä perustuslain voimaantulon jälkeen toimi former kenraalikuvernööri Iskander Mirza. Muutos merkitsi sitä, että valtionpäämiehen tehtävät siirtyivät täysin paikallisille instituutioille ja maan perustuslailliselle järjestelmälle.
Pakistan erosi Kansainyhteisöstä vuonna 1972 seurauksena Itä‑Pakistanin maakunnan (myöhemmin Bangladesh) itsenäistymisestä vuodenvaihteessa 1971–1972 ja kansainvälisen tunnustamisen jälkeen. Tämän päätöksen taustalla olivat poliittiset ja diplomaattiset jännitteet uuden Bangladeshin tunnustamisen sekä alueellisen kriisin käsittelyn vuoksi. Pakistan liittyi Kansainyhteisöön uudelleen vuonna 1989.
Monarkia-aika jätti jälkensä Pakistanin lainsäädäntöön, hallintotapoihin ja kansainvälisiin suhteisiin: se oli siirtymäkausi siirryttäessä siirtomaa-ajasta itsenäiseen, kansalliseen päätöksentekoon. Jakautuminen vuonna 1947, keskushallinnon ja alueiden väliset jännitteet sekä myöhemmät perustuslailliset uudistukset muovasivat Pakistanin poliittista kehitystä aina sen ensimmäisiin vuosikymmeniin saakka.
