Nikean uskontunnustus – määritelmä ja merkitys kristinuskossa

Nikean uskontunnustus – selkeä johdanto sen määritelmään ja merkitykseen kristinuskossa. Tutustu ekumeeniseen uskonjulistukseen, sen historiaan ja vaikutukseen.

Nikean uskontunnustus, nikonis-konstantinopoliittinen uskontunnustus tai uskon symboli, on laajimmalle levinnyt tai ekumeenisin kristillinen uskonjulistus.

Alkuperäisestä muotoilustaan lähtien sitä on käytetty roomalaiskatolisessa, syyrialaisortodoksisessa (jakobiittisessa), itäortodoksisessa, itämais-ortodoksisessa, assyrialaisessa, anglikaanisessa, luterilaisessa ja useimmissa muissa protestanttisissa kirkoissa.

Historia

Nikean uskontunnustus sai alkunsa ensimmäisen yleisen kirkolliskokouksen, Nikean kirkolliskokouksen (325), yhteydessä. Kokouksessa muotoiltiin pääkohdat, joiden tarkoituksena oli vastata erityisesti ariaanismiksi kutsuttuun harhaoppiin, joka kyseenalaisti Kristuksen jumaluuden. Sittemmin tunnustusta tarkennettiin ja laajennettiin Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 381, mistä johtuu nykyisen muodon nimeäminen usein nimellä nikonis‑konstantinopoliittinen uskontunnustus.

Uskontunnustuksen sisältö (yhteenveto)

Uskontunnustus määrittelee kristillisen uskon keskeiset kohdat: Jumalan kolminaisuuden, Jeesuksen Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden, Pyhän Hengen toiminnan sekä kirkon, kasteen ja kuolleiden ylösnousemuksen. Se korostaa, että Jeesus on "syntynyt, ei luotu" ja "samaa olevaa kuin Isä", mikä oli keskeinen vasta-argumentti ariaanismille.

Esimerkki suomenkielisestä, laajasti käytetystä käännöksestä:

Uskomme yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.
Ja yhteen Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen kaikkia aikoja, Jumalasta Jumala, valosta valo, tosi Jumalasta tosi Jumala, syntynyt, ei luotu, samaa olevaa kuin Isä, jonka kautta kaikki on tullut; joka meidän ihmistemme ja meidän pelastukseksemme tuli alas taivaasta ja tuli lihaksi Pyhästä Hengestä Neitsyt Mariasta ja tuli ihmiseksi; ristiinnaulittu meidän tähtemme Pontius Pilatuksen aikana; kärsi ja haudattiin; nousi kolmantena päivänä kirjoitusten mukaisesti; astui ylös taivaaseen; istuu Isän oikealla puolella; hän tulee kirkastettuna tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, eikä hänen valtakunnallaan ole loppua.
Ja Pyhään Henkeen, Herraan ja elämän antajaan, joka lähtee Isästä, joka yhdessä Isän ja Pojan kanssa vastaanotetaan ja jota yhdessä kunnioitetaan ja kirkastetaan; joka puhui profeettojen kautta.
Yhteen pyhään, yhteiseen ja apostoliseen kirkkoon. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi. Odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää. Aamen.

Sisältö ja teologinen merkitys

• Kolminaisuus: Tunnustus vahvistaa käsityksen yhdestä Jumalasta kolmessa persoonassa — Isä, Poika ja Pyhä Henki — ja pyrkii selventämään persoonien välisiä suhteita.
• Kristuksen jumaluus: Kirjaukset kuten "syntynyt, ei luotu" ja "samaa olevaa kuin Isä" korostavat, että Jeesus on aidosti Jumala eikä luotu olento.
• Pelastus ja inkarnaatio: Tunnustus kattaa keskeiset pelastushistorialliset tapahtumat: Kristuksen syntymän, kärsimyksen, kuoleman, ylösnousemuksen, taivaaseenastumisen ja tulevan tuomion.
• Pyhän Hengen asema: Konstantinopolissa kirjattiin enemmän myös Pyhän Hengen toiminnasta, mikä laajensi alkuperäistä nikealaista muotoilua.

Käyttö ja muunnelmat

Vaikka uskontunnustus on ekumeeninen, sen tarkka muoto ja lausutut lisäykset vaihtelevat eri kirkoissa. Keskeinen historiallinen kiista koskee latinankielisen kirkon lisäystä filioque ("ja Pojasta"), jolla tarkoitetaan Pyhän Hengen lähtemistä Isästä ja Pojasta. Itäiset ortodoksiset kirkot eivät tunnusta filioque‑lisäystä alkuperäiseen muotoon, ja kysymys oli osatekijänä idän ja lännen kirkon jakautumisessa (suuren skisman aikana 1054).

Uskontunnustusta käytetään nykyisin liturgiassa monissa kirkoissa: se lausutaan esimerkiksi jumalanpalveluksissa katolisessa messussa, ortodoksisen kirkon ehtoopalveluksissa ja monissa protestanttisissa jumalanpalveluksissa. Joissakin kirkoissa käytetään muodoltaan alkuperäisempää versiota ilman filioque‑lisäystä, toisissa taas länsimainen muoto on vakiintunut.

Ekumeeninen merkitys tänään

Nikean uskontunnustus toimii edelleen tärkeänä yhteisenä pohjana eri kristillisten yhteisöjen välisessä keskustelussa. Se tarjoaa yhteiset termit ja käsitteet, joiden avulla voidaan käsitellä teologisia eroja. Vaikka tunnustukseen liittyy historiallisia ja teologisia eroja, sen peruslöydökset — Kristuksen jumaluus ja kolminaisuus — ovat monille kirkoille pysyvä ja yhdistävä perusta.

Päätelmä

Nikean uskontunnustus on keskeinen historiallinen ja teologinen teksti, joka on muovannut kristillistä oppia yli vuosisatojen. Sen merkitys näkyy sekä kirkollisessa elämässä että ekumeenisissa pyrkimyksissä: se on sekä opillinen peruskirja että yhteinen tunnustus, jonka kautta kristityt tunnustavat keskeiset uskonkohdat.

Hae kirjaimella